Hypnoosiin, ReiKiin oikeus jokaisella

Liikkeestämme luopuneet kateuden kasvottomat joukot kalvavat mahtavien osaajien liikkeemme mainetta noitavainokampanjallla, mutta hypnoosin syvissä voimissa ja reikihoidossa ei ole mitään pelättävää. Sillä reiki ja hypnoosi ovat jokaisen ihmisen luonnollinen kyky ja luontainen ominaisuus! Ei tarvitse olla negatiivista järkeä palvova katkera lääkäri ottaakseen käyttöön sisäiset ja kosmiset parantavan voiman - Ihmisyys on yksi, Ihmisyys on jakamaton!! Reiki ja hypnoosi sopivatkin mainiosti yhteisömme terapiaosaajien työkalupakkeihin!!!! Jo Kalevalassa tunnettiin muinaiskansan yötietona reikien antaminen!!

Jos vielä emmit reikin ja hypnoosin mielikuvien taikuutta, niin kerron Sinulle, miten ReiKiä annetaan: Universaalin rakkauden energian kanavointi maailmankaikkeuden keskipisteestä aloitetaan toistamalla ääneen tai mielessä kolmeen (3) kertaan tietyt japaninkieliset sanat ja samalla ajatellaan tai piirretään ilmaan kolmeen (3) kertaa vastaavat japanilaiset kirjainmerkit. Tämän jälkeen energiaa kanavoidaan potilaalle tai muille halutuille kohteille. Välitys päätetään samalla rituaalilla.

Tajunnan- ja energiataajuudet (Level 1) avaan ja symbolit opetan "virityksiksi" kutsutuissa vihkimysrituaaleissa ReiKi Masterina henkioppaideni avustamana. Viritys-vihkimykseen kutsun myös Sinun henkioppaasi!

Astu reikin ja hypnoosin sateenkaarelle ja tule rohkeasti kokeilemaan ReiKiä, hypnoosia ja yhteisöämme!!! Tämä voi muuttaa elämäsi!!
28989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

tarvitaan mitään reikiä?

Meissä ihmisissä on kolme ulottuvuutta: Henki, sielu ja ruumis. Fyysisen olemuksemme me kaikki tiedämme. Samin tunnetaan sielunelämä (alitajunta ja päivätajunta). Sen sijaan kolmas ulottuvuutemme - henkinen minuus - on hukassa useimmilta. Katsottiinpa asiaa intialaisen uskontofilosofian tai raamatun valossa, tämä henkinen minuus, joka on kaikissa elollisissa, on jumalaista olemusta - taivasten valtakuntaa meissä itsessämme.

Täsmennyksenä mainittakoon, että hypnoosi ja suggestiot toimivat alitajunnan alueella ja tieteellinen hypnoosiajattelu ei sisällä henkistä ulottuvuuttamme. Hypnotisoijan ei tarvitse siis olla hengellinen ihminen kun taas hengellinen ihminen voi olla molempia.

Mitä me siis teemme koko reikillä?

Äänestä
  • Monet hypnoosin ammattilaiset ovat jo löytäneet tämän ikiaikaisen taidon päästä yhteyteen kosmisen energian kanssa. Myös monet meidän Yhteisön terapeuteista. Tulet hämmästymään kun yhdistät hypnoosiin ReiKin. Se sopii myös ITSEHOITOON!!! Kokemukset terapeuttien reikivirityksistä - ota selvää liikkeen terapeuttirekisteristä!

    Äänestä

  • sateenkaarelainen kirjoitti:

    Monet hypnoosin ammattilaiset ovat jo löytäneet tämän ikiaikaisen taidon päästä yhteyteen kosmisen energian kanssa. Myös monet meidän Yhteisön terapeuteista. Tulet hämmästymään kun yhdistät hypnoosiin ReiKin. Se sopii myös ITSEHOITOON!!! Kokemukset terapeuttien reikivirityksistä - ota selvää liikkeen terapeuttirekisteristä!

    Mitä on kosminen energia..? Onko se energiaa, jota ei ole...vai mitä...? Nämä ovat sellaisia hauskasia hömppäjuttuja, joita "energiahoitajat ja muut enkeliterapeutit" kylvävät...! Kaikkea sitä aina kuulee...

    tällä "kosmisella energialla" on sellainenkin nimitys kuin "Jumalan voima".

    Miksi siis tehdä asiat turhan monimutkaiseksi. Tällä kun hämmennetään ihmisten mieliä ja aieheutetaan turhaa kaaosta.

    Itse kaiken kokeneena tiedän, että siellä, missä Jumalan Voima toimii aitona, siellä vallitsee todellinen rakkaus ja henkinen hyvinvointi.

    Jes 40 luku.

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    Aivan niin. Rakkaalle asialle on monta nimeä ja Korkein on Yksi! Miksi Leo-SHY suhtaudut tuolla tavoin monen suggestoterapeutin parannus toimintaan ReiKin monet mahdollisuudet yksilöihmisen henkisen kasvun tukena? Eikö meidän kaikkien Shy-Yhteisössä olisi nyt tärkeintä olla solidaarisia kun hypnoosijärjestöjen ympärille on kiertynyt negatiivisen energian tuhovimmainen voima?

    Äänestä

  • Lötjönen kirjoitti:

    Mitä on kosminen energia..? Onko se energiaa, jota ei ole...vai mitä...? Nämä ovat sellaisia hauskasia hömppäjuttuja, joita "energiahoitajat ja muut enkeliterapeutit" kylvävät...! Kaikkea sitä aina kuulee...

    Olen hämmentynyt, järkyttynyt, että sinä ns. "maallikoksi" haukuttu yhteisön jäsen kirjoitat ReiKistä tuossa sävyssä... Tule rohkeasti oppimaan energiahoidon jalo taito; sitä soveltaa jo moni suggestoterapeutti. Ihmisyyden parhaaksia!

    ReiKin, suggestoterapian, rentoutusopastuksen ja muiden vaihtoehtohoitojen pariin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä koululääketieteen parista saamaansa apuun. Monet ovat saaneetkin meidän hoitomuodoista apua, esimerkiksi kivunlievityksen muodossa. Kun he kaikki vain uskaltaisivat kertoa lääkäreilleen seuraavalla käynnillä, mistä kohentunut terveydentila johtuu!!!! Minusta on ikävää, että nämä hyvät kokemukset tyrmätään ja kaikki jää tällaiseksi vähän salamyhkäiseksi, ettei joudu tuomituksi kahjoksi huuhaa-uskovaiseksi.

    Ihanteellinen tilanne olisi, jos vastakkainasettelu purettaisiin ja kaikki hoitomuodot ja hoitajat TASAVERTAISINA voisivat parantaa ja tehdä yhteistyötä potilaan parhaaksi. Samalla tarpeettomat ja vahingolliset marginaalitapaukset saataisiin rajattua ja karsittua pois!!!

    Mitä uskoon tulee, niin eikös paranemiseen liity myös usko Sitä tuntemusta ei voi tieteellisesti selittää. Ihminen on muutakin kuin pelkästään fysiikkaa, biologiaa ja kemiaa. Ihminen ei ole pelkkä fyysinen keho, vaan lisäksi on tämä näkymätön ulottuvuus, mieli ja sielu, jonka merkitys terveydentilan kannalta on ihan yhtä tärkeä. Yksi ilmenemistaso on ENERGIARUUMIS.

    Täällä on monta kertaa mainittu tieteelliset testitkin, aina hiukan ikävässä energiassa. Tunnen itse vähän paremmin oikeastaan vain ReiKiä, joka on vanha energiahoitomuoto. Sen piirissä on tehty kohtuullisen paljon tutkimuksia, joista verkossa voi löytää tietoa hakusanoilla 'reiki research'.

    ReiKi rentouttaa, alentaa verenpainetta, stressiä, edesauttaa vammoista ja leikkauksista toipumista, vastustuskyky paranee jne. ReiKiä käytetään tietääkseni ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa sairaaloissa koululääketieteen tukimuotona.

    Minusta olisi hyvä, jos ReiKi olisi kaikkien halukkaiden saatavilla! Nythän sairastuneet joutuvat hakemaan lisäapua toipumisen edistämiseksi ihan omatoimisesti meiltä energiahoitojen, rentouden ja suggestoterapian osaajilta...

    Minusta olisi mukava ajatus, että sairaanhoitaja- ja lääkärikoulutukseenkin kuuluisi vapaaehtoinen ReiKikurssi ja että vanhainkodeissa mummot ja papat saisivat kerääntyä yhteiseen ReiKihetkeen osastonlääkärin ja hoitajien kanssa. Ottakaapa oppia ennakkoluulottomista suggestoterapeuteista, niin koko maailmanne voi muuttua!!

    Lämpöä, rakkauttaja valoa Sinulle ja kiitos että jaksat puolustaa :) meitä "maallikoitakin"!

    Äänestä

  • rakkauden voima kirjoitti:

    Aivan niin. Rakkaalle asialle on monta nimeä ja Korkein on Yksi! Miksi Leo-SHY suhtaudut tuolla tavoin monen suggestoterapeutin parannus toimintaan ReiKin monet mahdollisuudet yksilöihmisen henkisen kasvun tukena? Eikö meidän kaikkien Shy-Yhteisössä olisi nyt tärkeintä olla solidaarisia kun hypnoosijärjestöjen ympärille on kiertynyt negatiivisen energian tuhovimmainen voima?

    ja selkeisiin maailmankuviin. Niin ihmisen henkiseen minään kuin universaaliseen henkiseen ulottuvuuteenkin nähden.

    Tämän ajan ihmisen ongelmana maassamme on henkinen uupumus ja loppuun palaminen. Tähän ongelmaan tarjotaan valtavan moninaisia ratkaisuja ja terapiamuotoja, joiden perässä nykyihminen ei yksinkertaisesti jaksa lähteä juoksemaan. Nämä kun synnyttävät lähinnä vain kaaosta ja lisäävät henkistä hätätilaa. Siispä tarvitaan yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja - ehyttä maailmankuvaa eheyttämään myös ihmistä sisäisesti.

    Aivan viimevuosiin asti on suggestoterapiasta keskusteltaessa - ainakin Shy:n piirissä, korostettu tuttuja ja tieteelliseti tutkittuja terapiamuotoja, jotka olisivat Shy:n "virallinen linja". Toki yksittäisillä jäsenillä on henkilökohtaista liikkumatilaa ja tulee ollakin, mutta Shy:n viralliseksi linjaksi näitä erilaisia näkemyksiä ja terminologiaa ei pitäisi nimetä.

    Äänestä

  • L.J.Salmela

    rakkauden sateenkaarelta kirjoitti:

    Olen hämmentynyt, järkyttynyt, että sinä ns. "maallikoksi" haukuttu yhteisön jäsen kirjoitat ReiKistä tuossa sävyssä... Tule rohkeasti oppimaan energiahoidon jalo taito; sitä soveltaa jo moni suggestoterapeutti. Ihmisyyden parhaaksia!

    ReiKin, suggestoterapian, rentoutusopastuksen ja muiden vaihtoehtohoitojen pariin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä koululääketieteen parista saamaansa apuun. Monet ovat saaneetkin meidän hoitomuodoista apua, esimerkiksi kivunlievityksen muodossa. Kun he kaikki vain uskaltaisivat kertoa lääkäreilleen seuraavalla käynnillä, mistä kohentunut terveydentila johtuu!!!! Minusta on ikävää, että nämä hyvät kokemukset tyrmätään ja kaikki jää tällaiseksi vähän salamyhkäiseksi, ettei joudu tuomituksi kahjoksi huuhaa-uskovaiseksi.

    Ihanteellinen tilanne olisi, jos vastakkainasettelu purettaisiin ja kaikki hoitomuodot ja hoitajat TASAVERTAISINA voisivat parantaa ja tehdä yhteistyötä potilaan parhaaksi. Samalla tarpeettomat ja vahingolliset marginaalitapaukset saataisiin rajattua ja karsittua pois!!!

    Mitä uskoon tulee, niin eikös paranemiseen liity myös usko Sitä tuntemusta ei voi tieteellisesti selittää. Ihminen on muutakin kuin pelkästään fysiikkaa, biologiaa ja kemiaa. Ihminen ei ole pelkkä fyysinen keho, vaan lisäksi on tämä näkymätön ulottuvuus, mieli ja sielu, jonka merkitys terveydentilan kannalta on ihan yhtä tärkeä. Yksi ilmenemistaso on ENERGIARUUMIS.

    Täällä on monta kertaa mainittu tieteelliset testitkin, aina hiukan ikävässä energiassa. Tunnen itse vähän paremmin oikeastaan vain ReiKiä, joka on vanha energiahoitomuoto. Sen piirissä on tehty kohtuullisen paljon tutkimuksia, joista verkossa voi löytää tietoa hakusanoilla 'reiki research'.

    ReiKi rentouttaa, alentaa verenpainetta, stressiä, edesauttaa vammoista ja leikkauksista toipumista, vastustuskyky paranee jne. ReiKiä käytetään tietääkseni ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa sairaaloissa koululääketieteen tukimuotona.

    Minusta olisi hyvä, jos ReiKi olisi kaikkien halukkaiden saatavilla! Nythän sairastuneet joutuvat hakemaan lisäapua toipumisen edistämiseksi ihan omatoimisesti meiltä energiahoitojen, rentouden ja suggestoterapian osaajilta...

    Minusta olisi mukava ajatus, että sairaanhoitaja- ja lääkärikoulutukseenkin kuuluisi vapaaehtoinen ReiKikurssi ja että vanhainkodeissa mummot ja papat saisivat kerääntyä yhteiseen ReiKihetkeen osastonlääkärin ja hoitajien kanssa. Ottakaapa oppia ennakkoluulottomista suggestoterapeuteista, niin koko maailmanne voi muuttua!!

    Lämpöä, rakkauttaja valoa Sinulle ja kiitos että jaksat puolustaa :) meitä "maallikoitakin"!

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    ja selkeisiin maailmankuviin. Niin ihmisen henkiseen minään kuin universaaliseen henkiseen ulottuvuuteenkin nähden.

    Tämän ajan ihmisen ongelmana maassamme on henkinen uupumus ja loppuun palaminen. Tähän ongelmaan tarjotaan valtavan moninaisia ratkaisuja ja terapiamuotoja, joiden perässä nykyihminen ei yksinkertaisesti jaksa lähteä juoksemaan. Nämä kun synnyttävät lähinnä vain kaaosta ja lisäävät henkistä hätätilaa. Siispä tarvitaan yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja - ehyttä maailmankuvaa eheyttämään myös ihmistä sisäisesti.

    Aivan viimevuosiin asti on suggestoterapiasta keskusteltaessa - ainakin Shy:n piirissä, korostettu tuttuja ja tieteelliseti tutkittuja terapiamuotoja, jotka olisivat Shy:n "virallinen linja". Toki yksittäisillä jäsenillä on henkilökohtaista liikkumatilaa ja tulee ollakin, mutta Shy:n viralliseksi linjaksi näitä erilaisia näkemyksiä ja terminologiaa ei pitäisi nimetä.

    Pyrin yksinkertaisiin
    Kirjoittanut: L.J.Salmela 26.6.2006 klo 17.50
    Leksa:
    "Aivan viimevuosiin asti on suggestoterapiasta keskusteltaessa - ainakin Shy:n piirissä, korostettu tuttuja ja tieteelliseti tutkittuja terapiamuotoja, jotka olisivat Shy:n "virallinen linja". Toki yksittäisillä jäsenillä on henkilökohtaista liikkumatilaa ja tulee ollakin, mutta Shy:n viralliseksi linjaksi näitä erilaisia näkemyksiä ja terminologiaa ei pitäisi nimetä."

    --- Uskomatonta miten kehtaat ja osaat kääntää asiat päälaelleen! Muistanet varmasti sen rajun ja kovan keskustelun, mitä SHY:n sisällä on käyty viimeiset vuodet. Tiedossasi on myös SHY:n historia ja liikkeenne julkaisujen kirjava taso.

    Muistatko tuon maallikkohypnoosikouluttajan kiteytyksen SHYRY-foorumilta? "Kaikki suggestoterapia on oikeaa suggestoterapiaa".

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    ja selkeisiin maailmankuviin. Niin ihmisen henkiseen minään kuin universaaliseen henkiseen ulottuvuuteenkin nähden.

    Tämän ajan ihmisen ongelmana maassamme on henkinen uupumus ja loppuun palaminen. Tähän ongelmaan tarjotaan valtavan moninaisia ratkaisuja ja terapiamuotoja, joiden perässä nykyihminen ei yksinkertaisesti jaksa lähteä juoksemaan. Nämä kun synnyttävät lähinnä vain kaaosta ja lisäävät henkistä hätätilaa. Siispä tarvitaan yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja - ehyttä maailmankuvaa eheyttämään myös ihmistä sisäisesti.

    Aivan viimevuosiin asti on suggestoterapiasta keskusteltaessa - ainakin Shy:n piirissä, korostettu tuttuja ja tieteelliseti tutkittuja terapiamuotoja, jotka olisivat Shy:n "virallinen linja". Toki yksittäisillä jäsenillä on henkilökohtaista liikkumatilaa ja tulee ollakin, mutta Shy:n viralliseksi linjaksi näitä erilaisia näkemyksiä ja terminologiaa ei pitäisi nimetä.

    Kuulehan, Salmela, ethän sinä itse edes ole käynyt SHY:n koulutuksia läpi! Ja olet kyllä tietoinen niihin kohdistuneesta kritiikistä. Että se siitä "tieteellisyydestä"!

    Et ole käynyt Shy-kurssitusta, mutta olet jo tällä palstalla saanut viime marraskuussa lukea tuon pseudotieteellisen näennäishoitokoulutuksen arvostelua.

    Äänestä

  • rakkauden sateenkaarelta kirjoitti:

    Olen hämmentynyt, järkyttynyt, että sinä ns. "maallikoksi" haukuttu yhteisön jäsen kirjoitat ReiKistä tuossa sävyssä... Tule rohkeasti oppimaan energiahoidon jalo taito; sitä soveltaa jo moni suggestoterapeutti. Ihmisyyden parhaaksia!

    ReiKin, suggestoterapian, rentoutusopastuksen ja muiden vaihtoehtohoitojen pariin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä koululääketieteen parista saamaansa apuun. Monet ovat saaneetkin meidän hoitomuodoista apua, esimerkiksi kivunlievityksen muodossa. Kun he kaikki vain uskaltaisivat kertoa lääkäreilleen seuraavalla käynnillä, mistä kohentunut terveydentila johtuu!!!! Minusta on ikävää, että nämä hyvät kokemukset tyrmätään ja kaikki jää tällaiseksi vähän salamyhkäiseksi, ettei joudu tuomituksi kahjoksi huuhaa-uskovaiseksi.

    Ihanteellinen tilanne olisi, jos vastakkainasettelu purettaisiin ja kaikki hoitomuodot ja hoitajat TASAVERTAISINA voisivat parantaa ja tehdä yhteistyötä potilaan parhaaksi. Samalla tarpeettomat ja vahingolliset marginaalitapaukset saataisiin rajattua ja karsittua pois!!!

    Mitä uskoon tulee, niin eikös paranemiseen liity myös usko Sitä tuntemusta ei voi tieteellisesti selittää. Ihminen on muutakin kuin pelkästään fysiikkaa, biologiaa ja kemiaa. Ihminen ei ole pelkkä fyysinen keho, vaan lisäksi on tämä näkymätön ulottuvuus, mieli ja sielu, jonka merkitys terveydentilan kannalta on ihan yhtä tärkeä. Yksi ilmenemistaso on ENERGIARUUMIS.

    Täällä on monta kertaa mainittu tieteelliset testitkin, aina hiukan ikävässä energiassa. Tunnen itse vähän paremmin oikeastaan vain ReiKiä, joka on vanha energiahoitomuoto. Sen piirissä on tehty kohtuullisen paljon tutkimuksia, joista verkossa voi löytää tietoa hakusanoilla 'reiki research'.

    ReiKi rentouttaa, alentaa verenpainetta, stressiä, edesauttaa vammoista ja leikkauksista toipumista, vastustuskyky paranee jne. ReiKiä käytetään tietääkseni ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa sairaaloissa koululääketieteen tukimuotona.

    Minusta olisi hyvä, jos ReiKi olisi kaikkien halukkaiden saatavilla! Nythän sairastuneet joutuvat hakemaan lisäapua toipumisen edistämiseksi ihan omatoimisesti meiltä energiahoitojen, rentouden ja suggestoterapian osaajilta...

    Minusta olisi mukava ajatus, että sairaanhoitaja- ja lääkärikoulutukseenkin kuuluisi vapaaehtoinen ReiKikurssi ja että vanhainkodeissa mummot ja papat saisivat kerääntyä yhteiseen ReiKihetkeen osastonlääkärin ja hoitajien kanssa. Ottakaapa oppia ennakkoluulottomista suggestoterapeuteista, niin koko maailmanne voi muuttua!!

    Lämpöä, rakkauttaja valoa Sinulle ja kiitos että jaksat puolustaa :) meitä "maallikoitakin"!

    En usko energiahoitoihin. On uskomushoitoa...! Ei tieteelistä näyttöä, kuten hypnoosista...!

    Äänestä

  • nyt pomppasi kirjoitti:

    ole käynyt Shy:n kurssia, mutta olen seurannut vuosien saatossa käytyä keskustelua mm. eettisistä periaatteista. Samoin olen keskustellut omasta hypnoosikurssiaineistostani Shy:n koulutuksen saaneen terapeutin kanssa ja pääpiirteet meillä on samat, joskin painotuksissa on pieniä eroavaisuuksia.

    Aikanaan maisteri Jarl Fahlerin kirja "Hypnoosi" oli minulle oppikirja, joka sekin sisälsi paljon ns. epätieteellisyyttä ja läheskään kaikkea en tässäkään kirjassa allekirjoita.

    Yleisenä piirteenä on syytä myös huomioida, että nykyinen tiede ei pysty selittämään läheskään kaikkia ilmiöitä tässä elämässä; ja että monet vielä nyt kyseenalaiset asiat ovat huomispäivän tiedettä ja niinpä uusia visioita ja näkökohtia tutkivat luovat ajattelijat ovat tervetulleita myös hypnoosin piiriin - tutkijoiksi, ei niikään terapeuteiksi.

    Mitä vielä siihen kritiikkiin tulee, niin tokihan tämä on sallittua. Joskin kritiikkiä tehdään mitä moninaisimmista vaikuttimista. Henkilökohtaisesta katkeruudesta aina ammattikateuteen asti. Seulo siitä sitten arvokas kritiikki - mikäli pystyt.

    Äänestä

  • Lötjönen kirjoitti:

    En usko energiahoitoihin. On uskomushoitoa...! Ei tieteelistä näyttöä, kuten hypnoosista...!

    Mielestäni suurin syy maallikkoliikkeiden uskottavuuteen on juuri jäsenten seikkailut enkeli-energia-reiki ym..ym..hoidoissa. Jos oltaisiin pysytty vain hypnosissa ja sen kehittämisessä, ei tätä soppaa olisi syntynyt. Energiahoidot ovat hyväuskoisten asiakkaiden huiputtamista ja niihin ei pidä langeta...

    Meillä Suomessa kristinusko on ulottanut vaikutuksensa kaiken kansan keskuuteen ja vielä nytkin noitavainojen aikaiset hirmuteot kummittelevat ihmisten alitajunnassa.

    Henkilökohtaisesti olen näkemässä, että suurin syy kansan keskuuteen pesiytyneeseen ennakkoluuloon hypnoosia kohtaan on siinä, että kristillisissä piireissä hypnoosi leimataan itsestään saatanasta peräisin olevaksi noituudeksi, jota laajat kansalaispiirit karttavat.

    Siltojen rakentaminen, eli hypnoosia kohtaan tunnetun epäluulon hälventäminen voi tapahtua vain siten, että pidetään hypnoosi hypnoosina. Eli tieteellisesti tutkittuna ja tunnettuna asiana, jolla ei ole enempää Jumalan kuin saatanankaan kanssa mitään tekemistä. Nyt jos hypnoosiin liitetään kaikenmaailman henkivallat ja henkioppaat, tällä romutetaan kaikki sillat kristillisen näkemyksen ja hypnoosin väliltä ja tämä vaikeuttaa hypnoosin käytön mahdollisuuksia ihmisten ajallisissa asioissa.

    Edellä esilletuomieni näkokohtien perusteella sanoudun irti kaikista oudoista henkivalloista - reikistä ja muista epämääräisistä terapioista. Edelleen on syytä muistaa, että syyllisyyksien aiheuttamia sielullisia ongelmia ei hoideta enempää hypnoosilla kuin muillakaan terapioilla. Syyllisyydestä voi vapautua vain sovinnon teon ja sovittamisen avulla.

    ReiKi on osa Shy:n kehittelemién ns. "suggestoterapia"- ja "rentoutusopastus"-menetelmien sateenkaaren kirjoa:
    - Ks. Shy:n terapeutti- ja opastajarekisterin lukuisat ilmoitukset
    - Ks. seuraavat artikkelit
    Puheenjohtaja kertoo ReiKi-opetuksestaan http://www.hypnologia.com/fin/hypno/2004/4/katsonaina.html
    Puheenjohtajan ReiKi-opettaja kertoo ReiKistä
    http://www.hypnologia.com/fin/hypno/2002/2/sade.html
    Shyläisten menetelmien magia- ja okkultistiset yhteydet laajemminkin:
    http://www.yle.fi/mot/mv050502/kasikirjoitus.htm
    Ote käsiksestä:
    " Menneistä elämistä ovat luennoineet suggestoterapeutit Juanita Saarelainen ja Heli Sarre, jotka tunnetaan myös rajatiedon Ultra-lehden avustajina. Ultrassa ilmoittelevat mitä erikoisimmat terapeutit ja hypnoosin harrastajat.
    Hypnoosiyhdistyksen hallitus kokoontuu toimistossaan Helsingin Kaisaniemenkadulla. Puheenjohtaja Tiina Niemelä on psykologi ja psykoterapeutti. Hän kertoo, että menneet elämät –osuus on nyt poistettu koulutuksesta. Niemelä on kouluttautunut myös reiki-hoitajaksi. Reiki on itämainen henkiparannusmenetelmä.
    Niemelä: ”Mua kiinnostaa aika laajasti tää elämä ja erilaiset ilmiöt, niin on hyvä hankkia erilaista koulutusta et on sitten sitä työkalupakkia mitä hyödyntää.”
    Yhdistyksen entinen puheenjohtaja, historioitsija ja suggestoterapeutti Risto Santavuori puolestaan harrastaa Kalevala-mystiikkaa ja loitsuja. Tässä ote hänen CD-levyltään Pistoksen sanat: (loitsu 9)
    Santavuoren mukaan suggestoterapia on itse asiassa Elias Lönnrothin kuvaamaa maagista kansanlääkintää.
    Lukija: ”Kaikella ja kaikessa on sellaisessa muodossa olevaa elämänenergiaa, että siihen voi olla yhteydessä ja tämän yhteyden välityksellä saada tietoa kyseisen kohteen tilasta. Tätä yhteyttä eivät maantieteelliset välimatkat rajoita, siksi hypnoosissa on näiden haltioiden välityksellä mahdollista saada tietoa kaikkein kaukaisimmiltakin seuduilta.”"

    Äänestä

  • mediankuluttaja kirjoitti:

    Juu tätähän shy:ssä on ollut ja nyt korjaavat sadon hedelmiä...!

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    ja selkeisiin maailmankuviin. Niin ihmisen henkiseen minään kuin universaaliseen henkiseen ulottuvuuteenkin nähden.

    Tämän ajan ihmisen ongelmana maassamme on henkinen uupumus ja loppuun palaminen. Tähän ongelmaan tarjotaan valtavan moninaisia ratkaisuja ja terapiamuotoja, joiden perässä nykyihminen ei yksinkertaisesti jaksa lähteä juoksemaan. Nämä kun synnyttävät lähinnä vain kaaosta ja lisäävät henkistä hätätilaa. Siispä tarvitaan yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja - ehyttä maailmankuvaa eheyttämään myös ihmistä sisäisesti.

    Aivan viimevuosiin asti on suggestoterapiasta keskusteltaessa - ainakin Shy:n piirissä, korostettu tuttuja ja tieteelliseti tutkittuja terapiamuotoja, jotka olisivat Shy:n "virallinen linja". Toki yksittäisillä jäsenillä on henkilökohtaista liikkumatilaa ja tulee ollakin, mutta Shy:n viralliseksi linjaksi näitä erilaisia näkemyksiä ja terminologiaa ei pitäisi nimetä.

    Postasin sulle ylemmä tähän viestiketjuun vain muutamia näytteitä siitä, miten ReiKi ja velhoaminen yms henkivaltahommelit ovat jo pitkään olleet osa shyyläisiä "rentoutusopastaja"- ja "suggestoterapia"-tuotteita ja tajunnallisuutta. Luuletko Leksa että se voisi olla syynä jäsenkatoon? Lähes 400:sta muutamassa vuodessa enää lähelle 150 jäsentä...

    Äänestä

  • Lötjönen kirjoitti:

    Juu tätähän shy:ssä on ollut ja nyt korjaavat sadon hedelmiä...!

    Kuulutkin, Lötjönen, siis maallikkohypnoosiliikkeiden rajuissa sisäisissä taisteluissa "toiseen rintamaan" kuin NLP-tajunnanyhteisö-ReiKi-energia-Kalevala-fraktio.

    oli toinen 9 vuotta sitten kun liityin. Voi olla, että nykyiseen Shy.hyn en voisi enää liittyäkkään.

    Aika näyttää, mihin kehitys kulkee; ja aivan mihin tahansa henkimaaliman juttuihin en voi osallistua. Joten nähtäväksi jää tulevaisuus - josko sittenkin tarvitaan täysin uutta, yksinkertaisempaa ja selkeämpää. Sellaista, joka eheyttää ihmistä kaaoksen sijasta. Sellaista, joka on tuttua ja turvallista, niin kristillisestä kuin hypnoosinkin näkökulmasta.

    Äänestä

  • mediankuluttaja kirjoitti:

    Postasin sulle ylemmä tähän viestiketjuun vain muutamia näytteitä siitä, miten ReiKi ja velhoaminen yms henkivaltahommelit ovat jo pitkään olleet osa shyyläisiä "rentoutusopastaja"- ja "suggestoterapia"-tuotteita ja tajunnallisuutta. Luuletko Leksa että se voisi olla syynä jäsenkatoon? Lähes 400:sta muutamassa vuodessa enää lähelle 150 jäsentä...

    ei ole enää se, mihin joku on joskus liittynyt niin tokihan on ymmärrettävää, että tämä joku lähtee etsimään muita vaihtoehtoja - ja ellei näitä muita sopivia ole, niin ainahan voi pyrkiä luomaan uutta.

    Ja ainakin tänne Lappiin tarvittaisiin aktiivista toimintaa vastaamaan ajan haasteisiin ja ihmisten henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin.

    Äänestä

  • Mediankuluttaja kirjoitti:

    Kuulutkin, Lötjönen, siis maallikkohypnoosiliikkeiden rajuissa sisäisissä taisteluissa "toiseen rintamaan" kuin NLP-tajunnanyhteisö-ReiKi-energia-Kalevala-fraktio.

    Tavallaan...voihan omaa järjestöä kritisoida. Muuten juuri tämän "hömppäterapian" takia syntyi hypnoosiliitto. Hypnoosiliitto edustaa perinteistä hypnoosia, mutta katsotaan, kuinka kauan, Sielläkin livetään helposti kaikenmaailman energiahoitoihin..

    Äänestä

  • L.J.Salmela kirjoitti:

    oli toinen 9 vuotta sitten kun liityin. Voi olla, että nykyiseen Shy.hyn en voisi enää liittyäkkään.

    Aika näyttää, mihin kehitys kulkee; ja aivan mihin tahansa henkimaaliman juttuihin en voi osallistua. Joten nähtäväksi jää tulevaisuus - josko sittenkin tarvitaan täysin uutta, yksinkertaisempaa ja selkeämpää. Sellaista, joka eheyttää ihmistä kaaoksen sijasta. Sellaista, joka on tuttua ja turvallista, niin kristillisestä kuin hypnoosinkin näkökulmasta.

    Shy-liikkeen edellisen puheenjohtajan ReiKi-opettaja kertoo Valonkantajissa ReiKistä suggestoterapiassa: Suggestio on kaikki ja kosmista henkienergiaa on kaikkialla.

    http://personal.inet.fi/yhdistys/valonkantajat/lehdet/valkleh2002-2.html#matka

    Ainakin lehden logo on vaikuttava lieskat loimuaa pyramidissa...

    Äänestä

  • "jeren" kaveri kirjoitti:

    Et tainnut huomata, että Me naisetkin on "luottanut" aivan uudenlaiseen unilääketieteen asiantuntemukseen...

    http://www.kirsivoutilainen.com/uni.htm

    Äänestä

  • Mediankuluttaja kirjoitti:

    Et tainnut huomata, että Me naisetkin on "luottanut" aivan uudenlaiseen unilääketieteen asiantuntemukseen...

    http://www.kirsivoutilainen.com/uni.htm

    Kaiken maailman terapioita. Mitä noilla on merkitystä? Ne kun lisäävät vain kaaosta ja sisäisiä ristiriitoja ja sen myötä unettomuutta.

    Sisäinen rauha ja vapaus, eli puhdas ja loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä, on paras mahdollinen "unilääke" ja kun tämä meilä on nii mitään muita unilääkkeitä tai terapioita ei tarvita.

    Äänestä

  • "jeren" kaveri kirjoitti:

    Shy-liikkeen edellisen puheenjohtajan ReiKi-opettaja kertoo Valonkantajissa ReiKistä suggestoterapiassa: Suggestio on kaikki ja kosmista henkienergiaa on kaikkialla.

    http://personal.inet.fi/yhdistys/valonkantajat/lehdet/valkleh2002-2.html#matka

    Ainakin lehden logo on vaikuttava lieskat loimuaa pyramidissa...

    Tässä url oikein, ilman ylimääräistä välilyöntiä:

    http://personal.inet.fi/yhdistys/valonkantajat/lehdet/valkleh2002-2.html#matka

    Ns. "suggestoterapia"/"rentoutusopastus"/"tajunnallinen ohjaus"/"reiki"/"shiatsu"/"nlp"/"ajatuskenttä-edxtm"/"aivojumppa"/"kalevalainen yötieto"/"luojan parantavan voiman välitys" voivat tarjota vaihtoehtoisia totuuksia ja todellisuuskäsityksiä hypokondrian ja muun somatisaation, depression ja onkologisten tilojen hoitoon.

    Äänestä

  • Lötjönen kirjoitti:

    Tavallaan...voihan omaa järjestöä kritisoida. Muuten juuri tämän "hömppäterapian" takia syntyi hypnoosiliitto. Hypnoosiliitto edustaa perinteistä hypnoosia, mutta katsotaan, kuinka kauan, Sielläkin livetään helposti kaikenmaailman energiahoitoihin..

    uskallatko kritisoida omaa Järjestöäsi? etkö pelkää neuvoksen, loikkareiden ja entisten (yli satako?) saaman kohtelun vuoksi...?

    eiköhän olisi hyvä että antaisin sateenkaaren väreistä violettiliekin huuhtoa energiakenttäsi turhasta kriittisestä ajattelusta vapaaksi...

    http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-violettiliekki.html

    Äänestä

  • rakkauden sateenkaarelta kirjoitti:

    Olen hämmentynyt, järkyttynyt, että sinä ns. "maallikoksi" haukuttu yhteisön jäsen kirjoitat ReiKistä tuossa sävyssä... Tule rohkeasti oppimaan energiahoidon jalo taito; sitä soveltaa jo moni suggestoterapeutti. Ihmisyyden parhaaksia!

    ReiKin, suggestoterapian, rentoutusopastuksen ja muiden vaihtoehtohoitojen pariin hakeutuu ihmisiä, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä koululääketieteen parista saamaansa apuun. Monet ovat saaneetkin meidän hoitomuodoista apua, esimerkiksi kivunlievityksen muodossa. Kun he kaikki vain uskaltaisivat kertoa lääkäreilleen seuraavalla käynnillä, mistä kohentunut terveydentila johtuu!!!! Minusta on ikävää, että nämä hyvät kokemukset tyrmätään ja kaikki jää tällaiseksi vähän salamyhkäiseksi, ettei joudu tuomituksi kahjoksi huuhaa-uskovaiseksi.

    Ihanteellinen tilanne olisi, jos vastakkainasettelu purettaisiin ja kaikki hoitomuodot ja hoitajat TASAVERTAISINA voisivat parantaa ja tehdä yhteistyötä potilaan parhaaksi. Samalla tarpeettomat ja vahingolliset marginaalitapaukset saataisiin rajattua ja karsittua pois!!!

    Mitä uskoon tulee, niin eikös paranemiseen liity myös usko Sitä tuntemusta ei voi tieteellisesti selittää. Ihminen on muutakin kuin pelkästään fysiikkaa, biologiaa ja kemiaa. Ihminen ei ole pelkkä fyysinen keho, vaan lisäksi on tämä näkymätön ulottuvuus, mieli ja sielu, jonka merkitys terveydentilan kannalta on ihan yhtä tärkeä. Yksi ilmenemistaso on ENERGIARUUMIS.

    Täällä on monta kertaa mainittu tieteelliset testitkin, aina hiukan ikävässä energiassa. Tunnen itse vähän paremmin oikeastaan vain ReiKiä, joka on vanha energiahoitomuoto. Sen piirissä on tehty kohtuullisen paljon tutkimuksia, joista verkossa voi löytää tietoa hakusanoilla 'reiki research'.

    ReiKi rentouttaa, alentaa verenpainetta, stressiä, edesauttaa vammoista ja leikkauksista toipumista, vastustuskyky paranee jne. ReiKiä käytetään tietääkseni ainakin Britanniassa ja Yhdysvalloissa sairaaloissa koululääketieteen tukimuotona.

    Minusta olisi hyvä, jos ReiKi olisi kaikkien halukkaiden saatavilla! Nythän sairastuneet joutuvat hakemaan lisäapua toipumisen edistämiseksi ihan omatoimisesti meiltä energiahoitojen, rentouden ja suggestoterapian osaajilta...

    Minusta olisi mukava ajatus, että sairaanhoitaja- ja lääkärikoulutukseenkin kuuluisi vapaaehtoinen ReiKikurssi ja että vanhainkodeissa mummot ja papat saisivat kerääntyä yhteiseen ReiKihetkeen osastonlääkärin ja hoitajien kanssa. Ottakaapa oppia ennakkoluulottomista suggestoterapeuteista, niin koko maailmanne voi muuttua!!

    Lämpöä, rakkauttaja valoa Sinulle ja kiitos että jaksat puolustaa :) meitä "maallikoitakin"!

    Ekaksi tuo reiki research -haku ei antanut mitään luotettavia tiedonlähteitä eikä evidenssiä väittelle.

    Toiseksi kysyisin, PALJONKO noita tarpeettomia ja vahingollisia marginaalitapauksia on?

    t. lämmöllä poika tähtien tältä puolen

    Äänestä

Ollaanko siellä Tajunnan Yhteisössä oltu jo montakin vuotta näillä tajunnallisilla linjoilla? Liikaa reikiä, loitsuja ja tajunnallisuutta liikkeellä, kenties... "Antaa kaikkien kukkien kukkia". Kuinka monta teitä reiki-, energia-, NLP- ja luontaisparantajaa liikkeenne terapistien joukossa on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rakkauden papitar kirjoitti:

Liikkeestämme luopuneet kateuden kasvottomat joukot kalvavat mahtavien osaajien liikkeemme mainetta noitavainokampanjallla, mutta hypnoosin syvissä voimissa ja reikihoidossa ei ole mitään pelättävää. Sillä reiki ja hypnoosi ovat jokaisen ihmisen luonnollinen kyky ja luontainen ominaisuus! Ei tarvitse olla negatiivista järkeä palvova katkera lääkäri ottaakseen käyttöön sisäiset ja kosmiset parantavan voiman - Ihmisyys on yksi, Ihmisyys on jakamaton!! Reiki ja hypnoosi sopivatkin mainiosti yhteisömme terapiaosaajien työkalupakkeihin!!!! Jo Kalevalassa tunnettiin muinaiskansan yötietona reikien antaminen!!

Jos vielä emmit reikin ja hypnoosin mielikuvien taikuutta, niin kerron Sinulle, miten ReiKiä annetaan: Universaalin rakkauden energian kanavointi maailmankaikkeuden keskipisteestä aloitetaan toistamalla ääneen tai mielessä kolmeen (3) kertaan tietyt japaninkieliset sanat ja samalla ajatellaan tai piirretään ilmaan kolmeen (3) kertaa vastaavat japanilaiset kirjainmerkit. Tämän jälkeen energiaa kanavoidaan potilaalle tai muille halutuille kohteille. Välitys päätetään samalla rituaalilla.

Tajunnan- ja energiataajuudet (Level 1) avaan ja symbolit opetan "virityksiksi" kutsutuissa vihkimysrituaaleissa ReiKi Masterina henkioppaideni avustamana. Viritys-vihkimykseen kutsun myös Sinun henkioppaasi!

Astu reikin ja hypnoosin sateenkaarelle ja tule rohkeasti kokeilemaan ReiKiä, hypnoosia ja yhteisöämme!!! Tämä voi muuttaa elämäsi!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu