omaksua? Mietin tässä vain tätä hoito- ja terapiahommaa ja etenkin uusien käytösmallien oppimista. Onko se järkevää? Kuinka ihmisen muisti suhtautuu tällaiseen omaksumiseen ja miten muisti luokittelee myöhemmin keneltä on omaksuttava ja keneltä ei, jos ihminen laitetaan esim. lääkityksellä omaksumaan. Periaatteessa aivoihin on tällaisessa tapauksessa jäänyt jälki tavasta omaksua pakolla ja pakottamalla? Siis toimintamalli siitä, kuinka toimia tällaisessa tilanteessa. Eikö tämä voi olla samankaltainen trauma, kuin käsiteltävä asia? Toiseksi kuka vastaa erehdyksestä, viime kädessä joka riistää tai supistaa elinolosuhteitasi? Kaikkea ei voi korvata rahalla tai muulla tavoin
Miksi muiden ihmisten
ajatuksia tarvitsisi
22654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hmm, en oikein ymmärtänyt mitä hait. Vastaan kuitenkin omalta osaltani ratkaisukeskeisestä terapiasta.
Vielä jälkeenpäinkään en ole voinut kuvitella terapeutin muokanneen ajatusmaailmaani uusiksi *sillä tapaa* kuin mitä analyyttisessä tehdään.
Ennemmin kävin reissulla yrittää korjata omia, ehkä epärealistisia_kin kuvitelmia. Tosin niidenkin takana ovat olleet omat vaikuttajansa. Yhtä kaikki, elämä on se miksi sen tekee.
Yrsa Stenius http://fi.wikipedia.org/wiki/Yrsa_Stenius on muistaakseni käynyt lävitse analyyttisen terapian ja hyötynyt siitä, kirjoittanut kokemuksestaan myös kirjan. (ei luettuna)
Henkilökohtaisesti kartan kaikkea mikä liittyy täysin toisen armoilla olemiseen ja analyyttinen linja edustaa sitä mitä suuremmissa määrin. Pistetään palasiksi ja kasataan uudelleen tai kun oikein tikulla kaivaa, - sanoo tämä.
Miettinyt aikoinaan paljon aihetta, kuluttanut kirjaston kirjavalikoimaa ja sitä miten paljon analyytikon oma elämäntapa ja arvot saattavat puskea esiin kuukausien / vuosien vieriessä asiakkaan pölpötyksiä kuunnellessa. Varsinkin jos hän *itse* ei käy omassa terapiassa.
Totta sekin mikä sopii äidille ei sovi tyttärelle. Pääasia kuitenkin on että ihminen hyötyy saamastaan hoidosta, ei se mikä on paras tai nousussa oleva suuntaus juuri sinä vuonna. Analyyttinen oli vallalla hyvin kauan kunnes sen opit "tavallaan" kumottiin, syntyi kuppikuntia ja niin tapahtuu yhä edelleen. Nuo opit elävät vielä psykiatrian perusteina, mutta ainoina hoitomuotoina ovat erittäin kapeita ihmistä ajatellen.
Et hyvässä terapiasuhteessa opi muuta kuin ratkomaan omia ongelmiasi. Joku juttuhan se sinne ihmiset vie. Ratkaise juttu ja olet hetken viisaampi. Seuravassa hetkessä hakkaat taas (symboliikkaa)päätäsi tiiliseinään ja ratkot sitä miksi teit niin. Saatat myös joskus käydä aiemmassa elämässäsi, mutta vain käymässä et jäädäksesi sinne. Käynti tuo muistoja pintaan. Jos tarpeellista, niistä jubaillaan.
Sillä tapaa. Kuulostaako vaaralliselta?
Haluaisinkin kuulla tällaisella lääkityksellä olleiden mielipiteitä siitä, pystyykö tai haluaako ympäristön viestejä vielä suodattaa?
Ymmärsin viestistäsi myös niin, että uskot reinkarnaatioon eli sielun jälleensyntymään. Itse en tällaiseen usko. Mielestäni myös jälleensyntymisestä pyritään vapautumaan. Ilmeisesti yrität tehdä sen terapian avulla. (muistaakseni Zen-Buddhismi oli tätä).
Asiat tulisi mielestäni vain hyväksyä ja tehdä se, ei vain yrittää sitä. Kun jatkuvasti yrität ja yrität, voimasi hiipuvat vähitellen ja työ jää tekemättä. (TAO, kuuluisa kynävertaus)
Toisaalta taas saatoit tarkoittaa uuden persoonallisuuden muodostamista, mutta tästä en tiedä mitään. Olet ilmeisesti siis ratkaissut jonkin ongelman ja kokenut hyvin vapauttavan olon siitä? Saanut voimavaroja uusiin juttuihin elämässäsi? Se on hieno kokemus, sitä en kiellä. Tällaisia kokemuksia kokee mielellään uudelleenkin.
Mitä tarkoitat ympäristön viestien suodattamisella? En ymmärrä.
En mä puhunut reinkarnaatiosta vaan menneestä elämästä siitä mitä on tapahtunut eilen, viime viikolla, viime vuonna, viime kymmenenä jopa silloin kun oli vielä pikkunen ihminen. Hei pysytään siis tässä maailmassa, pyydän.
Joo itämaiden tietäjät on olleet cooleja tyyppejä:
" Kun jatkuvasti yrität ja yrität, voimasi hiipuvat vähitellen ja työ jää tekemättä. "
Ihan scandina, riippuu siitä mitä yrität. Jotkut asiat eivät ole sinulle. Lyö vaan päätä seinään ja työ jää tekemättä siis jos homma ei ole sinua varten.
" Toisaalta taas saatoit tarkoittaa uuden persoonallisuuden muodostamista, mutta tästä en tiedä mitään. "
vastakysymys;
Mitkä on uusi personallisuus ja miten se luodaan sinun mielestäsi?
Minä en tiedä.
" Olet ilmeisesti siis ratkaissut jonkin ongelman ja kokenut hyvin vapauttavan olon siitä? "
Totta puhuen en ole ratkaissut mitään ongelmaa, muunsin vain suhtautumistani niihin.
"Se on hieno kokemus, sitä en kiellä. Tällaisia kokemuksia kokee mielellään uudelleenkin. "
Ai onnistumisia omassa elämässä ja elämäntaipaleella? Ihmiset tavoittelevat onnea ja oman elämän hallintaa, se nyt vain on niin. Onni on suhteellinen käsite, kelle se merkitsee mitäkin, se on jokaisen määriteltävissä.
Mutta ei väkisin voi mitään tehdä. Sen täytyy olla selkäytimessä.
Ihmisessä itsessään, hänessä, hänen kokemuksissaan, hänen ajatuksissaan, hänen teoissaan, hänen mielessään, hänen olemuksessaan.
Laihdutan juuri ja luen kirjaa Joogaa laihduttajille lainaan sieltä eräästä asanasta "Jos et tunne onnea, kuvittele se" Mikä on onni juuri Sinulle? Seesteisyys? Tasa-Paino, Kivuttomuus, Vauhdikkuus, Kokemukset, Nokkeluus, Ihmisten läheisyys, Tavat, Rutiinit, Riitit?
Persoonallisuuttahan muokkaavat samoin omat kokemukset. Jos sulla on vaikkapa voimavaroja perehtyä johonkin asiaan, aloittaa uusi harrastus näiden harrastusten ydin muokkaa myös sun omaa persoonallisuuttasi toiseen suuntaan. Tää on siis vain mun uskomus ja ehkä myös kokemus.
Ajatellaanpa, että harrastat origameja tai virkkaamista, nämä kehittävät sinussa erilaisia ominaisuuksia, kuin vaikkapa uinti ja kanavatyöt. Uinnin ja kanavatöiden ehkä mielestäni kehittävät kärsivällisyyttä, kun virkkaamisen ja origaminen voisi ajatella vaikuttavan nokkeluuden alueille.
tuossa Joogaa laihduttajille-kirjassa ja kohdassa, mutta ne voi mun mielestä rinnastaa tähän asiaan molemmat. Nehän eivät ole sama asia.
Jos sinulle käy niinkuin lostissa eli putoat autiolle saarelle niin mikä pakottaa sinua sopeutumaan sinne ?.
mutta tekstistäsi saa kuvan että sinulla ihan oikeasti on jotain pahasti vialla.
väkisin ei voida mitään opettaa tai se menee ääripäästä ääripäähän ja aletaan vihaamaan sitä.
" Jos sinulle käy niinkuin lostissa eli putoat autiolle saarelle niin mikä pakottaa sinua sopeutumaan sinne ?. "
Mikä pakottaa asumaan Suomessa? ;)
Siellä taitaa kirjoittaa nyt joku joka ei pidä siitä että syväanalysointia arvostellaan.
.. ei sovi ainakaan asperger-oireiselle tai autistille. Sen on todettu vain pahentavan asioita.
Menneisyydessä ei kantsi piehtaroida..
Mutta aloitukseen .. ihmisellähän on oma looginen ajattelu. Se on toki ihan ok. että vääriä asenteita, esim itseään kohtaan kielteisiä oiotaan ja opetellaan asennoitumaan itseen myönteisesti ja rakastavasti.
Itsellänikin on ollut tuon kanssa ongelmia.
Ja sit pitää toki oppia vielä välttelemään sellaista seuraa, joka mollaa ja koittaa murtaa sitä hyväksi haivaittua vahvuuksien korostamaa minää.
Niitä kaunaisia ihmisiä kun aina piissa elon varrella. Ne vain pitää oppia tunnistamaan ja sit kiertämään kaukaa.
Kun tarpeeksi lukee, kokee ja oppii niin saa ne välillä hiljaisiksikin ja eliminoitua sitenkin.
Ei kait ihmistä kovin hyvin pysty aivopesemään.
Mun mutsi kyllä hurahti jehovantodistajiin ja puhuu ihan mottipäisiä, mutta ei törmäile vielä lyhtypylväisiin, on säilyttänyt sentään realiteetintajun käytännössä ja kykenee huolehtimaan hyvin fyysisestä puolesta elämässään.
Paremmaksi asiat meidän perheessä muuttuivat kun löydettiin sukuvialle nimeksi aspergerin oireisto. Muorikin uskaltautui vihdoja viimein pari vuotta sitten mielenterveystoimiston asiakkaaksi ja aloitti serotoniinilääkityksen ja muuttui iloisemmaksi.
paremmaksi, kun asioita nimetään. Miksikähän tällainenkin ajattelutapa on mieletty ihan käytäntöön. Kaikki eivät elä epätietoisuudessa, että mikä vaivaa. Jotkut jopa pitävät epätietoisuuden tunteista ja eivät pidä yllätyksistä. Tällainen nimeäminen voi itseasiassa hankaloittaa elämää. Viittaako tämä johonkin alitajuntaiseen hoitomuotoon?
Joskus nimike voi olla helpottava viesti. Se luotaa ihmistä ja selittää ja selvittää mistä on kyse. Ihminen on perusluonteeltaan utelias eläin.
Tiedän muutamankin perheen jossa koko perhettä ollaan hoidettu kokonaisvaltaisesti tällaisissa tilanteissa ja niistä on saatu positiivisia kokemuksia.
Jos maha on kipeä monta kuukautta, ihminen saattaa miettiä mikä vaivaa ja menee lääkärille. Ihan samat lait pätevät yläpään asioissa.
Sitten on tuo juuri, että kykenee erottamaan ne ihmiset jotka pahalta ololtaan mollaavat muita. Jo antiikin aikaiset viisaat varoittavat heidänlaisistaan. Miksi kaveerata kaunaisen kanssa kun senkin hetken voisi prosessoida johonkin paljon mielekkäämpään, mielihyvää tuottavaan. Toki elämä on muutakin kuin aina sitä mitä odotamme sen olevan. Meillä kaikilla on myös velvollisuutemme. Silti, se vapaa mikä jää, sen mielellään käyttää omaksi & läheisten iloksi. Elämää katselee mielellään sitä kautta kaikkine vikoineen.
Ajattelen ettei ihminen koskaan valmistu 100% eheäksi, kaikilla on oma taakkansa kantaa. Mietin silti että kun tekee parhaansa ja kykenee hyväksymään itsensä näine vajaavaisuuksineen. Siitä saattaa muotoutua harmonisempi kokonaisuus kuin mitä itsekään saattoi odottaa.
Minä tunnen 2 assia jotka ovat hyötyneet "syväanalyysistä2 suuresti.
tarve sotkia kaunaiset ihmiset tähän hommaan. (onko heitä ja miksi ei saisi olla?)
Sen näkee ihmisestä, (terveestä) mitä hänellä on mielessä, kuinka paljon välittää, kuinka paljon antaa itsestään eli kuinka paljon on valmis häneen luottamaan ja häneltä omaksumaan/oppimaan. Keneltä itse lähtisit omaksumaan uutta elämäntapaa, oppimaan uusia asioita? Sellaiselta jolle se on yksi ja sama, jolle kaikki viat ovat vain osa elämää ja hyväksyttävissä ja selitettävissä vai joltain aivan muulta (ns. ymmärtäjä/turhauttaja). Vaikea ajatella, että tällaista aiemmin mainittua ihmistä arvostettaisiin.
TAO:a lainaten: aina on kaksi ääripäätä ilman raskasta ei olisi kevyttä, toisaalta ilman kevyttä ei olisi raskasta. Käsittääkseni tätä eroa ei kuitenkaan tarvi nähdä tai tuoda julki. "Viisas on se joka opettaa ilman sanoja."
Jotkut ihmiset vain eivät ole hyvää seuraa ja meillä kaikilla on omat defenssimme kuinka lähelle päästämme toisen. Iän karttuessa sitä ystävystyy pidemmällä aikavälillä muihin ihmisiin kuin mitä nuorempana.
Toisaalta taas ystävyys jossa elää molemminpuolinen kunnioitus, sellainen rikastuttaa elämää.
Tämä on muuten täysin tyhjänpäivästä jaarittelua joten lopetan tämän aiheen osalta tähän.
muiden ihmisten kanssa kommunikoidessa voi saada päänsä auki eri tavalla kun jos ajattelisi itsekseen...jos keskustelu on syvällistä voi tapahtua jotain merkittävääkin
länsimaista? Itse vastaan, että kyllä on ja selvennän vielä, että onnea ei tarvitse tavoitella.
Taisit vastata jo omaan kysymykseesi.
Mitä onnen tavoittelu oikeastaan on?
Jokainen määrittelee sen itse, riippumatta kansallisuudesta, uskonnosta tai rodusta. Toiselle se voi olla oman elämän hallintaa, toiselle materiaa mitä vain. Jokaisella oma käsityksensä siitä mitä on onni.
ja kauniit kukat kuiskailee ja elämä on rauhaisaa, siellä Tao Tao, pieni Tao Tao, pieni pandakarhunen" Kuka oli alkuperäinen esittäjä? Guevahan on remasteroinu tän.
Tao tao päähän sen,
että on se ihminen.
Tao tao oppi on
itämainen verraton.
Takoo kukin tavallaan.
Lakoo sitten ajallaan.
(sorry kun iski riimitysvimma taosta *iiks*)
tajuntaan muutama kesä sitten. Ikäänkuin vapautti etsimästä. Olin selkeästi löytänyt jotain. Aluksi en pitänyt löytämästäni ollenkaan, mutta tutustuttani tarkemmin, huomasin oloni kohentuvan kaikin puolin, niin fyysisesti, kuin henkisestikin. löysin varmaan jonkinlaisen hyväksynnän...