Hei! Kuinkas tammimasujen juhannusjuhlat sujuivat? Ja miten muuten voitte?
Me oltiin juhannusyö miehen vanhempien ja sukulaisten seurassa mökillä. Nukkumaan vetäydyin tietysti ensimmäisenä, väsymys alkoi jo alkuillasta, mutta kokon jaksoin sentään katsoa. Olin aattopäivänä ihmeen itkuinen koko päivän: luin lehdestä (tuntemattomien) kuolinilmoituksia ja itkin, mahaa koski ja itkin, olo oli vähän väliä alakuloinen ja itkin... Seuraava päivä olikin jo paljon parempi. Jänniä nämä mielialanvaihtelut ja se, miten pinnassa tunteet ovat. Muutama päivä sitten oltiin ravintolassa syömässä ja sinne tuli pariskunta tosi pienen vauvan kanssa. Ihmettelin jo sitäkin, miksi he tulevat vastasyntyneen kanssa sinne ja sitten kun vauva vielä alkoi itkeä, aloin minäkin. Onneksi oltiin siinä vaiheessa jo syöty ja päästiin lähtemään. Itkin koko matkan ravintolasta autolle. Ei sitä normaalisti taida ihan näin herkkä olla :)
Mukavaa, kun olo tuntuu ihan pikkuisen energisemmältä kuin alkuraskaudessa. Ihan kuin jaksaisi jo jotain tehdäkin. Olen jo alkanut haaveilla äitiyspakkauksen saamisesta ja pienten vaatteiden pesemisestä. Yhtään vaatetta en ole vielä ostanut, katseltua ja hypisteltyä on tullut paljonkin. Ihanaa tietää, että nyt pitäisi alkaa se raskauden "paras aika", jolloin väsymys vähitellen häviää ja into tehdä kaikenlaista lisääntyy. Jospa vaikka saisi niitä rästiin jääneitä juttuja tehdyksi. Toisaalta hyvinvointiin aion kyllä panostaa edelleenkin - jos tuntuu siltä, että jotain en jaksa, sitten en tee. Esikkoa odottaessa en osannut riittävästi levätä ja sittenpä jouduinkin sen levon suorittamaan sairaalassa.
Ultra on kolmen päivän päästä, jännittää ihan hillittömästi! Niin ikävä on jo pikkuista, että ei malttaisi millään odottaa ensinäkemistä.
Tämmöistä tänne, kertoilkaahan tekin kuulumisianne!
terkuin tuittuli rv 12 3
Me oltiin juhannusyö miehen vanhempien ja sukulaisten seurassa mökillä. Nukkumaan vetäydyin tietysti ensimmäisenä, väsymys alkoi jo alkuillasta, mutta kokon jaksoin sentään katsoa. Olin aattopäivänä ihmeen itkuinen koko päivän: luin lehdestä (tuntemattomien) kuolinilmoituksia ja itkin, mahaa koski ja itkin, olo oli vähän väliä alakuloinen ja itkin... Seuraava päivä olikin jo paljon parempi. Jänniä nämä mielialanvaihtelut ja se, miten pinnassa tunteet ovat. Muutama päivä sitten oltiin ravintolassa syömässä ja sinne tuli pariskunta tosi pienen vauvan kanssa. Ihmettelin jo sitäkin, miksi he tulevat vastasyntyneen kanssa sinne ja sitten kun vauva vielä alkoi itkeä, aloin minäkin. Onneksi oltiin siinä vaiheessa jo syöty ja päästiin lähtemään. Itkin koko matkan ravintolasta autolle. Ei sitä normaalisti taida ihan näin herkkä olla :)
Mukavaa, kun olo tuntuu ihan pikkuisen energisemmältä kuin alkuraskaudessa. Ihan kuin jaksaisi jo jotain tehdäkin. Olen jo alkanut haaveilla äitiyspakkauksen saamisesta ja pienten vaatteiden pesemisestä. Yhtään vaatetta en ole vielä ostanut, katseltua ja hypisteltyä on tullut paljonkin. Ihanaa tietää, että nyt pitäisi alkaa se raskauden "paras aika", jolloin väsymys vähitellen häviää ja into tehdä kaikenlaista lisääntyy. Jospa vaikka saisi niitä rästiin jääneitä juttuja tehdyksi. Toisaalta hyvinvointiin aion kyllä panostaa edelleenkin - jos tuntuu siltä, että jotain en jaksa, sitten en tee. Esikkoa odottaessa en osannut riittävästi levätä ja sittenpä jouduinkin sen levon suorittamaan sairaalassa.
Ultra on kolmen päivän päästä, jännittää ihan hillittömästi! Niin ikävä on jo pikkuista, että ei malttaisi millään odottaa ensinäkemistä.
Tämmöistä tänne, kertoilkaahan tekin kuulumisianne!
terkuin tuittuli rv 12 3
Vastaukset 2
Vanhimmat
siellä ollaan jo ylitetty tuo 12 viikkoa, itelläni on pari viikkoa siihen vielä, sitten saa ehkä pikkasen huoahtaa =o) Juhannus meni töitä tehdessä ja anoppilassa grillatessa. Toista kun odotan ja ekan synnytin vuosi sitten, niin vanhat maha makkarat alkaa työntyä esiin hurjalla vauhdilla kun pientä masun alkua tulee... että en tiiä kuinka kauan pystyy enää raskautta salaileen sukulaisilta. Mieli tekisi pitää suu supussa ultraan saakka ja sitten vasta kertoa, mutta en tiiä kauanko siihen menee, eka neuvola aikakin vasta huomenna. TÖissä ei jaksais millään, kaamee väsy koko ajan ja esikoisen kanssa kotosalla leikkimiseen menee kaikki energia, et yhes sitten nukutaaan päikkyjä. Huono olokin vielä tässä päällänsä, mutta ei auta valittaa liikaa, piankos luulis senkin helppaavan. Mutta eiköhän tuu tännekkin taas pian kirjoteltua enmmän, kun raskaus etenee. Ainakin viime raskaudessa kirjottelin täällä (tai luin) joka päivä =) Mutta tammi/helmimammat, tsemppiä, ja lokoisaa odotusaikaa!!!!
Juhannus meni kotona ollessa. Oikeastaan oli ihan tavallinen viikonloppu. Olo on ihan OK, ei mitään kummallisempaa. Koko ajan pitäisi vaan syödä jotain, kun tuntuu, että nälkä on. Salaattia on tullut sitten syötyä jonkin verran ja juhannuksena ei oikein maistunu liha eikä kana. Normaalisti olen lihan ystävä ja nyt jätin syömättä puolet ja söin sitten vain uusia perunoita voilla ja salaattia. Oli kyllä hyviä nuo uudet perunat. Eka neuvola tuli koettua jo viime viikolla ja ultrassa kerkesin käymään yksityisellä, jotta sain mielenrauhan. Nyt odotellaan vain toista neuvolakäyntiä, joka onkin jo viikolla 28 ja samalla viikolla pitäisi myös olla niskapoimututkimus. Tai ainakin ollaan toivottu sille viikolle, jotta isäkin pääsisi mukaan.