Olen 20 vuotta harrastanut ja ajanut
amerikkalaisvalmisteisilla autoilla ja törmännyt
aina virkavallasta lähtien ongelmiin, jotka ovat
johtuneet ajoneuvostani. Olen omistanut 70-80-
luvun isoja kromilotjia, jotka taatusti tuntee
amerikkalaisiksi ja suurin syy niiden
hankkimiseen on ollut tilan tarve ja se
jäljittelemätön mukavuus (= mm. äänettömyys,
toimintavarmuus ja varustelu) jota nuo autot
tarjoavat.
Mutta, mutta.. miksi, ihmiset, jenkkiautolla ei
saa ajella rauhassa. Poliisit pysäyttävät
jatkuvasti ja toteavat kaiken olevan kunnossa,
kanssa-autoilijat ohittelevat, kiilaavat ja
näyttävät käsimerkkejä ja lopulta parkkipaikalla
(ainakin täällä Turussa) autoa naarmutetaan ja
potkitaan parin kuukauden välein. Kaistan vaihtoa
ei amerikkalaisella voi edes harkita, jos
viereisellä kaistalla ajaa jo joku.
Automarkettien pysäköintialueilla (ainakin
vanhemmat) herrasmiehet kommentoivat
pysäköintitapaani valkoisten viivojen päälle ja
katsastuskonttorilla insinööri noutaa yleensä
kolme kaveriaan etsimään olemattomia vikoja,
joilla "hylätty" saataisiin aikaan.
Maantiellä edellä kulkevat hidastavat
merkittävästi ja sitten kun ohitan lisäävät
kiusoittelevasti kaasua. Vastaavasti perässä
tulevien on ehdottomasti päästävä ohi ja jäävät
sitten siihen eteeni "opettamaan" ajotyyliä
minulle!! Miksi? Suuriruokainen saastuttajani on
varustettu katalysaattorilla ja kuluttaa vähemmän
kuin volvot ja pemarit.
Ja on taatusti turvallinen viisihenkisen perheeni
kulkuneuvona. Ilmastointilaite ja tummat lasit
pitävät meidät erossa ulkomaailmasta.. onneksi,
sillä kerran on liikennevaloissa selvästi
eläkeikäinen herrasmies sylkenyt viereisestä
japsiautostaan jenkkini kylkeen ja näyttänyt
sormimerkkiä!!
"Pröystäilevä" autoni (nykyinen) on maksanut alle
40 tmk eli kaikki uudet nipponitkin ovat kolme,
neljä kertaa vanhaa lotjaani kalliimpia eli
kateudesta ei voi olla kyse. Kommentoikaa!
amerikkalaisvalmisteisilla autoilla ja törmännyt
aina virkavallasta lähtien ongelmiin, jotka ovat
johtuneet ajoneuvostani. Olen omistanut 70-80-
luvun isoja kromilotjia, jotka taatusti tuntee
amerikkalaisiksi ja suurin syy niiden
hankkimiseen on ollut tilan tarve ja se
jäljittelemätön mukavuus (= mm. äänettömyys,
toimintavarmuus ja varustelu) jota nuo autot
tarjoavat.
Mutta, mutta.. miksi, ihmiset, jenkkiautolla ei
saa ajella rauhassa. Poliisit pysäyttävät
jatkuvasti ja toteavat kaiken olevan kunnossa,
kanssa-autoilijat ohittelevat, kiilaavat ja
näyttävät käsimerkkejä ja lopulta parkkipaikalla
(ainakin täällä Turussa) autoa naarmutetaan ja
potkitaan parin kuukauden välein. Kaistan vaihtoa
ei amerikkalaisella voi edes harkita, jos
viereisellä kaistalla ajaa jo joku.
Automarkettien pysäköintialueilla (ainakin
vanhemmat) herrasmiehet kommentoivat
pysäköintitapaani valkoisten viivojen päälle ja
katsastuskonttorilla insinööri noutaa yleensä
kolme kaveriaan etsimään olemattomia vikoja,
joilla "hylätty" saataisiin aikaan.
Maantiellä edellä kulkevat hidastavat
merkittävästi ja sitten kun ohitan lisäävät
kiusoittelevasti kaasua. Vastaavasti perässä
tulevien on ehdottomasti päästävä ohi ja jäävät
sitten siihen eteeni "opettamaan" ajotyyliä
minulle!! Miksi? Suuriruokainen saastuttajani on
varustettu katalysaattorilla ja kuluttaa vähemmän
kuin volvot ja pemarit.
Ja on taatusti turvallinen viisihenkisen perheeni
kulkuneuvona. Ilmastointilaite ja tummat lasit
pitävät meidät erossa ulkomaailmasta.. onneksi,
sillä kerran on liikennevaloissa selvästi
eläkeikäinen herrasmies sylkenyt viereisestä
japsiautostaan jenkkini kylkeen ja näyttänyt
sormimerkkiä!!
"Pröystäilevä" autoni (nykyinen) on maksanut alle
40 tmk eli kaikki uudet nipponitkin ovat kolme,
neljä kertaa vanhaa lotjaani kalliimpia eli
kateudesta ei voi olla kyse. Kommentoikaa!
Vastaukset 23
Vanhimmat
sinulla ole tarraa puskurissa, jossa on jotain
tyyliin "Haistakaa v... kaikki", sillä muuten en
ymmärrä vuodatustasi.
En jaksa oikein uskoa, että suhtautuminen
jenkkeihin on kymmenessä vuodessa muuttunut ja
itse ainakin sain ajella ihan rauhassa 90 - 91
vm. 71 impalalla, joka oli ihan mukava peli,
mutta sateella tuli rätin ja ikkunan välistä vesi
sisään.
Taas yksi, joka ei ymmärrä lukemaansa. Mistä
näitä riittää?
Minä puolestani en ymmärrä sinun kommenttiasi,
voisitko selittää tarkemmin. Mistä näitä tosiaan
riittää?
aisa tulisi herralle selväksi, niin minä en ole
koskaan huomannut, että jenkkeihin ja niillä
liikkuviin olisi suhtauduttu jotenkin erilailla,
kuin muihin tielläliikkujiin, ellei heillä
itsellä ole nurinkurinen suhtautuminen muihin,
joko teoin tai juuri tuollaisilla
puskuritarroilla.
Alkuperäisen kirjoittajan tekstistä kyllä jäi
sellainen kuva, että hän ei kuulu tuohon tarra-
kastiin, eikä liikenteessä vittuilijoihin.
Edelleen jää hämärän peittoon se, miksi hän
joutuu liikenteessä ko. kohtelun kokemaan.
Kateutta se on -- mitä suurimmassa määrin. Sinun
autoosi ja tietenkin sinuun itseesi kohdistuu
tiivistettynä kaikki se, jota kutsutaan 'rehdiksi
ja suoraselkäiseksi' suomalaisuudeksi. Aivan
uskomatonta mitä kateus saakaan aikaan --
kaikessa muussakin. "Kel' onni on, se onnen
kätkeköön". Siksi kaiketi isommista Mersuistakin
on tyyppimerkinnät jätetty nykyään pois.
Mutta silti "Karavaani kulkee ja koirat haukkuu."
Koeta kestää.
Niin no ne kateelliset nissan-jätkät kiroilee ja
vetää hanskaan himassa ja lähtevät sitten
liikenteeseen sinua kiusaamaan. Suoraan sanottuna
repivät persettä eli olet punainen vaate heille.
naisten osuus liikenteessä kasvaisi
merkittävästi, tuonkaltaisia ongelmia ei olisi
ollenkaan. Minua ei kiinnosta tuon taivaallista,
millaisella autolla kanssaliikkujat liikenteessä
kulkevat. Kaikki ovat samanarvoisia.
...en nyt lähde tässä suomimaan naiskuljettajia -
kuten sinä teet mieskuskeille - mutta toteanpahan
kuitenkin että olet aika pimeässä metsässä
ajatuksinesi. Minua ei kiinnosta myöskään
liikenteessä millä muut ajaa, vaan MITEN. Olen
mies - olenko poikkeava...??-) Vastaväitteenä
heitän: Olisipa liikenteessä pelkästään miljoona
minua, kaikki kävisi kuin tanssi vaan. Lienee
yhtä tosi kuin oma väitteesi.
Ei auto kuskia pahenna - vaan kuski auton.
Miettikääpä sitä. Jenkeillä ajelevissa on asenne
vikaisia - ihan kuten kaikilla muillakin
merkeillä kaasuttelevissa. Jenkki auto usein
isona jää vain mieleen helposti, ja koko ryhmä
saa huonon maineen, ei törppöilevä Corolla kuski
jää mieleen, koska koko Kehä I on aamuruuhkassa
50%:sti Corollaa, Corollaa... Harmi että muutama
mätä omena pilaa koko sadon.
Huh.. kun oli kylmänväreitä selkään nostattava
kirjoitus. Aloittelevana jenkkiautoiliana en
toivoisi samanlaista kohtelua osakseni. Tsemppiä.
Aina silloin tällöin tulee vastaan tuommoisia,
pari viikkoa sitten sovitellessani Buickia pieneen
parkkiruutuun tuli 30-kymppinen kaveri farmari
Volvolla rähjäämään siitä että olin hidastellut
tahallani hänen edessään ja vielä kaiken lisäksi
tönäisi lähtiessään puskuriin.
Katsastukset on viime vuosina sujuneet
suhteellisen asiallisesti, tosin viime syksynä
hylättiin kaksi kertaa, toisella kerralla väärän
väriset vilkut ja toisella kertaa ovien
automaattilukinta olisi pitänyt poistaa.
Kolmannella käynnillä olikin eri katsastusmies ja
hänkin vain totesi päätään pyöritellen
kolleegastaan 'aina näitä vaan riittää' ja löi
leiman papereihin, mitään en autolle kuitenkaan
tehnyt eka käynnin jälkeen.
Siis ovien automaattilukitus? Jonka saa nykyään
varusteena myös esim. mersuihin? Haluaisinpa
nähdä kun ko. kattastus inssi syynäilee uutta
mersua. Mahtaako vaatia lukituksen poistamista?
Älä ole suotta vainoharhainen. Kuvaamaasi kohtelu
on tuttua nyky-Suomessa, oli alla sitten mikä auto
tahansa.
Toisaalta ei pidä kuvitella liikojakaan tyyliin
'ai kun muut kattoo, kun mulla on makee kaara'.
Valtaosa kulkijoista ei pidä autoasi mitenkään
erikoisena, eikä ainakaan kadehdittavana. Tietysti
museoautointoilijat noteeraavat 70-luvun auton jos
se on siisti, mutta jenkki nyt on melko tylsä
museoautoksikin.
Juuri näin. Kerrotunlaista kohtelua saa kokea
ainakin:
a) mersu-kuskit
b) bmw-kuskit
c) lada-kuskit
d) skoda-kuskit
e) ranskanpulla-kuskit
f) karavaanarit
g) paku-kuskit
h) diesel-autoilijat
...
ö) jenkkiauto-kuskit
..siis kuulut noihin vittuilijoihin ja liikenteen
paskapäihin, joista alkuperäinenkin kirjoittaja
kertoi. Kun liikenne ei suju tai syntyy jonoa, sä
olet se ohittaja, jonka on pakko päästä eteenpäin
tai jolle muiden automerkit on "punaisia
vaatteita".
Jenkit on kaikkea muuta kuin tylsiä ja jos nyt
puhua pitää 70-luvun autoista, niin euro-japsit
tolta ajalta on vähintäin surkuhupaisia
aikakauden jenkkien rinnalla!!! Et silleen!!!
alkuper. kirjoittaja niin sanonut. Sä taas oot
niitä jotka tulkitsee lukemaansa...usein päin
persettä. Ei tartte verrata myöskään 70-luvun
japsei/euroi... vertaa norm. nykyautoon.
Jenkki ei todellakaan kaikilla nosta erektiota.
Mä pidän niistä suurinta osaa väsyneinä linttoina
ja lähinnä ihmetttelen niillä kulkevaa porukkaa.
Ei se kato oo auton vika, vaan kuskin.
Kyllä huomaa, että auto on miehelle peniksen
jatke. Mitä hiton väliä sillä on, millä joku
liikkuu?
Minulla on tällainen upea jenkkiauto, siksi minä
olen parempi kuin sinä. Sinun autosi on vain
tuollainen onneton riisipussi, mikä luulet
olevasi, luuseri olet kumminkin. Kyllä minun
pelini kulkee, älä sinä yritä esittää yhtään
mitään.
Pystyttekö tajuamaan, miten NAURETTAVALTA
kuulostatte?
Olisit lukenut viestin ensin, niin olisit
huomannut, että tästä ei ainakaan tällä kertaa
ollut kyse.
Ja useimmille vauhdikkaille trendileideille auto
on myös puuttuva SE eli kun omaa kullia ei ole,
täytyy hankkia auto joka näkyy ja ajaa sitä kuin
hullu. Pahimmat bemarisaabikaaharit alkaa olla 50
%:sti naisia. Sorry, mut tää on sad but true!
Minä ainakin nautin ajamisesta jenkillä
riippumatta siitä, onko muita (kateellisia)
ympärillä vai ei. Jenkillä ajaessa on hyvä fiilis.
Omistamani autot ovat yhtä poikkeusta
lukuunottamatta olleet Atlantin takaista
valmistetta. En ole varsinainen jenkkiharrastaja,
vaan uudemman kaluston kuluttaja, toki jos joskus
aikaa vain riittäisi, olisi hauska hankkia joku
rassi entisöimistarkoituksessa. Mutta nyt
kokemuksiin.
Maantiellä en ole kamalia kokenut, mutta
parkkihalleissa ja paikoilla on sitten tullut
paskaa silmille sitäkin enemmän. Ei montaa kertaa
pääse tavaratalon parkkihallista ilman, että joku
soittaa takana torvea kun vekslaan kärryä
ruutuun. Jäisikin vain siihen torven soittoon,
mutta vittuilusta ja suunsoitosta palaa mullakin
hihat, ja joskus on tullut karjaistua
Corollamiehelle takaisinkin. Helppohan se on
kenkälusikka parkkiruutuun sovittaa. Eikä
nykyjenkit sitäpaitsi edes ole mitään järkyttävän
isoja, toisin oli takavuosina. Ovat vain huonoja
kääntymään.
Kaiken huippu sattui viime kesänä eräällä Tre-Hki
tien huoltamolla. Tankata lurutin löylyä tankkiin
kun viereistä mittarista tankattiin rapaista ja
kirjavaksi maalattua sinänsä sympaattisen
näköistä rättisitikkaa. Tankkaajana toimi
eläinten vapautusrintaman puheenjohtajan näköinen
peace brother, alas ydinvoima jne. hippi.
Mittaili katseellaan ja totesi, että et sinäkään
paljon ajattele, kun tommosella kuluttavalla ja
saastuttavalla lotjalla ajelet. En viitsinyt
ensin mitään reagoida, mutta lopulta mitta tuli
täyteen ja piti oikein kysyä että kumpikohan
mahtaa enemmän savua päästää ja saastuttaa, vm.97
4.6 V8 vai ikäloppu öljypoltinsitikka. Hippi
sano, että et voi tommosella autolla ajella,
edesvastuutonta luonnontuhoamista!!! Niinpä, että
vaihdetaan kaikki jenkkirassimme vanhoihin
kuplavolsuihin ja rättäreihin, mielellään
semmosiin, jotka toimii pelkällä öljyllä.
Piipertäjä-pellet on tietysti oma ryhmänsä, niiden
tekoja en kommentoi enkä ainakaan puolusta.
Sen sijaan tuo mainintasi parkkipaikoilla ja
parkkihallissa hoputtaminen ei liity mitenkään
siihen mikä auto sinulla on. Jos jäät tupeksimaan
eteen niin kommenttia tulee, näin se vain on. Jos
vekslaisit ruutuun yhtä kauan jollakin
pikku-twingolla, niin tööttäilyä tulisi varmasti
vielä enemmän.
Ne on niin tyhmiä ja suvaitsemattomia.....
Ittelläni on viimenísen päälle laiteltu Euro
auto, mutta samanlaiset ongelmat vaivaavat. Olen
kyllä huomannut ettei muita vaihtoehtoja ole,
kuin kova kovaa vastaan.....
Kerran joku Volvo äijä yritti opettaa, niin saipa
itse kunnon opetuksen....
Mutta ajelehan ihmisiksi ja naureskele muille
mulkkuille, koska ei ne edes välttämättä tiedä
kenen kanssa on tekemisissä!
Mä itte omistan Corvetten ja oon törmänny
samanlaiseen ongelmaan kyttien kans!! Mutta
niille jokka o yrittäny ohitella sun muuta, on
niitten tuulilasista sen jälkeen löytyny
kuminpaloja=). Naarmutusta mun kohalle ei oo
sattunu, vielä...tiedä sitte koska.