Mitä te muut masentuneet teette, kun ette ole lukemassa/kirjoittelemassa täällä palstalla?
Itse en jaksa seurata muita keskusteluja, joten luen melkein kaikki kirjoitukset täältä ja saan joskus vähän lohdutustakin teidän kauttanne. Välillä on vaan niin hiljaista, että ihmettelen, missä kaikki muut ovat. Onko muita, jotka roikkuvat päivät/yöt pitkät täällä?
Kuulostan varmaan ihan pimeältä, mutta mulla on kyllä siitä ihan paperitkin... depiksestä nimittäin.
Itse en jaksa seurata muita keskusteluja, joten luen melkein kaikki kirjoitukset täältä ja saan joskus vähän lohdutustakin teidän kauttanne. Välillä on vaan niin hiljaista, että ihmettelen, missä kaikki muut ovat. Onko muita, jotka roikkuvat päivät/yöt pitkät täällä?
Kuulostan varmaan ihan pimeältä, mutta mulla on kyllä siitä ihan paperitkin... depiksestä nimittäin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen ollut siitä onnekas, että vaikea vakavaan itsemurhayritykseen johtanut vaikea masennukseni ei ole koskaan vienyt täysin toimintakykyäni. Lueskelen paljon, teen käsitöitä, käyn metsälenkeillä koirieni kanssa, laittelen ruokaa, kuuntelen musiikkia, vietän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa, ratsastan...
Ja sitten on niitä päiviä aina välillä kun vaan nukun, makaan sohvalla itkemässä ja kuuntelemassa musiikkia, eristäydyn omaan rauhaani. Onneksi niitä on nykyään vähän!
Linkin kirjoittajat tekevät vapaa-aikanaan?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000101&subcat=726
nimeltä masennus???
SYÖPÄ=SAIRAUS(voi kuolla)
MASENNUS=SAIRAUS(voi kuolla)
Masennus on sairaus jossa ei paljon ns. vapaa-aikaa ole, koska masentunut on koko ajan masentunut.
Mulla on masennuksen suhteen parempia ja huonompia aikoja. Huonoina aikoina en jaxa nousta sängystä. En löydä mitään syytä miksi nousta, miksi syödä, miksi peseytyä tai pukea. Kaikki on turhaa. Millään ei ole mitään väliä. Silloin voin olla tekemätää mitään koko päivän. Illalla saatan miettiä että menikö tämä päivä jo. Tuntuu etten ole juurikaan edes ajatellut mitään.
Parempina aikoina elän suhtkoht normaalii elämää. Nousen sängystä, käyn kaupassa ja lenkillä, syön, luen, olen netissä ja jopa tapaan ihmisiä.
Koskaan ei kuitenkaan tiedä millon tulee taas se päivä kun en jaxa nousta sängystä, mutta minua lohduttaa ajatus siitä että aina tulee uusia päiviä ja ehkäpä jo huomenna jaxan taas elää..
Sun kannattais ettiä netistä muitakin vastaavia palstoja ja hankkia vaikka sähköpostiystäviä samankaltaisista ihmisistä, jos kerran viihdyt netissä niin paljon.. :)
Olen tsekannut nuo vertaistukisivustot ym, mutta niissä on hirveästi tarvitsevia ihmisiä, joilla tuskin on voimaa minun kanssani kirjoitella. Enkä minäkään toisaalta jaksa ehkä toisten ongelmia. Olen varmaan jo menetetty tapaus. Odotan kolmatta maailmansotaa, että kaikki tuhoutuisi, tai että jotenkin tästä kuolisin pois. Ja kuten sanottu, olen juuttunut tälle palstalle ja olen niin konservatiivinen luonne, etten lähde täältä minnekään. Ellen sitten parane, jolloin toivottavasti unohdan tämän koko painajaisen...
En jaksa enää roikkua täälläkään enkä odottaa maailmanloppua. Mitään ei tapahdu, vaikka kuinka odottaisi. En edes sekoa kunnolla, vaikka kuka tahansa sekoaisi tällä menolla. Pistän koneen kiinni ja vedän pari purkillista jotain huiviin. Jos sitten herään, niin ehkä taas kiinnostaa elää. (Olin tai olen siis muinainen nimimerkki depressiina.)
Kauheen monet käy näköjään lukeen tääl muiden onkelmista, mut ei vaivaudu vastaileen mitään=( Niinku tänki jutun on yli sata ihmistä lukenu ja vaan muutama kommenteerannu..
Aina ei vain jaksa kommentoida, Joka päivä kun näyttää ilmaantuvan uusi masentunut, joka tarvitsee apua. Hyvä on, että jotkut edes vastaavat näille tulokkaille. Minua lohduttaa ehkä enemmän lukea "vanhojen" kuulumisia ja tietää, että ovat vielä elossa. Osa kävijöistä on kai sellaisia jotka vain pistäytyvät - eivät tällaisia palstauskollisia kuin esim. minä, joka olen vain täällä.
Itse kuulun ryhmään, joka saa testeistä "hyvät" pisteet, mutta eivät saa tehtyä asialle mitään. Olen ehkä joskus satunnaisesti jonkun kysymyksen heittänyt, en itse asiassa muista. Niinpä tulee käytyä lukemassa muiden ongelmia ja mietittyä.
En kuvittele, taustalla on koulukiusaamista 12 vuotta, työttömyyttä, miehen tulojen varaan jäämistä, potkut kahdesti ilman omaa syytä molemmat, lisäksi lapsikin on pitkäaikaissairas. Pieniä murheita kaikki erikseen, mutta kokonaisuutena niistä tulee vähän enemmän sekä muita lapsuudenkotiin liittyviä pikkujuttuja, joita ei jaksa jauhaa.
Tuonne ylemmäksi, hoitamaton masennus saattaa olla osasyynä fyysistenkin sairausten puhkeamiseen.
kävellä levottomasti sisätiloissa edes takaisin ja kuunnella musiikkia. Välillä tuijotan kaukaisuuteen, miettien ja toivoen. Välillä piirrän, maalaan, kirjoitan, raivoan, mietin tulevaisuuttani, istun tunteja ahdistuksesta lamaantuneena jossain, odotan, itken, saatan soittaa jonnekin, keitän kahvia ja hoen itselleni "kyllä tämä tästä", sitten kirjoitan runoja, kehittelen omia lauluja ja hävitän itseni jonnekin mielikuvitusmaailmoihin. Sitten on taas hetken rauhallista ja kykenen sietämään itseäni. Lähinnä odottelua että pääsisi lääkärille..
Kuulostaa todella aktiiviselta elämältä verrattuna minuun. En jaksa edes kahvia keittää.
Minulla väsymys vaivasi tuohon tapaan aikaisemmin. Nyt väsymys on vähentynyt siedettäväksi, mutta motivaatio on varsin vähäistä ja piinaavat ahdistustilat hallitsevat jokaista tekoani :)
Kuinka hyvin osasitkaan kertoa minun niin monista päivistä, aivan kuin olisi lukenut itse kirjoittamaa selostusta oman päivän kulusta. Sain kirjoituksestasi lohdullisen olon. En voi kertoa asioiden oikeaa laitaa tutuille, koska heillä menee "niin hyvin", vaikka samalla tiedän, ettei mene. Kunpa tietäisi vähemmän ja tuntisi vähemmän, tekisi asioita, joita "kaikki" tekee, nauttisi asioista, joista kaikki "nauttii". Parasta tarinassasi oli "Kyllä tämä tästä" KIITOS
Käyn netissä jos on tilaisuus. Muutoin istun keittiön pöydän ääressä, katson kuinka ihmiset ahkerat menevät töihin,kuinka he jaksavatkin uurastaa.. tai sitten makaan soffalla ja katson mukamas tv.tä näkemättä tai kuulematta kuitenkaan yhtään mitään.. Sitten kun syön jotain milloin maistuu, mietin - kuinka minä laiska olen ansainnu suupalani, kun en ole tehnyt sen eteen mitään...
Olen ollut jo pidemmän aikaa sairaslomalla masennuksen takia. Luojan kiitos minun on pakko nousta joka ikinen aamu sängystä koska olen erittäin touhukkaan pienen pojan yksinhuoltaja.
Poika on syy siihen että nousen sängystä, laitan aamupalaa, pyöritän kotia ja yritän parhaani.
Muuten en luultavasti nousisi ollenkaan sängystä.