"Kuu on vaarallinen" 1962

sex appeal no1

Juhannuksena tuli YLE Teema-kanavalta vanha tuttu filmi, Kuu on vaarallinen. Elokuva sai aikoinaan sensuurin nieleskelemään ja sitä piti sitten silputa ettei kansan moraali rappeudu.

Löysin em. filmin VHS-version vuosia sitten divarista ja olen katsonut sen muutaman kerran. Yllätyin kun nyt juhannuksena esitetty versio oli vielä silputumpi kuin minun VHS-versioni.

Vieläkö sensuuri toimii? Kyllä kai me nykyään muutaman viattoman alastonkohtauksen kestämme tuhoutumatta?

Mielenkiintoinen kysymys on myös missä ovat ne filminpätkät jotka 60-luvulla filmistä leikattiin? Emmekö me elokuvan ihailijat vieläkään saa täydellistä versoita? Kuka meidän moraaliamme vartioi?

37

3918

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seksi on tuhmaa

      Nti Kulttuuriministerillä on kauhea työ tehdä pesäeroa menneisyyteensä = alusvaatemainoksiin ja alastonkuviin. Siksi tissinvilahdus on edelleen telkkarissa se kaikkein rohkein kohtaus (en tarkoita maksukanavia).

      Mitä itse asiaasi tulee niin toden totta! Olisipa hienoa nähdä hyvät elokuvat sellaisina kuin ne ovat ohjaajan kädestä lähteneet, ei jonkun hikisen runkkarijoukon (=sensuurin) silppuamina.

    • Liana forever

      Kerään kotimaisia elokuvia. Videokasetteja on parisataa, useissa kaksi elokuvaa. Koska olen mies, olen vertaillut naisnäyttelijöitä ja valinnut niistä kauneimman ja seksikkäimmän.

      Liana Kaarina esittää elokuvassa "Kuu on vaarallinen" naispääosaa ja on tämän roolisuorituksen perusteella kaikista suomalaisista naisnäyttelijöistä se kaikkein ylivertaisin, joka suhteessa.

      Minusta Liana voitaisiin nimittää suomalaisen 1900-luvun elokuvan femme fataleksi. Vähintä mitä Lianalle pitäisi ojentaa on Jussi-patsas.

      • ennen oli kaikki paremmin

        Näin on näreet! Ei näistä nykyajan tissittömistä ja pyllyttömistä tyttösistä ole mihinkään! Toista se oli ennen! Marilyn Monroe ja Jayne Mansfield! Ja Suomessa Liana Kaarina!


      • fanforever

        Jos olet elossa / jos asut Suomessa / jos satut lukemaan tämän... niin tiedä että sinulla on Suomessa tuhansia ihailijoita. Kumpa olisit silloin tehnyt pari muutakin elokuvaa, vielä hiukkasen rohkeampia kuin "Kuu". Mutta jo "Kuullakin" teit meidät onnellisiksi. Me saimme sinulta voimaa rämpiä läpi elämän vaikeuksien. Kiitos siitä.


      • löysin googlella
        fanforever kirjoitti:

        Jos olet elossa / jos asut Suomessa / jos satut lukemaan tämän... niin tiedä että sinulla on Suomessa tuhansia ihailijoita. Kumpa olisit silloin tehnyt pari muutakin elokuvaa, vielä hiukkasen rohkeampia kuin "Kuu". Mutta jo "Kuullakin" teit meidät onnellisiksi. Me saimme sinulta voimaa rämpiä läpi elämän vaikeuksien. Kiitos siitä.

        Liana asuu Helsingissä ja voi hyvin. Ja on kuvista päätellen vanhentunut kauniisti. Ja mikä tärkeintä pilke ei ole kadonnut Lianan katseesta.


    • muistan hyvin

      Menin nuorena miehenä (oli varmaan vuosi 1962) bio Rexiin katsomaan uutta suomalaista filmiä, oletettavasti rohkeanpuoleisen mainoksen vetämänä. Mainos ei valehdellut. Me (mies)katsojat saimme sitä mitä halusimme.

      Nainen, kauniimpi kuin unelma, kahlasi järvestä, kiiruhti alastomana poikki hiekkarannan, kyykistyi, sieppasi hiekalta kylpytakkinsa ja heilautti sen ylleen.

      En ole sen koommin nähnyt mitään yhtä kiihottavaa vaikka olen katsellut pornofilmien viilaamista ja höyläämistä varmasti satoja tunteja.

      "Kuu on vaarallinen"-elokuvassa filmille tarttui siellä tuntemattomalla hiekkarannalla jotain ainutlaatuista, ehkä sattumalta. Puhdas kauneus on elokuvissa se kaikkein harvinaisin ilmiö.

      Ja tähän ei sensuuri voinut olla puuttumatta.

    • Teor E. Tikko

      Moni asia risteytyy elokuvassa "Kuu on vaarallinen", erityisesti siinä kohtauksessa joka mainittiin aiemmassa viestissä.

      60-luvun alussa alastonta naista ei saanut filmata edestäpäin,koska pillu täytyi pitää piilossa. Tämän takia alaston nainen kuvattiin takaapäin. Katsojat ihastuivat naisen pyllyyn ja anaaliseksi alkoi yleistyä.

      Ihmiset eivät ole kovinkaan hygieenisiä. Anaaliseksiä pidetään vaarallisena. Kaipa siitä jotain tauteja voikin saada.

      Amerikan elokuvaslangissa on käsite "moonwalking". Se on kai alunperin tarkoittanut kuutamokävelyä mutta nykyään sillä tarkoitetaan alastonta naista joka kävelee kamerasta poispäin. Ja tästä on saatu toinenkin slangisana: "moon" = pylly.

      Yhteenveto: Kuu on vaarallinen = pylly on vaarallinen.

      Eh. Vähän tikapuuteorialta tuo minustakin kuulostaa mutta on siinä joku juju.

      • väänsit

        Mutta slangiosasto oli oikein. Lisään siihen yhden : mooning = pyllistellä, esitellä pyllyään (porn films).


    • kumma juttu

      Sensuuri kieltää panokohtaukset mutta ei tappamista eikä murhaamista. Amerikastako tämä kaksinaismoraali on meille hiipinyt vai olemmeko peräti keksineet sen ihan itse?

      • A.Teisti

        Enpä ole raamattua lukenut enkä muitakaan vastaavia kirjoja (koraani jne). Mutta kai nämä uskonnoista tulevat nämä kaikki kiellot ja moraalit ja sensuurit.

        Voi muuten olla että esim alastonta naista ei ole raamatussa kielletty kuvaamasta, mutta papit ovat keksineet kieltoja mielenrauhansa säilyttämiseksi.


    • mitämitämitä

      Mitä siinä filmissä näkyy? Mitä siitä on leikattu pois? Jos se on hyvä filmi niin mistä sen löytäis? Siis vaikka VHSsänä.

      • sex app.

        Kohtaus josta sensuuri hermostui, on viattomista viattomin. Alaston nainen ui järvessä, kahlaa rantaan, kirmaisee hietikon poikki ja kyykistyy ottamaan kylpytakin hiekalta ja pukee sen ylleen.

        Kuitenkin 60-luvun alussa tämä oli liikaa. Katsoja saattoi kuvitella nähneensä jotain naisen jalkojen välissä kun nainen kyykistyi. Sensuuri siis halusi sensuroida myös mielikuvituksen.

        Sensijaan elokuvan ulkomainoksessa (jonka löysin internetistä) näkyy tissi! ja nänni! Wau!

        Oman VHS-versioni löysin elokuvadivarista Pursimiehenkadulta. Kaupan nimeä en muista.


      • kauppias Tuomainen
        sex app. kirjoitti:

        Kohtaus josta sensuuri hermostui, on viattomista viattomin. Alaston nainen ui järvessä, kahlaa rantaan, kirmaisee hietikon poikki ja kyykistyy ottamaan kylpytakin hiekalta ja pukee sen ylleen.

        Kuitenkin 60-luvun alussa tämä oli liikaa. Katsoja saattoi kuvitella nähneensä jotain naisen jalkojen välissä kun nainen kyykistyi. Sensuuri siis halusi sensuroida myös mielikuvituksen.

        Sensijaan elokuvan ulkomainoksessa (jonka löysin internetistä) näkyy tissi! ja nänni! Wau!

        Oman VHS-versioni löysin elokuvadivarista Pursimiehenkadulta. Kaupan nimeä en muista.

        Ymmärsinkö oikein? "KUU ON VAARALLINEN" ei siis olekaan pornofilmi? Onko muuten Suomessa koskaan tehty pornoa? Jos niin minkä nimisiä filkkoja? Olisi kiva nähdä, tietysti vain kuriositeettinä. Enhän minä nyt "sillä tavalla" ole pornosta kiinnostunut.


      • Rööperin kundi
        kauppias Tuomainen kirjoitti:

        Ymmärsinkö oikein? "KUU ON VAARALLINEN" ei siis olekaan pornofilmi? Onko muuten Suomessa koskaan tehty pornoa? Jos niin minkä nimisiä filkkoja? Olisi kiva nähdä, tietysti vain kuriositeettinä. Enhän minä nyt "sillä tavalla" ole pornosta kiinnostunut.

        Piti oikein katsoa sanakirjasta mitä "porno" tarkoittaa.

        "pornografia: kuva, kirjoitus, elokuva jonka päätarkoitus on kiihottaa sukupuolisesti. Puhekielessä lyh. porno".

        "Kuun" genre (lajityyppi) on alan kirjallsuudessa "film noir", vapaasti suomennettuna synkänsävyinen rikosdraama. Tarkasti ottaen "Kuussa" ei tapahdu rikosta vaan onnettomuuden salaamisyritys. Ja koska "Kuu" kiihotti mieskatsojia sukupuolisesti (ei tietenkään koko ajan mutta muutamissa kohtauksissa), "Kuun" genre voisi sittenkin olla pornografia.

        Mutta en lähde kinastelemaan. Olkoon kukin sitä mieltä kuin haluaa.


      • siis että...
        Rööperin kundi kirjoitti:

        Piti oikein katsoa sanakirjasta mitä "porno" tarkoittaa.

        "pornografia: kuva, kirjoitus, elokuva jonka päätarkoitus on kiihottaa sukupuolisesti. Puhekielessä lyh. porno".

        "Kuun" genre (lajityyppi) on alan kirjallsuudessa "film noir", vapaasti suomennettuna synkänsävyinen rikosdraama. Tarkasti ottaen "Kuussa" ei tapahdu rikosta vaan onnettomuuden salaamisyritys. Ja koska "Kuu" kiihotti mieskatsojia sukupuolisesti (ei tietenkään koko ajan mutta muutamissa kohtauksissa), "Kuun" genre voisi sittenkin olla pornografia.

        Mutta en lähde kinastelemaan. Olkoon kukin sitä mieltä kuin haluaa.

        Onhan niitä satoja filkkoja joissa on joku alaston- tai panokohtaus eikä niitä silti lueta pornofilmeiksi. Minusta Kuun genre on film noir.


      • mävaanoon

        emmä vaan tierä


    • google auttoi taas

      Löysin tiedon, että elokuvasta "Kuu on vaarallinen" leikattiin 23 metriä filmiä pois. Yksi ruutu on 36mm väli2mm. 23 metriin mahtuu 614 ruutua. Siitä tulee vain muutaman sekuntin pituinen kohtaus. Ehkäpä ne sekunnit olivat juuri ne joita täällä joku kuvasi? Ne joissa katsoja saattoi kuvitella nähneensä "jotain" Liana Kaarinan reisien yhtymäkohdassa.

      • googlesta..

        Vanhan elokuvaprojektorin nopeus oli 24 tai 25 kuvaa per sekunti. 23 metriä = 614 ruutua = 25 sekuntia. "Kuusta" on siis sensuroitu melkein puoli minuuttia!

        Olisi tosiaan kiva tietää mitä eri vuosikymmeninä on leikattu pois elokuvista. Mutta sellaista tietoa ei liene mistään saatavissa?


    • S. Holmes

      Veivasimpa minäkin internettiä ja löysin kaksi "Kuu"-asiaa:

      1. Jossain filmografiassa (en tullut kirjoittaneeksi osoitetta ylös) sanottiin että 23 metriä filmiä vastaa 50 sekuntia. Hukassa onkin siis melkein minuutti. Ja niitä ei takuulla enää löydy mistään. Ahnaat kädet ovat siepanneet ne heti kun ne ovat pudonneet sensuurin leikkuupöydältä.

      2. DVDKOTELO-niminen yritys tekee vanhoista filkoista DVD-levyjä. "Kuuta" ei listalla ollut mutta jätin toivomuksen että sekin sinne löytäisi tiensä. Useampi toivomus tietysti vauhdittaisi asiaa.

      • teeseitsemies

        VHSn voi itse siirtää DVDlle. Tarvitaan televisio jonka voi liittää tietokoneeseen ja ohjelma, joka siirron tekee. Näin tällaisen ohjelman mainoksen uusimmassa Mikrobitissä. Se oli nimeltään Pinnacle Studio 10 Plus ja siitä voi tilata demoversion osoitteesta [email protected]. Tilasin muttei ole vielä tullut, joten en voi kertoa kokemuksista.


      • Movie Maker
        teeseitsemies kirjoitti:

        VHSn voi itse siirtää DVDlle. Tarvitaan televisio jonka voi liittää tietokoneeseen ja ohjelma, joka siirron tekee. Näin tällaisen ohjelman mainoksen uusimmassa Mikrobitissä. Se oli nimeltään Pinnacle Studio 10 Plus ja siitä voi tilata demoversion osoitteesta [email protected]. Tilasin muttei ole vielä tullut, joten en voi kertoa kokemuksista.

        Ei hirveen monipuolinen mutta toimii.


      • TV out
        teeseitsemies kirjoitti:

        VHSn voi itse siirtää DVDlle. Tarvitaan televisio jonka voi liittää tietokoneeseen ja ohjelma, joka siirron tekee. Näin tällaisen ohjelman mainoksen uusimmassa Mikrobitissä. Se oli nimeltään Pinnacle Studio 10 Plus ja siitä voi tilata demoversion osoitteesta [email protected]. Tilasin muttei ole vielä tullut, joten en voi kertoa kokemuksista.

        Saan kuvan kannettavasta tv-ruudulle mutta en TVstä kannettavaan. Tätä ominaisuutta ei kaikissa telkkareissa ole. Tai sitten en vain osaa lukea telkkarin käsikirjaa?


      • pelle eloton
        Movie Maker kirjoitti:

        Ei hirveen monipuolinen mutta toimii.

        Mulla ei ole tv-kortteja eikä muutakaan systeemiä saada kokonaisia filkkoja kovalevylle tai DVDlle. Mutta olen filmannut parhaita kohtauksia digi-kameralla ja saanut näin edes jotain tietokoneeseen. Ja ohjelma jota olen käyttänyt on Windows MovieMaker, niinkuin sanoit ei monipuolinen mutta toimii.


    • His St.

      "Kuu on vaarallinen" on SF:n viimeisiä elokuvia. Historiikin mukaan SF sinniteli vielä pari vuotta ja teki lähinnä mainosfilmejä, mutta 1965 SF:n toiminta oli pakko lopetettaa. Virallinen selitys lopettamiselle oli, että televisio oli vienyt katsojat elokuvateattereista.

      Eikä vain televisio. Elvis Presley tuli tunnetuksi jo 50-luvun lopulla, rautalankamusiikki 60-luvun alussa, the Beatles 1963 jne. Elokuvalla oli yht´äkkiä monta vaarallista kilpailijaa.

      Väistämättä herää ajatus, että "Kuu on vaarallinen" oli rohkea yritys pitää suomalainen elokuva hengissä. SF:n pitkäaikanen kassamagneetti, Pekka ja Pätkä, eivät enää vetäneet katsojia. Jotain muuta oli pakko yrittää.

      Alastonkohtauksia oli ollut muutamissa elokuvissa. Tunnetuin on epäilemättä Anneli Saulin uimakohtaus elokuvassa "Hilja maitotyttö". SF päätti lähteä tälle tielle ja näin syntyi elokuva "Kuu on vaarallinen" ja sen tunnetuin kohtaus, Liana Kaarina uimassa.

      Harmi, että tämä tie katkesi alkuunsa.

    • pettynyt

      Saitte mut Pursimiehenkadulle ja ostamaan sen filkan mut sehän on ihan täyttä paskaa alusta loppuun. Saatana mä en tajuu miten tollasesta filkasta jotku voi jauhaa täällä viikkotolkulla. Ja kaiken kukkuraks se muija joka esittää sitä naispääosaa on törkeen lihava.

      • taisit tienata

        Ihme että löysit filmin. Minä olen etsinyt sitä pari vuotta tuloksetta. Pistä se jollekin huutokauppasaitille myyntiin. Saat siitä takuulla omasi pois, tuplana tai enemmänkin.


      • edellinen
        taisit tienata kirjoitti:

        Ihme että löysit filmin. Minä olen etsinyt sitä pari vuotta tuloksetta. Pistä se jollekin huutokauppasaitille myyntiin. Saat siitä takuulla omasi pois, tuplana tai enemmänkin.

        Kauneus ja lihavuus jne. on tietenkin katsojan silmässä mutta on tosi törkeä loukkaus mennä haukkumaan Liana Kaarinaa ylipainoiseksi.


      • Anonyymi

        Liana Kaarina vuonna 1961 LIHAVA????? No, ehkä nykymittapuun perusteella.....


    • His Storian

      Ohjaaja Markku Pölönen osti v2002 yhtiönimen Suomen Filmiteollisuus vaimonsa Satu Sadinkankaan kanssa (ja nimen Fennada Filmi tuottaja Kari Saran kanssa).

      SF-nimi saattaa siis taas ilmestyä valkokankaalle.

    • B.B

      Kuu on vaarallinen-elokuvaa ei löydy läheskään kaikista filmografioista. Filmiguru Peter vBagh ei taida tuntea koko filmiä. Pari mainintaa löytyi artikkeleista jotka käsittelivät seksiä suomalaisessa elokuvassa. Aivan ilmeisesti Kuuta pidetään B-elokuvana.

      Tämä on ehdottomasti väärä kategoria! Kuuta ei ole syytä vähätellä. Hyvin harva elokuva on antanut katsojilleen yhtä ikimuistoisen kokemuksen.

      Mutta ymmärrän tietysti. Koska kokemus on seksuaalinen se pitää kieltää ja vaieta. Menee varmasti vielä sata vuotta ennenkuin tämä kansa pystyy puhumaan seksuaalisuudesta avoimesti.

      • B is better

        A-kirjain tulee ties mistä häränsarvista, mutta herkullinen ja muodokas B tulee takuulla naisesta, joko tisseistä tai pyllystä. Ja tästä syystä B-elokuvat ovat parempia kuin A-elokuvat.


      • Anonyymi

        Katson juuri ko. elokuvaa, enkä ole löytänyt siitä toistaiseksi mitään seksiin tai pornoon viittaavaa. Ehkä hiven erotiikkaa tietyissä kohtauksissa mitta ei muuta. Alastomuus ei tee elokuvasta pornoa, ei vaikka Salmisen Esko olisi juossut vehkeet heiluen uimaan. Jännitystä ja draamaa tässä kyllä näkyy olevan. Aika mukava elokuva.


    • ostaa

      Mistä saa ostaa vanhoja suomalaisia elokuvia. Ovatko ne videokasetilla vai jollain uudemmalla systeemillä. Videonauhuri minulla olisi.

    • pienijunkkari

      Nykyisessä julkaisussa (dvd) on ainakin mukana kohtaus, missä mies imuttaa pääosanaista antaumuksella, samalla kun hyväilee ja puristelee naisen tissiä ja nänniä. Kiihkeä kohtaus, ei ihme että sensorit hermostuivat aikanaan. (eli laukesivat housuunsa, ilmeisesti.) Kannattaa katsoa.

    • Anonyymi

      Liana oli hyvä myös Jengi-elokuvassa ja älä nuolaise, saken är biff.

      Kurkvaaran elokuvissakin Liana näytteli.

    • Anonyymi

      Nyt on Kuu on vaarallinen elokuvausaika.

      Elokuun täysikuu...

    • Anonyymi

      MIKSEI TÄTÄ OO NÄYTETTY PALJOA YKS MUN LEMPPARIELOKUVA JONKA SAIS NÄYTTÄÄ 4 KERTAA

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9669
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      399
      4148
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      88
      2872
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2604
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      197
      2587
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1657
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1600
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1413
    Aihe