Arvatkaapas miksi pamput kirjoittelee tänne?

Moni vankilassa työskentelevä nuori ihminen kenellä on omaa elämää ja joka osaa aivojaan käyttää, tai yleensäkään omaa sellaiset, on kyllästynyt vanhanaikaiseen laitokseen ja purkaa asioitaan tänne karkeaan sävyyn. Kun työpaikalla menee sanomaan ääneen ajattelemaansa mielipidettä tai työntekoon liittyvää asiaa, on heti tapetilla ja seljän takana paskanpuhumisen päätähtenä, jota ajattelemattomasti luullaan niskuriksi tai laiskaksi. Todellisuudessa laiskoja ovat yleensä itse puhujat ja nämä "hyvät työntekijät". Jos maailma olisi täynnä vhl;n henkilöstön kaltaisia aivottomia ketkä eivät ajattelisi ja kehittäisi ideoita, niin Suomessakin ajettaisiin vielä härkävankkureilla. Työpaikalla ei kannata missään nimessä puhua omista ykstyisasioistaan, koska heti hyvät asiat herättävät kateutta ja huonot vahingoniloa karuine vittuiluineen. Melkein jokaisessa vankilassa istuu paskanpuhujien raati mikä tulkitsee omalla tavallaan asioita ja laittavat juoruja liikeelle. Raatiin kuuluu myöskin kesävartijoita tai määräaikaisia, ketkä pyrkivät työkavereidensa persettä nuolemalla ja muita mustamaalaamalla saamaan jatkoa työsuhteeseensa.
Kannattaisi kuitenkin tajuta se, että rehellisyys maan perii ja kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja mitä kateellisten juorut kertovat. Kannattaisi ajatella asioita hieman pidemmälle omilla aivoillaan ja yksilöllisemmin ennen kuin tekee tulkintojaan ja juoruilee perättömiä eteen päin. Oman elämän hankkiminen saattaisi myöskin auttaa, niin saisi keskittyä siihen muiden elämän ja sen ohjaamiseen pyrkimisen sijasta. Nyt eletään 2000-lukua ja asiat ovat muuttuneet 1850-luvulta, eli kaikkien urakehitys ja elämän kulku ei mene samalla tavalla jopa "vaikeastikin" kuin ennen 60-70 luvuilla. Ei kannata olla kateellinen, koska näin asiat vain menee näinä päivinä yleensä. Miksi kaikkien pitäisi kulkea samoja polkuja, koska uusia moottoriteitäkin on rakennettu? Olisitte iloisia nuorempien puolesta, vaikka he eivät omia lapsianne olekkaan näinä murroksen aikoina.

Tämä vankilan aidan vieressä asuminen ilman omaa elämää ja kova työnteko, siis kova istuminen, tylsässäkin vankilassa urhoolisesti LAITOSTUMALLA itsekkin samalla on jo onneksi aikansa elänyt tarina. Vankilankin henkilökunnalla on jo THANK GOD!!! omaa elämää, eivätkä he ole muurin laidalla syntyneitä ja vankilaan kiinni kasvaneita. Monet nykyvartijat ovat tehneet jopa useampaakin muuta työtä ja nähneet elämää, mikä antaa monipuolisempaa perspektiiviä asioihin ja niiden hoitamiseen. Lisäksi kun ei ole vankilaan kiinni kasvanut, niin osaa tehdä muutakin ja ei pidä omaa työtään maailman vaativimpana.
Mutta on nuorissakin on ikäväksi niitä kenellä ei omaa elämää ole, vaan he joutavat istumaan ja olemaan työpaikalla vapaaehtoisesti, jopa ilman palkkaakin osa, että eiköhän niissä ole vielä sitä vanhaa perinnettäkin, jopa ylikorostetussa muodossa. Vaikea ja raskas kivinen tie tulee olemaan hoitaa yksin vanhanaikaista vartijointia ilman taustajoukkoja. Toivottavasti pikkuhiljaa nämä palkatta töissä juoksevat nuoret, siis nämä yliaktiivisen hysteeriset ja normaalista elämästä syrjäytyneet ja asioita sekoittavat alalle sopimattomat, varmaankin karsiutuvat alalta ja menevät jonnekkin tehdastyöhön möllöttämään, pois tällaiselta alalta jolla ollaan vaikeiden ihmisten kanssa tekemisissä.
Uusi vartijasukupolvi tekee ylensä asiat helpommin ja jämäkän rennosti nykyteknologiaakin apunaan käyttäen. Asiat hoidetaan puhumalla ja yksilöllisemmin, koska enää ei porukassa vittuileminen vangille onnistu, sillä porukkaa ei ole! Myöskin voimakeinoja käytetään tarvittaessa tietenkin! Miltei jokaisen nuoren vartijan Itsetunto ja fyysiset ominaisuudet ja taidot yhdistettynä henkiseen vahvuuteen mahdollistavat asioiden hoitamisen rauhallisen varmasti puhumalla ja provosoimatta, mutta poikkeuksiakin löytyy. Huumausaineet havaitaan ja poimitaan talteen vain silmäkilmalla seuramalla turhia kohua herättämättä ja härnäämättä vankipoikaa turhaan ja yleistä levottomuutta herättämättä. Lopputulos on parempi ja säästää työntekijäänsä.
Ei millään pahalla, mutta näin se vain menee....!
5922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ITSE alentua kirjoittamaan tänne...

Äänestä

En edes jaksa laskea kirjoitusvirheiden määrää, jäikö peruskoulu kesken vai miten onnistut suoltamaan noin huonoa tekstiä. Osaa virheistä ei voi lukea edes näppisvirheiksi vaan kuvaavat kirjoittajan tyhmyyttä.

Äänestä
  • Et osaa laskea kirtjoitusvirheiden määrää ja mistä edes löysit niitä? Ja eiköhän tekstistä tule asia ymmärrettyä??

    Äänestä

..erinomainen kirjoitus! Nosta hattua sinulle. Todella hyvä!! :) Ja täyttä asiaa, kerrankin sitä saa lukea tältä palstalta!

Äänestä

olet, valittava, huono vartija vai kitisevä ja kiusattu pelkurivanki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulos portista kun työt tehty! kirjoitti:

Moni vankilassa työskentelevä nuori ihminen kenellä on omaa elämää ja joka osaa aivojaan käyttää, tai yleensäkään omaa sellaiset, on kyllästynyt vanhanaikaiseen laitokseen ja purkaa asioitaan tänne karkeaan sävyyn. Kun työpaikalla menee sanomaan ääneen ajattelemaansa mielipidettä tai työntekoon liittyvää asiaa, on heti tapetilla ja seljän takana paskanpuhumisen päätähtenä, jota ajattelemattomasti luullaan niskuriksi tai laiskaksi. Todellisuudessa laiskoja ovat yleensä itse puhujat ja nämä "hyvät työntekijät". Jos maailma olisi täynnä vhl;n henkilöstön kaltaisia aivottomia ketkä eivät ajattelisi ja kehittäisi ideoita, niin Suomessakin ajettaisiin vielä härkävankkureilla. Työpaikalla ei kannata missään nimessä puhua omista ykstyisasioistaan, koska heti hyvät asiat herättävät kateutta ja huonot vahingoniloa karuine vittuiluineen. Melkein jokaisessa vankilassa istuu paskanpuhujien raati mikä tulkitsee omalla tavallaan asioita ja laittavat juoruja liikeelle. Raatiin kuuluu myöskin kesävartijoita tai määräaikaisia, ketkä pyrkivät työkavereidensa persettä nuolemalla ja muita mustamaalaamalla saamaan jatkoa työsuhteeseensa.
Kannattaisi kuitenkin tajuta se, että rehellisyys maan perii ja kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja mitä kateellisten juorut kertovat. Kannattaisi ajatella asioita hieman pidemmälle omilla aivoillaan ja yksilöllisemmin ennen kuin tekee tulkintojaan ja juoruilee perättömiä eteen päin. Oman elämän hankkiminen saattaisi myöskin auttaa, niin saisi keskittyä siihen muiden elämän ja sen ohjaamiseen pyrkimisen sijasta. Nyt eletään 2000-lukua ja asiat ovat muuttuneet 1850-luvulta, eli kaikkien urakehitys ja elämän kulku ei mene samalla tavalla jopa "vaikeastikin" kuin ennen 60-70 luvuilla. Ei kannata olla kateellinen, koska näin asiat vain menee näinä päivinä yleensä. Miksi kaikkien pitäisi kulkea samoja polkuja, koska uusia moottoriteitäkin on rakennettu? Olisitte iloisia nuorempien puolesta, vaikka he eivät omia lapsianne olekkaan näinä murroksen aikoina.

Tämä vankilan aidan vieressä asuminen ilman omaa elämää ja kova työnteko, siis kova istuminen, tylsässäkin vankilassa urhoolisesti LAITOSTUMALLA itsekkin samalla on jo onneksi aikansa elänyt tarina. Vankilankin henkilökunnalla on jo THANK GOD!!! omaa elämää, eivätkä he ole muurin laidalla syntyneitä ja vankilaan kiinni kasvaneita. Monet nykyvartijat ovat tehneet jopa useampaakin muuta työtä ja nähneet elämää, mikä antaa monipuolisempaa perspektiiviä asioihin ja niiden hoitamiseen. Lisäksi kun ei ole vankilaan kiinni kasvanut, niin osaa tehdä muutakin ja ei pidä omaa työtään maailman vaativimpana.
Mutta on nuorissakin on ikäväksi niitä kenellä ei omaa elämää ole, vaan he joutavat istumaan ja olemaan työpaikalla vapaaehtoisesti, jopa ilman palkkaakin osa, että eiköhän niissä ole vielä sitä vanhaa perinnettäkin, jopa ylikorostetussa muodossa. Vaikea ja raskas kivinen tie tulee olemaan hoitaa yksin vanhanaikaista vartijointia ilman taustajoukkoja. Toivottavasti pikkuhiljaa nämä palkatta töissä juoksevat nuoret, siis nämä yliaktiivisen hysteeriset ja normaalista elämästä syrjäytyneet ja asioita sekoittavat alalle sopimattomat, varmaankin karsiutuvat alalta ja menevät jonnekkin tehdastyöhön möllöttämään, pois tällaiselta alalta jolla ollaan vaikeiden ihmisten kanssa tekemisissä.
Uusi vartijasukupolvi tekee ylensä asiat helpommin ja jämäkän rennosti nykyteknologiaakin apunaan käyttäen. Asiat hoidetaan puhumalla ja yksilöllisemmin, koska enää ei porukassa vittuileminen vangille onnistu, sillä porukkaa ei ole! Myöskin voimakeinoja käytetään tarvittaessa tietenkin! Miltei jokaisen nuoren vartijan Itsetunto ja fyysiset ominaisuudet ja taidot yhdistettynä henkiseen vahvuuteen mahdollistavat asioiden hoitamisen rauhallisen varmasti puhumalla ja provosoimatta, mutta poikkeuksiakin löytyy. Huumausaineet havaitaan ja poimitaan talteen vain silmäkilmalla seuramalla turhia kohua herättämättä ja härnäämättä vankipoikaa turhaan ja yleistä levottomuutta herättämättä. Lopputulos on parempi ja säästää työntekijäänsä.
Ei millään pahalla, mutta näin se vain menee....!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu