Näin parinvaihto sujuu

Siperian opettama

Perusasia on jotta täytyy tarkkaan miettiä kannattaako puuhaan ryhtyä ja mitä siitä seuraa. Monella se on johtanut avioeroon tai pitkiin riitoihin. Helposti ajattelee että onni ei mennyt tasan ja toinen sai parempaa. Siis harkintaa.
Itse olen kokeillut parinvaihtoa tuttujen parien kanssa. Hyvä perustapa on mennä kotiin ristiin vieraan kanssa kun on ensin sovittu, koska tullaan kotiin. Suosittelen tätä.
Mutta oma hupinsa on tietenkin katsoa, kun vieras nai oman puolison kanssa. Tätä olen tehnyt niin, että ensin on naitu oman parin kanssa. Vieraan kanssa mieheltä tulee usein turhan nopeasti. Jos on yksi akti takana, jaksaa hoidella pitempään ja toisaalta vieraan kanssa seisoo yleensä hyvin. Monilla suuri nautinnon huippu miehenä on siinä, kun on just saanut sisään eka kerran vieraaseen väliin.
Mutta harkitkaa keiden kanssa puuhaan ryhdytte. Jälkipuheet on ikäviä ja luottamus suu supussa olemiseen asiasta on tärkeä.

63

70112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varattu

      Miksi ihmeessä vaihtaa kumppania jos kerta rakastaa toista?Itsellä ei tulis mieleenkään,vaikka takana on niitäkin vuosia jolloin tuli tehtyä tuhmuuksia,vaan eipä ole tullut tehtyä sen jälkeen kun ns.oikean löysin.Toivottavasti vaan ei paha karma tule väliin.Onnea teidän elämään ja toivottavasti löydätte toisenne muualta kuin vieraan pedistä.

      • aueta

        Parinvaihdossa ei ole kyseessä aviopuolison pettäminen tai toisen rakastaminen, vaan puolisoiden keskenään sopimalla tavalla seksuaalisen nautinnon hakeminen.

        Kaikille tämä ei luonnolisestikaan ole edes toivomuslistalla.

      • Tuttuja seurannut
        aueta kirjoitti:

        Aika paljon täällä on kaikenlaista fantasiaa, mutta tässä nyt on varmasti yksi suomalainen perustapa josta ei paljon puhella. Ystäväpariskunnat harrastaa seksiä ristiin keskenään sopien. Meillä sitä on tehty ja noin puolet tutuista pariskunnista.Voi olla jopa enemmänkin. Kaikistahan ei tiedä mitä puuhailevat.
        Keskinäinen seksi alkaa melkein kaikilla vuosien varrella maistua puulle ja sitä keskinäiseen sopimukseen perustuva vieraan kanssa paneminen kummasti virkistää. Jaksaa sitten kotonakin innostua kun muistelee mitä tehtiin. Luultavasti kaikissa meissä on myös vähän tirkistelijää joka nauttii kun saa kuulla ja katsoa toisten peuhaamista.
        Me olemme varoneet ryhtymistä mihinkään aivan outojen kanssa. Niissä voi saada tauteja vaikka suojaa käyttäisikin ja jotkut tutut ovat joutuneet muutenkin outoihin asetelmiin mukaan. Pysymme tässä suomalaisessa aika tavallisessa tavassa, mikä ei ole edes mikään salarakasjuttu vaan luottamukseen perustuva asia.

      • Vaihtelevaa kokemusta on
        Tuttuja seurannut kirjoitti:

        Kovin mutkattomaksi täällä parinvaihto kuvataan tai sitten jotakin on jätetty kertomatta. Mun kokemukset on tämmöset. Pienessä hihprakassa sovittin kaverin kanssa että kutsu sinä minun mieheni yökylään niin minä kutsun sinun miehesi. Niin tehtiin vaikka oli ukot hieman hämmentyneen oloisia. Jälkeenpäin sitten selvisi, että kumpikin uros oli jännittänyt niin että hommasta ei tullut oikein mitään. Ei taida olla muillakaan aivan harvinaista.
        Seuraavalla kerralla tehtiin sitten toisin. Hommattiin tutun lääkärin avulla kaverin kanssa viagraa ja ostettiin erityisohuita kortsuja. Nytkin aluksi ukot kutsuttiin vieraisille yökylään ristiin. Seuraavalla kerralla sitten naitiin parivuoteessa vierekkäin mikä oli aika kiihottavaa. Molemmat nai molempia mutta ei hoksattu tuota että mies kestää paremmin jos ekana on oma muija.
        Jos kokeilette niin varautukaan kaikenlaiseen sählinkiin. Miehet on kovia jännittämään näitä tilanteita.

      • tuo on...
        aueta kirjoitti:

        Parinvaihdossa ei ole kyseessä aviopuolison pettäminen tai toisen rakastaminen, vaan puolisoiden keskenään sopimalla tavalla seksuaalisen nautinnon hakeminen.

        Kaikille tämä ei luonnolisestikaan ole edes toivomuslistalla.

        Parinvaihto ei muka pettämistä?!! Ja hah,pettämistä se on siinä missä salassa naintikin! Mä en tajua näitä vaimolta/mieheltä lupa saatu tyyppejä!

      • ja miksi
        tuo on... kirjoitti:

        Parinvaihto ei muka pettämistä?!! Ja hah,pettämistä se on siinä missä salassa naintikin! Mä en tajua näitä vaimolta/mieheltä lupa saatu tyyppejä!

        Ymmärrän mielipiteesi asiasta, mutta en ymmärrä sitä miksi sitten roikut lukemassa viestejä tässä keskusteluryhmässä jos asenteesi on tuollainen. Tietysti joku voisi todeta että tuollainen lueskelu on sairasta. Meitähän nyt on niin moneen junaan, juna-sanan useammassa merkityksessä, jos tajuat vihjeen.

      • mk
        Vaihtelevaa kokemusta on kirjoitti:

        Kovin mutkattomaksi täällä parinvaihto kuvataan tai sitten jotakin on jätetty kertomatta. Mun kokemukset on tämmöset. Pienessä hihprakassa sovittin kaverin kanssa että kutsu sinä minun mieheni yökylään niin minä kutsun sinun miehesi. Niin tehtiin vaikka oli ukot hieman hämmentyneen oloisia. Jälkeenpäin sitten selvisi, että kumpikin uros oli jännittänyt niin että hommasta ei tullut oikein mitään. Ei taida olla muillakaan aivan harvinaista.
        Seuraavalla kerralla tehtiin sitten toisin. Hommattiin tutun lääkärin avulla kaverin kanssa viagraa ja ostettiin erityisohuita kortsuja. Nytkin aluksi ukot kutsuttiin vieraisille yökylään ristiin. Seuraavalla kerralla sitten naitiin parivuoteessa vierekkäin mikä oli aika kiihottavaa. Molemmat nai molempia mutta ei hoksattu tuota että mies kestää paremmin jos ekana on oma muija.
        Jos kokeilette niin varautukaan kaikenlaiseen sählinkiin. Miehet on kovia jännittämään näitä tilanteita.

        Ei kumia käytä ja itse miehenä en suostuisi mihinkään parinvaihtoon ja se on sinkkujen hommaan naida kenen kanssa tahansa. Itse olen nuorempana viettänyt kunnon sinkkuelämää ja viikossakin kolemn eri naisen kanssa sekstaillut mutta kunn on parisuteessan niin silloin muita naida.

      • Tuttuja seurannut kirjoitti:

        Aika paljon täällä on kaikenlaista fantasiaa, mutta tässä nyt on varmasti yksi suomalainen perustapa josta ei paljon puhella. Ystäväpariskunnat harrastaa seksiä ristiin keskenään sopien. Meillä sitä on tehty ja noin puolet tutuista pariskunnista.Voi olla jopa enemmänkin. Kaikistahan ei tiedä mitä puuhailevat.
        Keskinäinen seksi alkaa melkein kaikilla vuosien varrella maistua puulle ja sitä keskinäiseen sopimukseen perustuva vieraan kanssa paneminen kummasti virkistää. Jaksaa sitten kotonakin innostua kun muistelee mitä tehtiin. Luultavasti kaikissa meissä on myös vähän tirkistelijää joka nauttii kun saa kuulla ja katsoa toisten peuhaamista.
        Me olemme varoneet ryhtymistä mihinkään aivan outojen kanssa. Niissä voi saada tauteja vaikka suojaa käyttäisikin ja jotkut tutut ovat joutuneet muutenkin outoihin asetelmiin mukaan. Pysymme tässä suomalaisessa aika tavallisessa tavassa, mikä ei ole edes mikään salarakasjuttu vaan luottamukseen perustuva asia.

        Moi ..Kokeiltu on kanssa jo vuosia sitten ..Aivan upea tunne , saa aikaan huimia tunteita molemmille..Useat varmaan haluaisivat ainakin kokea..Meillä oli kanssa reilu peli molemmin puolin..,,On kyllä hyvä ajatella järjellä tosiaan mihin ryhtyy .Osata lopettaa ajoissa touhu,ettei jää koukkuun..Silloin se on iloksi kaikille. ,,Fantasioiden täyttymys....

    • Monenlaista kokenut

      Tossa viestissä on mainio ohje. Jos on parinvaihdossa ja pannaan samassa paikassa, niin kannattaa aluksi naida oman parin kanssa ja sitten vasta vierasta. Mieheltä tuossa aika kiihottavassa tilanteessa homma menee muuten kovin joutuisaksi. Tästä on omaa kokemusta.

      • Kokeiltiin jo

        Muijan kanssa eilen illalla kiihotuttiin niin tuosta jutusta että piti heti kokeilla suostuisiko tuttu pari. Pyydettiin heitä katsomaan juttu. Olimme tehneet ehdotuksen oikeastaan puolipiloillamme mutta he suostuivat ilman suurempia puheita. Eli näinkös tämä juttu menee.
        Tehtiin neuvon mukaan eli hoideltiin ensi homma oman parin kanssa ja sitten vaihdettiin. Itse hoidin kaksi kertaa mutta vaimo oli saanut kolmesti.Oltiin siis eri huoneissa. Hänellä onkin paikat jotka panee kenen tahansa miehen hikoilemaan ja ahertamaan.
        Aamulla muija kahvilla naureskeli että oppii sitä vanhatkin koirat vielä uusia asioita kun oikein opetetaan. Mietittiin jo keitäs me viikonlopulla kysellään. Ajattelimme että pidä tulla minkään parin kanssa tavaksi.
        Meillä oli vain tavallisia automaattikortsuja kotona.Ne oli hankittu joskus vähän kuin henkivakuutukseksi emmekä oikeastaan olleet ajatelleet niitä tarvittavan. Osaako joku sanoa mitä kannattaisi ostaa. Pitäisi olla varmoja mutta ei kuitenkaan tuntoa haittaavia.

    • Rantamuija

      Kun tämä on asiallista keskustelua arasta asiasta niin pistämpä vähän naisenkin näkökulmaa juttuun.
      Tuo katselu on varmaan enemmän miesten juttu. Ainakaan minä en siitä välitä.

      Meillä parinvaihdosta ei ole koskaan ääneen keskusteltu. Olemme kuitenkin tehneet sitä mitä monet muutkin pariskunnat ilmeisesti kesämökeillä. Kun tulee vieras pariskunta kylään oikein kuin hiljaisella sopimuksella järjestetään tilaisuus jossa kaikki voi saada vierasta.
      Meillä menee näin. Mieheni ja vieraana oleva nainen lähtevät soutelemaan ja katsomaan katiskat. Häipyvät pariksi tunniksi järvelle ja arvaan heidän soutavan oikopäätä saarisaunalle rakastelemaan. Vaikka tiedän mitä tapahtuu täytyy itse käydä katsomassa sitten myöhemmin mitä saunan pesästä löytyy. Tavallisesti rutattu paperinenäliina ja sisällä pari käytettyä kondomia. Kun itselläni on kierukka voin soutajien paluuta odottaessa hoitaa aktin vierailevan isännän kanssa mökillä. Itse nautin kun saan olla päällä mistä puolisoni ei pidä.

      Samaa tehdään kahden vierailevan pariskunnan kanssa. Koskaan ei jutusta ole siis puhuttu tai oltu tietävinäänkään. Jälkeenpäin on yleensä kotona petissä kuitenkin vilkkaampaa.

      Onko teillä muilla jotakin vastaavaa?

      • lukiessani//

        Luin edellisen kirjoittajan jutun. Todellakin noin se on meilläkin mennyt. Tosin aina on kerrottu toiselle ja joskus olen jäänyt ilman (samoin toinen nainen), mutta vaimoni on saanut kunnolla. Sekin kiihottavaa omalla tavallaan, emme ole mitään tiukkapipoja. Teidän tapauksessanne on tiedetty mutta ei siitä puhuttu. Hyvä niin! Ajatuksena erittäin kiihottava. Nyt kun on ikää enemmän, olisin useamminkin halukas tällaiseen parinvaihtoon, joka ei ole mielstäni uskottomuutta ollenkaan, vaan parisuhteen hoitoa :)Kiitos naisen näkökulmasta!

      • meininkiä
        lukiessani// kirjoitti:

        Kuulostaa todella hienolta jopa tuollainen hiljainen sopiminen asiasta. Olette reippaita ja nautinnonhaluisia ihmisiä. Osaatte ottaa ilon seksistä ja sen mukavista variaatioista.

        Jotenkin tuli niin suomalainen mökkifiilis... hitto, parhaimmillaan niin kiihottava ympäristö.

      • Naatitaan kesästä

        Just noin se menee meilläkln. Tulee kiva pariskunta kylään ja kohta järjestellään tilannetta niin että päästään vierasta maistamaan. Me sitten kyllä tarkkaan kysellään miten tehtiin ja miltä tuntui ja onnistuiko uudelleen. Kummasti niillä jutuilla halu kotonakin sitten nousee. Nämä on todellakin aivan eri juttuja kuin kaikenlaiset salarakkaat ja huorissa käynnit.

      • after

        Joo, meillä pari viikkoa sitten harrastettiin ja juuri mökillä, mutta olimme kaikki samassa/samoissa huoneissa. Sen tapahtuman jälkeen on seksielämämme ollut todella hurjaa... Ja muuten naisetkin oli keskenään, joka oli mulle todella suuri yllätys, mutta iloinen. Asiasta on jälkeenpäin keskustellut ja kummallekkaan ei "jäänyt" mitään...

      • fast

        Tällainen on minulle ihan uutta. Miten olette joskus tulleet aloittaneeksi tämän?

        Miten siis asiat ovat edenneet, kun kerta ette ole eopineet mitään.

        Meillä on kyllä useimmat tuttavapariskunnat niin ylipainoisia, että minua ei kiinnostaisi, mutta onhan sentään jotkut...

      • Sattui niin että ...
        fast kirjoitti:

        Tähän vaihtotohommaat varmasti kukin pari päätyy aika omalla tavallaan. Usein kai tilanne lähtee siitä kun kotihommat alkaa tuntua tylsiltä ja kaikki koettu jo koetulta. Mieheni ja minä näihin juttuihin päädyttiin aika erikoisesti.

        Meillä mökkinaapureina oli nuoripari joka jossakin vaiheissa alkoi ehdotella että voitaisiinko viettää iltaa yhdessä, saunoa ja ottaa hieman olutta. Niin tehtiinkin sitten yhtenä lauantaina. Pariskunnalla oli selvästi jotakin huolta josta he halusivat puhua yhteissaunassa.
        Saunassa selvisi vähitellen,että he eivät olleet onnistuneet rakastelemaan oikeasti kertaakaan. Mies laukesi aina ennen kuin sai sisään. He pyysivät meitä huomattavasti vanhempina ja kokeneempina auttamaan. Vähän hämmennyimme ja epäröimme, mutta sitten mieheni laukaisi ääneen, että nyt me saataisiin molemmat nuorta. Minä lähdin nuoren miehen kanssa mökille ja mies jäi naisen kanssa saunakamariin. He olivat sitten naineet pari kertaa ja mies oletti naisen olleen vielä piikanen. Kovasti ujo oli ollut.
        Nuorimies oli kovasti innokas ja häneltä tuli jo kun pääsi paikkojani kokeilemaan. Nuori nainen ei ollut osannut runkata kalua seisomaan ja kun käytin kättä saatiin uusi alku ja sitten jo sisäänkin. Mies selvästi pääsi peloistaan.
        Kun nuoripari oli vielä aamulla meillä autoimme heidät kirjaimellisesti ns. kädestä pitäen naimaan. Minä näytin nuorelle naiselle miten runkkaamalla kalu saadaan uudelleen seisomaan. Mieheni opetti miestä hyväilemään klitorista.
        Joku voisi sanoa meidän irstailleen kokemattomien kustannuksella mutta itse ajattelen meidän auttaneen näitä ylen ujoja ihmisiä heille tulleessa ongelmassa. Lopun päivää meillä oli keskenämme kyllä hassu ja hämmentynyt olo.
        Vähän olimme tietenkin noloja kun seuraavan kerran nähtiin mutta meitä kiiteltiin suuresta avusta. Tilanne jo naurattikin.

        Tämän kokemuksen jälkeen olemme aina joskus aivan muiden kanssa harrastaneet mökkiseksiä vähän samaan tapaan kun täällä on sanottu.Näin meillä alkoi.

      • Ennustaja mökiltä

        Nyt täällä on niin hyvää ja villiä juttua jotta ennustan säpinän suomalaisilla mökeillä lähiaikoina lisääntyvän. Itsekin huomaan että eihän homma niin ihmeellistä ja erikoista olekaan. Reilu vaihto on minustakin parempaa kuin salarakkaiden pito. Eikös tämä ole sitä tasa-arvoakin.Vaimokin on lukenut sen näköisenä että silläkin on varmasti jotakin mielessä.

      • En vikissyt
        fast kirjoitti:

        Tällainen on minulle ihan uutta. Miten olette joskus tulleet aloittaneeksi tämän?

        Miten siis asiat ovat edenneet, kun kerta ette ole eopineet mitään.

        Meillä on kyllä useimmat tuttavapariskunnat niin ylipainoisia, että minua ei kiinnostaisi, mutta onhan sentään jotkut...

        Meillä asia on hoitunut niin, että viihteellä vaimo sopii ystävättärensä kanssa vessareissulla että mennään ristiin kotiin. En ole vikissyt vastaan vaan yrittänyt antaa vieraalle mahdollisimmat hyvät hoidot. Näissä asioissa naineen varmaan useimmiten päättää.

      • Ei ole vaikeaa
        En vikissyt kirjoitti:

        Meillä asia on hoitunut niin, että viihteellä vaimo sopii ystävättärensä kanssa vessareissulla että mennään ristiin kotiin. En ole vikissyt vastaan vaan yrittänyt antaa vieraalle mahdollisimmat hyvät hoidot. Näissä asioissa naineen varmaan useimmiten päättää.

        Näissä jutuissa nainen varmaankin on se joka ratkaisee. Kannattaa ottaa ajatus vähän leikkimielessä aluksi puheeksi ja jos vaimoa sytyttää niin jatko menee kyllä sutjakasti. Jos tutuista on kyse niin hän kyllä tietää ketä haluaa ja juttu sitten puhutaan selväksi naisten kesken. Miehen on vain huolehdittava että sitten toiminnan hetkellä seisokkia riittää. Jos ei muuten niin Viagran voimalla. Siinä tilanteessa odotukset on kumppanillakin korkealla kun hän tietää, että nyt oma mies on ehkä just panolla vieraan (eli tutun) kanssa.
        Siihenkin kannattaa varautua kun naiset sitten keskenään vertaa kokemuksiaan. Keskenämme emme koskaan ole puhuneet siitä millaista oli mutta sitä jotkut kuulemma tekee kovinkin tarkasti selvittäen.

      • kalle10

        Meillä kävi siten, että vaimo meni naisystävänsä mökillä. Hänen piti mennä vain juttelemaan "tyttöjen juttuja".

        Tuli sitten seuraavana päivänä kotiin illalla ja oli ihan kiimainen. Sanoi sitten että heillä oli ns. mopo karannut käsistä ja olivat harrastaneet kimppaseksiä sen miehen kanssa. Minä tulin siitä kuulemasta sitten kans ihan kiimaiseksi. Panetti ihan jatkuvasti ja puhuttiin että ens kerralla minä myös pääsen mukaan. Se ei kuitenkaan sitten sopinut sille toiselle miehelle, jostain syystä.

        Minä olin sitten jonkin aikaa mustasukkainen ja harmissani. Vaimo sanoi että ei olisi pitänyt kertoa kun sillä tavalla käyttäydyin. Kuitenkin se ajatus kiihotti että vaimo oli ollut vieraan miehen ja naisen kanssa.

        No sitten tässä äsken hänen piti mennä taas keskustelemaan "tyttöjen juttuja"... Kun hän tuli seuraavana päivänä kotiin väsyneenä niin kyselin innoissaan että mitäs te siellä puuhasitte, että harrastitteko kimppaa? Vaimo siihen että ei, ei mitään sellaista, vaikka useampaan otteeseen kyselin. Jotenkin äänestä kuului että ei olis ihan rehellinen. Panetti kuitenkiin ihan hirveästi ja kellistin sitten vaimon sänkyyn ja aloin nuolemaan, oli siinä kyllä vähän sellainen erilainen aroomi kuin tavallisesti. En siitä kuitenkaan enää alkanut tivaamaan. Vähän oon ihmetellyt että jos nyt ei halunnut minun tietävän asiasta niin miks sitten ei ollut käynyt pesulla sen jälkeen. Varmaankin tahallaan tai sitten ei ollut tilaisuutta peseytyä. Minä nuolin ja sitten panin eikä siitä asiasta ole puhuttu sen jälkeen.

      • M-26
        kalle10 kirjoitti:

        En nyt ymmärrä tota teidän kuviota!Onko tämä taas joku provo(silloin väärässä paikassa) vai mikä?

        "Minä olin sitten jonkin aikaa mustasukkainen ja harmissani. Vaimo sanoi että ei olisi pitänyt kertoa kun sillä tavalla käyttäydyin."

        Siis miten vaimosi voisi odottaa että se on sinulle ok(siis jos ette ollut sopineet aikaisemmin että näin on ok toimia)?Olisiko se ollut hänelle ok jos olisit ollut jonkun kaverisi vaimon kanssa niin ettei häntä oteta mukaan.Eikä silloin voi kaikki asiat olla kunnossa jos aletaan jättämään asioita kertomatta toiselta tai jos toiselle ainakin tulee sellainen olo!

        Ehkä olisi syytä istua alas ja keskustella vähän omista haluista/toiveista ja parisuhteen pelisäännöistä.

        Toisaalta en haluaisi tuomita ja se mikä ei toimi toisilla niin voi toimia toisilla, mutta tämä kuullostaa siltä ettette ole molemmat tyytyväisiä ainakaan pidemmällä tähtäimellä!

    • Maija & Matti

      Nyt on niin hyvää juttua jotta ruvettiin yhdessä sommittelemaan omaa panosta keskusteluun. Tässä meidän kokemuksiamme.
      On ajoittain harrastettu tätä vaihtohommaa jo kymmisen vuotta pari kertaa vuodessa. On ollut tuttuja pareja ja eri tavoin etsittyjä outoja. Oudot kannattaa treffata vaikka kahvilassa ja siellä tunnustella onko jatkoon haluja. Meillä on ollut vain noin joka neljännen parin kanssa. Kahvilasta on helppo lähteä jos ei synkkaa. Pieniäkin mustasukkaisuuden merkkejä on syytä kavahtaa. Muutenkaan ei kannata heti petiin hypätä tai juopotella muuta kuin aivan vähän.

      Meillä eka pari oli outoja mutta nainen sattui olemaan jonkin sortin seksiterapeutti ja hän opetti heti hyvät mallit. Meillä tehdään näin:
      - aluksi jutellaan ja otetaan vähän viiniä ja samalla sovitaan mitä nyt kulloinkin on syytä
      - sitten vieraan parin naiselle mies antaa suuseksiä mutta lopetetaan heti kun jommalla kummalla tuntuu että nyt kohta laukeaa
      - varsinainen rakastelu on oman kumppanin kanssa. Se tavallaan alleviivaa oman kumppanin etuoikeutta seksiin ja samalla todella auttaa siinä että ainakaan miehellä ei heti tule. Ei tarvitse nolostella jos se sattuisi vieraan kanssa. Pyllysuukottelun jälkeen se on kyllä usein herkässä vaimonkin kanssa.
      - pidetään taukoa, juodaan hieman viiniä
      - lähdetään rakastelemaan vieraan kanssa eri huoneisiin. Joskus toinen pari tulee katsomaan kun akti on aloitettu. Tämä on syytä sopia koska tosiaankaan jotkut naiset sitä vierastaa. Useimmiten vain mies on katsonut yksin.
      - jos jommalla kummalla naisella ei meinaa orkut onnistua molemmat miehet voi yrittää yhdessä hoitaa asiaa peräkkäin hoidetuilla akteilla ja muilla keinoilla. Suuseksi on usein se lopulta auttava herkku.
      Meistä tämä on oikein hyvä malli. Mitä te muut teette.

      • Jospa mekin...

        Hei,

        tuo oli niin viehättävästi kerrottu, hieno malli, että ihan pakko on kertoa oma kokemuksemme viime kesältä. Tiedä vaikka sama toistuisi nytkin, kun loma juuri alkoi. Viime kerralla loma oli lopussa, viimeinen haikea viikonloppu menossa, kun vaimon kanssa ajettiin kaupunkiin ja noustiin laivaan pienelle sisävesiristeilylle. Siellä sitten tutustuttiin maisemien katselun ohessa toiseen, samanikäiseen, mukavaan pariskuntaan. Pari, kolme vuotta olivat vanhempia, mikä oli jatkoa ajatellen ihan hyvä.

        Sillä jatkoille päädyttiin, iltakahveille. Pariskunta näytti puutarhaansa, omenapuitaan ja istutuksiaan. Sisälle kun mentiin, rouva riisui heti hameensa, oli pikkuhoususillaan. Ihan luontevasti oli, mies seurasi meidän reaktioita veitikka silmäkulmassa.

        Hahaha, vaimoltani pääsi. Ymmärsi yskän.

        Rouvalla on tämmöinen vika, mies jatkoi. Jos sitä viaksi voi sanoa. Hän tykkäisi näyttää itseään. Mitä mieltä olette?

        Mies kysyi sen vaimoltani.

        Eihän siinä mitään, vaimo sanoi. Kun ei olla julkisella paikalla. Kotonaan nyt voi tehdä senkin.

        Yhdet kupit oli sitä rouvan keittämää kahvia juotu. Parvekkeen ovi oli auki, kaunis kesäinen ilta.

        Rouva riisui paitapuseron ja rintsikat. Jätti pikkuhousut. Oikein komeat rinnat, riippuivat kohtalokkaasti, hieman raskaasti.

        Rouvalla oli upea vartalo nuorempana, mies sanoi. Seurasi meidän ilmeitä kuin haukka.

        On vieläkin, vaimo sanoi. Posket oli punaiset ja silmät sikkurassa. Minulla oli lahkeessa kovana ja hellänä.

        Vaimo katsoi ihan hyväksyvästi sitä vierasta rouvaa. Tämä oli kuin kotonaan. Kotonaan hän olikin. Vaalea, kiharainen tukka. Minun vaimoni on tumma.

        Riisu sinäkin pikkareillesi, mies sanoi vaimolleni. En minä oikein osaa, vaimo kiemurteli, kiherteli. Sillä lailla, vaimo jatkoi.

        Opetellaan, rouva tuli siihen avuksi. Olisi kiva, kun oltaisiin molemmat.

        Niin vaimo alkoi riisua. Katsoi minuun, että sallinko. Sallinhan minä, ja niin vaimo oli kohta kelteisillään. Vieras rouva vei siltä pikkuhousut, itseltään saman tien.

        Tästä miehet tykkää, rouva sanoi, ja vaimolta pääsi taas se hahaha. Se tuli navan alta. Vaimo piti reisiä yhdessä, tiesi kyllä mitä sinne piilotti, oli punainen kuin tomaatti.

        Sekstataan vähän noita miehiämme, rouva sanoi ja istahti miehensä syliin. Vaimo tuli minun syliini, halusi suudella, oli ihan märkä sieltä. Kamalaa, vaimo kuiskasi, kun koitin. Miten tässä näin kävi?

        Niin vain kävi. Mies vatkasi rouvansa ryntäitä, ja rouva katsoi meitä, minua ja vaimoa. Te voitte käyttää meidän makuuhuonetta, rouva sanoi.

        Mihin, minä kysyin, vaikka tiesinkin. Yhdessäoloon, rouva sanoi, jos haluatte olla hempeästi?

        Hahahaa, vaimo sanoi. Ei me semmoiseen...

        Mutta sinne se vaan johti. Minun oli pakko päästä pukille, jumalauta! Niin kiihottunut en ole ollut vuosiin. Jos koskaan. Panin vaimoa kuin eläin. Siellä makuuhuoneessa.

        Jättäkää ovi auki, isäntäpariskunta huikkasi, kun mentiin. Me jätettiin, minä jätin. Vaimo olisi pannut kiinni.

        Mutta ei meitä kurkisteltu. Ääni tietysti kuului. Rakas, rakas, vaimo hoki, ja minäkin karjaisin, kun siemen suihkusi. Vieras paikka, oma vaimo, kivaa seuraa rohkaisijana, kyllä se kouraisi kiveksistä.

        Minulla oli vielä kalu sisässä, maattiin jälkihehkussa, kun rouva tuli siihen kolmanneksi kehräämään.

        Olisi pitänyt panna pyyhe alle, vaimo huokaili. Taitaa mennä lakanat pesuun.

        Ei se mitään, rouva sanoi. Kone meillä pyykin pesee.

        Rouva silitti vaimoa hiuksista ja kysyi oliko ihana pusu. Oli, vaimo sanoi ja katsoi silmät suurina, kun toisen parin mieskin tuli makuuhuoneeseen. Mies oli munasillaan, kyrpä sojossa.

        Vaimo olisi halunnut pois kiipelistä, mutta en päästänyt. Minulla oli puolikovana, vielä puhtia jäljellä, ja aloin hioa itseäni siinä liukkaassa raossa.

        Aijai, vaimo sanoi, mitä sinä meinaat?

        Minä taidan sylkästä kuppiin vielä uudemman kerran, minä sanoin. Oli jotenkin poikamainen olo. Teki mieli hullutella, olla rietas ja nussia.

        Hahaha, vaimolta pääsi, mutta se tuli vähän ujosti, epävarmasti. Vaimo katsoi isäntää silmät renkaina, mutta isäntä sanoi, että anna mennä tyttö vaan. Tämähän on tuttua aviollista toimintaa.

        Vaimo pisti silmät kiinni ja antoi mennä. Minä käänsin kaksin kerroin, ja varmaan se sitä oli, niin kuin rouva sen kuvaili: uljasta.

        Lopuksi isäntäpari näytti meille oman naimisensa. Kun tultiin kotiin, mentiin vaimon kanssa petiin vielä yhdelle lämpimälle kierrokselle. Siihen nukahdettiin.

        Jäi hirveän hyvä muisto, ja on tehnyt mieli ottaa uudelleen yhteyttä. Vaimo estelee, vaikka ihan vaan omien puolisoiden kanssa siivosti oltiin. Vieras rouva toi yhdynnän jälkeen pimppansa kouraani ja halusi, että hyväilisin. Vaimon mielestä siinä oltiin jo rajalla, mutta antoi hänkin isännän kädellä rakoaan kiihottaa.

        terveisin hän, ja vaimonsa

    • pari&seksi

      noita juttuja, niin ihmeteltiin.
      Mistä ihmeestä muille käy noin hyvä säkä, että löytävät yhtä vapaamielisesti suhtautuvan parin.
      Ensinnäkään meillä ei ystävistä olisi ees yhteis saunomiseen, aina jompi kumpi parien puolisoista on niin mustasukkainen ettei uskaltaisi ajatellakkaan.
      Puheet ainakin miehillä on kovat, mutta sekasaunaan ei.
      Sen me ollaan ainakin päätetty jos löytyy pari joittenkanssa synkkaa hyvin yhteen, niin ei ainaskaa ystäville kerrota mitä touhutaan.
      Sit jos täältä hakee niin lopputulos on että sielä toisessa päässä onkin vain mies tai kun pitäisi tavata, niin ei onnistu.
      Yksi vielä kumma kun tuolta caht puolelta on innokkaita niin ensin kysytään mitat ja muut,
      mutta silti eivät uskalla seksistä puhua kuin punasella ja jos vastaa avoimesti niin pyyntö on voisitteko vastata punasella.
      Eihän tämmösistä voi olla ryhmäseksiin.

      • löysätkää pipoa

        Sama vika rahikaisella, ei löydy ystävistä pariskuntia joiden kanssa voisi heittäytyä ryhmäseksin iloihin. Joko mies tai nainen ei miellytä ja siihen homma tyssää. Outojen kanssa en voi kuvitella, tuntuisi hyvin kummalliselta lähteä hakemalla hakemaan pariskuntaa jostain baarista saatika netistä. Pari kertaa on eräiden ystävien kanssa jo melkein päädytty tositoimiin, mutta toisen parin nainen on vetänyt jarrut viime hetkellä. Tästä aiheutui se, että minun halut hänen mieheensä pysyivät ja sen jälkeen onkin ollut pitelemistä, etten ole sortunut yksittäisseksiin tämän miehen kanssa. Voi olla että se vielä tapahtuu.

      • huokaus...

        Mukavia juttuja... mutta mistä ihmeestä muille käy noin hyvä säkä, että vaimo on noin vapaamielinen ja innokas ko. leikkeihin :)

      • Minullakin
        löysätkää pipoa kirjoitti:

        minulla on hieman samantapainen tilanne. Meillä on tuttavapariskunta, jonka kanssa on pari vuotta pidetty yhteyttä. Lapset ovat samanikäisiä, ja minulla on miehen kanssa samoja harrastuksia. Kerran oli kesäyötä valvottu, saunottu omien perheiden kesken, ei yhteissaunassa, ja lapset nukkuivat. Toisen pariskunnan vaimokin oli mennyt yöpuulle. Siinä mies, isäntämme, ehdotti, että mentäisiin vielä saunaan, pistettäisiin puita pesään. Minulla silmä lupsahteli, sanoin, että en taida jaksaa. Mies houkutteli vaimoani, vaimo esteli hänkin, mutta isäntämme oli jotenkin vaativan tuntuinen. Voiko hän mennä, vaimo kysyi, jotenkin nolona oli, ja minä sanoin, että kyllä voit. Minä menen katsomaan lapsia.

        Niin minä menin nukkumaan lasten viereen. Jännitti, kiihotti. Mitä tapahtuisi?

        Aamulla kun heräsin, vaimo nukkui lämpimänä, tuoksuvana, viattomasti tuhisten vieressäni.

        Meni monta päivää ennen kuin vaimo suostui kertomaan. Oli istuttu lauteilla, juteltu, hikoiltu, käyty välillä uimassa. Mies oli ruvennut hivelemään, ensin nilkkoja. Lopuksi oli rakasteltu, vaimo tunnusti.

        Totta kai minä olin mustasukkainen ja järkyttynyt. Mutta vielä enemmän kiihottunut. Ylpeä vaimostani, kun hän siihen pystyi.

        Tuttavapariskunnan kanssa pidetään edelleen yhtä. Miehen kanssa emme ole ottaneet asiaa puheeksi, mutta aavistan, että hän tietää minun tietävän. Tämä yhteinen salaisuus jotenkin lähentää. Niin minä sen koen, voimakkaita, lämpimiä tunteita mieheen, joka on myös kokenut vaimoni, jonka kanssa olemme lauenneet samaan vittuun.

        Niin kuin me miehet sanoisimme

      • mies47 vaimo38
        huokaus... kirjoitti:

        Mukavia juttuja... mutta mistä ihmeestä muille käy noin hyvä säkä, että vaimo on noin vapaamielinen ja innokas ko. leikkeihin :)

        Kumpa vaimonikin suostuisi,edes yhteen extra mieheen sängyssä..
        Haaveita vain,vaikka taitaa joskus itselleen seikkailun salliakkin ilman minua.
        Sekin on ihan okei,enhän toista omista,mutta olisihan se hienoa,
        minä,vaimoni ja joku pari tai mies..
        Keinoja olen miettinyt kun pyyntö ei aut,onko neuvoja? :o)

    • Rakastunut Pari

      Kuulostaa mukavalle, mutta tuo ensimmäinen kerta eri paikkaan kuulostaa jokseenkin erilaiselta kuin monella muulla ensikertaa pariseksiä kokeileville.
      Kyllä se kuitenkin on mukavaa nauttia yhdessä oman partnerin kanssa siitä kokeilusta, sillä sen vaikutustahan ei kukaan tiedä ensimmäisellä kerralla..
      ei se aina onnistune ja kaikki mene ajatusten mukaisesti kuitenkaan, siksi sen oman puolison läsnäolo edes samassa tilassa olisi suotavaa.

      Näin ainakin meillä oli alussa, ennenkuin harkitsimmekaan tuota eri osoitteisiin menoa..sehän on kuin vieraisiinmenoa, ei enää yhteistäiloa, mutta kaikki makujensa mukaan tietenkin.
      Näin meillä vain toimi parhaiten.

      • pari&seksi

        mekin halutaan olla samassa huoneessa jos kerran yhessä ollaan.

    • lfkdfflfe

      Mökkihöperöiden juttuja. On varmasti parempi puhua etukäteen edes oman puolison kanssa, ennen kuin ehdottelee vieraalleen puolisoiden vaihtokauppaa.

      • after

        täällä taas yx höperö pilaamassa hyvää ja asiallista keskustelua! mee pois täältä ja heti!

    • kertoa oma

      kokemus.minun ystävä tuli saunomaan meille,sinkku.siinä käytiin kahdestaan saunassa ja mieheni meni meidän jälkeen yksin.juotiin kaljaa ja siinä pikku hiprakassa sit tuli seksi puheeksi.kaverini valitti ettei olen saanut kun pouli vuotta sit viimeksi ja minullahan välähti...mieheni.keskustelin mieheni kanssa ja sehän passas sille...totta kait kun saa vierasta ja ihan luvan kanssa.mies meni saunaan ja kohta kaverini perässä,tässä vaiheessa minä itse kiinotuin jo asiasta aivan erkkinä. mieheni alkoi suihkussa pestä kaveriani ja sillä seiso heti.itse katselin ovelta. siinä ne mun silmien alla sekstasivat ja nauttiva.tämä ei ollut meille eka kerta mut ilman suunnittelematta tämäkin tapahtu.ja jos jotakin nyt vaivaa....sain mäkin =)

    • mies35

      saahan sitä haaveilla ryhmäseksistä jos pääsisi edes poikuudestaan eroon ensin!!Toivottavasti löytyy ymmärtäväinen nainen joka veisi poikuuden multa!!

    • Päijänteen mökkiläinen

      Parinvaihto ei varmasti ole joka parin juttu. Se ei sovi mustasukkaisille tai heikosta itsetunnosta kärsiville. Mutta jos se sujuu, niin sii siitä on paljon iloa ja vaihtelua, eikä se vaaranna parisuhdetta niin kuin salaa vieraissa käyminen.
      Meillä on ollut täällä kolmen parin prukka vuosia. Kaikki on aika samanlaisia ihmisiiä ja saman ikäisiäkin. Homma lähti kun alettiin keskustella siitä miten avioseksi käy vähän puisevaksi. Jotenkin siitä sitten päädyttiin sellaiseen siirtoon, että miehet meni naapuriin, mutta ei ei kuitenkaan naitu samojen parien kanssa ristiin.
      Yksi pariskunta puhuu kokemuksistaan. Meillä ei juuri keskustella. Luottamus on säilynyt.

      • tähän hommaan?

        Kuinka tuota itsetuntoa sais oikein parannettua tällä saralla? Ehkä vähän tyhmä kysymys, itsehän se pitäisi tietää mutta en osaa sitä poikaystävälle selittää. Meillä on ollut kolmenkimppaa ja tulee varmasti myöhemminkin olemaan mutta musta tuntuu että parinvaihdossa kokisin jääväni ulkopuoliseksi ja että poikaystäväni tykkää enemmän siitä toisesta. Kestämätön ajatus. Rakastan seksiä ja elämäni parasta seksiä saankin nyt rakaani kanssa mutta harmittaa että en osaa heittäytyä täysillä mukaan näihin muihin juttuihin. Haluja olisi kyllä. Kai se seksi vaan seksiä pitäisi olla mutta en osaa harrastaa tunteetonta seksiä. Tai jos se joskus onnistuu niin sen jälkeen paska ja käytetty olo. Hö!

      • fast
        tähän hommaan? kirjoitti:

        Ensinnäkin sanoisin, että kannattaa suosiolla jättää kokeilematta jos pahat mustasukkaisuudenpiikit pistelee.

        Toiseksi kuitenkin haluan kertoa, että on aika luonnollista, että poikaystäväsi on enemmän innoissaan siitä vieraasta kuin vaki partneristaan, mutta ei se tarkoita sitä, että poikaystäväsi rakastaisi sitä toista enemmän kuin sinua. Koita heittäytyä itse mukaan ja nauttia täysillä.

        Kolmanneksi naisilla on seksissäkin usein pelissä enemmän tunteet kuin miehillä, joten koita miettiä, ettäpoikakaverillesi seksi on tosiaan luultavasti vain seksiä, toisin kuin mahdollisesti sinulle.

        Neljänneksi jos poikakaverisi on herrasmies ja todella miettii tunteitasi, hän selvästi osoittaa sinulle ja myös toiselle naiselle, että sinä olet numero yksi ja toinen nainen on pelkkä hyvä pano. Tämän voi tehdä mm kertomalla sinulle kesken session ääneen rakastavansa sinua, halailemalla ja hyväilemällä sinua.

        En muuten oikeastaan ymmärrä mitä järkeä on vaihtaa pareja, tai ehkä ymmärränkin. Se on enemmän toisiinsa kyllästyneiden keski-ikäisten ja sitä vanhempien parien hommaa, jotka kai elävät jonkinlaisessa kulissiavioliitossa.

        Seksi on kuitenkin vain osa elämän kokonaisuutta johon kuuluu myös työ, lapset, koti, sukulaiset jne. Miksi siis hajottaa koko palettia seksin takia, jos sen voi saada toimimaan muutenkin.

        Vaimoni kanssa emme kuitenkaan mihinkään varsinaiseen parinvaihtoon halua, vaan harrastamme ryhmäseksiä iloisessa sekamelskassa.

    • leksa

      Upeeta keskustelua täällä!
      Täytyy kertoa oma kokemus asiasta. Oltiin tuttavaparin kanssa meillä iltaa istumassa. Juhlittiin, saunottiin ja pidettiin hauskaa. Siis miehet ja naiset erikseen. Siinä illan kuluessa nautittiin viiniä ja myös väkeviä ja oli tosi kivaa. Me miehet puhuttiin jo sitten ihan levottomia ja naiset lähti koiraa kusettamaan kesäiltaan.
      Kaveri sitten kysyi, että haluaisinko naidan sen vaimoa, joka muuten on upea pakkaus. Katselin vähän aikaa miestä miettien onko tosissaan. Sanoin, että tietysti. Kaveri oli mielissään ja kysyi voitaisko järkätä juttu. Sanoin, että homma sopii mulle, mutta että vaimoni ei varmaan ymmärrä asiaa niinkuin me. Puhuin miehelle mustasukkaisuuden vaaroista ja siitä, etten halunnut pilata hyvää ystävyyttä. Kaveri sanoi, että asia on ok.
      Naiset tulivat koiran kanssa kotiin. Olivat hilpeällä tuulella niin kuin tietysti mekin. Istuttiin porukassa alas ja keskusteltiin mitä erilaisimmista asioista, myös seksistä.
      Yhtäkkiä kaverni vaimo kysyi minun vaimoltani, että onko hän mustasukkainen minusta, johon vaimoni vastasi, ettei ollut. Tiesin, että oli, koska joskus oli sellaisia tilanteita, että antoi aihetta olettaa.
      Kun viinaa otetaan, joku sammuu aina. Nyt oli kaverini vuoro. Hän nukkui ja en vamo jatkoi puhumista seksistä ja mustasukkaisuudesta. Lopulta vaimoni halusi todistaa, ettei ollut sitä. Kaverini vaimo laittoi ensin käteni rintojensa päälle kysyen haittaako. Vaimoni katseli sanoen, ettei. Sitten asia eteni vähitellen siihen, että minä nuolin kaverin vaimon pimppiä ja hän otti minulta suihin vaimoni katsellessa. Minusta tuntuu, että nautti näkemästään. Sit meni filmi poikki.
      Aamulla heräsin siihen, että vaimoni töni minua hereille. Siinä tokkurassa totesin, että kaverini kiipesi vaimoni päälle ja alkoi nussia ihan siinä vieressä. Sain ilmeisen herätyksen ihan vaan, että näkisin.
      Annoin homman jatkua ja seurasin sitä kulli kovana. En halunnut häiritä ja poistuin samasta tilasta, arvaa minne, kaverin vaimon viereen! Seurasi ihana sessio.
      Jälkeenpäin olemme tehneet asioita uudelleen ja nauttineet suunnattomasti. Aina, kun puhun vaimoni kanssa asiasta, meillä on tosi mukavaa ja kiihottavaa. Vaimoni kertoi, että olimme nukkumassa, kun hän tunsi, että joku nuolaisi hänen pimppiään. Hän ei avannut silmiään, mutta totesi, etä minä se en ollut. Hän meni poistuneen nuolaisijan perään ja pyysi tätä naimaan, minkä tämä tekikin. UPEA JUTTU !

      • ...vain fantasioidaan

        Me ihmettelemme, ketkä onnistuvat löytämään tuollaisen tuttavapiirin. Meidän tuttavien kanssa ei seksistä keskustella, saati mitään rohkeampaa. Mietin usein tuttavapiiriämme, enkä kellekkään heistä uskaltaisi yhteispanoja ehdottaa. Monta vuotta ollaan asiasta fantasioitu.

      • Monimies
        ...vain fantasioidaan kirjoitti:

        Me ihmettelemme, ketkä onnistuvat löytämään tuollaisen tuttavapiirin. Meidän tuttavien kanssa ei seksistä keskustella, saati mitään rohkeampaa. Mietin usein tuttavapiiriämme, enkä kellekkään heistä uskaltaisi yhteispanoja ehdottaa. Monta vuotta ollaan asiasta fantasioitu.

        Ottakaapa kautta rantain asiat kuitenkin puheeksi tuttavien kanssa, vaikkapa pikku hiprakassa, niin saatatte hämmästyä.

        Meilläkin on yksi tuttava pariskunta, joita olemme pitäneet hieman tiukkapipoisina siveyden sipuleina. Ollessamme heillä lapsenvahteina oma lapsemme avasi heidän makuuhuoneensa kaapin ja kaikki muuttui. Sieltä löytyi sellainen arsenaali seksileluja ja sitomis- yms. vehkeitä ettei tosikaan.

        Tuon löydön jälkeen otimme asiat kerran puheeksi ensin miesten ja naisten kesken saunassa ja sen jälkeen yhdessä viinipullon ääressä. Emme ole sekstailleet yhdessä (vielä) mutta välineitä yms. on jo lainailtu puolin ja toisin ja kokemuksia, neuvoja yms. on vaihdettu ahkerasti ja avoimesti.

      • rva ja äiti
        Monimies kirjoitti:

        Juu ei sitä aina voi tosiaankaan aina päällepäin arvata ketkä ovat mitäkin seksuaalisilta haluilta ja ketkä mihinkin valmiita. Monesti ne suulaimmat ja rivoimmat puheissaan ovat niitä jotka eivät ehkä oikeasti ryhtyisi mihinkään. Itsekin hiljaisena ja "tavallisena" perheenäitinä olen harrastanut kimppakivaa erilaisilla kokoonpanoilla ja miehen kanssa olemme avoimia ja estottomia seksuaalisesti. Jos menisin kertomaan kokemistani asioista ja tekemistäni jutuista esim. sukulaisilleni tai työkavereilleni, niin ehkä ei löytyisi yhtäkään jolta ei suu loksahtaisi auki ihmetyksestä ja hämmästyksestä. Pitäisivät minua varmasti viimeisenä henkilö sellaiseen!

      • Isä ja vaari
        rva ja äiti kirjoitti:

        Voisit näin salaisesti kertoa kokemuksistasi.

    • Manta Mansesta

      Tämä on irstas ja paheksuttava keskustelu. Hävetkää.

      • Myös Tampereelta

        Pyydän anteeksi muiden tamperelaisten puolesta. Tämä on ihan upeata ja asiallista keskustelua.
        Myös itse olen kokeillut, mutta vaimoni ei ollut yhtä innostunut ja niin lopetimme touhun.

      • väärä foorumi

        Mantan kannattaisi siirtyä lukemaan sellaisen foorumin kirjoituksia, jotka ovat mieleen. Niin me muutkin teemme.

    • -nainen

      Olen siis parisuhteessa elävä nainen ja en usko että mieheni suostuisi parinvaihtoon tai kimppakivaan. Hän on luonteeltaan mustasukkainen ja aika tuomitseva tällaisissa seksijutuissa. Joskus nuorempana olen kahden miehen kanssa ollut ja hauskaa oli. Nyt vanhempana olisin kiinnostunut toisen pariskunnan kanssa kokeilemaan. No kyllähän tuo oman mies minulle toistaiseksi riittää joten kyllä tämä tästä...

      • aivan totta

        Sehän ryhmäseksissä/parinvaihdossa on ongelmana. Ajatuksen kimpasta täytyy sopia parisuhteen kummallekkin osapuolelle. Kolmen kimpoilla saattaa olla hieman suuremmat mahdollisuudet onnistua kuin neljän, koska mitä enemmän osallistujia sitä todennäköisempää on että kaikilla ei natsaa keskenään.

    • Kiinnostunut Hervuudista

      Missähän näistä jutuista kiinnostuneet Tampereella tapaa. Onko jokin tietty paikka? Hervassassa ei ainakaa taida olla mitään. Onko Kaijakka ryhmäihmisten paikka.

    • nainen21WEE

      On aivan täysin sairasta tuo ryhmäseksi-juttu. Lueskelin tätä palstaa ja tukka nousi pystyyn. Ei kukaan oikeasti kumppaniaan rakastava lähde vapaaehtoisesti tätä jakelemaan koko kansalle. Ryhmäseksi on erittäin kaukana rakkaudesta. Se on korkeintaan eläimellisen vietin toteuttamista. Eläinkunnassa urokset paneskelevat kaikkea mikä eteen sattuu ja nartut toimivat jakorasioina. Me ihmiset olemme sen verran kehittyneitä, että voimme hallita eläimelliset viettimme. Ehkäpä ryhmäseksi on nautinnollista joidenkin miellestä, muttei kukaan oikeasti toista rakastava ota tätä puolisokseen ryhmäsekstailujen jälkeen. Ehkäpä näitä narttuja on kiva miesten miellestä panna, mutta se siitä. Kuin vessassa kävisivät asioimassa ja unohtamassa koko jutun.

      Kuvottavimmat ovat kirkossa avioituneet parit, jotka harrastavat ryhmäseksiä. Itse en ole kovinkaan uskovainen, mutta eiköhän perusedellytys ole, että jos kirkossa naimisiin mennään, hyväksytään uskonto ja lausutaan aviolupaus, joka useimmissa uskonnoissa sisältää lupauksen olla makaamatta kenenkään muun kanssa paitsi oman puolison kanssa. Kristillisessä avioliittolupauksessa puhutaan "uskollisuudesta", joka iavn tarkalleen määritellään Raamatussa. Jos ei halua pitää lupaustaan, niin miksi ihmeessä menee suorastaan tekemään naurunalaiseksi uskontoon perustuvan avioliiton? Ainahan voi mennä maistraatissa naimisiin, jos aivan välttämättä naimisiin haluaa, vaikken ymmärrä, mitä järkeä on situotua virallisesti yhteen henkilöön ja samalla naida kaikkia muitakin.

      Yhden ainoan kerran vaivauduin menemään Keltsuun katsomaan menoa ihan vaan mielenkiinnon vuoksi. Aivan kauheaa! Oli silmät tipahtaa päästä. Koko paikka eläimiä täynnä.

      • Näin on.

        Ei mitään tekemistä eläm'n kanssa. Tuo on itsestään saatanasta. Ehkä Jumala loi ihmisen, mutta Saatana uskovaiset.

      • Nainen21W

        Ensinäkin, en ole mikään kovinkaan uskontofani. Minua vaan ärsyttää ihmisten tekopyhyys - mennään kirkossa naimisiin hienon seremonian vuoksi ja heti perään tehdään naurunalaiseksi koko juttu. Jos noin paljon halut painaa päälle, niin jättää sitten menemättä naimisiin kirkossa. Voi mennä naimisiin maistraatissakin.

        Toisena, vaustaukset kysymyksiisi. Raamatun henkilöiden vaimomäärä on selitettävissä helposti. Siihen aikaan useampi nainen oli huonosti koulutettu tai täysin koulutukseton, joten naisten työllisyyskin oli aika heikko. Myös kulttuuri selittää moniavioisuuden. Mies oli naisten elättäjä, muttei kaikille miehiä riittänyt tai saattoi jäädä leskeksi, joten useita vaimoja otettiin lähinnä hyväntahtoisesti elättääkseen heitä, koska sinkku nainen siihen aikaan oli yleensä joko orja tai palvelija. Jumala käskee miehen tyydyttää vaimon kaikki tarpeet, myös seksuaalitarpeet. Siltikään ei missään Pyhissä Kirjoissa mainita ryhmäseksin harrastamisesta.

        Niin kuin kaikissa uskonnoissa, myös kristinuskoa ovat kulttuuripiirteet muokanneet. Tästä johtuu pappien avioliittokäsityksen ero.

        Älkää takertuko tähän uskonnolliseen teoriaan, sillä minustakin se on kovin heikko. Eniten yleismoraalinen käsitys vastaa parhaiten omaani. Jos toista oikeasti rakastat, niin et häntä kenellekään jakelemaan mene. Omistushalu on aivan luonnollinen tunne.

      • jep jep6
        Nainen21W kirjoitti:

        Nainen 21w.... Kasva ensin aikuiseksi ja sen jälkeen vastat kerrot mielipiteesi.
        Täytyy kyllä myöntää, että tiukkapipot ovat hauskoja.
        Nainen 21W, voisitko tulla meidän firman pikkujouluihin esiintymään ?

      • Aikuisten juttuja
        Nainen21W kirjoitti:

        Ensinäkin, en ole mikään kovinkaan uskontofani. Minua vaan ärsyttää ihmisten tekopyhyys - mennään kirkossa naimisiin hienon seremonian vuoksi ja heti perään tehdään naurunalaiseksi koko juttu. Jos noin paljon halut painaa päälle, niin jättää sitten menemättä naimisiin kirkossa. Voi mennä naimisiin maistraatissakin.

        Toisena, vaustaukset kysymyksiisi. Raamatun henkilöiden vaimomäärä on selitettävissä helposti. Siihen aikaan useampi nainen oli huonosti koulutettu tai täysin koulutukseton, joten naisten työllisyyskin oli aika heikko. Myös kulttuuri selittää moniavioisuuden. Mies oli naisten elättäjä, muttei kaikille miehiä riittänyt tai saattoi jäädä leskeksi, joten useita vaimoja otettiin lähinnä hyväntahtoisesti elättääkseen heitä, koska sinkku nainen siihen aikaan oli yleensä joko orja tai palvelija. Jumala käskee miehen tyydyttää vaimon kaikki tarpeet, myös seksuaalitarpeet. Siltikään ei missään Pyhissä Kirjoissa mainita ryhmäseksin harrastamisesta.

        Niin kuin kaikissa uskonnoissa, myös kristinuskoa ovat kulttuuripiirteet muokanneet. Tästä johtuu pappien avioliittokäsityksen ero.

        Älkää takertuko tähän uskonnolliseen teoriaan, sillä minustakin se on kovin heikko. Eniten yleismoraalinen käsitys vastaa parhaiten omaani. Jos toista oikeasti rakastat, niin et häntä kenellekään jakelemaan mene. Omistushalu on aivan luonnollinen tunne.

        Nämä jutut ovat oikeasti aikuisten juttuja. Sanoisin, että K30. Joten älä vielä vaivaa päätäsi moisella.

    • Vieras on ok

      ..mutta niille, jotka sanovat ettei voi haluta muita kuin omaa puolisoa tai haluta antaa omaa rakastaan toisten lainattavaksi tai että se on pettämistä eikä ole "oikeaa rakkautta" kerron omasta liitostani. Olen elämässäni ehtinyt seurustella moneen otteeseen pitkiäkin aikoja sekä harrastanut yhden yön juttuja "villeinä sinkkuvuosina". Aviomieheni kanssa olen ollu jo useita vuosia ja vasta tässä liitossa olen voinut edes kuvitella mitään vastaavaa. Ihan siitä syystä että vasta nyt voin luottaa sekä omiin tunteisiini että hänen tunteisiinsa minua kohtaan! Koskaan aiemmin ei olisi tullut mieleenikään, että voisin haluta nähdä oman rakkaani toisen naisen kanssa!!! Voimme luottaa toisiimme täydellisesti (vierasta vain yhteisestä sopimuksesta, alunperin minun aloitteesta) ja silloin parinvaihto/ryhmäseksi on vain ja ainoastaan kiihottavaa. En ole ehkä ikinä halunnut omaa miestäni enempää kuin sen jälkeen kun näin hänen naivan toista naista (joka ei ollut kuka tahansa kaduntallaaja, muttei myöskään läheinen ystävä) silmieni edessä. Ja voin haluta toista miestä fyysisesti ja sen jälkeen taas omaani eli meidän kahdenkin seksielämä voi paremmin kuin koskaan, kun voidaan täysin uskoutua toisillemme ja joskus myös toteuttaa fantasioitamme. Elämä jatkuu normaalina, kun pidetään huoli että tämä on vain elämämme ja parisuhteemme suola, ei sen tarkoitus.

    • historioitsija

      Hei!
      Löysin vanhan mutta erittäin asiallisen keskustelun.
      Kommentteja puolesta sekä vastaan.
      Nostan sen esille, vaikka se ei ole yleensä suotavaa.

    • namuskaloora

      Miksi menette naimisiin jos kerran haluatte rakastella muiden kanssa ? Meillä se johti eroon ... en halua sitä toista kertaa, ei edes tuntunut hyvältä.

    • Anonyymi

      oltiin ulkomailla pitkäaikaisen tutun pariskunnan kanssa, asutaan kylläkin satojen kilometrien päässä toisistaan. Oli kivaa ja lököteltiin, käveltiin ja oltiin altaalla. Yhtenä päivänä Juhan vaimo Sirpa liukastu altaalta noustessaan ja nilkka kipeyty heti. Sirpa pyysi Juhaa avuksi että pääsee huoneeseen laittamaan kylmää Juha vain sano ota vähemmän niin pysyt seisallaan.
      Nousin avuksi, vaimo Riitta sanoi noin se ritari tekee, linkattiin hissiin ja mentii viidenteen kerrokseen, katsoin jo hississä Sirpaa pitkä vaaleaverikkö entinen korkeushyppääjä leviä kiinteä lantio tosi seksy ja isotpyöreät rinnat ei sovi kouraan jospa pääsis kokeilemaan.
      Laitoin kylmää käärettä jalkaan kun Sirpa sanoin no kyllä nyt menee uimaan Riitta oli jo vedessä matalassa päässä, Juha ui viereen ja keskustelivat Sirpa kysyi eikö Riitta osaa uida kun Juha opettaa. Nousin katsomaan hyvä on ote, Sirpa otti vasta ostetun kiikarin sanoin niin on onko tuo tarpeellista Juhan käsi oli haaroissa ja toinen rintojen alla annoin kiikarin Sirpalle. Sirpa sanoi eikö muuten voisi opettaa laitoin käden pakaralle jos pitää pysyä pinnalla näin kai se pitää laittaa ja pidin pillusta kiinni Sirpa naurahti minä haluan kans opetella rintauintia, nousin ylös ja katsoin kiikarilla Sirpa katsoppa toista kättä Sirpa katsoi sehän on yläosan sisällä. Siirsin kättä noihin ihaniin rintoihin ja sisäpuolelle Sirpa huokasi onpa jännää vaklata hieroin kummallakin kädellä tätä jumalaista naista työnsin käden kuminauhan sisään ja sormea pilluun Sirpa kuiskasi katsoessaan onkohan Riitta kiihottunut kun potkii noin ja välillä pitää haaroja kiinni. Minun sormet oli jo ihan märät olin ihan takana laskin housuja ja otin kalun lähelle pillua Sirpa nojasi vaistomaiseti vähän eteen työnsi tosi kovan kalun sisään Sirpa ei päässyt mihinkään huokasi ompa iso voi jumalauta Sirpa nojasi ja sanoin Nyt Juha katselee tänneppäin ja työnsi pyllyä enemmän, ei tiedä että vaimo saa vierasta, et tiedä Riitta muuten runkkaa Juhaa, hei lopetetaan tulen muuten raskaaksi ja kääntyi on tämä kyllä iso. Käytiin suihkuttamassa itsemme ja mentiin alas. Sanoin Riitalle pitääkö hakea sidetarpeita tuolla on apteekki voin käydä. Apteekista ostin sidettä ja katumuspillereitä.
      Illalla myöhään ehdotin vaihdetaanko vaimoja, Juha sanoi heti mitäs tytöt kumpikin mietti vaihdetaan vaan. Omassa huoneessa Riitta otti jotain tavaroita ja antoi suukon huusi tosi hyviä öitä. Sirpa tuli huoneeseen kauniissa kesämekossa, otettiin viiniä ja oltiin parvekkeella. Sirpa katseli kauas ja sanoi keksittäkö te tämän yhdessä Juhan kanssa sanoin en keksinyt aivan yksin. Sirpa kääntyi ja kumartui suutelemaan Juha on niin mustasukkainen että jos outo tanssittaa niin naputtaa siitäkin. Sirpa käveli sisään puotti mekon ja sanoi kävellessään nyt teen kaikkea hullua, näytti kädellä housut pois.
      Kävelin Sirpan eteen otti kalusta ja kumartui imi syvälle ja nuoli , nauroi imeeköhän Riitta mentiin parvekkeelle hiljaa kuului kuinka Riitta huokaili kuiskasin, ei taida imeä mentiin sisään laskeuduin nuolemaan pillua Sirpa hieroi päälläni pilllua ja nautti, Sirpa veti sängylle kun tulin päälle sanoi ei me voida sanoin ostin katumuspillerejä päivällä Sirpa suuteli rajusti no nai sitten haluan että raiskaat minut olet eka jolle huoraan pidin käsistä rinnat oli kiihottavasti esillä selkä kaarella panin tätä jumalaista naista Sirpa sai kahdesti ennen kuin laskin sisään. Puhelin soi Riitta soitti voidaanko tulla sanoin tottakai. Kaikki oli normaalia avasin oven Juha katseli ympärilleen ja otti kuoharia Sirpa näytteli humalaista ja sanoi pahus kun ei voi rehdä mitään tulee raskaaksi mutta viiniä voi ottaa. Riitasta näki että on saanut munaa oli posket punertavat ja ei paljon puhunut.
      Kun lähtivät "nukkumaan" Sirpa sanoi siinä näät itse panee mutta vartioi minua Sirpa laskeutui suukotti kalua katsoi ja puristi ihanasti alkaa paisua katseli ihan virestä ihmeellistä tulee mieleen iso karju joka jälestää naarasta menin kontalleen nuuhkin Sirpan pyllyä menin seljälleen vedin pyllyä huulille nuolin ja sanoin koko ajan nam nam Sirpa lähti konttaamaan yritin nuolla jäi tuolin ja sohvan väliin kiinni nousin selkään kuuli tosi märkä loiske kun panin vähän aikaa. Sirpa konttasi pakoon pääsin alle imin nännejä kunnolla Sirpa kiljahteli olet tosi uros yrität väkisin teet naaraan tosi kiimaan istui vatsalle se kastui heti liukui hitaasti alaspäin ja istui kalun sisäänsä, nyt olen koko lauman narttu panettahan kaikki saako musta mies panna Sirpa kuiski saa kaikki saa olen tämän yön kiimassa puristelin kunnolla rintoja Sirpa keinu kovaa kohta ruikki pissaa lensi sanoin nyt narttu on kiimassa Sirpä kiljahteli ja laski sai valtavan orgasmin räjähdin sisään. Sirpa vähän häpeili kun luututtiin lattiaa. Otettiin lisää juomaa,

      • Anonyymi

        Sirpa oli kainalossa sohvalla suukotti ja nauroi olin eka kerran noin hurjana, sanoin soitan respaan että olis asiaa ja hyväilin rintoja Sirpa sanoi mitä meninaat, suukotin nännejä haluan että mustat huulet imee näitä ei me voida en uskalla ja jos Juha tulee. Näytin pöydälle molemmat avaimet siinä. Sanoin Sirpalle kysyn jos näyttäs itseään sinulle sinä määräät. Sirpa otti ison lasillisen ja joi , no soita.
        Alakerrasta tulikin iso mies, kerroin asian mies hymyili ja riisui paidan jahousut, näki heti että puntti on iso, näytti Sirpalle laske ylä osa Sirpa katsoi minua nyökkäsin jumalaiset rinnat paljastui ja nännit ne oli ihanan kovat kokeilin ja näytin miehelle ime, Sirpa kiljahteli tosi kiimoissaan mies nousi j laittoi Sirpan kädet kalulle Sirpa sanoi tämä kyllä ei sovi mihinkään kaksin käsin runkkasi, Mies veti Sipan jalat lattille Sirpa oli hädissään mies vaan kumartu ja nuoli suukotin rintoja Sirpa kuiskaili miten voin lopettaa selkä oli kaarella kun alkoi saada huippua mies nousi tuli jalkojen väliin Sirpa katsoi kun musta kalu painu sisään Sirpa hoki tämä on eläimellistä on on veti munua ja suuteli kuiskas haluan olla tämän miehen huora ja suukotteli, Sirpa otti kuin naaras ja mies pani kunnolla Sirpa liukui reunan yli ja silloin musta kalu laukesi Sirpa huusi joka työnnöllä. Mies nousi ja kiitteli.
        Menin heti Sirpan päälle kuiskasin on vaimoni antanut vieraalle Sirpa halasi oli pakko pani väkisin katsoin alas olin kokonaan valkoisessa spermassa Sirpa oli omissa ajatuksissaan kiljahteli ja kostui laskeuduttiin lattialle koko ajan naiden Sirpa tuli ja pissa suihkusi nostin jalkoja Sirpa työnsi pois ohjasi pyllylle työnsin sisään antoi hyvin periksi kun oli limaa paljon Sirpa sanoi eka kerran on ihana tunne ja se vain kasvaa tuntuu kuin tulisi iso lasti en voi pidättää ja alkoi tärisemään ja supistelemaan panin nopeaan Sirpa kiljui sievästi kun laukesin jähmettyi sinne siihen. Noustiin ja taas putsattiin ja nukuttiin aamulla soitettiin Riitalle mennään aamupalalle. Se iso mies katsoi kummissaan kun minulla oli Riitta käsipuolessa iskin silmää mies puisteli päätään.
        Altaalla kuulin kun naiset keskusteli, olihan erilainen yö ja molemmat nauroi katsovat mustaa tarjoilijaa Riitta kuiskasi Sirpalle tuon kun sais, Riitta nauroi, minä sain Riitta katsoi kummissaan Sirpaa ja katsoi minua nostin lasia kauempaa otin hörpyt.
        Illalla Riitta katsoi ja sanoi mitä Sirpa tarkoitti päivällä ei kai en usko. Annoin Riitalle juomaa ja sanoin uskallatko samaa, Riitaa sanoi no uskallan varmasti. Soitin alas oveen koputettiin avasin oven Riitta katsoi vähän kauhussaan Mies riisui taas menin Riitan viereen ja avasin mekon miehen huulet imaisi heti nännejä Riitta katsoi minua kuiskasin korvaan nyt olet meidän Mies nousi ja Riitta sanoin samaa ei jumalauta ja tarttui kiinni. Mie vetäytyi ja alkoi imemään Riitta kiljui ja sanoi antoiko Sirpa antoiko sanoin antoi joka puolelta mies työn tyi Riittaan Riitta oli kuin hukkuva otti vastaan ja kiljui se melkein repii minut mieskäänsi kontalleen kuvasin kun musta kyrpä repii vaimoa pilun huulet oli pitkällä kun veti pois Riitta kiljui ja vapisi huusi nyt se tulee ja se tulee mies nousi ja lähti.
        Riitta makasi vielä kontallaan työnnyin sisään Riitta sanoi anna niin pyyhin sanoin en anna heti alkoi pieni huuto Riitta sai pieniä orgasmeja voitelin pyllyä ja panin aukolle ja hitaasti sisään Riitta jännitti lihksia ja rentoutui panin eka kertaa vaimoa pyllyyn suoli oli liukas ja tiukka laukesin sisään Riitta lysähti lattialle. Kun nousi ylös sanoi oletko sinäkin saanut kunnolla suutelin, olen saanut.
        Aamulla kun tytöt meni kauppaan Juha sanoi Sirpa oli ihan hurjana ja oli ostanut sulttaaneja ja niitä meni jo kolme. Kun Juha taas opetti Riittaa uimaan Sirpa sanoi Juha ei tiedä mitään, ei kertonut oliko nainut Riittaa, sanoin ei kerrota mitään vaikka oli kyllä nainut Riittaa neljästi silloinkin aamulla kun soitin oli Juha nainut takaa samalla hetkellä. Otin pöydältä Riitankin avaimet huusin altaalle käydään kaupassa päästiin nurkan taa kierrettiin taka kautta hissiin, Sirpa sanoi hississä et usko miten haluan kyrpää pantiin heti sisällä seinää vasten Sirpa laskeutui niin että tunsin pohjan tai jotain oli vaan siinä jännitteli lihaksiaan sanoi ei voi olla totta jäniitteli lisää ja sai orgasmin puristelu oli kovaa ja laukesin pitkään ei tullut paljoa mutta kalu laukoi monesti Sirpa sanoin miten olen näin huora annan kun nään kalun, nauroin arki tulee älä huoli. Haluaisitko Riittaa se on hullaantunut sinun rinnoista ai jaa pitääpä seurata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Altaalla Sirpa sanoi kuka rasvaa ja antoi Riitalle voiteen otti yläosan pois, juha katsoi ei puhunut mitään, Riitta hieroi rasvaa kun oli rintojen vuoro Sirpan nännit oli tosi pitkänä huomasin että Riitta pyörittelee niitä samallakun voitelee, Juha oli selin ja puhui minulle katsoin aurinkolasien läpi kun laittoi rasvaa jalkoihin Sirpa laittoi bikinit huulien väliin Riitta vilkaisi meitä ja siveli pillua aika pitkään. Vaihtoivat paikkaa Sirpa teki samoin Riitan kasvoista näki että nauttii ja Sirpa hymyili.
        Illalla sanoin Juhalle mennään käymään oluilla nakkasin oman avaimen pöydälle sanoin soitan missä olette. Oltiinoltu jo kaksi tuntia soitin mutta Sirpalle vastasi, kysyin onko onnistunut vastasi on kysyin oletteko olleet hurjia vastasi ollaan ääni oli hiljainen kysyin nuoleeko nyt vastasi kyllä, tarvittako aikaa sanoi kyllä, no soitan myöhemmin.
        Aamulla Sirpa kertoi että aluksi oli ollut varovaista mutta kun oli kerto nut että nautti Rasvaamisesta oli Riittakin kertonut että ensikertaa halutti koskea sitten olivat suudelleet ja kumpikin oli yllättynyt miten hienoa se oli ja vähitellen olivat olleet alasti ja nauttineet toisistaan ja kertoneen mustasta miehestä, yhdessä tuumin olivat soittaneet alas ja oli tullut kaksi tummaa toinen oli ollut nuori ehkä 20v. molemmat oli naineet ja vaihtaneet välillä naista miehet oli innostuneet ja panneet kumpikin kaksi kertaa ja poistuneet.
        Meni noin puoli vuotta kun Sirpa soitti, Juha oli tunnustanut että nai Riittaa koko yön ja oli toivonut että minäkin olin nainut Sirpaa. Oli kertonut että voisikohan olla nelistään seuraavalla kerralla kun ollaan tuttuja sanoin katsotaan joku hyvä aika

        Kylläpä jaksoit suoltaa paskaa pitkään.

    • Anonyymi

      Tavattiin aamupäivällä hotellilla nuori pariskunta noin 22vuotta. Tultiin juuri kävelyltä pariskunta oli käynyt pitemmän lenin kuin me. Istuttiin tupakalla kun tulivat .Sanoin nyt on lonkeron paikka nuoret sanoi ei ole sanoin mulla on.
      Istuttiin huoneessa juoden lonkeroa. Asko ja Taina istui vierekkäin, sanoin tuo nuorten kuhertelu se kestää, Asko sanoi jo pikku humalassa ei se aina kestä Taina pukkasi ei tarvi kaikkea kertoa.
      Vaimo sanoi tulee sitä tasaista kaikilla meilläkin on panot loppuneet , entä teillä.
      Asko sanoi ollaan oltu kuusitoista vuotiaasta kahden joskus miettii mitä se olis toisen kanssa. Annoin pariskunnalle väkevämpää ja juttu luisti pitkään hyvin.
      Asko sanoi pitää hakea meidänkin juomia, Mari sanoi minä lähden käydään samalla limukkaa jos sitä alhaalta saa.
      Jäin Tainan kanssa kahden, kysyin onko jo ongelma pitkä kaveruus, naurahti alkaa olla ja käveli ikkunaan, sanoi tuolla ne menee nousin viereen, kuiskasin hyvä ja tartuin olkapäästä seisoin takana hyväilin vähän kyljestä, Taina huokasi olet niin isällinen, kuiskasin saanko olla setä ja puristin lantiosta.
      Taina kääntyi ja sanoi kosketa, hieroin sievästi suippoja rintoja ja housujen päältä häpyä Taina kuiskas olen sata valmis ja hieroi kalua, alkoi mennä kuumaksi koko homma, Taina sanoi tulevat kohta. Sanoin soitan Marille kuulostellaan.
      Kysyin missä mennään, Mari sanoi hiljaa entä siellä oletteko? sanoin kohta, Mari sanoi normaalisti , hyvä soitan kun tullaan saadaanko käydä siiderillä sanoin siitä vaan. Taina katsoi, no mitä? Sanoin vaimo soittaa kun tulevat ovat siiderillä. Taina hyppäsi syliin ja suuteli nostin paidan kuiskasi ime kiljui aivan hurjaa tosi kiimaset rinnat kannoin sängylle Taina riisui äkkiä vaatteita riisuin alasti huokasi on iso oli poilittain sängyllä suutelin kysymättä karvatonta pillua kiljui älä tulen kohta jatkoin nuolemista Taina tuli heti veti käsistä tule kun sain huulille tunsin kuinka tiukka hoputi tule tule työnnyin syvälle Taina huokaili haluan hulluna ja kilui ei tulen taas ja vapisi hurjana sitten rauhottui ja nautti suukotteli ja sanoi miten saan sinua useammin, sanoin vaihdetaan pareja, halasi hoida sinä se panin voimalla Tainan nauttiessa kuiskasin åaljaalla halasi ei haittaa tule vaan laukesin pallit täynnä kiljui hurjaa tunnen tunnen ihanaa, noustiin nopeasti ylös, Taina halasi tosi ihanaa.
      Laitoin vaimolle viestin ei kiirettä sano että mentiin käymään ulkona.

      Kun vaiimo ja Asko tuli vaimo näytti salaa peukkua ja hymyili. Taina kävi omassa huoneessa pesulla, kun tuli kuiskas sänky oli ihan sekaisin.
      Lepäiltiin päivällä jokainen omassahuoneessa sovitiin että illalla syömään vaimo maksaa.
      Käytiin syömässä, Seurasin nuorta paria, Tainan rinnat oli koko ajan halukkaana, vaimokin huomasi kuiskas halukas kiimapillu, Asko on uskomattoman kiihkeä pani kahdesti ja haluaa lisää.
      Illalla sanoin vaimo voi nukkua Askon kanssa kun on noin kiinnostunut kun istuvat vierekkäin. Laitoin musiikkia ja otin Tainan tanssimaan, Taina kuiskas jännää vasta pantiin ja nyt vaan tanssitaan kuiskas haluttas panna heti.
      Asko ja Mari nousi tanssimaan katsoin vaimoa joka hymyili ja painoi lantiota Askoon iski silmää näin askon lahkeen koholla. Välillä tanssin Marin kanssa sanoi saat kertoa sitten kuiskasin samoim purist kuiskas jännää.
      Illemmala Mari sanoi Askolle mennään levähtämään kun ukko käski.
      Levähdettiin Tainan kanssa virekkäin, Taina nousi ja sanoi en jaksa ja availi housuja nauroi tätä jaksan en ole koskaan sanut näin vapaasti olla ja imi kalua, olen hullu naaras kunkokeili miten syvälle saa tuntui kun menisi liukkaaseen putkeen veti pois nauroi oli enkkari. raksteltiin ei asennoissa ainakin neljästi tulin sisään.
      Aamupalalla oltiin kahdesalta ja vähän aikaa oltiin alhaalla pöydässä.
      Meilla oli kiire kotia ajomatkaa kumminkin kolme tuntia.
      Illalla vaimo sanoi oli erilainen reissu aivan ihana. Asko antoi imeä monesti käveli kalu pystyssä ja tuli eteen sanoin imeja minä imin oli pitkä kalu ja päässä älytön pallo tuntui ihanalta kun pani kuin tennispalloa olis työnnetty. Asko halusi että olen porno annoin nuolla kuin hutsua oli ihanaa ja kun pani takaa oli ihana pyllistää ja tuntea kovan kalun painuvan sisään, tarttui kaluun näin ihana se oli.
      Kerroin että Taina oli en sin kuin salaa, sitten kuin koulutyttö imi ja antoi oikeastaan vaati että nuolen istui huulille ja nautti sain maistaa nuorta useasti, aamulla kun silitin sievästi huulia kuiskas nyt on pantu ihana turvotus.
      Vaimo nauroi no koske, huikean tuntuinen tule sisään, huokasi tuntuu että tulee liukkaasti hellään pilluun sievästi rakas sievästi, tulee heti tunne antaa kuin lutka tunnen joka sentin kun liikkuu, saatiin voimakas orgasmi kumpikin.
      Vaimo kuiskas Asko antoi numeron jos halutaan uudestaan, asuvat reilu tunnin päässä.
      Sain Tainalta viestin, kiitos oli ihanaa kun ajattelen sinua kastun heti, tavataanhan joskus pliis pliis.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1328
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1164
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1023
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      280
      938
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      303
      926
    Aihe