Pitkästä aikaa vaimon kanssa kaksistaan, vietettiin kaupunki juhannusta.
Lapset olimme vienneet maalle mummille. Iltasella mentiin turkkusen iltaelämään.
Kävimme Börssissä ja vaimo viihtyi tanssi lattialla.
Vaimoni on hiukan pyöreä ja hänellä on isot rehevät rinnat ja ne ovat aina saaneet paljon katseita miehiltä.
Tanssittajia riitti ja vaimo oli iloinen, kun nelikymppinen saa niin paljon kehuja ja huomiota miehiltä.
Kotiin tultuamme teimme vielä muutaman driksun ja aloimme puhua seksistä.
Kerroin fantasiani jossa kuvittelen katsovani vierestä, kun vaimoni touhuaa vieraan miehen kanssa.
Vaimo kiinnostui asiasta, mutta ei voisi itse kuvitellakkaan eikä hyväksyä minua toisen naisen kanssa.
Kuitenkin kyseli josko todellakin tykkäisin katsoa, kun hän saisi vierasta munaa.
Vastailin myöntävästi enkä voi asialle mitään se vaan on niin kiihottava ajatus.
Vaimo tuntui tykkäävän kovasti fantasiastani, koska alkoi kiusaamaan minua enemmänkin.
Voishan se olla aika jännittävää, kun oma mies katsoisi. Tässähän alkaa ihan kuumottaa kun ajattelen että sinä kattelisit kun joku vieras panisi mua.
Olimme sitä mieltä ettei tuo olisi pettämistä, kun kaikki tapahtuu yhteisestä tahdosta.
Kyseli, että hommaisinko minä vai iskisikö hän jostain miehen.
Hän haluaisi että mies olisi mukava, kivan näköinen ja kuulemma yksi vaatimus vielä
muttei vähäisin, niin kaverin pitäisi olla kestävä ja jalkojen välissä pitää heilua iso pötkylä.
Ajattele kulta miltä näyttäis, kun vieraat kädet hyväilis rintojani ja miten ottaisin suihin isoa kyrpää.
Tunsin kuinka vaimoni innostui puheistaan.
Hän katsoi viettelevästi ja sanoi että nyt panettaa ja paljon. Kuljetti mut yläkerran makuuhuoneeseen.
Pääsimme sänkyyn ja vaimoni sanoi himoitsevan ihan älyttömästi vierasta kyrpää. Oikeeta isoa aisaa.
Olis ihanaa kun katselisit vierestä, kun nauttisin vieraasta miehestä ja leikkisin isolla kullilla.
Sitten hän pyysi ottamaan kaapista tekokyrvän ja antamaan sen hänelle.
Nyt kulta vain katselet vierestä, kun kuvittelen että tässä on vieraan miehen iso kalu ja heilutteli edessään tekokyrpää.
Katso ja nauti nyt kulta kun vieras iso kyrpänen mies hoitelee mut.
Sitten hän alkoi touhuumaan tekokyrvän kanssa ja puhui kuin siinä tosiaan olisi ollut vieras mies.
Otin kaluni käteeni ja aloin seuraamaan tuota vaimon todella kiihottavaa esitystä.
Vaimoni sanoi että haluaa nyt isoa kyrpää ja mieheni haluaa katsella kun nussit mua.
Työnteli tekokyrpää rintojen väliin, löi sillä rintojaan, runkkasi hurjasti ja otti suihin innokkaasti.
Kehui kalua isoksi ja kiihottavaksi.
Sanoi vähän ajan kuluttua, että nyt haluaa tuon jättiksen sisään.
Siirsi tekokyrvän pillun kohdalle. Alkoi hitaasti työntää syvemmälle ja syvemmälle.
Tahti koveni pikkuhiljaa ja käsi vatkasi tekokyrpää rajusti pohjaan asti.
Katsoin kiimassa kun vaimoni koko vartalo heilahteli ja kun hän huusi kuinka ihanan syvällä kyrpä tuntuu.
Pyysi nussimaan kovempaa ja kehui miestä kestäväksi. Välillä kyseli kulta onko ihanaa katsoa kun vaimoasi nussitaan oikeen kunnolla ja kuinka paljon hän nautti isosta kyrvästä.
Lopulta vaimoni tärisi pitkään ja huusi saavansa kovan orgasmin.
Samassa tuli itseltänikin ja vaimoni inahti ja sanoi hyvä kulta kun huomasi minulta lähtevän suihkun.
Oli todella kiihottavaa, kun vaimoni suhtautui fantasiaani noin innokkaasti.
Hän sanoi tykkäävänsä tapahtumasta ja haluaa jatkaa leikkiämme.
vaimo-dildo
7
4668
Vastaukset
- kans
Samansuuntaisia leikkejä meilläkin.
Hyvä idis tuo.
Täytyypi miun ehdottaa äijälleni. - novellipalstalle
sinne saa kirjoitella tarinoita
- Anonyymi
Hyh hyh kylläpä haisetkin.
- akksu
kiihottava tarina.Nolo myöntää, mutta salaa fantasioin minäkin aiheesta.Olis tosi kiva jos Rouva tois joskus esim. kapakasta mieleisensä kaverin ja sais seurata kuinka se nussis vaimoa.
- Anonyymi
Mitäs olet hä hä hää
- Anonyymi
Kaverini tuli meille , tarkoituksena ryypätä ja saunoa , vaimoni liittyi mukaan . Kun olimme aikalailla kännissä menimme saunaan , vaimoni halusi myös , saunassa kaverini kehui vaimoni tissejä ja muutenkin kaikkea mitä vaimostani oli . Kaverini oli poikamies ja ollut jo ainakin vuoden ilman naista . Kaveri kysyi saiskohan hän kokeilla kädellä tissejä , vaimoni antoi luvan , kaveri hieroi tissejä , ottipq nännin suuhunsa , huomasin kuinka kaverilla seisoi ja otin vaimon kädestä kiinni ja laitoin kaverin kadulle, vaimoni ottikin kalusta kiinni ja sanoi tämä taitaa haluta pillua , johon Kaverini, niin ei ole saanut sitä pitkään aikaan . Lähdimme saunasta ja suoraan makkariin , vaimo selälleen sänkyyn ja Kaverini meni heti panemaan ja parikin loppuun asti . Hän nousi ylös ja minä menin liukkaille , ei kestänyt kauaa kun lankesin sisään . Kysyin vaimolta haluatko lisää ja isoa , vaimo mistä ja kuka , sano in saisit isoa ja mustaa . Vaimo nousi sängystä , sanoi hän kyllä tarvitsee lisää viinaa ja katsotaan sitten saako se pillua . Otimme paukut ja istuimme sohvalla , kutittelimme vaimoni klitorista ja välillä sormet liukkaaseen pilluun . Vaimoni kysyi kuka se mies on . Sanoin yksi musta mies joka haluaisi panna sinua ja sillä on iso kalu . Vaimo siihen kiinnostaa kutsu se tänne niin saa pilluani . Laitoimme vaimoni kontilleen sohvan eteen ja lapunvsilmille ja menimme makkariin Kaverini kanssa otin straponen esiin ja sanoin kaverilleni tässä on vaimolleni isoa ja mustaa , kokoa sillä oli pituus 28 cm halkaisija 6,5 cm ja oman kalunvsai sisään ja remmeillä kiinni . Laitoin se kaverilleni , laitoin kaluun liukastetta ja sanoin kaverille , mene panemaan . Kun kaverin alkoivtyöntämään sitä pilluun niin vaimoni heti sanoi se on liian suuri , Kaverini työnsi kullia syvemmälle pilluun ja nai menemään , vaimoni voihki , sanoikin että sattuu mutta kumminkin nautti ja nauttikin niin paljon että , sai orgasmin jonkin ajan kuluttua , Kaverini pani vaan , katsoin että , kyllä se aika syvällä pillussa on kun varresta ei jäänyt näkyviin kuin viitisen senttiä . Kun vaimoni sai toisen orgasmin kaverin pantua noin15 minuuttia niin hän lopetti , veti kalun ulos pillusta ja meni ottamaan sen pois ja minä otin silmälapun pois ja kysyin oliko hyvä panemaan ja oliko iso johon vaimoni , oli hyvä panemaan , mistä sinä tuon löysit , sanoin tuli kysymään saako sua nussia ja sanoin jos vaimoni antaa pilluaan niin silloin kyllä. Vaimo sanoi ja saa kyllä panna mua toistekin . Jatkoimme juomista ja menimme jossain välissä nukkumaan ja aamulla jatkoimme ensin naitiin vaimoani , sitten juotiin ja syötiin ja vaimoni sai isoa mustaa molemmilta .
- Anonyymi
Mitäs olet hähähää mikä muu voisit ollakkaan.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926