Mitä tapahtui Helsingin juhlaviikoille? Tätäkö on nyt se Helsingin henki :( Voi meitä enemmistöläisiä :( No vähemmistö se ohjasi Suomea taistolaistenkin aikaan.
Helsinki Pride -juhlaviikkojen teemana "ulos kaapista"
Julkaistu: 20:16
KARI PULLINEN
Brörn Palmen kävi kiinnittämässä kuvansa iloiselle ulostuloseinälle.
Sateenkaarikansan Helsinki Pride -juhlaviikot alkoivat maanantaina. Viikkojen teemana on tänä vuonna "ulos kaapista".
Päivien mittaan ohjelmassa on muun muassa perinteinen pride-kulkue ja juhlia, perhepiknik sateenkaariperheille sekä keskustelutilaisuuksia. Paistettiinpa Setan toimistolla maanantaina vohveleitakin yhdessä Martat ja Martit -marttayhdistyksen kanssa.
"Sukupuolinen suuntautuminen on vain osa ihmisen identiteettiä. Myös me sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvat olemme kaikki keskenämme erilaisia. Haluamme tarjota viikon aikana jokaiselle jotakin", sanoo tapahtuman järjestelyistä vastaava Miia Luukkonen.
Tämän vuoden teeman kunniaksi kaikki halukkaat voivat käydä Lasipalatsissa kiinnittämässä oman kuvansa infotilavastaava Emma Voutilaisen "iloiseksi ulostuloseinäksi" ristimälle ilmoitustaululle.
Seinälle on tarkoitus koota viikon aikana kuvakollaasi, johon lesbot, homot, biseksuaalit ja transsukupuoliset voivat tuoda oman kuvansa.
"Kuvan kiinnittäminen keskelle Helsinkiä on tehokas tapa tunnustaa julkisesti olevansa ei-hetero", Voutilainen selittää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kun vaan osaa ottaa elämästä ilon irti! Välillä pitää toki taistella oikeuksiensa puolesta, mutta Gay Pride -viikot on yhdistelmä hauskaa ja hyötyä: kaikki ihmiset näkevät, ettei me olla mitään onnettomia luusereita vaan cooleja tyyppejä! Kaikki mukaan!