Taksit syrjivät vanhuksia Tampereella

Tänään Aamulehti (osastossa A11) kertoo, kuinka Tampereen taksit ovat syrjineet vammaisia ja vanhuksia kieltäytymällä antamasta heille palveluaan. Toiminta todennököisesti on laitonta tietyn väestön osan syrjintää, johon pollisin olisi puututtava. Myös hallituksen pitäisi välittömästi ottaa tarkasteluun kieltäytmiseen osallistuneiden ammatinharjoittajien liikenneluvät.
9936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

asia poliisille. Ajattelisin taksiliittoa avainasemaan.

Äänestä
  • On pukki vahtina kaalimaan, vaikka ne toisilleen on kateellisia vaan.

    Niin silloin on tulos paras, kun tekijä voi itse olla varas?

    Äänestä

löytynyt silloin jokin syy kun asiasta oli televisiossa juttua.

...taisi jokin "maksamiseen liittyvä" kapistus puuttua joistakin takseista, joten eivät voineet ottaa asiakkaaksi sellaisia, joiden kyyditystä yhteiskunta tukee.

Äänestä

nykyään, että taksit sais kuskata vanhuksia samoilla
"sopimuksilla" kuin ennen.
Oikein päättäjien idiootti temppu taas!

Äänestä

Aamulehden juttu siis kertoi siitä, etteivät jotkut taksit ole ottaneet kyytiin henkilöitä, jotka olisivat maksaneet matkansa sote-asiakkaina/sote-kortilla (=sosiaalitoimen maksamia asiakkaita). Jotkut taksit protestoivat tällä sitä vastaan, että kuljetuspalveluita käyttävien henkilöiden matkojen välitys siirtyi Suomen Postin matkapalvelukeskuksen hoitoon. Aiemmin sen teki Tampereen aluetaksi (tarjouskilpailun voitti siis Posti).

Vanhuksia ja vammaisia ei lehtikirjoituksen mukaan siis syrjitty heidän vanhuutensa tai vammaisuutensa takia, vaan heidän maksutapansa takia. Itse maksavia vanhuksia ja vammaisia ei jätettu "rannalle". Sitäkään ei "syrjitty", että sos.toimisto maksaa matkat, vaan sitä, että Suomen Posti välittää ja yhdistelee matkat tällä hetkellä.

Oli syy mikä tahansa, on se ollut ikävä juttu vanhuksille ja vammaisille. Jotenkin on kuitenkin se tuntuma, että ko. ryhmätkin olisivat olleet tyytyväisempiä, jos matkat olisi edelleen välittännyt Tampereen aluetaksi, joka tuntee paremmin paikkakunnan, sen osoitteet jne. jolloin autot olisivat osanneet kaiken kaikkiaan paremmin perille ilman turhia osoitteentarkistuksia jne.

Äänestä
  • Alue-Taksi on tainut olla paikkakunnalla monopolin asemassa eikä se sietäisi kilpailua. Taitaisi asia ratketa sillä, että lisättäisiin runsaasti ajolupia. Vammaisten ja vanhusten kuskaaminen siirrettäisiin kokonaan pois kartelliajureilta. Taksit todellisuudessa pelaavat laillisen kartellin sännöillä, mikä lisää kustannuksia ja rajoittaa palveluhaluja. Temppuilun pohjalla ei voi olla muuta kuin se, että ajamista riittää liian kanssa.

    Äänestä

  • Procula kirjoitti:

    Alue-Taksi on tainut olla paikkakunnalla monopolin asemassa eikä se sietäisi kilpailua. Taitaisi asia ratketa sillä, että lisättäisiin runsaasti ajolupia. Vammaisten ja vanhusten kuskaaminen siirrettäisiin kokonaan pois kartelliajureilta. Taksit todellisuudessa pelaavat laillisen kartellin sännöillä, mikä lisää kustannuksia ja rajoittaa palveluhaluja. Temppuilun pohjalla ei voi olla muuta kuin se, että ajamista riittää liian kanssa.

    Lisää ajolupia Tampereelle? Lisää kilpailua Aluetaksille? Mitäs tekemistä noilla vaatimuksilla on keskenään?

    Tänä keväänä Tampereelle myönnettiin 24kpl uusia taksilupia, kaikki uudet autoilijat liittyivät Aluetaksiin, vaikka kukaan ei pakottanut.

    Taksit eivät temppuile. Osa Tampereen takseista ei vaan yksinkertaisesti aja MPK:n välittämiä SoTe-kyytejä eli sosiaalitoimen luotot eivät kelpaa. Se ei ole syrjintää eikä temppuilua, sillä taksi saa itse määrittää mitkä maksuvälineet käyvät.

    Aluetaksiin kuuluu yli 400 autoa, joista Tampereen autoja n.320-330. Näistä kymmenkunta ei aja SoTe-kyytejä eli ongelmaa on melkoisesti paisuteltu.

    Äänestä

Ei ne mitään syrji, ne on maalta tulleita, joko taksit, kuskit tai asiakkaat. Ei ne tamperelaisia oo, jotka tampereella ajaa autoilla miten sattuu tai hoitelee asioita omien ja omituisten näkemyksiensä mukaan. Ne on maalta tulleita, joko autot tai asioiden hoitajat. Ei ne tamperelaisia oo jotka iltaisin kokoontuu humalapäissään tampereeelle rähisemään, reviirejään merkkaamaan tai ylenantamaan, ne on maalaisia, jotka niin tekevät. Ei ne oo tamperelaisia, jotka toisiansa kaduilla kyttäävät, ne on maalaisia, joko kadut tai kyttääjät.

Ei ne tamperelaisia oo jotka tampereelta ovat, ne ovat maalaisia, joko tampere tai tamperelaiset.

Äänestä

tekemistä on taksilla ja postilla keskenään ?
jos taksi kieltäytyy hommistaan niin miksi posti boikottiin , heh heh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Radix kirjoitti:

Tänään Aamulehti (osastossa A11) kertoo, kuinka Tampereen taksit ovat syrjineet vammaisia ja vanhuksia kieltäytymällä antamasta heille palveluaan. Toiminta todennököisesti on laitonta tietyn väestön osan syrjintää, johon pollisin olisi puututtava. Myös hallituksen pitäisi välittömästi ottaa tarkasteluun kieltäytmiseen osallistuneiden ammatinharjoittajien liikenneluvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu