voiko toinen syntyä kuolleena aikaisemmin?

Minulle tuli mieleeni, että voiko kuolleen kaksosen poistaa kohdusta ennen synnytystä? Vaikka paria kuukautta ennen laskettua aikaa?

Asia rupesi mietyttämään, kun hautausmaalla näin joulukuun keskivälissä syntyneen ja kuolleen vauvan ja alla oli sitten tammikuussa syntynyt ja kuollut vauva.
95981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Millä hautausmaalla on tällainen hauta? Olen todella kiinnostunut kaikista haudoista, nimistä ym.

Voisiko olla, että lapset olisivat esim. serkukset tai pikkuserkut? Olisihan se tosin aika sattumaa, että samassa perheessä, mutta jos kyseessä olisi jokin geneettinen ongelma?

Itse kysymykseesi en tiedä vastausta. Sen tiedän, että toinen voi poistua ja toinen elää, mutta niin että se olisi laskettu syntyneeksi vauvaksi (siis raskausviikolla 22 tai yli) niin en tiedä onko mahdollista. Oliko molemmilla vauvoilla nimi? Jos ei, niin voihan olla, että toisen poistuminen on ollut ns. keskenmeno ja vanhemmat ovat vain halunneet kiveen (sitten kun nro 2 on kuollut) niin merkinnän toisestakin. En tiedä. Kuinka iso ero kuolleilla oli? Oliko tammikuun alku vai loppupuolella?

Kaamea ja traaginen asia, mutta ihan mielenkiintoinen pohdittava.

Äänestä
  • eli tuo kyseen alainen hauta löytyy Hyvinkään seurakunnan rauhannummen hautausmaalta. Nimiä tai tarkkoja päivämääriä en nyt muista, mutta kuitenkin oli tyttövauva syntynyt ja kuollut **.12.1992 ja kastettu tyttövauva (nimi??) **.1.1993. Alkukuukaudesta se kuitenkin oli.

    Kivessä oli kyllä vielä kolmannenkin syntyneen ja kuolleen lapsen nimi, 70-luvulla jo. Joten voi olla myös perillinen?

    Eihän heidän perheen asiat minulle kuulu, mutta se vain lamaannutti minut hetkeksi.

    Äänestä

  • Miksi käytät vauvan kuolemasta termiä "poistuminen". Reilusti puhutaan vaan kuolemasta. Poistumisesta tulee epämääräinen fiilis.

    Äänestä

Guinesin ennätystenkirja (ei ihan tuorein painos) mainitsee kaksosparin, jossa sisaruksilla on syntymäajoissa yli kuukausi eroa ja molemmat on jääneet henkiin. Silloin kyse on erimunaisista kaksosista, synnytys on alkanut ja toisen sikikalvopussi on revennyt ja vauva syntynyt. Sitten synnytys on syystä tai toisesta keskeytynyt ja toinen vauva on jäänyt kohtuun omaan sikiöpussiinsa kasvamaan vielä muutamaksi viikoksi.

Joten ei ihan mahdotonta, vaikka todella harvinaista.

Äänestä
  • Vauvat ovat syntyneet keskosina ja toinen on kuollut jo kohdussa tai heti syntymän jälkeen ja toinen vauva sitten myöhemmin?

    Äänestä

kyllä kuollut voi syntyä sieltä eri aikaan ja usein syntyykin, mutta aiheuttaa helposti samalla sen että toinen seuraa perässä. Yleisempää kyseinen on alkuraskaudesta jolloin toinen voi tulla liki huomaamattakin pois tai sitten kehitys pysähtyy ja se jää kohtuun odottamaan. Näissä tilanteissa arvioidaan pitääkö poistaa vai ei ja mitkä riskit missäkin tilanteessa on.

Todella surullista kun ajttelee sitä aikaa jonka perhe joutuu odottamaan ja pelkäämään miten toiselle lapselle käy.. Tuttavallani, kahdellakin meni ihan alussa kesken toinen ja sekin oli todella henkisesti vaikeaa odottaa miten toisen käy..

Hautausmaat ovat myös aika mielenkiintoisia paikkoja omassa traagisuudessaan ja lopullisuudessaan, surussaankin. Omalla kohdalla kaikkein surullisin on näkemäni kivi jossa on saman perheen isovanhemmat ja kaksi lasta vuoden sisällä haudattuna. Sellaista ei kenellekkään toivoisi kohdalle osuvan!

Äänestä

Meillä oli lähipiirissä 70-luvulla sellainen tapaus, että odotettiin kaksosia, joista toinen (poika) kuoli kohtuun raskauden aikana (en tiedä tarkkaan missä vaiheessa). Ja toinen (tyttö) syntyi ajallaan, terveenä ja on nyt itse pienten kaksosten äiti :) Aivan alku-raskaudesta ei liene kuitenkaan ollut kysymys, sillä kohtuun kuollut poika-vauva kuitenkin haudattiin, kun molemmat olivat syntyneet.

Äänestä

Tiedän tapauksen, jossa yksi kolmosista menehtyi ja syntyi n.puolivälissä raskautta kahden jatkaessa kasvuaan...

Äänestä

malmin hautausmaalla on hauta, jossa on haudattuna muistaakseni 4 vauvaa, joista yksikään ei ole elänyt 2kk vanhemmaksi, kaikki samasta perheestä ja syntyneet n10v. sisällä, aina parin vuoden välein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuin toinen? kirjoitti:

Minulle tuli mieleeni, että voiko kuolleen kaksosen poistaa kohdusta ennen synnytystä? Vaikka paria kuukautta ennen laskettua aikaa?

Asia rupesi mietyttämään, kun hautausmaalla näin joulukuun keskivälissä syntyneen ja kuolleen vauvan ja alla oli sitten tammikuussa syntynyt ja kuollut vauva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu