Kesän aikana moni katu joutuu tietyön alle ja niin joutui kotikatunikin. Eilen paikalle saapuneet työkoneet aloittivat työnsä "merkkimiehen" pysäytellessä ja opastaessa paikalle saapuvaa liikennettä. Ihan mielenkiinnosta jäätiin katselemaan homman etenemistä. Liikennevalot olivat vilkulla ja aluksi homma menikin ihan merkkimiehen opastuksen mukaan. Miehen päällä olevaa vihreää huomioliiviä, ISOA pysäytysmerkkiä ja tiellä möyriviä VALTAVIA työkoneita ei voinut olla huomaamatta.
Niinhän sitä luulisi. Muutama autoileva kusipää ajeli miehestä ja merkistä piittaamatta ihan oman typerän mielensä mukaan ja joutuivat sitten peruuttamaan takaisin risteykseen aiheuttaen lisää kaaosta. Merkkimies yritti vissiin etsiä kuskien silmistä edes jonkinlaista älyllistä pilkahdusta, mutta sen sijaan saikin sormimerkkejä.
Vähän aikaa meni niin kuin pitikin, kunnes merkkimies joutui kirjaimellisesti hyppäämään lähestyvän auton tieltä. Kusipäinen kuski änkesi risteyksen läpi muista autoista ja merkkimiehestä välittämättä ja voisi melkeinpä väittää, että hän yritti tahallaan ajaa m-miehen päälle. Mitä lie asennevammaisen päässä liikkunut. Revitteli sitten kanttikivien yli paluusuuntaan.
Ei aikaakaan, kun paikalle saapui samanlaisen älyvajeen omaava kuski. Merkkimies loikkasi taas alta pois. Auto pysähtyi muuutaman metrin päähän ja nyt tuli merkkarin suusta sellaista tekstiä, että herkemmät naiset olisivat kusseet alleen. Kuskin suu lässytti anteeksipyyntöä, mutta mitä tai ketä se enää auttoi?
Mistä johtuu tämä kuskien piittaamattomuus? Tästäkin päästäisin ehkä eroon, jos tietöiden yhteydessä poliisi valvoisi liikennettä ja tilaisuuden tullen sakottaisi urpoja todella rankasti.

Vastaukset 9
Vanhimmat
ole muuta liikennettä. Ei ole aikaa stoppailla jonkun pellen takia, joka seisoo keskellä tietä. Työnantaja sanoo, että rahti on vietävä ajallaan perille. Ja rekalla jatkuva pysähtely ja kiihdyttely lisää polttoaineen kulutusta huomattavasti.
No milloinkohan tie on niin tyhjä, että ei ole edes rekat liikkeellä?
Kun ottaa huomioon, että Suomen kesä on lyhyt, niin pakkohan se on tiehommissa tehdä pitkää päivää. Ei niitä töitä voi tammikuullekaan siirtää.
kun ei ole ketään tiellä seisomassa - eli yöllä.
rahtari ole kottikärrejä korkeintaan on joskus työntäny.
säälittävä!
Vai on liikenteen sujumista valvova henkilö mielestäs pelle! Mites on oma laitasi? Kaahaat kaupungin halki piittaamatta muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta massalla, jota et äkkijarrutuksessa edes hallitse!
Kyl kuule pääset varmemmin ja aikataulussa perille kun noudatat ennalta suunniteltua järjestelyä, etkä paina ohi ja tuki risteystä! Työ on työtä, teit sit mitä tahansa!!
mä on sentään sen jo tajunnut!
Ajeleppa sellaista vauhtia, kuin liikenne vaatii, siihen ei työnantajalla ole mitään naputtamista.
Polttoainekuluihin vaikutat itse ajaessasi ennakoivasti repimättä ja räyhäämättä ja ajoissa liikkeelle lähtemällä.
Kesällä tietyöt(asfaltti) on tehtävä poudan(mahdollisuuksien mukaan, jopa yöllä) aikaan, jolloin jälkikin on tasaisempaa ja seuraava talvikin tietä kulkiessa mukavampi.
Olet siinä iässä että pääset autokouluun? Veikkaisin että noin 6v sinun pitää vielä odottaa...