Mitä mieltä olette: kumpi on parempi,
että tekee itsemurhan vai että häipyy
maisemista muulla tavalla eikä ilmoita
kellekään mitään?
Ne joiden mielestä molemmat vaihtoehdot
ovat törkeitä, moraalittomia, itsekkäitä
ja mauttomia, voivat jättää vastaamatta
(vastauksenne korkeintaan yllyttävät
itsariin tai katoamiseen).
Kysyn asiaa niiltä, joille itsari on
ihan mahdollinen asia.
että tekee itsemurhan vai että häipyy
maisemista muulla tavalla eikä ilmoita
kellekään mitään?
Ne joiden mielestä molemmat vaihtoehdot
ovat törkeitä, moraalittomia, itsekkäitä
ja mauttomia, voivat jättää vastaamatta
(vastauksenne korkeintaan yllyttävät
itsariin tai katoamiseen).
Kysyn asiaa niiltä, joille itsari on
ihan mahdollinen asia.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Itsekin olen masentuneena ja ahdistuneena miettinyt itsaria ja todennut että ei kannata.
Katoamista ulkomaille/toiseen kaupunkiin olen myös harkinnut kun ahdisti ihmiset niin paljon.
Katoaminen ilman muuta parempi vaihtoehto.
voimia. Kun pelkkä ilma iholla ahdistaa, niin ei jaksa järjestää katoamistaan. Menisipä minne tahansa olisi kuitenkin hirveä olo. Siinä mielessä itsari on parempi vaihtoehto. Mutta senkin järjestäminen vaatii ainakin vähän voimia. Miksei kukaan tapa mua?
Tervehdys! Siis jos ´katoaisi`, niin minne sitä yhtäkkiä voisi lähteä? Jossainhan pitäisi asua, joten kait pitäisi lähtöä jotenkin pohjustaa. Yksi suositeltava katoamispaikka on suljettu osasto, sieltä ei anneta mitään tietoja edes sukulaisille, jos ei halua. Kun vielä kykenet noin selkeästi vaihtoehtoja punnitsemaan, suosittelen marssimaan terveyskeskuksen päivystykseen ja kertomaan, että jos ei apua nyt heru, niin päätän päiväni.
Kun on oikein kurkkua myöten täynnä elämän mättöä, pikkuhiljaa unohtaa katsella omaa tilannettaan laajalla perspektiivillä ja omat mahdollisuudet tuntuvat hupenevan tyhjiin ja sitten on enää yksi vaihtoehto, eikö niin?
Jos vaan lähtisi jonnekin pois, sitä kenties voisi sen lähdön huuman laannuttua huomata, ettei se oma tunkkainen ajatusmalli mihinkään ole hävinnyt, vaan riippuu mukana minne tahansa meneekin.
Tuo itsensä tappamisen taukoamaton ajattelu on kuin joku pirullinen syöksykierre, ajatus ikään kuin vie mukanaan ja kohta huomaa jo toteuttavansa ainoaksi luulemaansa ratkaisua.
Tee nyt kumminkin vielä yksi palvelus itsellesi ja kälpi terveyskeskukseen tai jos ajatus tympii, niin pirauta heti aamulla mielenterveystoimistoon tai tänä iltana johonkin auttavaan puhelimeen. Jos nyt olet kotosalla, kokeile jotain näistä: Valtakunnallinen kriisipuhelin 0203-445 566 (ma 9-22) tai www.tukinet.fi tai Palveleva puhelin 10071, joka ilta 18-24. Kokeile ja jaksaisitko kertoa, oliko apua?
Olen kuule jo kokeillut nuo eri numeroihin soittelut ja lääkäreissä käymiset. Aivan uskomattomia kommentteja olen saanut (eräässä palvelunumerossa esimerkiksi jänkättiin, että jos käytän rauhoittavia, niin se näkyy ulkonäössä. Ihan kuin se nyt olisi ensisijainen murheeni... Olen sittemmin lopettanut rauhoittavien käytön, joten näytän nyt varmaan upealta.)
Olen puhunut myös lähipiirin ihmisille, jotka ovat siksi alkaneet karttaa minua. Perspektiiviä on haettu ja suljetut osastotkin katsastettu. En sentään niin tyhmä ole, että en olisi yrittänyt saada apua. Lopulta voi kuitenkin olla tilanteessa, että jäljellä on nuo mainitut vaihtoehdot.
Ehkä kaiken takana on se, ettei kukaan kaipaa tai tarvitse minua, koska olen masentunut. Itsari ja katoaminen ovat ne vaihtoehdot, joista tiedän, etten niiden jälkeen voi enää järjellisesti ajateltuna surra sitä, että kukaan ei kaipaa minua.
"Ehkä kaiken takana on se, ettei kukaan kaipaa tai tarvitse minua, koska olen masentunut" Oletko kokeillut hakea vertaistukea tai vastaavaa, esim. tukiasema.net?
Hei anteeks vaan kun en voinut mitenkään tietää, että oot jo kolunnut nuo ihastuttavat osastot..Jotkut vaan luulee, ettei kannata hakea apua, mutta sä oletkin välkky tapaus. Onko sulle lyöty joku diagnoosi otsaan, joku psykoottisuus tai masennus? Joskus sairaalassa hoitajat ja miksei lääkäritkin puhuu kuin jälkeenjääneelle, kun lukevat ens paperit. Ootko syönyt jotain lääkkeitä? Itse olen kokeillut lähes kaikkea, mitä on ja vihdoin, vuosien sukeltelun jälkeen löysin mahtitropin ja olen elossa. Miten on sun laitas?
Sairauteni nimi on depressio gravis. Kaikenlaisia rotanmyrkkyjä on kokeiltu. Nykyinen lääke on kai paras ja syön sitä uskollisesti. Mutta kun elämä tarjoaa vain yhä uusia takaiskuja, pettymyksiä ja järkytyksiä, niin ei siinä lääkkeet juurikaan auta.
Haluan oikean elämän tai sitten ei mitään. Miksi minun depressioon sairastuneena pitäisi hengata toisten kipeitten kanssa? Hullut hullujen kanssa ei minua paranna. Tarvitsisin tavallisia ihmissuhteita ja normaaleja kuvioita. Sen mitä olen jossain sairaaloissa ollut, olen huomannut huonontavan oloani, koska niissä on ihan tolkuttoman huonokuntoista väkeä. Ei sellaiset ihmiset jaksa rakastaa minua (eikä tarvitsekaa jaksaa).
Mulla on tuo sama diagnoosi. Ei ole mullekaan elämä liiemmälti hymyillyt, mutta olen pakosta ruvennut nauramaan vastoinkäymisille. Kas joitain vuosia sitten siskoni sairastui syöpään, sitten äitini ja vielä velikin, muut hengissä, äiti ei . Itselläni on reuma, asperger-poikani sairastui siihen myös ja toisella pojalla mahd. jokin ihme geneettinen luusairaus. Kun useista yrityksistäni huolimatta en saanut itseäni aikoinaan hengiltä, olen jotenkin sopeutunut tilanteeseen. Ja on ollut outoa huomata, että minusta on joskus jopa hyötyä. Voisiko sun kanssas jutskata jotenkin muuten, kun tällä tökkivällä palstatyylillä?
Voithan antaa sähköpostiosoitteesi, jos haluat minulta viestiä. En kuitenkaan usko, että saat minua nauramaan senkaltaisille kammottaville asioille, joista mainitsit, enkä halua, että edes yrität.
Jalkapalloilia Maradoona joutui lataamoon jokuvuosi sitten,hän esitteli itsensä eräälle potilaalle hänet nähdessään,Maradoona ojensi kätensä ja sanoi,olen jakapalloilia Maradoona.Tähän toinen potilas vastasi, joopa joo, mä olen Napoleon.Tämä tarina on tosi,olen nähnyt itse haastattelun missä Maradoona kertoo tän jutun,että näin.
Kuulostaa aivan realistiselta. Ja juuri siksi ei sairaalaan kannata mennä, koska pitäisi olla tosi hullu, ettei ahdistuisi lisää nähdessään ihmisten pahoinvoinnin. Kokemuksesta tiedän, että hoitajatkin saattavat heittää aivan outoja juttuja, koska he kai kuvittelevat, että kaikki potilaat ovat insidereita hullujenhuonemiljöössä.
"Miksi minun depressioon sairastuneena pitäisi hengata toisten kipeitten kanssa? Hullut hullujen kanssa ei minua paranna."
Hassu ajatusmaailma O_o Minä itse olen hakeutunut samankaltaiseen eli masentuneeseen seuraan (tosin siis netissä, koska lähipiirissä ei tietääkseni masentuneita ole ainakaan niin että huomaisin) koska kaipaan sitä tietoa, etten ole aivan erikoislaatuinen tapaus ja ennen ei vastaavaa nähty. Haluan huomata, että muilla on samanlaisia tunteita, ajatuksia. Tietenkin normaalit ihmissuhteet ovat hyviä myös, mutta minä tunnen ns. normaalien seurassa itseni niin paljon huonommaksi, mitättömäksi, vähempi arvoiseksi kuin muut. Tuntee olevansa kaiken alapuolella.
Aiheesta:
Vaikka nyt hei täysin katoa, niin minulle paikanvaihdos toi noin 8kk hyvän olon. Paikanvaihdos tekee siis hyvää. Ja voihan sitä tehdä niin, että muuttaa vähin äänin toiseen kaupunkiin, ettei nyt ihan ulkomaille tarvitse, ja jos tuttavat yms. kaipaavat niin he etsivät sinut kyllä käsiisi.
Mutta paikanvaihdos tekee hyvää. Vaikka tosin kun ajattelee kuinka helvetisti siitä jostain tamperelaisesta nuoresta tytöstä (joku marru tai vastaava) on lehtijuttuja ja kai he vieläkin odottavat, että se tyttö palaa kotiin vaikka on muistaakseni kadonnut joskus 98 vuonna tai jotain. En muista, mutta aikaa siitä on ja vieläkin jaksavat etsiä.
Eli miettikää kaikinpuolin asiaa. Kuitenkin itsekkin olen itsemurhan ja katoamisen kannalla, etten ole mikään "se on itsekästä" valistaja. Läheiset ja ystävät siinä itsekkäitä ovat kun ajattelevat vaan itseään eivätkä yritä edes auttaa ja saada masentunutta jaloilleen tai ei ajattele millaisia tuskia ja entäs sitä pahaa oloa! Masentuneet eivät siis ole itsekkäitä! Läheiset ovat kun itsensä takia vaativat sinua jaksamaan.
On muuten aikalailla kamalaa jos läheinen menee haukkumaan masentuneen ja väittämään itsekkääksi. Pahinta mitä voikaan tehdä masentuneelle. Kun monet masentuneet jo valmiiksi sättivät itseään kuinka huono ja arvoton on niin eikös se lisää pökköä pesään haukkumalla itsekkääksi jne.
MEni ohi aiheen vähän :)
Mutta katoaminen olisi itse kullekkin ihanaa.
Todellakin - paikanvaihdos tekee hyvää.
Ja on mielenkiintoista kuulla jo kadonneiden tarinoita :)
En lähtisi kummassakaan vaihtoehdossa siitä mitä muut ajattelevat.
Tietysti voi aina jättää lappusen tyyliin "liityin muukalaislegioonaan/moonilaisiin/al-qaedaan" mutta tuskin se omaisia erityisemmin rauhoittaisi.
Jos taas pelkästään pyytää ettei etsitä niin mitä sekään auttaa.
Jos kuitenkin kävisi niin oudosti että omaiset ja ystävät huolestuisivat ja antaisivat viitteitä muuttumisestaan empaattisiksi ja sympaattisiksi masentunutta kohtaan niin olisihan sitten mahdollista harkita comebackia.
Siinä mielessä katoaminen on varteen otettava vaihtoehto.
On eri asia kun jotkut katoavat vastoin tahtoaan.
Yleensä varmaan tiedetään jos joku katoaa ilman mitään viitteitä masennuksesta tai muista ongelmista.
Mutta jos ihminen tyhjentää asuntonsa ja tilinsä niin katoaminen vaikuttaa suunnitellulta eikä siinä ole mitään erityisen jännää aineistoa poliisi-tv-lle (elleivät omaiset ala antaa haastatteluja ja vaatia etsintöjä).
Olen tavannut muutaman "kadonneen" reissun päällä. Monissa maissa on yleistä että ihmiset häipyvät ja aloittavat uudestaan jossain muualla.
Helpompaa se on maissa joissa ei ole sosiaaliturvajärjestelmää mutta kai se Suomessakin onnistuu.
Onhan näitä peterfrycmanneja ja lehtikeisarin leskiä kadonnut -rahasta lienee ollut apua käytännön järjestelyissä.
Itse olen kadonnut pari kertaa ulkomaille ilmoittamatta mitään kenellekään.
Loppua kohti olo on jopa parantunut mutta tietysti on paljon ollut vaikeitakin hetkiä.
Mutta niitä olisi ollut Suomessakin.
Eli jos on surkea tilanne eikä muuta keksi niin kyllä katoaminen on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, koska sen voi peruuttaa, ja moraalisessa mielessä ehkä parempi kuin itsari.
Joskus jotkut tuntemattomat ihmiset toisella puolella voivat jopa auttaa pelkällä olemassaolollaan.
Sen sijaan samojen vanhojen tuttujen kanssa päivästä toiseen taistelu voi vahingoittaa mielenterveytesi -etenkin jos heiltä ei tipu minkäänmoista ymmärrystä!
Yksi sana jäi puuttumaan:
Joskus jotkut tuntemattomat ihmiset toisella puolella MAAPALLOA voivat jopa auttaa pelkällä olemassaolollaan.
enkä uskalla suunnilleen edes käydä ulkona.
"Eli jos on surkea tilanne eikä muuta keksi niin kyllä katoaminen on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto, koska sen voi peruuttaa, ja moraalisessa mielessä ehkä parempi kuin itsari."
Loistavasti sanottu :D Hyvin ajattelit muutenkin ja perustelit ajatuksesi. :D
(Olen tuo "nimetön" jolle vastasit)
Ei ole mitään Impivaaraa jäljellä minne voisit hävitä. Ulkomaillakin viranomaiset suhtautuvat paranoidisesti maahanmuuttajiin.
Minä olen tehnyt kaikkeni kadotakseni nämä viime vuodet. Olen jatkuvasti liikkeellä. Nappaan postit "kodista" ja yövyn tuttavan luona. Sellainen elämä on rasittavaa pitemmän päälle.
Monet ystäväni ovat valinneet itsemurhan. Se on ollut heille hyvä ja sopiva ratkaisu.
Olen ollut pariin otteseen eräässä maassa jossa on halpaa asua ja syödä.
Asunnon pystyi maksamaan suoraan vuokraisännälle joka ei kysynyt edes nimeäni.
Viranomaisilla ei ollut muuta tietoa kuin se että olin tullut maahan (passi leimattiin rajalla).
Tapasin ihmisiä jotka kertoivat miten maahan pääsi ilman passin leimaamistakin.
Kukaan ei kysellyt koskaan mitään paitsi ehkä joku kauppias joka nyt kyseli vain kohteliaisuudesta kuulumisia.
Menin sitten eri kauppaan jos en viitsinyt altistua jutustelemiselle.
Yleisestikin oli rento meininki.
Merenrantaan oli puoli kilometriä ja periaatteessa olisi voinut käydä uimassa ja ottamassa aurinkoa.
Olin valitettavasti helevetin masentunut ja nukuin joka päivä jotain neljään ja hain sitten illalla kämpille vähän syötävää.
Kännykkä toimi vain satunnaisesti mutta ei mua käsittääkseni edes yritetty tavoittaa Suomesta käsin.
Ajauduin suhteeseen erään paikallisen kanssa mutta se lopahti kun olin liian väsynyt ja ahdistunut ja masentunut jne.
Tässä lyhykäisesti kuvattuna yksi mahdollisuus.
Luultavasti on moniakin maita jonne voi kadota vaikka lopullisesti.
Etenkin kehitysmaat on aika rentoja sen suhteen kuka siellä on ja länsimaisia ihmisiä pidetään joka tapauksessa rikkaina eikä heitä kovistella.
Ainakin väliaikaisratkaisuna tällainen voi toimia jos on säästöjä tai jos tilille tipahtaa edes jotain pientä tukea kotimaasta (eläke tai vastaava).
Asuin aavikolla teollisuusmaassa. Aavikolla asuvat ovat ihan oma ihmistyyppinsä.
Valitettavasti aavikon tapahtumattomuus ei ole hyvä mieleltään herkälle. Tulee aistivaje (?) kun aisteille ei ole mitään tarjottavaa ja ajatus kääntyy päänsisäisiin.
Valitettavasti moderni teollisuusmaa oli kiinnostunut maassa asuvista ulkomaalaisista liikaa.
Silti se oli kurjan elämäni antoisinta aikaa.
Voisin kuvitella että aavikko ei ole paras paikka masentuneelle vaikka haluaisikin kadota.
Väkijoukkoihin on helpompi kadota.
Jopa joissakin oudoissa paikoissa voi silti selvitä.
Tapasin kerran yhdessä diktatuurimaassa amerikkalaisen joka oli asettunut sinne vaikka maan viralliset suhteet Usaan olivat kireät.
Hän uusi aina viisuminsa ja jatkoi oleskeluaan asumalla tosi halvassa hostellissa, jossa siis tapasimmekin.
Hän jopa nukkui yhteishuoneessa tai katolla säästääkseen rahaa.
Huomasin että tyyppi oli tosi masentunut, sillä vanhemmat olivat kuolleet ja sisarukset ja muut sukulaiset hylänneet.
Oli paljon muutakin ongelmaa.
Tyyppi tiesi ettei pysyisi hengissä Usassa.
Lopulta hän silti palasi sinne ja pidimme aikamme yhteyttä kunnes hänestä ei kuulunut mitään enää koskaan, ei puheluja, ei vastauksia viesteihin, ei mitään.
Oletan että hän teki itsarin koska puheet olivat olleet sen suuntaisia.
Voi olla että itsekin lähden vielä kyseiseen maahan, koska siellä on halpaa eikä kukaan osaa kysellä minua sieltä.
Olen huomannut että maailmaa kiertää jonkin verran just sellaista porukkaa joka on tosi masentunutta eikä voi enää palata kotiin koska siihen liittyy niin raskaita muistoja tai koska samalla tietäisi ajautuvansa itsemurhaan.
Koko elämä on selkärepussa ja ahdistus ajaa yhä uusiin paikkoihin.
Ja kun kukaan ei kaipaa eikä ole kiirettä - voi matkustaa vaikka kävellen.
Voitko kertoa jotain siitä?
Tulee mieleen joku majakanvarijan homma, nehän myös on paljon yksin.
Kumma muuten, miten usein jälkikäteen ajateltuna jokin raskas elämänvaihe oli sittenkin hyvää aikaa - etenkin nykyiseen verrattuna.
On se, että olen vähän erikoisen oloinen ihminen ja ihmiset huomauttelevat siitä enkä minä kestä sitä.
Kävin töissä miljoonakaupungissa, jonne myöskin oli mahdollista kadota. Siellä oli miljoona ihmistä joista kukaan ei tiennyt mitään. Mutta siellä oli kallista asua, joten asuin sitten aavikolla. Tein myös aika paljon etätyötä.
Aistit herkistyvät aavikolla. Puron solina kuulostaa samalta kuin moottoritie jossain muualla.
Kerran sattui satamaan. Se oli kuin juhannus, vappu ja joulu yhdessä. Silloin nimittäin koko aavikko puhkesi kukkimaan. Mutta hetken kuluttua kaikki oli kuin ennenkin. Paikan päällä pitää olla että sen näkee.
..kertoa mistä ilmansuunnasta/maanosasta/maasta on kyse?
Tuo, että ihmiset huomauttelevat, on jollain lailla käsittämätöntä.
Mitä sillä luullaan saavutettavan?
Yleensä huomauttelijat ovat kai itse aika rajoittuneita ja tarvitsevat liittolaisia omaan pieneen maailmaansa.
Niitä hankitaan sitten etsimällä puheenaiheita toisten erilaisuudesta.
Ja siellä Koloradoaavikko. Kaksi astetta vilpoisampaa kuin Kuolemanlaaksossa, mutta eroa ei totta puhuen huomaa.
kokonaan sinne aavikolle...?
Tuli mieleen tuosta puron solinasta...
Minäkin olen erittäin herkkä äänille.
Omissa oloissani en kestä mitään taustamusiikkeja.
Olen niin paljon yksin että ihmisten äänetkin usein rasittavat.
Huomaan usein sanovani ihmisille ettei tarvitse huutaa vaikka he mielestään puhuvat normaalilla äänellä.
Joskus hätkähdän kännykän pientä piippaustakin.
Jos kaikki johtuukin masennuksesta ja/tai lääkkeistä.
Viranomaisten työt ovat ilkeitä ihmetoimia.
asperger tai jotain?
Liittyykö siihen myös raivokohtaukset?
Olen aina saanut paljon raivareita jo lapsesta lähtien.
Jälkeen päin itsekin ihmettelen mistä sain ärsykkeen.
Jotenkin olen vaan luullut että raivo liittyy masennukseen ja ahdistukseen.
Ei tässä kyllä mielellään mitään uusia tauteja ottaisi mutta toisaalta voisihan se tieto auttaakin.
Kumma kyllä että shrinkki ei ole koskaan vihjaissut mitään aspergerin suuntaan.
Vastaan ensin kysymyksellä,mihin meinasit kadota,ja millä rahalla?Toivottavasti sinulla ei ole läheisiä joille taas itsarilla aiheuttaisit pahaamieltä.Vanha klisee on että kun elämänilo loppuu ja oikein kunnolla vituttaa, eikä löydy ratkaisua asioihin niin hyvä vaihtoehto on liittyä/värväytyä muukalaislegioonaan.Maksavat hyvää palkkaa ja saippua tulee talon puolesta.Parivuotta kun olet siellä niin on toinen äänikellossa.Tämän viestin takia ei kannata ihteään tappaa,tämä oli tarkoitettu neuvoksi, kun kerran kysyit.
Olen lopen kyllästynyt näihin 'älä aiheuta lähimmäisillesi pahaa mieltä'-juttuihin. Jos läheiseni vähät välittävät minusta ja jatkuvasti aiheuttavat minulle pahaa mieltä eivätkä halua kuunnella minua ja jopa sanovat että tee sitten se itsemurha, niin minunko tehtävä on sitten varjella heitä pahalta mieleltä? Jos joistakin läheisistä ei kuulu mitään vuosiin tai jopa kieltävät ottamasta yhteyttä enää koskaan, niin on aika epätodennäköistä, että heille tulisi paha mieli kuolemani takia. Tuskin kovin moni edes tietäisi, että olen tehnyt itsemurhan. Vai pitäisikö tässä nyt soittaa kaikki ihmiset nyt läpi ja sanoa, että olet varmaan hyvällä mielellä kun tässä ihkaelävänä soittelen. Ja joskushan kuolen kuitenkin eli mahdollista pahaa mieltä en pysty loputtomiin estämään kuitenkaan.
Katoaminen on mahdollista monella tavalla, joista tuo muugalaislegioona on varmastikin rankimpia. Ei sovi minulle.
Saan tietyn summan rahaa joka kuukausi ja on myös säästöjä.
Tiesitkö, että eivät ne kuule sinnekään jokaista oveen koputtajaa ota. Eikä nyt ole edes Ranskalla sotiakaan, niin ei pääse edes rintamalle koettelee onneaan elämänssä kanssa.
Mutta muuten ihan hyvä vaihtoehto noin periaatteessa.
Aina joku käyttää tätä muukalaislegioona-korttia. Että sinne vaan ja kohta haluatkin palata normaalielämääsi.
Jostain elokuvista tällainen romantiikka ilmeisesti kumpuaa.
Yhtä hyvin voisi "suositella" jotain outoa lahkoa tai vapaaehtoista työleiriä.
Mutta
1) masentunut ihminen ei jaksa mitään suunnattomia muutoksia.
2) masentunutta ihmistä ei yleensä oteta mihinkään vaarallisiin hommiin.
3) jos masentunut kiskaistaan johonkin suljettuun yhteisöön, niin hän on suuressa vaarassa ja siihen pitää puuttua.
Sori mutta nyt iski tällainen tosikkous-kohtaus.
että koita jaksaa. Mä yritin tosissani itsemurhaa (mulla oli tuo sama vaikea masennus)ja teholla omaisille sanottiin silloin, ettei tiedetä selviänkö. Mikä tuska heille! Ja nyt olen erittäin iloinen siitä, että elän! Mä olen selvinnyt! Mä sain hyvää hoitoa sairaalassa, päiväosastolla, mulla on loistava psykoterapeutti ja hyvä lääkitys. Toki vielä on paskoja päiviä, mutta ne kestää enää päivän, kun ennen kestivät kuukausia ja viikkoja. Vähitellen se elämänilo vaan palasi. Mutta sen eteen sai kyllä kärsiä paljon, sinnitellä, elää vain omaisten tähden ja tehdä itse kovaa psyykkistä työtä ja se työ jatkuu vielä. Mutta elämä on ihan kivaa taas!
jotka odottaa, että toivut. Kaikilla ei ole. Olen myös varmaan saanut kaiken se avun, mitä ammattilaisilta voi saada, mutta masennus palaa aina takaisin. Viimeistään muutaman vuoden kuluttua. En siis ole mikään 18-vuotias, joka kohtaa ensimmäisen depressionsa.
On muuten tyypillistä, että täälläkin pyörii näitä vertaisihmisiä, jotka lupaavat kirjoittaa, jos antaa sähköpostiosoitteensa tai jotka antavat omansa, mutta viestejä ei sitten tulekaan koskaan.
Joo kyllä mä voisin kijoittaa, mut kun oon täällanen vm.-72 kalkkis, enkä omista kun yhden osoitteen, jossa on koko oma nimi, niin miten homma hoituis? Vaikka osaan jo nauraa omille sukulaisillekin, jotka sanoi, että et sä mitään sairas ole, vaan laiska, niin en niin far aut vielä ole, että oman postiosoitteen tänne laittaisin. Joo ja totta se on, etten minäkään mistään enää sellasta ápua` saa, että normaaliks luokiteltais. Mut entäs sitten?
Ainahan ne motiivit on itsekkäitä puolin ja toisin: omat motiivit ja läheisten motiivit. Ei se mielestäni ole se avainkysymys, vaan itsestään selvyys.
Mieleeni ei koskaan samassa tilanteessa tullut katoaminen, mutta se voisi tarjota toisen mahdollisuuden, vaikka kuinka rankan reissun joutuisi tekemään. En tosiaan saanut itseltäni henkeä pois, mutta aina se on mielessä jos menehtyisi onnettomuudessa. Nyt pyrin selviämään sekavuudessa. Aikanaan radikaali muutos kuten katoaminen olisi voinut tulla kysymykseen. Parempi se kai olisi ollut kuin delata.
Olen monesti miettinyt juuri sinun tavoin katoamista jonnekin mutta en tiedä minne.
Ajatuksena se on ollut kiinostava mutta raha tilanne on sit aina eri asia ja siihen se on jäänyt.
Eihän täällä helppoa ole ei tosiaankaan,mutta parempi elää ja katsoa milloin rupeaa helpottamaan.
katselehan sinäkin nyt mitä elämä tuo tullesaan,ja ollaan vaikka yhdessä masentuneita vai mitä.
vastaile ja voin sulle sähköposti osoitteen laittaa jos haluat.
Kiitos jos laitat s-postiosoitteesi.
Venäjä. Siellä erityisesti suomalaisille Karjala.
Venäjä vain suhtautuu paskamaisesti ulkomaalaisiin, mutta halpa siellä on olla.
kukaan kadonnut Venäjälle?
Yhteen aikaanhan sinne katosi paljonkin porukkaa ilmoittamatta kenellekään mitään ja osa olisi halunnut kai palata takaisinkin mutta ei päässyt.
Venäjällä olisi kieltämättä reviiriä.
Pelkästään junissa voisi lusmuta kuukausikaupalla kun ostaisi aina makuupaikkalipun jollekin pitkälle reitille.
Kukapa siinä välittäisi minkä maalainen on.
Suuressa maassa on suuremmat mahdollisuudetkin.
Osoitteeseen valojavarjo(at)hotmail.com saa kirjoittaa, jos joku vielä haluaa. Kiitos joka tapauksessa kaikille keskusteluun osallistuneille.
että joku kirjoittaisi. Kaikki ovat varmaan niin depiksessä, etteivät jaksa tai jos eivät ole, niin eivät jaksa välittää. Itsestänikin tuntuu jo hyvin kaukaiselta ajatus, että katoaisin jonnekin ja aloittaisin elämän alusta. Lopulta edessä on vain se toinen alkuperäisistä vaihtoehdoista.
Huomenta! Olen jo puolen tunnin ajan yritänyt saada msn:ää toimimaan, mutta palomuuri kaataa koko homman. Uuden osoitteen kävin jo tekemässä ja kirjoitan, kunhan saan msn:n pelittämään. Eikö ollut kiva huomata, että näin monet jaksoivat vastata? Miten on aamu alkanut? Itse odotan aamua kauhulla, pitäisi mennä gastroskopiaan...
Mun mielestä itsari on parempi vaihtoehto, vaikka oon näin nuori vielä mut mulla on jo masennusta ja siinä oon ajatellut tota.. Jos katoais vaan kellekkään sanomatta niin ei se oikeastaan parantais oloa, sama mielentila ja tunne kaikesta säilyy. Oon itte vaihtanu jo paikkakuntaa ja lopettanut välit niihin kavereihin joista mulla kerty ongelmia mutta ei ole paljoo auttanut. Mä tekisin ennemmin siis itsarin mutta en uskalla enkä suosittele kenenkään tekevän mitään semmosta koska se satuttaa läheisiä ja kavereita enemmän ku sua.
Mun mielestä katoaminen on ehdottomasti parempi. Itsellänikin on ollut masennusta ja ahdistusta ja on yhä, mutta olen jaksanut Jumalan avulla ja Hän parantaa mua pikkuhiljaa. Rukous on paras apu. Se ei vie paljon voimia. Jos ei jaksa puhua Jumalalle ääneen, niin ei tarvitse kuin kuiskata tai huokaista ja sanoa aamen.
kuiskata Jumalalle. Olen niin pettynyt kaikkeen enkä jaksa uskoa enää.
Mustakin usein tuntuu, ettei Jumala kuule eikä auta joskus, mutta Jumala kuulee ja näkee aina kaiken. Hänellä on oma aikansa ja suunnitelmansa sekä tarkoituksensa kaikelle. Ja vaikkei jaksais rukoilla ja uskoa, kehoitan siihen silti. Raamatussa kehoitetaan että rukoilkaa lakkaamatta uskossa. Usein mäkään en ole jaksanut sanoa sanaakaan, mut kannattaa pyytää apua Jumalalta, vaikka yhdellä sanalla: auta! Mä rukoilen sun puolesta.
Kiitos. Voitko rukoilla myös mun rakkaani puolesta. Hän on uupunut masennukseeni ja koko tähän soppaan.
Ennen juhannusta olin niin loppu että ajattekin mennä erääseen teltta kokoukseen kai ne oli helluntai seurakintalaisia.
Siellä oli kaiken maailman puhujia ja ihmiset itkivät ja huusivat jeesusta.Katsoin sitä touhua ja ajattelin että tämä on pelastus.
Minutkin sit siunattiin joku vanha irstas ukko ravisteli päätä ja huuti jeesusta avuksi.
Läksin kävellen pois ja tämä pelastaja pysäytti auton ja pyysi kyytiin.
Olin kai hurmiossa tästä hiton pelastuksesta ja nousin autoon.Hän puhui jeesuksesta ja pysäytti auton ja rupesi lähentelemään.Hoki olet kaunis ja teen sinulle hyvää paha olo lähtee.
Pääsin pois ja juoksin karkuun.Siinä meni usko jeesukseen ja parantajaan.Pitäiskö sitä antaa vanhalle irstaalle puhujalle että saisi synnin päästön....
Kertokaapa uskovaiset mieli piteenne vai onko tämä kovinkin yleistä
Olin todella pohjalla ja ja hain apua eräästä seura kunnasta ja kyllähän sitä aluksi tuli.Pyydettiin puhujaksi kun olin jeesuksen löytänyt joo niin minäkin uskoin.
Sit tuli isompi tapahtuma ja suuren suuri puhuja oli järkyttynyt joten me 18v jouduttiin lohduttaamaan häntä.
ja mikä oli tulos äijä tunki kättä joka paikkaan ja esitteli veitikkaa...helvetti.
Joo, kyllä mielelläni rukoilen sinun ja rakkaasi puolesta. Voimia ja siunausta!
Vaikka olette masentuneita, niin kertokaa asia jollekin läheisellenne tai ottakaa yhteyttä kyseisen kirkon johtoon. Myös poliisille voi tehdä ilmoituksen. Tuollainen ahdistelu ei saisi jäädä ilmoittamatta, koska sikailijat jatkavat niin kauan kuin heistä ei puhuta julkisesti.
Ei todellakaan pidä ajatella, että uskovaiset ovat sellaisia kuin se "pelastaja". Toki tällaisia yksittäisiä sairaita tyyppejä löytää uskovista ja ei- uskovista. Luulen, että se tyyppi oli hivuttautunut tällaiseen uskovien rukouspalvelutehtävään, että pääsisi näin lähentelemään ihmisiä.
Parempi kun yrittää ratkaista asiat ensin kaikin mahdollisin keinoin.. jos ei auta pitää yrittää vielä kerran. Sitten jos ei edelleenkään auta niin sitten on aika vetää itsensä kiikkuun tai miten kukin tykkää. En kyllä yllytä ketään tappamaan itseään.. mistäs sen nimittäin tietää että ne apukeinot on loppuneet ;)