Minulla oli stressaava elämäntilanne 32-vuotiaana, jonka seurauksena huomattiin yhtäkkiä yli 200:ssa huitelevat verenpainearvot, alapaineetkin tuollaista 110:n luokkaa. Sain heti beetasalpaajalääkityksen; sydän ja veriarvot olivat tuolloin kunnossa. Sydämeni on tosin rakenteellisesti pieni ja minulla on taipumusta hyperaktiiviseen somaattisen hermoston toimintaan eli tarkoittaa suunnilleen sitä, että sydämeni sykkeen kuuluu ollakin suurempi kuin ehkä keskivertoihmisellä ja tuo hyperaktiivisuus ilmenee siten, että jos hermostun jostakin asiasta, verenpaineet kohoavat hetkessä pilviin. Olen nyt ollut n. 2,5 vuotta beetasalpaajalääkityksellä.
Lääkäreiden mielipiteet ovat vähän vaihdelleet siitä, onko kyseessä elinikäinen riesa, vai ajan kanssa korjaantuva tilanne; itse tiedän verenpaineen nousun syyn ja olen vakaasti sitä mieltä, etten joudu syömään lääkkeitä lopun ikääni.Lääkityksen aloittamisen yhteydessä tehdyt EKG ja sydänultra olivat minulle erittäin stressaavia kokemuksia, koin ne nöyryyttävinä ja koin, että niiden kanssa hermoilu vain pahensi tilannettani.
Osaan hoitaa itseäni liikkumalla ym. ja mittailen verenpainettani kotioloissa itse.Verenpainelukemat ovat enää kohtuullisesti koholla. Jossain vaiheessa minulle ehdotettiin lääkityksen lisäämistä esim. diureetteja, mutta kieltäydyin siitä, koska se vaatisi mm. säännöllisen kaliumtasojen kontrollin verikokein. Haluan itse kontrolloida itseäni, en halua mitään ulkopuolisia kontrolleja.
Nyt lääkärini haluaisi taas teettää verikokeita ja kenties muitakin labrakokeita (kontrollin takia), mutta tämä on minulle kestämättömän ahdistavaa. Kärsin lääkärifobiasta ja joudun työkseni selvittelemään muun muassa terveydenhoitopalvelujen ongelmia palveluja käyttävien asiakkaiden näkökulmasta, joten en jaksaisi tätä enää yksityiselämässäni.
Minulla ei ole omien kokemusteni - ja työni - perusteella kovinkaan korkeaa käsitystä suomalaisesta terveydenhuollosta, joten lääkäritkin edustavat minulle "konsultteja", joita voi kuunnella, mutta kuitenkin itse päättää, kuunteleeko heidän neuvojaan vai ei.
Tässä tapauksessa tiedän, että verenpaineen kontrollilabrakokeet ovat minulle vain haitaksi. Haluaisin kieltäytyä niistä, mutta pelkään, ettei lääkäri tämän jälkeen enää uusi lääkitystäni. Lääkitys vain on sellainen, että kun sen kerran on aloittanut, on hengenvaarallista lopettaa se kuin seinään.
Voin harkita asiaa uudelleen, jos joku pystyy riittävän vakuuttavasti perustelemaan, MIKSI tällaisia "kontrollilabrakokeita" verenpaineen seurannassa halutaan tehdä ja mitä hyötyä niistä on?
Lääkäreiden mielipiteet ovat vähän vaihdelleet siitä, onko kyseessä elinikäinen riesa, vai ajan kanssa korjaantuva tilanne; itse tiedän verenpaineen nousun syyn ja olen vakaasti sitä mieltä, etten joudu syömään lääkkeitä lopun ikääni.Lääkityksen aloittamisen yhteydessä tehdyt EKG ja sydänultra olivat minulle erittäin stressaavia kokemuksia, koin ne nöyryyttävinä ja koin, että niiden kanssa hermoilu vain pahensi tilannettani.
Osaan hoitaa itseäni liikkumalla ym. ja mittailen verenpainettani kotioloissa itse.Verenpainelukemat ovat enää kohtuullisesti koholla. Jossain vaiheessa minulle ehdotettiin lääkityksen lisäämistä esim. diureetteja, mutta kieltäydyin siitä, koska se vaatisi mm. säännöllisen kaliumtasojen kontrollin verikokein. Haluan itse kontrolloida itseäni, en halua mitään ulkopuolisia kontrolleja.
Nyt lääkärini haluaisi taas teettää verikokeita ja kenties muitakin labrakokeita (kontrollin takia), mutta tämä on minulle kestämättömän ahdistavaa. Kärsin lääkärifobiasta ja joudun työkseni selvittelemään muun muassa terveydenhoitopalvelujen ongelmia palveluja käyttävien asiakkaiden näkökulmasta, joten en jaksaisi tätä enää yksityiselämässäni.
Minulla ei ole omien kokemusteni - ja työni - perusteella kovinkaan korkeaa käsitystä suomalaisesta terveydenhuollosta, joten lääkäritkin edustavat minulle "konsultteja", joita voi kuunnella, mutta kuitenkin itse päättää, kuunteleeko heidän neuvojaan vai ei.
Tässä tapauksessa tiedän, että verenpaineen kontrollilabrakokeet ovat minulle vain haitaksi. Haluaisin kieltäytyä niistä, mutta pelkään, ettei lääkäri tämän jälkeen enää uusi lääkitystäni. Lääkitys vain on sellainen, että kun sen kerran on aloittanut, on hengenvaarallista lopettaa se kuin seinään.
Voin harkita asiaa uudelleen, jos joku pystyy riittävän vakuuttavasti perustelemaan, MIKSI tällaisia "kontrollilabrakokeita" verenpaineen seurannassa halutaan tehdä ja mitä hyötyä niistä on?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän sen, että jotkin tutkimukset tai toimenpiteet voivat tuntua turhilta, mutta esimerkiksi verikokeista kieltäytymistä minun on vaikea ymmärtää.
Korkealla verenpaineella on sisäelimiä tuhoava vaikutus. Noin korkeat paineet voivat vaikuttaa munuaisiin ja maksaan. Sisäelinten tuho tekee vereen merkkiainetta, jota sitten sieltä etsitään. Tuhoava vaikutus näkyy pieninä pitoisuuksina kuukausia tai vuosia ennen kuin vakava elinten toimintahäiriö syntyy. Näin voidaan siis esimerkiksi ehkäistä se, ettet ole dialyysihoidossa neljän vuoden päästä, jos lääkkeitä voidaan lisätä silloin, kun merkkiainapitoisuudet alkavat kohota. Sen näkee vain verikokeilla ja kun varsinaiset oireet tulevat, niin sitten kyseessä on peruuttamaton munuaisten vajaatoiminta tai maksakirroosi (joka voi muuten syntyä puhtaasti korkeasta verenpaineesta, vaikka kyseessä olisi absolutisti).
Jos pitoisuuksia ei löydy, on kaikki OK sekä sisäelimet kunnossa ja lääkitys voi jatkua entisenlaisena.
Samoin sydän voi itsessään kärsiä noin korkeista paineista. Senkin suurenemiseen on olemassa hyvä merkkiainekoe, jonka tekemisellä säästytään kajoavilta tutkimuksilla, joita vielä 10 vuotta sitten piti tehdä.
On totta, että potilas itse loppupeleissä päättää millaisia hoitoja hän ottaa vastaan ja mitä haluaa tapahtuvan. Mihinkään hoitoon tai tutkimukseen ei voi pakottaa.
Aistin kirjoituksessasi kuitenkin ahdistuneisuutta, joka purkautuu terveyden menettämisen pelkona. Pelkäät toisaalta, että tuo asia tekee sinulle jotakin - toisaalta taas hoitovaihtoehdot tuovat mukanaan (tässä tapauksessa suurimmalti osin kuviteltuja) riskejä, joita et halua ottaa. Näen kummallisena myös sen, ettet voi käydä tutkimuksissa, vaan tunnet niiden tunkeutuvan yksityisyytesi alueelle. En tiedä onko taustalla pelko jonkin vakavan esiintulosta. Kuten sanotkin, niin kyse on fobiasta - ja pahimmillaan se muuttuu psykoottiseksi peloksi harhakuvitelmineen. Ahdistus kasautuu ja muuttuu helposti masennukseksi tai muuksi vaikeammaksi mielenterveyden ongelmaksi.
Tilanteesi on hankala. En sano pahalla tai ilkeillen, mutta psykologin tai psykiatrin kanssa asiasta puhuminen ei olisi pahitteeksi. Tai aina parempi, jos löydät kardiologin, joka voi nämä asiat sinulle selittää.
Jos käytössäsi on vain beetasalpaajalääkitys, siitä pääsee helposti eroon. On 100% turvallista vähentää annosta puolittaen aina viikon välein. Noin lääkkeestä pääsee eroon 2-3 viikossa. En tosin ymmärrä, miksi haluaisit sen tehdä. Korkeat verenpaineet tappavat sinut paljon. paljon todennäköisemmin kuin beetasalpaaja. On olemassa tilanteita, joissa on vain huonoja ja huonompia vaihtoehtoa - ja sinä olet vielä hyvin kaukana siitä.
Esimerkiksi oma tilanteeni on se, että ilman lääkitystä minulle on todella iso äkkikuoleman riski ja toisaalta taas lääke, jota joudun käyttämään on hyvin vaarallinen. Siinä on tarkasti punnittu, kumpi on suurempi riski ja päädytty lääkehoitoon. Se oli myös oma toiveeni. Beetasalpaajalääkitys on kyllä marginaalisen riskin lääke ihan oikeasti. Uskoisin, että sinulla on jopa kymmenen kertaa suurempi riski kuolla ilman beetasalpaajaa kuin sen kanssa. Tämä siksi, että kaikki kansainväliset laajat tutkimukset osoittavat kiistatta beetasalpaajan pidentävän potilaiden elinaikaa ja vähentävän äkkikuolemia. Olisi hulluutta kuvitella, että juuri sinä olisit se poikkeus, jolle lääke olisi jostakin syystä vaarallisempi kuin sen ottamattomuus.
Myöskään nesteenpoistolääkkeet eivät ole sellainen peikko kuin kuvittelet. Kun annos on asetettu, käydään YHDEN kerran verikokeessa, jolloin suola-arvot tarkistetaan. Tämän jälkeen kokeet muiden kokeiden yhteydessä puolen vuoden tai vuoden välein riittää vallan mainiosti - ja mitään riskiä ei synny vaikka nekin jäisivät väliin.
Diureettihoito on todella yksinkertainen hoito ja se vakiintuu muutamassa päivässä pysyvälle tasolleen. Kun se tässä vaiheessa tarkistetaan ja hyväksi havaitaan, pysyy suolatasapaino kohdillaan jatkossakin.
Sinun pitäisi ensisijaisesti nyt siis kysyä tuota asiaa lääkäriltä. Siis, että miksi kokeita tehdään. Tuossa edellä siihen oli muutama syy, mutta sinun kohdallasi syitä voi olla muitakin. Varmasti niille kuitenkin jokin syy on, sillä kokeita ei todellakaan ihan huvin ja urheilun vuoksi oteta.