pettymyksiä

koska olen miniäni miehen äiti, se näemmä riittää.

mutta yleensä tällaisista käynneitä on kohteliasta sopia edes päivä etukäteen. Ei vain puuhailla itsekseen ja yhtäkkiä ilmestyä. Mutta jos miniälle ei koskaan sovi sekään, niin esim. vähän isompaa lasta (yli 10v tms) voi pyytää mummolaankin. Ja jos tuo edellä mainittu ovella käynti jollekin riittää, niin mielestäni sen voi tehdä ilmoittamattakin. Eri juttu sitten on, avaako kukaan ovea... Esim. meillä ei avata ovea jos ei ole sovittu jonkun tulosta.

Olinkin joskus kuvitellut että myös miniän kanssa voidaan olla normaalissa kanssakäymisessä mutta hyvin pian sain huomata ettei niin ole.
Hän on laatinut omat tiukat sääntönsä ja ne ei anna anteeksi normaalia vierailua ihan ilmoittamatta tai pikemminkin kerjäämättä.

Se kyllä itseänikin inhottaa että joutuu alistumaan ja mielistelemään, jos meinaa ollenkaan tavata lapsenlastaan.
Miniäni on ottanut lapsen kiristysaseeksi ja kiusanteon välineeksi ja kostonvälineeksi miehelleen.
Monottaa todellakin, sen olen huomannut ja mitä nöyrempi its4e olen, sitä kipeämpiä on iskut.
Kun edes tietäisi syyn, miksi hän käyttäytyy näin, mutta ei vain ole kertonut ja vaikka kuinka mietin aikaa taaksepäin, en kykene itse löytämään yhtään pahaa sanaa tai tekoa mitä hän olisi taholtani joutunut vastanottamaan.
Kumpa hän kertoisi niin voisin edes yrittää hyvittää tekoni ja korjata käytöstäni.
Joskus epäilen onko kysymyksessä vain hänen mustasukkainen luonteensa.

Siinä ronskiudessa on se paha puoli, että en halua heidän parisuhteensa kärsivän enempää, ihan poikani ja lapsenlapseni takia ja siksi on oltava nöyrä, mikä on luonteeni vastaista ja siksi niin inhottavaa.

Kumpa elämä olisikin niin helppoa ja yksinkertaista kuin se oli ennen hänen kuvioon tuloaan.
Saimme olla poikani kanssa normaalisti puheyhteydessä ja tavata silloin kun huvitti.
Nyt se ei enää onnistu. Taidamme molemmat olla miniäni talutushihnassa ja pompotettavana kuten hän tahtoo. Toistaiseksi.
Tulee varmasti mitta täyteen jossain vaiheessa ja siinä ei ole hyvä olla kenelläkään.
Kamelinkin selkä taittuu kun tarpeeksi kuormittaa.

arka anoppi kirjoitti:

Olinkin joskus kuvitellut että myös miniän kanssa voidaan olla normaalissa kanssakäymisessä mutta hyvin pian sain huomata ettei niin ole.
Hän on laatinut omat tiukat sääntönsä ja ne ei anna anteeksi normaalia vierailua ihan ilmoittamatta tai pikemminkin kerjäämättä.

Se kyllä itseänikin inhottaa että joutuu alistumaan ja mielistelemään, jos meinaa ollenkaan tavata lapsenlastaan.
Miniäni on ottanut lapsen kiristysaseeksi ja kiusanteon välineeksi ja kostonvälineeksi miehelleen.
Monottaa todellakin, sen olen huomannut ja mitä nöyrempi its4e olen, sitä kipeämpiä on iskut.
Kun edes tietäisi syyn, miksi hän käyttäytyy näin, mutta ei vain ole kertonut ja vaikka kuinka mietin aikaa taaksepäin, en kykene itse löytämään yhtään pahaa sanaa tai tekoa mitä hän olisi taholtani joutunut vastanottamaan.
Kumpa hän kertoisi niin voisin edes yrittää hyvittää tekoni ja korjata käytöstäni.
Joskus epäilen onko kysymyksessä vain hänen mustasukkainen luonteensa.

Siinä ronskiudessa on se paha puoli, että en halua heidän parisuhteensa kärsivän enempää, ihan poikani ja lapsenlapseni takia ja siksi on oltava nöyrä, mikä on luonteeni vastaista ja siksi niin inhottavaa.

Kumpa elämä olisikin niin helppoa ja yksinkertaista kuin se oli ennen hänen kuvioon tuloaan.
Saimme olla poikani kanssa normaalisti puheyhteydessä ja tavata silloin kun huvitti.
Nyt se ei enää onnistu. Taidamme molemmat olla miniäni talutushihnassa ja pompotettavana kuten hän tahtoo. Toistaiseksi.
Tulee varmasti mitta täyteen jossain vaiheessa ja siinä ei ole hyvä olla kenelläkään.
Kamelinkin selkä taittuu kun tarpeeksi kuormittaa.

Nuo neuvot annoin omasta "kärsimyshistoriastani", kun jouduin myös monotetuksi ja lapsia käytettiin panttivankeina, kiristysvälineinä.
Alkuun yritin nöyräilemällä ja kiltteilemällä päästä hiukkasen nauttimaan lastenlasteni seurasta.
Miniäni oli tiukka suhteeni, olisi pitänyt viikkoja ennen ilmoittaa tulostaan ja sekään ei ollut varmaa, pääsinkö sittenkään kyläilemään. Saattoi olla, että olikin tullut heille yllättävää menoa.
Kyllä ne haavat kirvelivät. Ihan olin henkisesti polvillaan kuin kerjuuakka. Niin se miniäinen pomotti ja monotti sanallisestikin.
Kunnes sisuunnuin ja aattelin: ei helvatta tää peli vetele, minä oon poikani äiti edelleen ja ne on mun poikani lapsia. Minä tarviin tavata niitä joskus.
Nyt en kysele ja ilmoita etukäteen, vaan tulla tupsahdan poikani ja miniän kotiin. Osaan peruskäytöstavat. Puoltatoista tuntia pitempään en ole kylässä, menen sinne ihmisten aikaan viikonloppuna, en kuiki komeroihin, en kysele, kiitän kahvista, puhun kuin puhuisin kelle hyvänsä. Enkä käy liian usein. Lasten syntymäpäiville menen lahjoineni.
Saa kelvata miniälle, en rupee itseäni nuoremman ihmisen edessä kyykistelemään ja orjailemaan.
Neuvoksi sinulle, jos eivät aukaise ovea, käy siellä niin monta kertaa kilkuttamassa, että väsyvät ja avaavat.
Äläkä välitä miniän ilmeistä ja sanomisista tuon taivaallisen pöläystä! Minä en välitä, enkä vastaa niihin mitään. En tuhlaa ruutia variksiin.

Aika moni anoppi ja äiti taitaa olla paitsiossa lapsenlapsistaan juuri tuon päällepäsmäriasenteensa vuoksi.

hyvä kirjoitti:

mutta yleensä tällaisista käynneitä on kohteliasta sopia edes päivä etukäteen. Ei vain puuhailla itsekseen ja yhtäkkiä ilmestyä. Mutta jos miniälle ei koskaan sovi sekään, niin esim. vähän isompaa lasta (yli 10v tms) voi pyytää mummolaankin. Ja jos tuo edellä mainittu ovella käynti jollekin riittää, niin mielestäni sen voi tehdä ilmoittamattakin. Eri juttu sitten on, avaako kukaan ovea... Esim. meillä ei avata ovea jos ei ole sovittu jonkun tulosta.

Siis ette avaa ovea? Meillä kyllä ovi on tähän asti avattu jokaiselle, jopa jehoville.

Aika omituista kyyköttää sisällä ovia availematta. Sitä pidettäisiin meidän piireissämme TODELLA pimeänä.

arka anoppi kirjoitti:

Olinkin joskus kuvitellut että myös miniän kanssa voidaan olla normaalissa kanssakäymisessä mutta hyvin pian sain huomata ettei niin ole.
Hän on laatinut omat tiukat sääntönsä ja ne ei anna anteeksi normaalia vierailua ihan ilmoittamatta tai pikemminkin kerjäämättä.

Se kyllä itseänikin inhottaa että joutuu alistumaan ja mielistelemään, jos meinaa ollenkaan tavata lapsenlastaan.
Miniäni on ottanut lapsen kiristysaseeksi ja kiusanteon välineeksi ja kostonvälineeksi miehelleen.
Monottaa todellakin, sen olen huomannut ja mitä nöyrempi its4e olen, sitä kipeämpiä on iskut.
Kun edes tietäisi syyn, miksi hän käyttäytyy näin, mutta ei vain ole kertonut ja vaikka kuinka mietin aikaa taaksepäin, en kykene itse löytämään yhtään pahaa sanaa tai tekoa mitä hän olisi taholtani joutunut vastanottamaan.
Kumpa hän kertoisi niin voisin edes yrittää hyvittää tekoni ja korjata käytöstäni.
Joskus epäilen onko kysymyksessä vain hänen mustasukkainen luonteensa.

Siinä ronskiudessa on se paha puoli, että en halua heidän parisuhteensa kärsivän enempää, ihan poikani ja lapsenlapseni takia ja siksi on oltava nöyrä, mikä on luonteeni vastaista ja siksi niin inhottavaa.

Kumpa elämä olisikin niin helppoa ja yksinkertaista kuin se oli ennen hänen kuvioon tuloaan.
Saimme olla poikani kanssa normaalisti puheyhteydessä ja tavata silloin kun huvitti.
Nyt se ei enää onnistu. Taidamme molemmat olla miniäni talutushihnassa ja pompotettavana kuten hän tahtoo. Toistaiseksi.
Tulee varmasti mitta täyteen jossain vaiheessa ja siinä ei ole hyvä olla kenelläkään.
Kamelinkin selkä taittuu kun tarpeeksi kuormittaa.

jos juttelisit poikasi kanssa? Selitä hänelle miltä sinusta tuntuu. Lämmin halaus sinulle:)

ennikka kirjoitti:

Nuo neuvot annoin omasta "kärsimyshistoriastani", kun jouduin myös monotetuksi ja lapsia käytettiin panttivankeina, kiristysvälineinä.
Alkuun yritin nöyräilemällä ja kiltteilemällä päästä hiukkasen nauttimaan lastenlasteni seurasta.
Miniäni oli tiukka suhteeni, olisi pitänyt viikkoja ennen ilmoittaa tulostaan ja sekään ei ollut varmaa, pääsinkö sittenkään kyläilemään. Saattoi olla, että olikin tullut heille yllättävää menoa.
Kyllä ne haavat kirvelivät. Ihan olin henkisesti polvillaan kuin kerjuuakka. Niin se miniäinen pomotti ja monotti sanallisestikin.
Kunnes sisuunnuin ja aattelin: ei helvatta tää peli vetele, minä oon poikani äiti edelleen ja ne on mun poikani lapsia. Minä tarviin tavata niitä joskus.
Nyt en kysele ja ilmoita etukäteen, vaan tulla tupsahdan poikani ja miniän kotiin. Osaan peruskäytöstavat. Puoltatoista tuntia pitempään en ole kylässä, menen sinne ihmisten aikaan viikonloppuna, en kuiki komeroihin, en kysele, kiitän kahvista, puhun kuin puhuisin kelle hyvänsä. Enkä käy liian usein. Lasten syntymäpäiville menen lahjoineni.
Saa kelvata miniälle, en rupee itseäni nuoremman ihmisen edessä kyykistelemään ja orjailemaan.
Neuvoksi sinulle, jos eivät aukaise ovea, käy siellä niin monta kertaa kilkuttamassa, että väsyvät ja avaavat.
Äläkä välitä miniän ilmeistä ja sanomisista tuon taivaallisen pöläystä! Minä en välitä, enkä vastaa niihin mitään. En tuhlaa ruutia variksiin.

mennä ilmoittamatta kylään. Meilläkään ei ovea avata jos emme tiedä kuka on tulossa. Haluamme muuten kiireisen elämämme rauhoittaa kotona. Aiemmin kun vielä kiltisti orjailimme mieheni vanhempia, saimme heistä yllätysvieraita esim. lauantai-iltana 21.30. He itse olivat totaalisen perskännissä ja toivat mukanaan kaksi sukulaisnaista. Kännykkä saattoi piristä vloppuaamuisin ennen yhdeksää, ovikello kolkuttaa milloin tahansa. Tähän tehtiin stoppi ja nyt saamme olla rauhassa. Nämä samat säännöt pätevät kaikkiin lähipiirissämme oleviin sukulaisiin ja ystäviin.

Jos poikasi perhe ei halua olla kanssasi tekemisissä niin se on heidän päätöksensä.

Kannattaa myös hyvin kriittisesti tarkkailla omia tekemisiään, onkohan tullut jossain vaiheessa töpättyä? Ja vaikka ei olisikaan niin heidän elämänsä on heidän elämä. Harmillistahan se on sinun ja ehkä lapsenlasten kannalta, mutta heidän vanhempansa päättävät...