Tätä keskustelua on käyty alempana:kollektiivinen omatunto alla.... Aihepiiri on pyörinyt hotokokousten ympräillä, mutta aiheesta anteeksipyytäminen voidaan käydä myös muulta kantilta katsottuna.
"Luuletko sinä todella, että ne, jotka jättivät Jumalan valtakunnan, ovat joitain valkeuden enkeleitä, joilla ei itsellään mitään vikaa ollut?"
Varmaan joukossa oli niitä jotka aidoti olivat hoidon tarpeessa mutta heitäkin olisi pitänyt hoitaa sekä pitkämielisyydellä että rakkaudella. Kaikki tietoni hoitokokouksista ei toki ole "vain huhupuheita" monen laista faktaakin on sattunut sekaan. Osa niistä jotka heitettiin ulos eivät olleet sen enempää harhaisia kuin nekään jotka jäivät "sisälle".
Hoitokokoukset eivät noudta sitä mitä raamattu kehoittaa ... puhuttele kahden kesken jne....
Mitä sitten tulee siihen että paheksun kollektiivista omaatuntoa kyllä niin todella on. Niinpä en voi kollektiivisesti hyväkysä sitä ettei hoitokokousten aikana yritetty aina pysyä rakkaudessa siinäkin tilanteessa että oli näkemyseroja asioissa. Vaan asetuttiin tuomariksi tuomarin paikalle.
Mitä sitten tulee kollektiiviseen anteeksipyyntöön niin varmasti on niin että puolin ja toisin asiassa ei voida tai haluta tai pystytä avaamaan asiallisa keskusteluyhteyttä. Kollektiivinen anteeksipyyntö on "lähinnä" muodollinen ele niille jotka "ulkona" ovat... kädenojennus.
Mikä siinä on niin äärimmäisen vaikeaa ettei voida pyytää anteeksi jos on omalla käytöksellään tai mielipiteillään loukannut toista. Eihän anteeksipyytäminen tarkoita sitä että omasta kannastaan pitäisi sinänsä luopua vaan pyytä anteeksi sitä että sillä loukaa toista. Anteeksipyyntö ei ainakaan minusta tarkoita sitä että SRK myöntäisi toisen osapuolen olevan oikeassa ja SRK väärässä ja päinvastoin. Anteeksi pyynnöllä pitäisi tähdätä siitä että linnoituksesta luovuttaisiin ja kivien nakkelu puolin ja toisin lopetettaisiin.
-> "aselepo"
Minusta se olisi lähimmäisen rakkautta.
Minusta SRK ja jokaisen yksittäisen uskovan pitäisi pyrkiä rauhaan myös ympärillä olevien kanssa eikä pitämään "kitkaa ja kiritelyä" yllä.
Ajatteletteko te muut anteeksipyynnön olevan ysistään vain osoitus siitä että toinen on ollut väärässä? Onko teidän mielestänne anteeksipyynnön edellytys omasta kannastaan luopunimen?
Ei minusta. Onpa asia mikä hyvänsä siloin kun loukaa toista pitää voida pyytää anteeksi sitä että loukkaa ei sitä että on erimieltä?
"Luuletko sinä todella, että ne, jotka jättivät Jumalan valtakunnan, ovat joitain valkeuden enkeleitä, joilla ei itsellään mitään vikaa ollut?"
Varmaan joukossa oli niitä jotka aidoti olivat hoidon tarpeessa mutta heitäkin olisi pitänyt hoitaa sekä pitkämielisyydellä että rakkaudella. Kaikki tietoni hoitokokouksista ei toki ole "vain huhupuheita" monen laista faktaakin on sattunut sekaan. Osa niistä jotka heitettiin ulos eivät olleet sen enempää harhaisia kuin nekään jotka jäivät "sisälle".
Hoitokokoukset eivät noudta sitä mitä raamattu kehoittaa ... puhuttele kahden kesken jne....
Mitä sitten tulee siihen että paheksun kollektiivista omaatuntoa kyllä niin todella on. Niinpä en voi kollektiivisesti hyväkysä sitä ettei hoitokokousten aikana yritetty aina pysyä rakkaudessa siinäkin tilanteessa että oli näkemyseroja asioissa. Vaan asetuttiin tuomariksi tuomarin paikalle.
Mitä sitten tulee kollektiiviseen anteeksipyyntöön niin varmasti on niin että puolin ja toisin asiassa ei voida tai haluta tai pystytä avaamaan asiallisa keskusteluyhteyttä. Kollektiivinen anteeksipyyntö on "lähinnä" muodollinen ele niille jotka "ulkona" ovat... kädenojennus.
Mikä siinä on niin äärimmäisen vaikeaa ettei voida pyytää anteeksi jos on omalla käytöksellään tai mielipiteillään loukannut toista. Eihän anteeksipyytäminen tarkoita sitä että omasta kannastaan pitäisi sinänsä luopua vaan pyytä anteeksi sitä että sillä loukaa toista. Anteeksipyyntö ei ainakaan minusta tarkoita sitä että SRK myöntäisi toisen osapuolen olevan oikeassa ja SRK väärässä ja päinvastoin. Anteeksi pyynnöllä pitäisi tähdätä siitä että linnoituksesta luovuttaisiin ja kivien nakkelu puolin ja toisin lopetettaisiin.
-> "aselepo"
Minusta se olisi lähimmäisen rakkautta.
Minusta SRK ja jokaisen yksittäisen uskovan pitäisi pyrkiä rauhaan myös ympärillä olevien kanssa eikä pitämään "kitkaa ja kiritelyä" yllä.
Ajatteletteko te muut anteeksipyynnön olevan ysistään vain osoitus siitä että toinen on ollut väärässä? Onko teidän mielestänne anteeksipyynnön edellytys omasta kannastaan luopunimen?
Ei minusta. Onpa asia mikä hyvänsä siloin kun loukaa toista pitää voida pyytää anteeksi sitä että loukkaa ei sitä että on erimieltä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuskin SRK nykyisten johtajien aikana "alentuu" anteeksipyyntöön tavallisia rivimiehiä ja naisia kohtaan. Tarvitaan kokonaan uusi sukupolvi ja uudet ajatukset että vanhat synnit saadaan selvitettyinä upottaa armon mereen.
Ps. Kirjoitustesi laatu parantuu koko ajan. Jatka vain samaan malliin.
Eihän se otta eikä anna.
että miksi SRK ei voi pyytää anteeksi hoitokokouskäytäntöjen maallista puolta, eli inhimillisesti huonoa kohtelua. Eihän sen oppiaan tarvitse anteeksi pyytää. Nämä asiat menevät vl-liikkeessä ilmeisesti kuitenkin iloisesti sekaisin, ja siksi anteeksipyyntöä kavahdetaan. Ajatellaan, että se koskisi myös opillista puolta, ja siitähän tietysti sotku syntyisi.
Mutta eihän se ole mahdollista.
Yksin tuo huono kohtelu liittyy saumattomasti väärään oppiin "Jumalan huoneen hallituksesta" ja "seurakunnan erehtymättömyydestä":(
Ilman tuota väärää oppia ei olisi mitään anteeksipyydettävää eikä huonoa kohtelua.
Jos "hoitomies" ja hoidettava olisivat TASAVEROISINA kristittyinä istuneet vastakkain Raamattu välissä ja sieltä etsineet oikeaa vastausta hoidettavan "väärään" käytökseen, niin molemmat olisivat poistuneet tilanteesta tyytyväisinä. Raamatusta tuossa tilanteessa on etsittävä vastausta. Kun sen on löytänyt, niin silloin ei jää mitään "hampaankoloon" hoidettavaltakaan.
Raamattuhan kehoittaa, että ota ensin pois malka omasta silmästäsi ennenkuin alat ottaa tikkua pois lähimmäisesi silmästä. Tämä sana oli täysin kateissa hoitokokousvuosina.
puolta. Mutta asialla on myös täysin maallinen, lakiin, ihmisoikeuksiin ja inhimilliseen moraaliin nojaava puolensa. Väärinkäytöksien sitä puolta SRK voisi mielestäni huoletta pyytää anteeksi, ja täyttää siten maallisen organisaation velvollisuutensa. Muuta ei ympäröivä yhteiskunta siltä odotakaan. Hengellisen puolen selvittely on sitten uskovien (sekä vl:ien että muiden) keskinäinen asia.