Ei yli 35-vuotiaita EDUSKUNTAAN

Suomi on taantunut maa.

Vanhat äijät työskentelevät Arkadianmäellä oman edun mukaisesti.

Tällä vanhalla sodanjälkeisellä sukupolvella meneekin älyttömän hyvin.

Heille on aina ollut töitä. He eivät ymmärrä nykyajan ongelmia ja pätkätyön lisääntymistä.

Heidän halvalla ARAVA-lainalla ja 10 000 eurolla rakennettujen talojen hinta on nyt 150 000.

Elämä maistuu ja heistä on "kiva katsella" että nuoret, myös heidän lapsensa, joutuvat ottamaan paljon velkaa ja eivätkä onnistu avioliitoissaan, eivätkä työsuhteissaan.

He nauttivat, muut kärsivät.

Eli ei enää yli 35-vuotiaita eduskuntaan, kiitos.
6278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olet siis sitä mieltä, että itseensä käpertyneet isoisät pitäisi vaihtaa nuorempiin pyrkyreihin pelkästään ikäperustein.

Näin saataisiin yksilöllisen itsekkyyden lisäksi eduskuntaan vielä valtiollista tai feminististä typeryyttä.

Kenen asiaa ajavat:

Leen Harkimon ja Merikukka Forsiuksen suhteen Hjallis Harkimoon;

Kenelle on hyötyä siitä, että Karpela käyttää todennäköisesti valtionapuja myötäjäisinään päästäkseen rouva Saarelaksi?;

Mitä hyötyä on siitä, että Osmo Soininvaara vaihdettaisiin vaikka Markus Drakeen tai että Rosa Meriläisen kaltaisia roiskeläpällisiä pössäyttelijöitä olisi eduskunnassa vielä enemmän?

Entä sitten Piitu?

Äänestä

Miltei kaikki siellä eduskunnassa työskentelevät oman edun puolesta.

Mitä hyvää on saanut ikäänkuin "erehdyksessä" todella pienellä äänimäärällä mukaan päässyt kskustan nuori radioselostaja? Miehenn tietotaito kun on vähän sitä ja vähän tota! Varmaan ei tiedä ja ymmärrä kaikkea työhönsä liittyvää, eikä edes varmaan viitsi ottaa selvää kaikesta. Kuten ei moni muukaan! Vanhempi tai nuorempi!

Entäpä kokoomuksen "herrat" Kouvolasta päin tai Savon "sosialistit". Savon raiteen junan ravintola on täynnä heidän erinomaisuuttaan aina perjantaisin ja maanantaiaamuisin. Onhan se mukava ottaa vähän viintä kun junan palvelusväki pokkuroi?

Onhan se nähty, kuinka vihreiden nuori ja uudistusmielinen "Sinä lähdit pois"-rokkilaulaja oli ensin niin "uudistumielinen"- tosin väärässä paikassa, itsenäisyyspäivän kutsujen kehnossa pukeutumisessaan!Nyt hän varmaan haluaa jäädä loppuiäkseen eduskunnan palkoille-mukautuminen talon tapoihin ja tuloiuhin on tapahtunut!
Entäpä monet ensin kovin "hengelliset" uudet kansanedustajat?
Ainoa ,joka todella pysyi lujana omassa uskossaan, oli aikoinaan mm. ansiokas EU-vastustaja Laikkanen!

Äänestä

Kiitti vaan itse olen 40v.Eipä tarvi nykypolven asua ullakkokamareissa anoppilassa,lainaa vaan säästöjä vastaan pankista,autot vaan kaukainen haavee, ei opiskelijoilla 1500€ tietokoneita taikka asumistukia.Osku Pajamäki tarkoitaa että sdp leikkaa eläkkeitä ensi vaalikaudella kun ei kirjaa niin kovasti kiistettykkään.

Äänestä

Mitä on vialla 35-vuotiaiden älykkyydessä ja tietotaidossa? Ovatko he muka liian vanhoja, eli pitäisikö heidän hakea jo työeläkettä? Eduskunnassa on yli 65-vuotiaitakin ollut, etkä ole harjoittanut rasismia heihin, joten mistä tämä ikärasismi puhkesi? Vastaa mahdollisimman pian!

Äänestä

höpönlöpö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIITOS... kirjoitti:

Suomi on taantunut maa.

Vanhat äijät työskentelevät Arkadianmäellä oman edun mukaisesti.

Tällä vanhalla sodanjälkeisellä sukupolvella meneekin älyttömän hyvin.

Heille on aina ollut töitä. He eivät ymmärrä nykyajan ongelmia ja pätkätyön lisääntymistä.

Heidän halvalla ARAVA-lainalla ja 10 000 eurolla rakennettujen talojen hinta on nyt 150 000.

Elämä maistuu ja heistä on "kiva katsella" että nuoret, myös heidän lapsensa, joutuvat ottamaan paljon velkaa ja eivätkä onnistu avioliitoissaan, eivätkä työsuhteissaan.

He nauttivat, muut kärsivät.

Eli ei enää yli 35-vuotiaita eduskuntaan, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu