Tampereen

Älä kritisoi, älä kehitä, älä vertaile tai ajattele, vaan vaikene ja kuole! Sillä muista, että parhaan onnen se takaa, kun puolestasi ajatellaan. Todenpuhujat kyllä tukahdutetaan, koska tottahan toki pelottavia esimerkkejä tarvitaan. Ja niillä sitten hallitaan heitä, jotka pyrkivät itse ajattelemaan tai omaehtoisesti toimimaan.

Sillä kosto on aina kauhea, koskapa se on tapana, että jo heitteillekkin jätettyjä saa sitten julkisesti potkia.

Laatu on kaikessa aina hyvä, (niinkuin kaikissa itse tehdyissä selvityksissä omista toimista todetaan).
Mutta, kun ei koskaan vaivaduta asiakkaalta kysymään miten kävi ihmisarvon? Minne se jäi? Ja mistä lähtien siitä on tullut sisäisen ja ulkoisen vallankäytön väline, joka kaikilta toisintoimijoilta tietoisesti pyritään poistamaan.

Ollaan sitä niin maailman napaa olevinaan. Mikä siinä on, että useat suhteellisen ystävälliset ihmisetkin muuttuvat Tampereella heti, kunhan heille vaan saadaan hieman titteliä päälle ja muodollinen asema?

Miettikää nyt itse hieman, onko ne asiat niinkuin niiden kuuluisi olla vai tyydyttekö te tietoisesti kehnosti toimivaan virkamieskuntaanne? Teille kuuluisi paljon parempi julkinen palvelu!

Jonka toimimattomuus ei todellakaan aina ole yksilöistä kiinni vaan on monesti seurausta vääränlaisesta kuppikunta hengestä ja halloinnoivista järjestelmien toimintatavoista

Tämä ei sitten koske kaikkia, vaan vain heitä, joita tämä kirjoitus tuntuu koskevan. Ja heillekkin tämä on tarkoitettu nuhteeksi ja opetukseksi, eikä syytökseksi ja tuomioksi.

Nyt on muutoksen paikka ihmisoikeusasioissa ja ne ovat mahdollia totetuttaa vaikka sitä Tampereella ollaankin.
0326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Omertan laki kirjoitti:

Älä kritisoi, älä kehitä, älä vertaile tai ajattele, vaan vaikene ja kuole! Sillä muista, että parhaan onnen se takaa, kun puolestasi ajatellaan. Todenpuhujat kyllä tukahdutetaan, koska tottahan toki pelottavia esimerkkejä tarvitaan. Ja niillä sitten hallitaan heitä, jotka pyrkivät itse ajattelemaan tai omaehtoisesti toimimaan.

Sillä kosto on aina kauhea, koskapa se on tapana, että jo heitteillekkin jätettyjä saa sitten julkisesti potkia.

Laatu on kaikessa aina hyvä, (niinkuin kaikissa itse tehdyissä selvityksissä omista toimista todetaan).
Mutta, kun ei koskaan vaivaduta asiakkaalta kysymään miten kävi ihmisarvon? Minne se jäi? Ja mistä lähtien siitä on tullut sisäisen ja ulkoisen vallankäytön väline, joka kaikilta toisintoimijoilta tietoisesti pyritään poistamaan.

Ollaan sitä niin maailman napaa olevinaan. Mikä siinä on, että useat suhteellisen ystävälliset ihmisetkin muuttuvat Tampereella heti, kunhan heille vaan saadaan hieman titteliä päälle ja muodollinen asema?

Miettikää nyt itse hieman, onko ne asiat niinkuin niiden kuuluisi olla vai tyydyttekö te tietoisesti kehnosti toimivaan virkamieskuntaanne? Teille kuuluisi paljon parempi julkinen palvelu!

Jonka toimimattomuus ei todellakaan aina ole yksilöistä kiinni vaan on monesti seurausta vääränlaisesta kuppikunta hengestä ja halloinnoivista järjestelmien toimintatavoista

Tämä ei sitten koske kaikkia, vaan vain heitä, joita tämä kirjoitus tuntuu koskevan. Ja heillekkin tämä on tarkoitettu nuhteeksi ja opetukseksi, eikä syytökseksi ja tuomioksi.

Nyt on muutoksen paikka ihmisoikeusasioissa ja ne ovat mahdollia totetuttaa vaikka sitä Tampereella ollaankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu