Sairastan paniikkihäiriötä, joka rajoittaa elämääni todella paljon ja olen myös kärsinyt pitkän aikaa jännittämisestä. Kävin nuorisopsykiatrisella poliklinikalla, jonka kautta minulle etsittiin terapeutti. Ennen terapeutin etsimistä käytin cipramil:Ia 20 mg päivä. Lääke auttoi niin ettei paniikkikohtauksia enää tullut. Lääkäri kuitenkin halusi lopettaa lääkityksen kun aletttiin etsiä terapeuttia. Tietysti paniikkikohtaukset palasivat ja elämäni kapeutui taas... Kerroin tästä nuorisopolilla, mutta kukaan ei ehdottanut että aloittaisin lääkityksen uudelleen. Terapiassa en ole vielä käynyt montaa kertaa (tutustumiskäynnit menossa), mutta en usko että sillä pelkästään paniikkikohtaukset häviävät. Onko terapia lääkkeet mahdoton yhtälö? miksi nuorille (itse olen 18) ei lääkkeitä mielellään määrätä?
terapia+lääkkeet ?
sonja
6382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Terapia ja lääkkeet eivät ole mikään mahdoton tilanne, yleensä ne täydentävät toistensa vaikutuksia. Ja kyllä mun mielestä nuorillekin annetaan helposti kaikenlaisia lääkkeitä. Itse olen kanssa 18-vuotias ja lääkäri on määrännyt minulle muutamaakin eri lääkettä masennuksen ym. sairauksien hoitoon, mutta en ole kuitenkaan suostunut syömään niitä. Mun mielestä lääkäri on tehnyt mulle väärän diagnoosin ja näin ollen ei mulle määrätyistä lääkkeistä olisi mitään hyötyä, ennemminkin haittaa... Muta yritä sinä seuraavan kerran lääkärin tavatessasi kertoa tilanteestasi ja pyytää lääkitystä takaisin, yritä saada lääkäri tajuamaan, että lääkkeet ovat asia joka auttaa sinua juuri nyt! Onnea yritykselle ja hyvää talven jatkoa..
Niin eli vihdoin joku joka sairastaa paniikkihäiriötä...
tai siis ikäväähän se toisaalta on mut mä olisin todella kiinnostunut et mitä se niiku on?
Mun pokaystävä jonka kaa oon ollu jo yli vuoden yhes sairastaa sitä kans ja sillä on se aika rajuna ilmiönä.
Tai siis se ei oo voinu käydä kahteen vuoteen sen takii koulus vaikka se on kyl käyny samaa aikaa terapias ja syöny lääkkeit mut ei oo kuitenkaa silti voinu käyä koulus...
Meiän on aika mahotont myöskää koskaa lähtee minnekkää...ku sen on vaikee liikkuu ulkon...
ite käyn kyl niiku lukios ja sen aikaa se yleensä nukkuu...
sen yö ja päivärytmiki on iha sekasin eli ku tuun koulust se heräilee ja ku meen nukkuu siitä tulee aktiivinen...
välillä aika raskasta ku se ei aina jaksa uskoa että mua väsyttää tai en jaksa.
se on myös käyttäny kaiken näkösii lääkkeit yhet oli kans cipramilit sitte kai jotai anaframileit...
välillä ottaa päähän ku ei voi koskaa tehä yhes mitää ulkon niinku esim.käyä leffas...
mut toisaalt en kyl ees viiti valittaa ku tiiän että sillä on tosi hankalaa...
sitte ku jos meen kavereiden kaa kattoo jotai leffaa nii en viiti ees hirveesti puhua sille siit ku en oikein tiiä tuleeko sille siitä paha mieli?
toivoisin et joskus viel päästäs sen kaa jonnekki bilettää yhes tai et se sais ite joskus käytyy jossai
muuten rakastan sitä tosi tosi paljon eikä se sen paniikkihäiriö itseasiassa vähennä mun rakkautta siihen yhtään=)
täytyy kai vaan toivoa et se paranee...
tiiätkö yhtään keinoa millä pystyisin lievittämään sen kohtauksia?tai millä niitä vois jotenki ehkä ennaltaehkästä?
Jaksamisia sulle=)varmasti saat ne lääkkeet jos kysyt ei ne voi niitä sulta pimitellä...
enpä oikeen osaa neuvoa :(... mutta käyppäs näillä sivuilla: http://www.tukiasema.net http://www.tukinet.net
jommassa kummassa myös omaiset saavat tukea, sillä sitä todella tarvitaan...
Mun poikakaveri on sun kanssa samassa tilanteessa, antaisin hänen mailiosoitteen, jos hänellä sellainen olisi (ei käytä nettiä juuri ollenkaan).. häntäkin varmasti joskus häiritsee tämä sairauteni, mutta eipä se ole minua muuten muuttanut kuin rajoittanut liikkumista jne., jotenka ei se rakkaus tähän kaadu :)
eli siis, haluan ensin tuoda esiin sen että ymmärrän hyvin tilanteen, enkä halua tuomita ketään siitä miten asian kanssa menettelee. asiani koskee neljän seinän sisällä oloa josta aiemmin puhuitte. kyseinen "sairaus" on tottakai vakava laatuaan, mutta sen voittaminen käy yhä vaikeammaksi, mitä enemmän sille antaa periksi. ("sairaus" sana lainausmerkeissä, koska mielestäni se on hyvin leimaava ilmaus mm. silloin kun kyseessä on paniikkihäiriö) ymmärrän ihmistä joka kokee tarvitsevansa lääkitystä sen hoitamiseen, mutta ymmärrän myös lääkäriä joka ei halua niitä määrätä. lääkkeethän ovat vain hetkellinen pakokeino, eikä niillä saada itse sairautta hoidettua. ne tuovat toki helpotusta, mutta sekään "ilo" ei riitä pitkälle. entä kun lääkkeiden teho alkaa laskea? niitä täytyy määrätä enemmän.. entä kun tulee tilanne että niihin muodostuu täydellinen riippuvuus? silloin ongelmat lisääntyvät.. en väitä olevani asiantuntija, mutta itselläni on myös ollut paniikkihäiriöitä, jotka ovat pikkuhiljaa korjaantuneet. aikaa siihen kuluu, mutta tulokset ovat yhä suurempia. mitä enemmän itse vietin aikaa neljän seinän sisällä, sitä vaikeammaksi tuli ottaa askel eteenpäin päästäkseni eroon tuosta kierteestä. läheisten tuki on hyvin tärkeää ja kehoitan teitä olemaan siitä kiitollisia ja ottamaan sen vastaan avoimesti, se auttaa. kehoitain myös antamaan tukea sitä tarvitsevalle, aikaa myöten kyllä kiitos tulee itsestään kun huomaamme miten olemme voineet auttaa ihmistä ongelmassa, jonka hän itse saattaa kokea ylitsepääsemättömäksi. teille jotka koette tämän ylitsepääsemättömyyden tunteen, haluan sanoa että yrittäkää, olkaa niin kilttejä. oman itsenne ja läheistenne takia, yrittäkää. "voittoa ei voi saavuttaa jos ei lähde kilpailuun mukaan" elämässä on niin paljon asioita joita ette voi saavuttaa jos ette näytä sille vainoavalle voimalle, että olette sitä vahvempia, eikä se voi enää koskaan saada teistä yliotetta. vaikeaa se tulee olemaan, siksi se tuntuukin ylitsepääsemättömältä, mutta näyttäkää ettei se ole mahdotonta. näyttäkää kaikille joita sama asia vainoaa, että se ei ole ylitsepääsemätön. ennenkaikkea ensin itsellenne, uskokaa siihen että pystytte, koska pystytte. ja kun sen uskotte, voitte sanoa saman toiselle joka kokee olevansa samassa tilanteessa tuon saman asian: "sinä pystyt siihen!"
se kun ei ole ihan niin helppoa... ja kyllähän minä yritänkin, en vietä kaikkea aikaani neljän seinän sisällä, en todellakaan. Pystyn käymään kaupoissa, yksin uimahallissa, syömässä esim. mäkkärissä jne. Mutta aluksi tämä ei ollut mahdollista, nyt onneksi on. Uusiin masennuslääkkeisiin (esim.cipramil) ei kehity riippuvuutta! vaikutus alkaa näkyä vasta parin kk:n käytön jälkeen. Lääkkeen on sanottu "vaimentavan" paniikkikohtauksia niin ettei ne ole enää niin voimakkaita. Itselläni se poisti paniikkikohtaukset kokonaan. Siksi haluaisinkin jatkaa lääkitystä. Lääkkeet toimisivat tavallaan "kainalosauvoina" joiden avulla voisin kohdata niitä asioita, joita en voi ilman lääkkeitä kohdata esim. elokuvissa käynti (paikat joista ei niin vain pois pääse).
kiitti niistä sivuista,ne oli ihan asiaa=)
voikun se olisikin niin helppoa tervehtyä kun joku kirjotti,
tottakai jokasella on erillainen tilanne jollakin se on lievempi ja jollai se voi olla tosi vakava...
tiiän ite ettei milessä olevasta sairauksista noin vaan pakolla ja päättämällä terveydytä koska sairastan itekki vielä syömishäiriötä mikä ei todellakaan ole helppo hallita!
tsemppiä!=)