historiamme huonoin presidentti.
Meillä on
hilteeni
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos asiassa on joku hyvä puoli, niin se, ettei Halosta voida enää koskaan valita uudelleen. Iloitaan nyt vaan jokaisesta päivästä, jonka hän pysyy vallassa suuremmin töppäilemättä.
Vallanhimo vaan tahtoo pursuta naisparan joka vaatteen saumasta....
Halosen olisi isänmaan edun nimessä erottava virastaan ja annettava kansalaisille uusi mahdollisuus äänestää uudesta presidentistä.
Halosen presidenttiydelle ei ole olemassa mitään perusteita.
Tai jos on perusteita, sanokaa ne perusteet. Miksi Halonen on tasavallan presidentti?
Halosen innokkuus lähteä toiselle kaudelle kielii siitä, ettei tuo mummon ikään ehtinyt nainen oikein tiedosta sitä, että kuusi vuotta on pitkä aika.
Vallanhimon kasvaminen vanhemmiten on varsin tyypillistä politiikoille ja usein sitä perustellaan itselle valheellisesti sillä, että "oma puolue tarvitsee".
Tosiasia on kuitenkin se, ettei Halosella ole aktiivisia työvuosia kuin pari kolme edessä korkeintaan. Suuri osa hänen ikäisistään on jo eläkkeellä.
Onkin epärealistista olettaa että hän olisi vielä 6 vuotta täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Demarit toki haluavat jatkaa Halosen siivellä vallassa. Tulee mieleen Kekkosen pönkittäjät 70-luvulla.
kiitos EU:n. Halosen II-kausi alkoi ontuen ja kritiikki kasvaa päivä päivältä. Pienikin lisävirhe, ja sitten räjähtää silmille kaikki. Parasta olisi vain olla näkymätön ja hajuton. Tai joutuu kunnolla taistelemaan. Vihastunut kansa on huono päänalunen.
Halonen on vanhus, joka iälleen tyypillisenä on degeneroitunut ja takertunut harhakuviinsa, joihin hän uskoin nuorena, eikä ymmärrä, että oikeasti elää jo elämänsä ehtoopuolta.
Halonen on täysin sokea itselleen. Ja siten myös vaaraksi tälle maalle, koska tällaista degeneroitunutta vanhusta on helppo käyttää hyväkseen, kuten esim. Putin käyttää.
Luin Juhannuksen pyhinä Alpo Rusin kirjan Mariankadun puolelta. Ja kyllä meinasi veret seisahtua. Olemme astuneet piiiiitkän askelen taaksepäin.
Suosittelen kyseisen kirjan lukemista kaikille. Myös Halosen kannattajille. Ihan siitä syystä, että totuus tekee vapaaksi.