En tiedä oikein enää mitä tekisin.
Lähiaikoina oloni on mennyt aina vain oudommaksi. En enää nuku kuin 4 - 5 tuntia päivässä. En herätessäni tunne itseäni mitenkään erityisen väsyneeksi, eikä pääni varsinaisesti ole "jumissa". Tuntuu vain kuin ajatukset menisivät eri rataa kuin ympäröivällä maailmalla. Opiskelumotivaationi on mennyt täysin. Tiedän, että pitäisi opiskella, ja olen aiheesta kiinnostunutkin, mutta en enää saa mitään tehdyksi. Yleensä hyvin alkanut lukusessio katkeaa kun saan jonkinlaisen "poissaolokohtauksen". En siis rupea haaveilemaan, kyllä sitä on ennenkin harrastettu ja siitä on helppo päästä eroon, vaan saattaa mennä minuuttejakin, kun mieleni... sirpaloituu. Siltä se lähinnä tuntuu. Kuin ulkopuolella tapahtuva olisi pelkkää elokuvaa, ja kaikki on vierasta.
Joskus saatan myös taustamelussa kuulla siihen kuulumattomia, vieraita ääniä. Siis todella vieraita. Harvemmin olen niin paljoa pelännyt kuin joinain öinä. Olen alkanut pelätä pimeää. "Tiedän", etten ole yksin.
Ja mikä minua eniten on pelottanut, on se, että on alkanut tuntua siltä, että joskus haluan satuttaa ihmisiä ilman minkäännäköistä järkevää syytä (onko ihmisten satuttaminen toisaalta koskaan järkevää?). Jopa minulle erittäin rakkaita ihmisiä, kuten puolisoani. Koskaan en ole kenellekään pahaa tehnyt, muuten kuin eräänä kertana itsepuolustukseksi, tai edes halunnut tehdä. Nytkään en varsinaisesti halua, vaan... idea jotenkin tulee vain.
En tiedä mitä tekisin, koska opiskelupaikkani on hieman "tavallisesta" poikkeava. Olen tällä hetkellä eräässä sotilasopetuslaitoksessa. En aio kertoa missä, ja kuinka kauan olen opiskellut. Sillä ei niinkään ole merkitystä.
Ongelma on se, että en voi tukeutua Puolustusvoimien muuten mainioon ja ilmaiseen terveydenhuoltoon, koska pelkään, että minut heivataan pihalle tekosyyllä "vaaraksi itselle/muille" tai muuta vastaavaa.
Mistä lähtisin apua hakemaan? Minulla ei ole tietoakaan mistä sitä hakea, ja olen käytännössä pennitön, koska suurin osa rahoistani menee vuokraan ja muihin vastaaviin. En ole uskaltanut lähipiirilleni kertoa, koska en tiedä miten he suhtautuisivat. Puolisoni on tosin jo arvannut, ettei kaikki ole kunnossa, mutta silti.
Lähiaikoina oloni on mennyt aina vain oudommaksi. En enää nuku kuin 4 - 5 tuntia päivässä. En herätessäni tunne itseäni mitenkään erityisen väsyneeksi, eikä pääni varsinaisesti ole "jumissa". Tuntuu vain kuin ajatukset menisivät eri rataa kuin ympäröivällä maailmalla. Opiskelumotivaationi on mennyt täysin. Tiedän, että pitäisi opiskella, ja olen aiheesta kiinnostunutkin, mutta en enää saa mitään tehdyksi. Yleensä hyvin alkanut lukusessio katkeaa kun saan jonkinlaisen "poissaolokohtauksen". En siis rupea haaveilemaan, kyllä sitä on ennenkin harrastettu ja siitä on helppo päästä eroon, vaan saattaa mennä minuuttejakin, kun mieleni... sirpaloituu. Siltä se lähinnä tuntuu. Kuin ulkopuolella tapahtuva olisi pelkkää elokuvaa, ja kaikki on vierasta.
Joskus saatan myös taustamelussa kuulla siihen kuulumattomia, vieraita ääniä. Siis todella vieraita. Harvemmin olen niin paljoa pelännyt kuin joinain öinä. Olen alkanut pelätä pimeää. "Tiedän", etten ole yksin.
Ja mikä minua eniten on pelottanut, on se, että on alkanut tuntua siltä, että joskus haluan satuttaa ihmisiä ilman minkäännäköistä järkevää syytä (onko ihmisten satuttaminen toisaalta koskaan järkevää?). Jopa minulle erittäin rakkaita ihmisiä, kuten puolisoani. Koskaan en ole kenellekään pahaa tehnyt, muuten kuin eräänä kertana itsepuolustukseksi, tai edes halunnut tehdä. Nytkään en varsinaisesti halua, vaan... idea jotenkin tulee vain.
En tiedä mitä tekisin, koska opiskelupaikkani on hieman "tavallisesta" poikkeava. Olen tällä hetkellä eräässä sotilasopetuslaitoksessa. En aio kertoa missä, ja kuinka kauan olen opiskellut. Sillä ei niinkään ole merkitystä.
Ongelma on se, että en voi tukeutua Puolustusvoimien muuten mainioon ja ilmaiseen terveydenhuoltoon, koska pelkään, että minut heivataan pihalle tekosyyllä "vaaraksi itselle/muille" tai muuta vastaavaa.
Mistä lähtisin apua hakemaan? Minulla ei ole tietoakaan mistä sitä hakea, ja olen käytännössä pennitön, koska suurin osa rahoistani menee vuokraan ja muihin vastaaviin. En ole uskaltanut lähipiirilleni kertoa, koska en tiedä miten he suhtautuisivat. Puolisoni on tosin jo arvannut, ettei kaikki ole kunnossa, mutta silti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ota yhteyttä suoraan mielenterveystoimistoon tai mene terveyskeskulääkärille ja vaadi häneltä lähetettä eteenpäin. Ei kannata jäädä odottamaan, että oireet pahenevat.
Kukaan ihminen ei kestä pitkään jatkuvaa univajetta. Ja levollisten unien häiriintyminen on aina merkki jostakin sairaudesta, fyysisestä tai psyykkisestä. Eli kannattaa ensin itse miettiä, löytyykö jokin järkevä syy unihäiriöihin ja sitten hakeutua lääkäriin hakemaan apua. Burnout on hyvin yleinen vaiva nykyään ja siihen löytyy kyllä apua ammattiauttajilta.
Kaikille nukkumisongelmista kärsiville on juuri ilmestynyt uusi kirja: HÖYHENSAARILLE - unet ja masennus. Lisätietoja, esim.: www.stakes.fi/mielekas ja sieltä Lukuvinkit.
Uniaihetta on käsitelty myös juuri ilmestyneessä:ELÄMÄNHALU 10/2002 lehdessä.