Wicca ja risti (stauros, teloitusväline)

Eräs kaverini sanoi, että Risti ei oikeastaan ole kristittyjen oma juttu vaan olisi ollut noituudessakin mukana. Wiccalaiset ovat kuulemani mukaan käyttäneet X:n muotoista ristiä uhrivälineenä.
Kuitenkin minun käsittääkseni risti on ollut lähes yksinomaan rangaistusväline ja rangaistuksena koko ristiinnaulitseminenkin on koskenut ainoastaan kaikkein alhaisimpia rikollisia ja kansankiihottajia. Viittaan mm. Quintilianuksen tekstiin:
"Kun naulitsemme ristille rikollisia, valitsemme kaikkein vilkkaimmat tiet, missä mahdollisimman monet voivat katsella ja missä mahdollisimman monia voi ravistella pelko."

Herää kysymys, että käytettiinkö teloitusvälinettä aikanaan sitten myöskin luonnonuskontojen uhrivälineenä? Ainakin Rooman historia antaa olettaa, että kyseessä oli jopa Rooman alueella yleisesti pelätty, inhottu ja vihattu teloitusväline, tuskin sitä haluttiin käyttää pyhänä uhrausvälineenä?

Onhan Wiccoilla yhä symbolina veitsi ja malja, mutta nuokin ovat vain symbolisia välineitä. Rististä en ole kuvauksia ainakaan netistä löytänyt (suorana kuvauksena). Olisiko seksuaalimagia sitten viittaus ristiinnaulitsemiseen? Ihminenhän nostetaan ristille avuttomana, antautuneena ja alastomana - lisäksi yleensä ruoskittuna jos evankelistojen teksteihin on yhtään luottamista. Ottakaas Wiccalaiset kantaa!
7860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

>Wiccalaiset ovat kuulemani mukaan käyttäneet X:n muotoista ristiä uhrivälineenä.

Aloitetaan tästä: Ei wiccat eivät käytä X-muotoista ristiä uhrivälineenä. En ole moisesta ikinä kuullutkaan.

>Eräs kaverini sanoi, että Risti ei oikeastaan ole kristittyjen oma juttu vaan olisi ollut noituudessakin mukana.

Ristin symboliikka on vanhempaa perua kuin kristinusko. Alunperin ristisymboli, koko "nykykristilliseen tapaan" eli yksi kärki pidempi kuin toinen tai tasaristi (kaikki kärjet yhtä pitkät) on erittäin vanha symboli. Usin olen kuullut sitä kutsuttavan aurinkoristiksi, jonka luulen viittaavan auringonjumalaan..

Linkkejä:
http://suncrossxsymbol.homestead.com/index.html
http://www.aloha.net/~mikesch/verita.htm
http://www.piney.com/His56.html

>Kuitenkin minun käsittääkseni risti on ollut lähes yksinomaan rangaistusväline ja rangaistuksena koko ristiinnaulitseminenkin on koskenut ainoastaan kaikkein alhaisimpia rikollisia ja kansankiihottajia.

Roomassa kyllä. Mutta kuten totesin, symbolina risti on vanhempaa perua. Ja mikä mielenkiintoisinta: Kristushahmo kokee samanlaisen uhraamisen ja jälleensyntymän, kuin auringonjumalat. Aurinkohan häviää syksyllä (kuolee) ja palaa taas talvipäivänseisauksen aikaan. Ja mikä "sattuma", että kristityt juhlistavat Jeesuksen syntymäpäivää juuri talvipäivänseisauksen aikoihin.. ;)

>Herää kysymys, että käytettiinkö teloitusvälinettä aikanaan sitten myöskin luonnonuskontojen uhrivälineenä?

Tuskinpa.

>Onhan Wiccoilla yhä symbolina veitsi ja malja, mutta nuokin ovat vain symbolisia välineitä.

Ja niitä käytetään siunaamiseen, pikemminkin kuin "uhraamiseen".

>Rististä en ole kuvauksia ainakaan netistä löytänyt (suorana kuvauksena). Olisiko seksuaalimagia sitten viittaus ristiinnaulitsemiseen?

Aika kaukaa haettua. Ruoskasta sen verran, että maagisiin tarkoituksiin harjoitettava ruoskinta on tietääkseeni Egyptinperua. Ja ristinruoskinta tietääkseeni oli kidutusta, kun taas magiaruoskinta ei. Seksualimagia on viittaus Jumalan ja Jumalattaren kohtaamiseen: kahden vastakohtapolariteetin, jonka tuloksena on hedelmällisyys ja elämä. Athame ja tikario on se seksualimagian perusmuoto, jonka kaikki wiccat tuntrvat. Suuri riitti sen sijaan on harvinainen (johtuen juuri siitä, että useimmat wiccat tuntuvat olevan suhteessa ei-wiccan kanssa).

Äänestä
  • lainaus:

    "Ristin symboliikka on vanhempaa perua kuin kristinusko. Alunperin ristisymboli, koko "nykykristilliseen tapaan" eli yksi kärki pidempi kuin toinen tai tasaristi (kaikki kärjet yhtä pitkät) on erittäin vanha symboli. Usin olen kuullut sitä kutsuttavan aurinkoristiksi, jonka luulen viittaavan auringonjumalaan.. " -lainauksen loppu.

    Ristisymboli on todellakin paljon vanhempi kuin kristinusko. Risti tunnettiin todennäköisesti Intiassa paljon aikaisemmin kuin missään muualla ja siellä risti toimi Syyrialaiseen ja peri Karthagolaiseen tapaan kidutusvälineenä. Ristin symboliikka tosin lähtee muistaakseni enemmänkin elämän jatkumisen symboliikasta kuin kuolemasta.
    Risti tuli välimeren alueen kulttuurille tunnetuksi viimeistään kaksoisvirtain maan kulta-aikana, jo tuolloin välimeren mympäristössä opittiin rankaisemaan ja eritoten teloittamaan ihmisiä ristiä muistuttavilla välineillä.

    Roomassa risti määriteltiin ensimmäisen kerran kirjoitetusti lakiin teloitusvälineenä, kysymys oli silti enemmän kansan kurissapitämisestä kuin puhtaasta teloituksesta. Lisäksi ristiinnaulitseminen oli vielä kaikenlisäksi suuri kansan huvi, sitä tultiin katsomaan sankoin joukoin. Juudean alueella risti oli kyllä vihattu kuten tiedonjanoinen mainitsikin, muutoin ristiä pidettiin lähinnä vain häpeällisenä tapana kuolla. Kansa rakasti verisiä näytöksiä joissa jopa tuhansia ihmisiä saatettiin ristiinnaulita.

    "Rististä en ole kuvauksia ainakaan netistä löytänyt (suorana kuvauksena). Olisiko seksuaalimagia sitten viittaus ristiinnaulitsemiseen?"

    ensiksikin: kirjoittaja ilmeisesti yhdistää omassa mielikuvituksessaan ristin seksuaalisuuteen. On totta, että ristiinnaulittava riisuttiin vaatteistaan ja nostettiin "alastomana" ristille. Itse asiassa Rooman laki vaati, että rikollinen saa pitää yllään ns. lannevaatteen - sinne ei nostettu siis täysin alastomia ihmisiä.
    Toiseksi: ristiinnaulitseminen sinänsä ei ole millään lailla seksuaalinen tai eroottinen tapahtuma, päin vastoin. Kyseessä on todella sadistinen ja oikeasti inhottava kidutusnäytös, josta lienee aika vaikeaa nauttia ainakaan seksuaalisessa mielessä.
    Ja tuo mainittu X-risti: X-risti ei ollut mikään kovin yleinen ristin muoto. Roomassa naulittiin rikollisia Y:n ja T:n muotoisille risteille ja lisäksi ns. "latinalaiselle" ristille, eli tunnetuimmalle ristin muodolle. Sinänsä kysymys oli aina samasta rangaistuksesta, olipa risti minkä muotoinen hyvänsä. Kädet ja jalat naulittiin tai sidottiin kiinni ristiin. Ja kyllä, ristiinnaulitsemista edelsi ankara ruoskinta, joka sekin saattoi jo tappaa. Tämän jälkeen tuomittu pantiin kantamaan ristinsä poikkipuu teloituspaikalle.
    Tuo ruoskinta tuskin oli mikään hauska pikku seksileikki...Kyseessä oli julma ja armoton piiskaus, joka repi selän lihaksetkin rikki. Tähän verrattuna tuo seksuaalinen ruoskinta on aika kevyttä tavaraa.

    Olen sanonut monessa uskontofoorumissa, että etenkin kristityille tekisi hyvää nähdä ihan oikea ristiinnaulitseminen alusta loppuun saakka. Siihen loppuisivat bull-shit puheet Jeesuksen ylväästä ristikuolemasta. Nyt kun Vilja tuosta rististä puhui lähinnä symboliikan tasolla, niin kylläpä tuo aito ristiinnaulitseminen tekisi hyvää nähtynä sitten luonnon uskontojenkin kannattajille. Siinä täytettiin muinaisessa kulttuurissa oikeuden tarkoitus: rikos saa rangaistuksensa. Risti oli ja on erittäin efektiivinen tapa rankaista ihmistä. Muutoin kyseessä on mahdollisimman inhottava, hidas ja verinen tapa kuolla.

    Äänestä

  • Että se on babyloniasta oleva symbooli eli hedelmällisyyden jumalan Tammuksen vertaus kuva.Koska myös hänkin nousi ylös tuonelasta kun Ishtar hänet sieltä noudatti.Niin tässä jännä vertaus,kun Ilmestyskirjassa puhutaan Karitsan(Jeesuksen) häistä ja että hänen vaimonsa on itsensä valmistautunut.Eikö tämä kaikki sovi yhteen?Kuolema,suru,ylösnousemus ja lopulliset häät?Sitä paitsi Jeesuskin puhui kedon kukista ja taivaan linnuista.Vieläpä ei mikään estä että hänelle oli noin 4 kuolevaista naista maanpäällä ollessaan.Siis Jeesus ja Tammus ovat lähes yks ja sama henkilö.

    Äänestä

Tiedonjanoinen:

Kristittyjä on ollut kaksi tuhatta vuotta -- wiccalaisia viisikymmentä :) Siitä voi laskea, kummilla risti oli ensin käytössä :D

Noituudessa voi kyllä olla ollut joskus satoja vuosia sitten.

Samanlaisesti kuin esim. wiccojen käyttämä pentagrammi on erittäin yleismaailmallinen symboli (kautta historian egyptiläisistä kristittyihin ja satanisteista wiccoihin), on ristikin yksinkertaisuudessaan selkeä ja 'monikäyttöinen'. Tämän vuoksi varmasti laajallekin levinnyt ja vuosituhansia ennen ensimmäistäkään kristittyä (saatikka wiccaa :) ) ollut käytössä esim. tuona mainitsemanasi teloitusvälineenä -- kerrotaanhan paljon eräästä juutalaisestakin, joka tuossa hieman ajanlaskun alun jälkeen sellaiseen naulattiin tappomielessä.

< Olisiko seksuaalimagia sitten viittaus ristiinnaulitsemiseen? Ihminenhän nostetaan ristille avuttomana, antautuneena ja alastomana - lisäksi yleensä ruoskittuna jos evankelistojen teksteihin on yhtään luottamista. Ottakaas Wiccalaiset kantaa! >

Buah! XD
En ole wiccalainen, mutta sen verran voinen sanoa, että tuo ei ole ehkä aivan se tapa, jolla rituaalimagia käsitetään :)
Kuten itsekin epäilin, evankelistojen teksteihin ei ole luottamista :) Heillä on missionsa ja päämääränsä, ja harvoin he miettivät mahdollisia seurauksia tai epäröivät suoranaista valehtelemistakin, mikäli vain sillä saadaan lisää ihmisiä Herran pelon alaisuuteen. He ehkä tietävät oman alansa asioista, mutta kun alkavat puhua pakanauskonnoista tai muusta, ei voi muuta kuin hymyillä :)

Mutta juu, pointti oli siinä, että jos wiccalaiset ristiä käyttäisivätkin, olisi se TAATUSTI ollut kristityillä symbolina ensin :) (ottamatta kantaa siihen, kenellä se kristittyjä ennen oli jne.).

Virtanen

[email protected]

Äänestä
  • Joo, siis kun uskovaiset alkavat puhua "asiantuntevasti" pakanauskonnoista tai vaikkapa ateismista, silloin tulos on jotain lähinnä huvittavaa. Useimmiten uskovaisten mielestä noituus = saatananpalvonta ja sitten edes saatanan palvontaa ja satanismia ei osata erottaa toisistaan. Kaikki muut uskonnot tietysti tuomitaan ankarasti Raamatun perusteella. Tosi liberaalia ja sillee...

    Olenpa kuullut erään äiti-ihmisen suusta väitteen, että olen "saatananpalvoja". Kivaa kun tiedetään, että KAIKKI kirkosta vakaumuksensa vuoksi eronneet ovat saatanan palvojia. Minähän siis olen puhtaasti ateisti.

    Itse en pahemmin enää jaksa keskustella uskonnosta ja moraalista kristittyjen kanssa, siksi olen siirtynyt luonnon uskontojen foorumeihin keskustelemaan. Täällä on suvaitsevaisia ja fiksuja ihmisiä, ei typeriä jeesustelijoita.

    Äänestä

  • ateisti kirjoitti:

    Joo, siis kun uskovaiset alkavat puhua "asiantuntevasti" pakanauskonnoista tai vaikkapa ateismista, silloin tulos on jotain lähinnä huvittavaa. Useimmiten uskovaisten mielestä noituus = saatananpalvonta ja sitten edes saatanan palvontaa ja satanismia ei osata erottaa toisistaan. Kaikki muut uskonnot tietysti tuomitaan ankarasti Raamatun perusteella. Tosi liberaalia ja sillee...

    Olenpa kuullut erään äiti-ihmisen suusta väitteen, että olen "saatananpalvoja". Kivaa kun tiedetään, että KAIKKI kirkosta vakaumuksensa vuoksi eronneet ovat saatanan palvojia. Minähän siis olen puhtaasti ateisti.

    Itse en pahemmin enää jaksa keskustella uskonnosta ja moraalista kristittyjen kanssa, siksi olen siirtynyt luonnon uskontojen foorumeihin keskustelemaan. Täällä on suvaitsevaisia ja fiksuja ihmisiä, ei typeriä jeesustelijoita.

    ateisti:

    On totta, että esim. keskivertouskovaiseen verrattuna luonnonuskova/pakana on varsin suvaitseva, mutta kyllä se raja tulee näissäkin piireissä vastaan :)

    Tai samasta asiasta tässä on kyse kuin jeesus-ihmistenkin kanssa -- mitä ylempänä ihminen itseään pitää, tai mitä varmempi on omasta 'hyvyydestään', sitä alempana tai 'pahempana' muita eri mieltä olevia pitää. On myös sellaista jossain määrin havaittavissa, että mitä vähemmän aikaa joku on esim. pakanapiireissä pyörinyt, sitä helpommin hän saattaa muita tuomita, vaikka samalla suureen ääneen kertoo, miten hienoa on kun luonnonuskovat ja pakanat ovat niin avoimia ja hyväksyviä.

    Ihmisiä siis luonnonuskovat ja pakanatkin ovat :)

    Virtanen

    [email protected]

    Äänestä

  • Virtanen kirjoitti:

    Tai päinvastoin - mitä "kovempana jätkänä/muijana" ja ylempänä itseään pitää, sen alempana ja "nysvämpänä" pitää muita eri mieltä olevia. Molempi pahempi.

    Ja onpa havaittavissa sellaistakin, että mitä enemmän aikaa joku on esim. pakanapiireissä pyörinyt, sitä helpommin hän jumiutuu tiettyihin "yleisesti hyväksyttyihin" mielipiteisiin ja katsoo nenänvartta pitkin kaikkia, jotka eivät ole vielä ehtineet tai koskaan tahtoneet näitä mielipiteitä omaksua. Molempi pahempi, edelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiedonjanoinen kirjoitti:

Eräs kaverini sanoi, että Risti ei oikeastaan ole kristittyjen oma juttu vaan olisi ollut noituudessakin mukana. Wiccalaiset ovat kuulemani mukaan käyttäneet X:n muotoista ristiä uhrivälineenä.
Kuitenkin minun käsittääkseni risti on ollut lähes yksinomaan rangaistusväline ja rangaistuksena koko ristiinnaulitseminenkin on koskenut ainoastaan kaikkein alhaisimpia rikollisia ja kansankiihottajia. Viittaan mm. Quintilianuksen tekstiin:
"Kun naulitsemme ristille rikollisia, valitsemme kaikkein vilkkaimmat tiet, missä mahdollisimman monet voivat katsella ja missä mahdollisimman monia voi ravistella pelko."

Herää kysymys, että käytettiinkö teloitusvälinettä aikanaan sitten myöskin luonnonuskontojen uhrivälineenä? Ainakin Rooman historia antaa olettaa, että kyseessä oli jopa Rooman alueella yleisesti pelätty, inhottu ja vihattu teloitusväline, tuskin sitä haluttiin käyttää pyhänä uhrausvälineenä?

Onhan Wiccoilla yhä symbolina veitsi ja malja, mutta nuokin ovat vain symbolisia välineitä. Rististä en ole kuvauksia ainakaan netistä löytänyt (suorana kuvauksena). Olisiko seksuaalimagia sitten viittaus ristiinnaulitsemiseen? Ihminenhän nostetaan ristille avuttomana, antautuneena ja alastomana - lisäksi yleensä ruoskittuna jos evankelistojen teksteihin on yhtään luottamista. Ottakaas Wiccalaiset kantaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu