olisin kiinnostunut osallistumaan jonkun porukan kanssa elokuvan tekoon. olen noin vuoden verran harrastanut aktiivisesti elokuvia, pääasiassa katsellut eri leffoja, lueskellut mielestäni parhaimpien elokuvien käsikirjoituksia.
hyvistä kirjoista olen valinnut kohtauksia, jotka olen itse käsikirjoittanut, ja sitten miettinyt että toimisiko tuo jne.. vastikään ostin halvan mutta hyvän kameran, ja olen tehnyt pari musiikkivideota valmiiksi joista toinen oli muuten guns n rosesin paradise city.
ongelma on, että tästä elokuvatouhusta on tullut minulle varsinainen pakkomielle. kaverini eivät juuri harrasta elokuvia, joten itse olen kamerani kanssa yksin hääräillyt ja mietiskellyt. asun pääkaupunkiseudulla, ja kysyn, että kuinka pääsisin parhaiten "sisään" johonkin elokuvaporukkaan, jonka harrastukset ovat samankaltaisia. onko olemassa jotakin kerhoa tai muuta vastaavaa?
ja jos kaipaatte käsikirjoittajaa tai ohjaajaa jolla on intoa, niin vastailkaa

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos on noin intohimoinen suhde elokuvaan, niin kannattaisi hakeutua opiskelemaan alaa, kursseille, kansanopistoon tai sitten johonkin isompaan kouluun. Sieltä ne porukat myös löytyy.
muuta hollywoodiin taikka bollywoodiin.
Tarvitsen vähän tietoja. Ikäsi? Missä paikassa pääkaupunkiseudulla?