On suurin ja kaunein, joten kypsykää rysät vain aamuhinne!!
SDP
?
5163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kansakunnan enemmistö ei ole älymystöä. Suurin osa on tyhmintä, sitä jolle demupropaganda on tehtykin, eli sille kaikkein typerimmälle käsityskyvylle. Tyhmät ovat onnellisimpia maamme nykytilanteessa ja äänestävät vaaleista toiseen yhdet ja samat vanhat paskat arkadianmäelle. Tyhmät ovat onnellisimpia kuin viisaammat joskaan emme kadehdi sitä onnea.
Joskus tulee ajateltua, että tunteekohan nuo vasemmistolaiset kansanedustajat ylpeyttä, kun saavat olla kaikkien tyhmimpien puolella. Vai ajatteleekohan ne, että kaikki ihmiset on yhtä fiksuja, meidän äänestäjät vaan on enemmän sorrettuja. Vai onko ne itse niin tyhmiä, että
ne ei tajua että niiden kannattajatkin on keskimääräistä tyhmempiä. Minua ainakin vähän hävettäisi olla kansanedustaja ja ajaa nimenomaan tyhmempien asiaa
Mikä olisi mielestäsi sopiva raja älykkyysosamäärälle, jolla pääsisi äänestämään?
Tietysti kaikki äänioikeutetut olisi ensin testattava.
Kokoomuslaiset kieltämättä olleet tyytyväisiä Demareihin ja niiden politiikaan jo monta vuotta.
100% on hyvä raja, nythän kaikki jo saakin
äänestää, onneksi vasemmiston ja vihreiden
äänestäjät ei traditionaalisesti tahdo päästä
kopille saakka. Lieneekö kyse tyhmyydestä,
laiskuudesta vai pohjimmiltaan omasta
epävarmuudesta valintansa suhteen? Noh, näitä
ne Tuomiojat ja kumppanit sitten edustaa..