Onnistuukos 100 kiloisen, vesisuksilla varustetun kaverin vetäminen 15 heppaisella kumiveneellä?
Kysyn ihan tosissani, en ole koskaan kokeillut.
Vesisukset
9
1737
Vastaukset 9
- mutta
et saa kaveria plaaniin.
- lähtö
Pitää ottaa katapulttilähtö lentotukialustyyliin, hih hih.
- Joakim
20 hv koneella onnistuisi varmasti, mutta tehokkaalla 15 hv koneellakin voi onnistua, jos hiihtäjä osaa lähteä oikein. 80 kg hyvä hiihtäjä nousee vedestä yhdelläkin suksella 20 hv koneella, mutta väärin lähtevä ei edes kahdella.
- Watti
jokander kirjoitti:
"tehokas 15 hv" voi jum*******" kaikkea sitä näkee.
Niin, hevosvoimahan on tehon yksikkö, mutta kuitenkin perämoottorien kohdalla 15 hv ilmoittaa lähinnä kategorian, johon moottori kuuluu.
Vanhemmasta perämoottorista on usein tehoja jo niin sanotusti hävinnyt ja uusissakin todelliset tehot vaihtelevat. Sanoisin yleisen toleranssin olevan noin plus miinus 2,5 hv, eli yhteensä 5 hv.
Moottorin teho on vielä eri asia, kuin se todellinen teho, jolla venettä liikutetaan. Tähän tehoon vaikuttavat mm. potkurin ominaisuudet.
Tämän tehon lisäksi itse tehon aikaansaamaan liikkeeseen vaikuttavat veneen ja kuljettajan ominaisuudet, mutta se onkin jo toinen juttu.
- 10hv:lla mentiin
Muksuina hiihdettiin 10 hevosella. Ison miehen voisi saada plaaniin, jos lähtee laiturista ja veneellä on vähän alkuvauhtia. Silloin se tietenkin nykäisee hieman.
- onnistuu
Onnistuu vaikka soutuveneellä, jos soutaa tarpeeksi kovaa. Todistettu TeeVeessä.
- onnistuu
Vedin 80-kiloisen kaverin yhdellä suksella ylös 18-heppasella koneella. Kahdella suksella tällainen lähes ensikertalainenkin pääsi helposti.
Pienitehoisella koneella vetäessä kannattaa nostaa vene liukuun ympyräradalla, jonka säde on köyden mittainen. Vasta kun vene on plaanissa, käännetään ratti suoraan ja hiihtäjä nousee ylös. - kokemusta
Isohko kala-palta vene, 15 hv evikka käsiohjauksella. 85 kg jannu wakeboardilla keskeltä järveä paikaltaan vedestä. Onnistuu.
MUTTA on todella paljon kiinni vedettävän taidosta pusertaa itsensä pintaan. Ottaa käsiin ja jalkoihin,joten ei voi jäädä junnaamaan siihen vetoon vaan pumppaa itsensä pintaan.
Toki kaikki meistäkään ei päässyt, mutta muutamat.
Terv. Oulujärvi-98-weikkaajat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 981324
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1061080- 61897
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k39886Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi54872- 3848
Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.128817- 65675
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant52628Ei ole siitä kiinni
Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa34570