Åke on kova

Tarkennus http://sv.wikipedia.org/wiki/Okänd_soldat_(film_1955)

Åke Lindman puhuu paljon ja kiroilee helvetisti. Ainakin kolmea tarinaa tulee kerralla, eikä pieni kuulija voi kuin istua suu ammollaan. Suomifilmin grand old manilla, suurella urheilijalla on valtava kokemuspiiri, mutta vain puoli tuntia aikaa kertoa. Ja kun puhe alkaa sieltä kotikadulta, jossa kiusattiin talonmiestä ja pelattiin jalkapalloa luvatta, ei aivan kaikesta ennätä kuulla.

Jalkapallo tarttui Lindmanin mukaan kahdeksan vuotiaana. Päivät vilistivät samaa rataa: koulusta kotiin läksyn tekoon, sitten Brahen kentälle potkimaan ja illalla leffaan. Mutta kun Lindmanin setä sai kuulla pojan pelaavan juuri Braahen kentällä, meinasi harrastus loppua tykkänään. Kommunistit siellä pelaa, sanoi sukulaismies, ja niin Lindman siirtyi Helsingin IFKn riveihin paremmille kentille. Sodan alettua jännittämistä riitti niin lähikentillä kuin kauemmillakin tantereilla. Huomattavaa on, että suomenruotsalaisen Lindmanin paras kaveri oli tuohon aikaan naapuruston venäläinen poika.

Lapsuuden sotakokemuksien johdosta sotaelokuva on kiinnostanut Lindmania aina. Oman talon asukkaita kuoli ja haavoittui. Vilppu-niminen poika, joka teki aina parhaat jäynät talonmiehelle, joutui rintamalle ja kaatui.
– Sota on vaikuttavaa, hirveätä, ei nykyajan nuori voi edes ymmärtää. Tänä päivänä riittää, kun varoo jäämästä auton alle, Lindman virnistää.

Alikersantti Lehdosta Lindman on kulkenut pitkän tien kameran taakse, ja käsitellyt sotaa mm. tv-sarjassa Alppikengistä jäljet vain jää (1973) sekä elokuvassa Etulinjan edessä (2004).

Lindmanin jalkapallotausta näkyy myös elokuvan teossa. Hän oli usein joukkueen kapteeni, piiskasi kanssapelaajia antamaan kaikkensa. ”Perkele, juokse!” kuului usein Lindmanin suusta. Samaa hän tekee elokuvan ohjaajana, antaa ohjeita ja kantaa vastuuta. Etulinjan edessä -elokuvan massakohtauksissa Lindman kertoo käyttäneensä urheilujoukkueita.

– Nämä joukkueurheilijat osaavat toimia hyvin ryhmässä, ja pitihän Neuvostoliiton ylivoima saada kuvattua. Vähän kuin futiskentällä olisi 50 laitalinkkiä yhtä pakkia vastassa, laitapuolustaja Lindman miettii.

Jos on kahden alan taitaruudesta ollut paljon hyötyä, on ollut haittaakin. IFKn edustusjoukkueen pelit saivat silloin tällöin jäädä, kun Lindman oli kuvaamassa elokuvaa toisella puolen Suomea. Harjoittelukin sai jäädä, yksinpelaaminen ei maistunut. Vuonna 1959 Lindman lopetti jalkapallon ja siirtyi kokonaan elokuvaan. Hän harkitsi jalkapalloakin ammatiksi, mutta puolustajalle maksettiin huonosti siihen aikaan. Hyökkääjälegenda Aulis Rytkönen piti pallonsa, nykyään hänet muistetaan ensimmäisenä suomalaisena ammattilaispelaajana. Lindman piti filminsä, hänet muistetaan suomalaisen elokuvan pahana poikana. Rytkönen ja Lindman, entiset pelikaverit, soittelevat yhä kuulumisia toisilleen. Vaikka kuulo alkaakin huonontua.
30 minuuttia on 1 800 sekuntia. Siinä ajassa Lindman kertoo 301 800 juttua, sattumusta, tapahtumaa elämästään.

Åke esitti SUOMENKIELISTÄ Lehtoa, ei ruotsinkielistä. Meinaatko, että näytteleminen on samaa kuin varsinainen sota.