Joutuiko tyttäres osastolle? Miten muuten menee?
äiti-kertaa-kolme
minn
405318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
sitä kärvistellään edelleen!
Tytön onneksi veriarvot olivat
viitearvojen rajoilla, joten ei
"joutunut" osastolle, mutta säikähti
sen verran, että alkoi jouda kunnolla,
sillä kuivahan hän on.
Eilen oli aivan katastrofaalinen
päivä, kun aloitettiin mieliala
lääke. En tiedä miksi tyttö
pelkää sitä niin! Toivottavasti
siitä on apua, onhan se toki
pelottavaa, kun vieraita kemikaaleja
tulee kehoon.
Ano-osastolle vasta aikaisintaan
elokuussa! Ja silloinkin vain
ilmeisesti "päivähoitoon"!
Ja minä kun tammikuussa luulin,
että pari viikko sairaalassa ja
sitten kaikki on okei...
..Kovasti aikoinani mielialalääkkeiden aloittamista, Mutta ne auttoivat minut paranemisen alkuun!
Tsemppiä teille!
huojentavasta kommentistasi =)
Aloin jo eilen illalla miettiä,
että teimmekö väärin, kun "pakotimme"
tytön aloittamaan lääkityksen.
Jotenkin välillä hirvittää, kuinka
helposti kaikenlaisia lääkkeitä
ollaan kirjoittamassa, joten
vähän mietityttää lääkäreiden
etiikka tässä asiassa. Silti haluan
luottaa lääkärin mielipiteeseen ja
siihen, että ratkaisu on oikea.
Toivon todella, että sinun laillasi
myös tyttäreni saa avun lääkeellä
j pääsee paranemisen alkuun, sillä taas oli
paino pudonnut 200gr ja se on tällä
hetkellä paljon...Ehkä se johtui myös
eilisestä itkemisestä ja valtavasta
tunnemyrskystä, torstaina uusi punnitus,
pidetään peukkuja, että paino edes vähän
noussut, niin päästään mummolaan!
Monet mielialalääkkeistä lisäävät ruokahalua, ja jotkut aiheuttavat hidastunut aineenvaihdunta. Sitä anorektikko pelkää, ja luulee että menettää kontrollinsa
Olen ihana kamala äiti,
mutta olen jättänyt
kertomatta, että lääke
lisää ruokahalua...
Voi olla, että hän tietää
sen itsekin.
Minä pelkään lähinnä
riippuvaiseksi jääntiä,
mutta ainakin nyt annostus
on pieni, 5mg/vrk.
Ainakin hän saa nukuttua paremmin
ja sehän on hyvä, ettei energiaa
kulu valvomisessa.
Millainen lääkitys tyttärellesi aloitettiin.
Kamppailen lähes samanlaisessa tilanteessa
oman lapseni kanssa.
Välillä osastolla, sitten taas kotiin.
Lääkitystä ollaan harkittu, mutta jotenkin
en ole halunnut vielä siihen lähteä.
Pelkään miten siihen jää riippuvaiseksi,
tai mitä sitten lääkityksen jälkeen.
Surullisia tarinoita niistäkin tytöistä,
jotka lääkityksen jälkeen eivät tunnu
saavan kiinni elämän langasta laisinkaan.
Toki lääkitys varmasti helpottaisi
pahinta ahdistusta tässä tilanteessa,
kun syöminen on niin vaikeaa.
Ahdistaa ennen ruokailua,
ja ruokailun jälkeen
Ei ole ruokahalua, ei tee mieli
ja kuitenkin pitäisi punkea suuria
määriä jotta painoa saisi hitusenkaan
nousemaan. Lisäksi tyttärelläni on
valtava liikunnantarve. Hän käy kovin
rauhattomaksi syömisten jälkeen,
koska pitäisi päästä kuluttamaan
kalorit pois. Osastolla myönsi
jumpanneensa aina kun hoitajan
silmä vältti. Kotosalla 'valvonta'
on lähes ympärivuorokautista.
Parempaa toivoen ja voimia teille kaikille!
En ole oikein mukana,joten paljonko tyttäresi painoi/oli pitkä kun joutui hoitoon?
Entä paino nyt?
Toivon pikaista paranemista, vaikka tuskin se on pikaista...
Aina on toivoa! :)
En ole oikein mukana,joten paljonko tyttäresi painoi/oli pitkä kun joutui hoitoon?
Entä paino nyt?
Toivon pikaista paranemista, vaikka tuskin se on pikaista...
Aina on toivoa! :):)
tyttäresi syö?
Voisin, ehkä, olla enemmän avuksi jos tietäisin mikä lääke tyttäresi saa.
Mutta ainakin on hyvää jos katsot tarkasti perään että hän todella ottaa sitä (a:jos se on lääke mitä pitää ottaa säännöllisesti tulee vähemmän sivuoireita jos noudattaa lääkärin ohjeet, b:on riski olemassa että tyttöparka kerää niitä ja ottaa yliannoksen myöhemmin, mitä on vielä vakavempaa kun on aliravittu)
on zyprexa. Netistä luin siitä.
Ja olen edelleen kahden vaiheilla,
että onko tämä hyvä juttu.
Lääke alkaa vaikuttaa vasta
päivien ellei viikkojen kuluttua
ja aloitusannos on tosi pieni.
Mietimme lääkettä jo aikaisemmin, kun
tyttö oli apaattinen ja masentunut,
mutta vasta nyt psykiatri oli sitä
mieltä, että se voidaan aloittaa,
kun omasta tilasta puhuminen näyttää
olevan niin ahdistavaa eikä ole
mitään tajua siitä, että on sairas.
Sitä silmien avautumista tässä kai
lääkkeelläkin haetaan.
Minkä ikäinen sinun tyttäresi on?
Minun tyttäreni on 14v. Hän ei onneksi
liiku hullun lailla, huomaa varmaan itsekin,
ettei 170 senttiä liiku 39,8 kilolla...
Rankka kevät on ollut ja kesäkin näyttää
saavan tummat pilvenreunat, kun koko ajan
on sairaalaan "joutumisen" uhka päällä.
Sinä varmasti tiedät, mitä tarkoitan
rankkuudella!!
Voimia teillekin ja jaksamista,
vaikka välillä takki onkin
aivan tyhjä!
on pudonnut pikkuhiljaa marraskuun
53:sta tämän päivän 39,8 kiloon.
Pituus 170cm.
Että näin.
Toivoa tietty on,mutta välillä
oon ihan toivoton!
nimi on zyprexa
Missäpäin asutte? Omakin tyttäreni on osastolla tällä hetkellä... Pääsee kotiin kun hoitojakso loppuu eli 12.12...
kysytkö minulta, vai äiti nimimerkiltä,
mutta me asumme ruuhkasuomessa.
Meidän tyttö on ollut kotona maaliskuusta
asti ja kerran /2 kertaa viikossa
punnitus yms. somaattinen seuranta
sairaalassa. Paino laskenut koko ajan.
Onko tyttäresi anoreksia yksikössä?
Sinne minun tyttäreni jonottaa, ollut
jonossa yli 3 kk, ehkä elokuussa
pääsee ja silloinkin ilm. päivä osastolle,
jossa on muitakin kuin anorektikkoja.
Aivan uskomattoman huono on hoitopaikkojen
määrä tämän rähäjdysmäisesti kasvavan
sairauden suhteen!
Sinun tyttärelläsi on todella pitkä
hoitojakso! Tuossa anoyksikössä minimi
hoito on 3kk, mutta aikaahan tämä
sairaus vaatiikin! Ja pitkää pinnaa.
Onko osastolla olemisesta ollut apua?
Voimahalaus sinulle ja tyttärellesi!
varmasti, kun vastasin tossa
edellisessä, että lääke on zyprexa.
Näyttää ainakin väsyttävän kamalasti,
joka on siinä mielessä hyvä, että
aina loistavat unenlahjat omaava
tyttäreni on nukkunut viimeaikoina
huonosti. Nyt nukkuu kuin tukki
enemmän kuin kellon ympäri.
Kontrolli on kova, ei
pysty jättämään nielemättä,
piilottamaan lääkettä tai
oksentamaan pois. Iso perhe
ympärillä, aina joku vaanimassa.
Eikä tyttäreni ole anorektikkonakaan
kiero, vaikka sairaus persoonaa
muuttaakin.
Tyttäreni täytti juuri 16, anoreksian kanssa ollaan kamppailtu liki kaksi vuotta. Tänä keväänä oli ensin lastenosastolla, siellä saatiin painoa vähän nousemaan nenämahaletkun ym avulla. Lastenosaston hoito ei juuri muuten näitä tyttöjä auta kuin tuon ruuan ja painon lisäyksen suhteen. Hoitajat itsekin myöntävät että heillä ei ole ymmärrystä eikä kykyä hoitaa näitä tyttöjä. Täältä tyttäreni siirrettiin nuorisopsykiatrian osastolle, jossa osastolla oli potilaita laidasta laitaan. Alku oli 'järkytys' mutta pikkuhiljaa siihenkin sopeutui. Hoito ei kuitenkaan mielestäni ollut niin tehokasta kuin olisin toivonut ja odottanut. Koko hoitojakson aikana hän ei tavannut kertaakaan psykologia tai psykiatria. Psykoterapia, joka katkesi tämän sairaalajakson ajaksi jatkuu oletettavasti syksyllä, psykologin vuosilomien ja virkavapaiden päätyttyä. Ainoat terapiat, joista koen että oli tytölle helpotusta oli fysioterapeutin tapaamiset. Niitä käynnistelenkin nyt myös täältä kotoa käsin avopuolelle. Kovin on tyhjä olo, toki 'tiukassa' seurannassa ollaan punnitukset ja kontrollit jatkuvat, mutta keinot ja välineet täällä kotosalla ovat kovin vähäiset.
Ovatko sun mielestä ne anorektikot kieroja, jotka kontrollin alla, lihomisenpelossaan kätkevät lääkkeensä?!
mutta, mulla ei oo tietoa ennestään Zyprexasta. Jouduin itse lukamaan netistä.
www.fass.se antoi tietoa ettei Zyprexa ole tarkoitettu alle 18-vuotiaalle!!! ("ZYPREXA tabletter är inte avsedda för patienter som är under 18 år.")
Lisää tietoa voidaan saada tästä:Suomi/Finland Oy Eli Lilly Finland Ab. Puh/Tel: 358-(0) 9 85 45 250
Voimia sulle ja tyttärellesi!
vaivannäöstäsi! Luin itsekin siitä
netistä, monestakin eri kohteesta,
finns också på finska.
Joka kohteessa vähän eritavalla,
kirjoittajasta riippuen, lääke
esiteltiin. Ei varmasti mitään
psyykelääkettä suositella alle
18 vuotiaalle, kuten ei nuorimmaiseni
syömiä epilepsia lääkkeitäkään:
silti ne ovat tässä vaiheessa
elintärkeitä ja auttavat.
Äsken saatiin mummolaan lähtö
lupa, kun paino nousi 300gr.
Nyt vain kova kontrolli, ettei
vähennä heti syömistä. Seuraava
punnitus 12.7.
Kiitos myötäelämisestä!
Käsittääkseni anoreksia muuttaa
ihmisen persoonaa ja ainakin
sairaalassa heidät leimataan
prototyypeiksi, jotka ovat
kieroja. Tytärtäni epäiltiin
aivan kaikesta: oksentamisesta,
ruokintaletkun kautta vatsan
tyhjäämisestä, ruoan piilottelusta
yms. mihin hän ei syyllistynyt.
En syyllistä ketään kieroksi,
tämä sairaus tekee tepposet
uhrinsa ajattelumaailmassa.
Mutta voit ottaa itseesi, jos
haluat, olen liian väsynyt
ja huolissani tyttärestäni
ryhtyäkseni itseäni puolustelemaan
pikkumaisuuksista.
Ystävällisesti, väsynyt äiti.
Tämän sairauden hoito on aivan
surkeissa kantimissa! Paikkoja on
liian vähän ja varsinkaan lasten-
osastolla ammattitaito ei riitä!
Kaikki hoitajat paasaavat samaa:
syö, pitäisi syödä, voivoi kun et
syö... Vaikka käsittääkseni juuri
paasaaminen on aivan turhaa!
Minun tyttäreni oli 2kk sairaalassa,
paino laski, vaikka oli letkuruokinnassa.
Häntä epäiltiin kaikesta, vaikkei ollut
edes tajunnut, miten vatsan saisi
tyhjättya letkun kautta. Ruokaa "piilotteli"
kun oli nostanut juustot tarjottimelle,
kun ei pitänyt mausta ym. ym. Hoitajat
turhautuivat, kun tyttö ei alkanut
parantua kuten muut osaston lapset.
Hän jäi oman onnensa nojaan, jopa
ruoka unohdettiin pari kolme kertaa
tuoda. Ja oltiin vihaisia, kun anorektikko
ei muistuttanut ruoka-ajasta...aika
ihmeellinen ajatus, että potilas, joka
ei halua syödä, muistuttaisi ruoka-ajasta...
Nyt tyttö on ollut kotona maaliskuusta
lähtien. Olen jäänyt kotiin päivätyöstä
hoitamaan häntä. Ihan kuin pieni
vauva olisi kotona, joka tulee
ruokkia kolmen tunnin välein: muistuttaa
täytyy joka ruoka-ajasta! Ja seurattava,
että syö myös. Annos on pieni,
turha edes tapella sitä suuremmaksi,
ja siksi paino ei nouse, pikemminkin
laskee vain, nyt 3 kiloa vähemmän,
kuin silloin, kun tuli kotiin.
Isossa talossa liikkuminen vie
energiaa, vaikkei muuten liiku
ylimääräistä.
Kovaa taistelua tämä on niin sairautta
vastaan kuin oikeaa hoitoa lapselleen
saadakseen. Ja aina on sydän sykkyrällä
ja huono omatunto: josko sittenkin
olisi pitänyt toimia toisin...
Lämpimiä ajatuksia sinulle
ja tyttärellesi.
väsyneiden klikki ja siks se tunkee herne niin herkästi meikäläisenkin nenään. kiva kun sun lapses on luvalla laiha, mä oon ollu jo vuosia kieroillen luuranko, ei oikein muuten himassa suju. jaksamista kuiteski ja ota lunkisti mummolassa.
minkäänlaista ravintojuomaa mitä hän saisi alas?
Minulle meni, jotenkuten, Addera päärynämaku (muistaakseni 85kcal/dl, ja tietysti kaikenlaisia vitamineja ja mineraleja) ja Addera trooppinen(?)maku (125kcal/dl) alas.
Juuri "Adderat" (niitä on muutamia erilaisia) ovat aikalailla kuin tavallista mehua, ei melkein pirtelönä kuin Nutridrinkit
Lääkäri en ole, mutta omien hoitojen kautta tiedän jos jonkinlaista lääkkeistä. Ihmettelen miksi Zypreksa? Eikös se ole psyykoosin hoitoon käytettävä lääke. Itsellä aloitettiin aikoinaan ns.serotoniini-lääkitys, jossa sivuoireet olemattomat, ja vaikuttaa nimen omaan mielialaa kohentavasti, eikä ole väsyttävä. Omaan anorektiseen maailmaan pääsi pikkuhiljaa tunkeutumaan muitakin ajatuksia kuin ruoka, kalorit, kuolema jne..
tsemppiä teille edelleen
että olet itsekin väsynyt ja
olen siitä pahoillani!
En usko sinun olevan
"kieroillen luuranko", anoreksia
on SAIRAUS, se ei kysy uhriltaan
lupaa tulla! Se antaa mielelle
keinot, joiden avulla paino ei
nouse vaan mielummin laskee.
Ei lapseni ole luvalla laiha,
hän on vaarallisilla vesillä
elintoimintojensa vuoksi.
Mutta kun mikään puhe tai
teko ei auta, ei voi muuta kuin
rakastaa ja yrittää ymmärtää,
kuskata punnitukseen ja
toivoa parasta!
Jaksamista myös sinulle!
Älä anna periksi anoreksialle,
olet sille liian arvokas!
Voimia ja haleja!
kun tietäisi täydellisesti,
miten lääke vaikuttaa.
Psykoosiin sitä määrätään, mutta
sen pitäisi lieventää harhakuvaa,
jonka anorektikko itsestään luo,
tiedät kyllä, mitä tarkoitan...
Ja myös kohentaa mielialaa ja saada
potilaan kiinnostumaan taas
asioista, jotka ennenkin kiinnostivat.
Seuraan hetken ja jos tulee jotain
omituisuuksia, täytyy ottaa heti
yhteys psykiatriin, joka lääkkeen
määräsi. Hän on nimenomaan
anoreksia yksikön psykiatri ja
siinähän se on, että HALUAA
luottaa lääkäriin ja hänen
ammattitaitoonsa...
On nii-in ihanaa, että olet
parantunut! Ihanaa!
Toivottavasti jonain päivänä
tyttäreni voi laillasi
tsempata sairastuneita ja heidän
äitejään...!
hän juo ja syö kaikenlaista,
ruisleipää,kanaa, lasagnea,
kanakeittoa jne.
tällä viikolla jopa jäätelöä,
MUTTA aina vähäkalorista ja
määriltään vähäisesti!
Positiivista on, että hän on
alkanut juoda ensinnäkin enemmän ja
jopa light cokista, jääteetä ja
rakastamaansa spriteä! Kokista ja
jääteetä saa juoda valvotusti (äh)
sillä niillähän on se nestettä
poistava vaikutus.
Hän on juonut noita nurtidrinkkejä
välipalana silloin, kun ruoka ei
maistunut yhtään, mutta nykyään
hän ei omien sanojensa mukaan
"halua luopua syömisestä...!"
No onhan se syömistä se vähäinenkin
määrä...
Ja taas tänään, kun oltiin
ostamassa bikinejä, hän veti
maton jalkojeni alta toteamalla,
ettei kehtaa mennä uimaan,
kun hänellä on niin iso vatsa...
170 cm ja 40 kg...iso vatsa??
Eli ajatusmaailma on AIVAN
sekaisin!
Tuputa nyt siinä sitten lisää
ruokaa...
Kyllä joudutte käymään
läpi hemmetin rankkoja
aikoja ja me lähimmäiset
siinä samassa!
Olen onnellinen puolestasi,
että olet voiton puolella?
Hali!
Kiva kuulla, että on jotain positiivista edistystä tapahtunut! Vaikka ei painon niin juomisen ja hoidon suhteen. Lääkitys voi olla hyväkin juttu. Itse olen käyttänyt myös serotoniinitasoon vaikuttavia lääkkeitä nyt myöhemmin, en nuorena sairastaessa. Kyllä niistä voi löytyä suurikin apu. Auttavat ehkä näkemään oman tilan objektiivisemmin ja säästävät psyykkisiä voimavaroja, kun niitä muutenkin on vähän. Tosin itselleni on tullut lääkkeistä pahojakin sivuvaikutuksia, kun kunto ollut huono ja lääke vaikuttanut voimakkaasti. Olen mm. pyörtynyt yhden lääkkeen vaikutuksesta. Toivottavasti tyttäresi sietäisi lääkettä ja siitä olisi hänelle apua! Mukavaa kesää teille ja paljon voimia ja jaksamista!
Aivan kuin olisit ollut kärpäsenä katossa
meidän arkea seuraamassa. Sanasta sanaan
voisin lukea omaa tekstiäni.
Niinhän se on ettei näiden tyttäriemme
mielen jumituksia kykene kukaan muu
ymmärtämään täysin, ei edes me äidit,
vaan ainoastaa he jotka ovat saman läpikäyneet.
Samoin meidän äitien ja vanhempien
huolta ja tuskaa ei kykene kukaan
muu ymmärtämään.
Hämmästelijöitä riittää ja neuvoja että
sapuskaa suuhun vaan kyllä ne lapset aina
on saatu syömään. Niinpä!
Eilen jouduin käväisemään työpaikalla,
tytär jäi kotiin. Soittelin hänelle
varmistellakseni että kaikki on hyvin.
Vaan miten kävikään, hänpä oli lähtenyt
lenkille ja kertoi minulle että
haluaa kävellä niin pitkään että
sydän pysähtyy!!??
Tuntuu siltä että vakavasti alan harkita
myöskin lääkityksen aloittamista, tässä
on niin valtava seinä vastassa, ettei
koko tämä sairauden aikana näin korkeaa
estettä vastassa ole ollutkaan.
Voimia ja jaksamisia!
Voisin lisätä vielä että mulle Seronilista on ollu apua. Syön sitä vieläkin kun mulla muutenkin on ongelmia esim perheen suhteen, minkä kanssa joudun vielä pitkään vatvimaan terapiassa.
Itsensä nääntyessähän saa ummetusta (ja turvottaa sen takia), sen lisäksi huomataan enemmän ruokaa vatsassa kun muuten on langanlaiha. Ehkä kannattaa toistaa tuota muutamaa kertaa päivässä tyttärellesi?
Tietääkseni ei oo käännetty vielä suomeksi, mut ruotsiksi on semmonen kirja kuin "Mattillåtet" mitä mulle on ollu paljon avuksi. Siinä selitetään miten keho reagoi, nääntyessä ja kun taas ruvetaan syömään, tavalla joka minusta sopii tosi hyvin syömishäiriöiselle
olenhan mä ymmärtänyt oikein? seronilin vaikuttava aines on fluoksetiini. onko se kuitenkin ns. serotoniini-lääke? itselläni on tuo kyseinen fluoksetiini/seronil aiheuttanut huomattavia sivuvaikutuksia-> ruokahalu vähenee -> laihtuminen. siksi ihmettelen että anoreksiaa hoidettaisiin seronililla? on myös muita tehokkaita ei väsyttäviä mielialalääkkeitä. mulla puhkesi anoreksia 7 vuotta sitten. remeron-lääkitys laukaisi bulimian ja kun se vaihdettiin seroniliin bulimian vuoksi, laihduin taas 10 kiloa reilu kuukaudessa. nyt syön edelleen seronilia, tosin (ihana) sivuvaikutus on kadonnut ja bulimian oireet ovat pikkuhiljaa palaamassa. pelottaa. olo on läski. en ole tyytyväinen mihinkään. lähden salille.
...olen siis aikaisemmin käyttänyt enkuli-nimimerkkiä. nyt se on rekisteröity jollekin toiselle. pitänee keksiä uusi..
söin itse zyprexaa jonkun aikaa, se tehosi hyvin. Mieliala parani, nukuin paremmin. Eli oikein hyvä lääke. Ruokahalua se kasvatti, mikä tässä tapauksessa lienee toivottavaakin.
on niin huojentava, että itkettää!
Totta kai sitä pelkää, miten lääke
lapseen vaikuttaa.
Nyt hän on siihen vähän tottunut,
eli ei niin väsynyt koko päivän.
Ja mieleltään iloisempi.
Ja sinun laillasi nukkuu paremmin
ja se on todella hyvä asia!
Nyt vain odotellaan
ruokahalun lisääntymistä!
Sinua, kohtalotoveria!
Se tunne on aivan sanoin
kuvaamattoman surullinen,
kun huomaa, ettei asiat lähde
rullaamaan parempaan suuntaan.
Se, että kokee itsensä lihavana
vaikka luut törröttää on niin
vaikea tajuta! Nyt kun olemme
olleet vähän kaupungilla ja
äsken jopa rannalla, on aivan
kamala katsoa kun ihmiset
tuijottavat suu auki tytärtäni.
Täällä keskisuomessa,pienellä paikka-
kunnalla, jossa lomailemme, on
ihmisellä kamala tapa tuijottaa
häpeilemättä jotain erikoista,
ja se tyttäreni kieltämättä on!
Hurja näky bikineissä...voi pientä!
Lääke on kyllä auttanut mentalipuolella
hyvin. Ja tyttö nukkuu paremmin ja
ihan kuin (ehkä äidin toiveajattelua)
olisi lisännyt ihan hiukan ruokamääriä!
Voimia myös teille!
Myötäelän surusi ja sen
pettymyksen tunteen, kun
syömisen sijasta on käyty lenkillä.
Kyllä meilläkin joka ruoka jätetään
syömättä, ellen ole kyttäämässä!
ainakin vaikuttaa, että mielialaan
lääke vaikuttaa positiivisesti.
Alku oli aivan kamala, kun
tyttö ei olisi halunnut ottaa lääkitystä,
pelkäsi varmasti muuttuvansa jotenkin
samantien. Nyt kun mikään ei varsinaisesti
muuttunut, suhtautuu hän ihan eritavalla
lääkkeen ottamiseen ja ottaakin sen ajoissa
illalla, ettei väsytä niin pitkään
seuraavana päivänä.
Nyt vain odottelen, että alkaisi
lisätä ruokamääriä.
Ja seuraan tarkasti, ettei
tule mitään lieveilmiöitä.
Vielä ainakaan ei ole huimausta tai
pyörtyilyä ilmennyt.
Ja hän todella JUO, se on hieno
juttu, kuten sinäkin sanoit!
Ihanaa kesää Sinullekin Laura!
Pidä peukkuja, että kohta
suunta lähtee vielä parempaan!
Hali!
minä siis olen noin vuoden kamppaillut tässä tätä sairautta vastaan. nyt paino on jo
aivan normaali, mutta se ahdistaa koko ajan eikä mieli ole pysynyt mukana. Koko ajan yritystä taas pudottaa painoa alas.
Tuossa aikaisemmin oli puhetta lääkityksestä. Minulle aloitettiin vähän yli puoli vuotta sitten serotoniini lääkitys (cipralex)ja vaikutuksen huomasi kyllä heti! Se ei ollut mitenkään ruokahalua lisäävää eikä mitään (ainakin minulle sanottiin näin) vain ja ainoastaan mielialalääke. Jotenkin kun vakava masennus tila helpotti niin sairauskin alkoi hellittää. Ei ehkä heti, ehkä jonkin kolmen kk päästä. Minulle tosin psykiatri sanoikin että luultavasti on masennus pohjainen anoreksia. Ja edelleen on lääkitys menossa. Toivottavasti vielä näen sen päivän että olen tyytyväinen itseeni. Luulenpa että nuo lääkkeet pelastivat minut suljetulta osastolta, jonne olin jonottamassa.
se vain jotenkin ihmetyttää miten teidän kertomuksienne mukaan ette saa kunnollista apua jne. Paikkakunta ilmeisesti vaikuttaa paljon asiaan. Minä kun menin lääkäriin lenkillä tulleiden hengenahdistusten vuoksi niin lääkäri huomasi heti, että kyse oli anoreksiasta. Siitä vain samana päivänä pikalähetteellä verikokeissin ja aika sairaalaan. Sairaalasta sitten seuraavalla viikolla jo ravitsemusterapeutit ja psykiatrille. Sairaalassa täytyi käydä joka viikko punnituksissa ja lääkärille,ravintoterapeutille ja psykiatrille joka toinen viikko. Sitten varattiin paikka nuorten suljetulle psykiatriselle osastolle. Sinne en onneksi joutunut. Minusta kait ennemminkin tuntui silloin että aivan ylihuolehditaan koko ajan. Ja hyvähän se vain oli kun nyt asiat ovat jo sen verran hyvässä kunnossa ainaskin tällä hetkellä että syksyllä voin aloittaa terapian ja paino on normaali.
Minun tyttärelläni on luultavasti
samalla tavalla masennuksen
aiheuttama anoreksia eikä
anoreksian aiheuttama masennus!
Toivotaan, että lääke auttaa,
nyt ainakin vaikuttaa siltä, että
mieli on parempi.
Kyllä mekin saimme apua heti,
tyttöhän pääsi sairaalaan
heti, kun kävimme siellä toisen
kerran, mutta se sairaalassa
saatu hoito ei ollut anorektikolle
oikeata! Psykiatrinen hoito oli aivan
lapsen kengissä, kun tytöllä
ja psykiatrisella hoitajalla ei
synkannut yhtään. Lastenosaston
hoitajilla ei ole ammattitaitoa
eikä oiken aikaakaan hoitaa
anorektikkoja. Ja tyttäreni tila
pääsi niin huonoksi ja anoreksia
niin syvälle mieleen.
Mutta nyt katse eteenpäin
ja syvä toive, että tilanne
alkaisi laueta ja tyttö
parantua!
Hyvää kesää sinulle!