Eli tekeekö sellaisella alle satasen Krupsin espressokeittimellä mitään? Painetta siinä on 15 baria, eli pitäisi olla riittävästi. Olen harkinnut sellaisen ostoa enkä tajua miksi ihmiset tuijottaa niin kamalasti siihen keittimen hintaan. Eikö tärkeintä ole se paine ja veden oikea lämpötila? Miksei edullinen keitin voi tehdä hyvänmakuista espressoa jos painetta on kuitenkin enemmän kuin jossain mutteripannussa ja lämpöäkin riittää? Tai itse todennäköisesti juon cappuccinoa mieluummin kuin espressoa, kelpaako siihen tuollainen "halpa" keitin?
Krups-espressokeitin
7
22292
Vastaukset
- Espresson harrastaja
Vaikka noissa halvemmissa aina ilmoitetaan, että painetta olisi se 15 baria, ei se käytännössä välttämättä ole niin. Itse asiassa paine ei ole espresson valmistuksen kannalta se tärkein asia, toki yksi edellytys. Esim. tuossa Krupsissa on ns. thermoblock lämmityssysteemi, jossa tehot ei riitä. Kalliimmissa on oma boileri, jossa vesi lämpiää ja tuottaa riittävän paineen.
Itselläni oli aikoinaan sellainen 100 euron AEG:n EA100 keitin ja aluksi olin ihan tyytyväinen. Sillä oli helppo kokeilla miten homma toimii. Sai sillä jonkinlaisen cremankin aikaiseksi (tässä paineella merkitystä). Se tosin johtui keittimen kahvassa olevasta suodattimesta, joissa on sellainen creman keinotekoisesti tuottava "osa". Lyhyesti sanottuna: halvoilla keittimillä tekee noin vuoden ajan jonkinlaista espressoa muistuttavaa juomaa, maitovaahtoa on turha yrittääkään. Eli jos tykkäät juoda cappucinoa, ei noilla halvoilla pysty siihen (teho ei riitä kunnon kuuman ja kuivan höyryn tuottamiseen). Ei tosin välttämättä kalliimmallakaan. Esim. Juran täysautomaatit maksavat maltaita eikä ne välttämättä tuota parempaa espressoa ja etenkään maitovaahtoa.
Itselläni on nyt Rancilio Silvian espressokeitin ja ero on kuin yöllä ja päivällä siihen AEG:hen. Olen ollut todella tyytyväinen. Lisäksi omista Ranciloin Rocky-kahvimyllyn, joka on edellytys tuon Silvian kanssa. Ilman myllyä ei saa hyvää aikaiseksi. Maksoin niistä yhteensä noin 800 euroa. Tällä setillä saan iakaiseksi parempaa espressoa ja cappucinoa kuin mistää kahvilasta. Ja nämä laitteet ovat todella pitkäikäisiä.
Jos ei halua noin paljoa investoida heti alkuun, suosittelen tämän linkin takaa löytyvää settiä (Baby Gaggia keitin ja Krupsin levymylly, myllyä saa ainakin Gigantista ja Anttilasta): http://www.kahvilasi.net/forum/viewtopic.php?p=3044&highlight=baby#3044
Kannattaa muutenkin selailla tuota kahvilasin palstaa.- espressoharrastuksen aloitt...
Lainaus tuolta kahvilasi.net-sivustolta:
"15 baarin paine. Espresson laatu ei parane baareja nostamalla. 9 baarin paine = ainoa oikea." - minulla on
espressoharrastuksen aloitt... kirjoitti:
Lainaus tuolta kahvilasi.net-sivustolta:
"15 baarin paine. Espresson laatu ei parane baareja nostamalla. 9 baarin paine = ainoa oikea."juuri kyseinen keitin kotikäytössä. On hyvä, espressoon tulee kunnon crema. Maitovaahdotus onnistuu, vaahdosta saa tukevan ja maidon lämmityskin onnistuu helposti.
Ainut vaan että metelöi aika paljon ja veden määrä täytyy itse säätää. - ihan kahvilla
Minulla on ainakin ollut jo vuosia Krupsin XP-4000 kone (olikose 89e) ja olen ollut todella tyytyväinen. Ihan kestää vertailun kyllä muihinkin espressoihin, joita olen maistanut kahviloissa! Tuo vaahdotuskin kyllä toimii, mutta olen huomannut, että masiina pitää pitää puhtaana myös sisältä eli pari kertaa, kun vaahdotus on ns. heikenkentynyt niin kaksi ruuvia auki koneen takaa ja puhallus paineilmalla sisuksiin niin, että kuivaa joka puolelta niin jopa taas vaahdottaa ihan joka kerran ja vaahto on juuri oikean laista pienikuplaista. TIetysti hiukan on alkanut kiinnostamaan ihan täysautomaatimasiinat, mutta kun en tiedä mikä olisi hyvä ostos, niin en ole vielä jaksanut investoida.
- Jucken
....eilen hankittu po. keitin. Olen täysin tyytyväinen ostokseeni. Muutama vuosi sitten hankkimani ainakin puolet kalliimpi AEG on enempi lelu. Siispä suosittelen.
- parilla kympillä.
Espressokeitin jossa höyrytoiminto. Höyrysuutin, jonka työntöpaine 4 baaria. Tekeekö tällasella yhtään mitään?
- @mor
parilla kympillä. kirjoitti:
Espressokeitin jossa höyrytoiminto. Höyrysuutin, jonka työntöpaine 4 baaria. Tekeekö tällasella yhtään mitään?
...ihan heräteostoksena lähti satasen keitin mukaan, hintaan 16,40 €, ilman pakkausta tosin. Toimii loistavasti verrattuna kahteen edelliseen koneeseeni. Tähän hintaan lyömätön hintalaatusuhde : ). Se kahvimylly on tietysti välttämätön, Braunin pikkuinen 19,90 € on riittänyt toistaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen765914Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2795206Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453294Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052703Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään102666Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41635Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151585Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291428Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211410Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei143967