isä ja raskaus tai synnytys

Varsinkin kolmannen lapsen syntymän yhteydessä isän rooli oli ratkaiseva; olin niin huonossa kunnossa, etten olisi itse pystynyt vaatimaan mitään, mutta onneksi mieheni sai puhuttua minulle epiduraalipuudutuksen. Mutta huomaa kyllä, että toisen lapsen synnytyksessä hän ei ollut läsnä; heillä on aika etäiset välit toisiinsa.

Meillä isi oli synnytyksessä. Raskusajan hän sitten tuolla ryypiskeli kavereidensa kanssa ja ei ollut aina öitä kotona. Ei kuulemma kehdannut tulla ja pelkäsi minun huutavan. Mitä hemmettiä tuossa tilanteessa sitten tekee? Olla nyt viimisillään yksin kotona pömpöttävän mahan kanssa... Ei kyllä sillä putkiaivolla paljon leikannut! Meinasinkin pistää hänet pihalle, mutta ajttelin että katsotaas muksun syntymän jälkeen ja nyt kaikki on ihan kivasti. Hän on ollut kotona ja auttanut minua kotihommissa jne. On ihana poikamme kanssa.
Mutta jos sama jossain vaiheessa jatkuu (niin kyllä uskon) niin hän tietää missä ovi on.
Siinä vaiheessa en enää rupea katsomaan tuollaista käytöstä.
Mutta tsemppiä teille jotka ovat/ovat olleet samassa tilanteessa.

Miehestäni oli paljon apua varsinkin toista lastemme varttuessani. Olin silloin todella pahoinvoipa koko raskauden ajan. Olin aluksi todella loukkaantunut, kun hän luuli minun vain pelleilevän ja yrittävän minun siten luistaa kotitöistä, erityisesti esikoisemme vaipanvaihdosta. Hän varmaan oletti, että toinen raskaus olisi samanlainen kuin ensimmäinen. Kun voin pahoin pari kertaa vessan lattialle, hän uskoi, etten pelleillyt, ja vaihtoi koko loppu raskauteni ajan esikoisemme vaipat ja auttoi paljon muutenkin. Auttaa myös paljon, kun on joku jolle puhua tunteistaan, ne kun vaihtelevat nopeasti joskus laidasta laitaan ja hieromassa kivistävää selkää. Mieheni oli synnytyksissä mukana. Myös siellä henkinen tuki on tärkeää. Uskon, että sinusta on paljon apua vaimollesi. Tärkeintä on, että olet hänen tukenaan ja et vähättele hänen tuntemuksiaan. Uskon, että mieheni ei tarkoittanut joitakin sanomisiaan mitenkään vähätteleviksi, mutta ne loukkasivat ja saivat minut tuntemaan oloni vielä surkeammaksi. En tiedä, mitä miesten päässä joskus liikkuu, mutta en itse menisi sanomaan kenellekään synnytyksen jälkeisenä päivänä seuraavia asioita: "Ei se synnytys niin paha ollut." tai "Meidän pitää hankkia pian toinen vauva." Oma mieheni ei ole ainoa, jonka olen kuulut lausahtavan moisia synnytyksen jälkeisenä päivänä. Aivan kuin raskaana oleminen ja synnytys olisi kuin kevyt kävelylenkki. Olen kiitollinen miehelleni hänen tuestaan, mutta kuten huomaat, en todennäköisesti unohda ikinä noita vähätteleviä huomautuksia.

mielestäni on, että isä on läsnä ja uskaltautuu mukaan. Varsinkin, jos synnytys on pitkä, äidillä voi olla todella ikävää ja tuskaisaa odotella avautumista yksin.

Muista, että vaimosi ei ole oma itsensä synnytyksen aikana. Itse olin ainakin aivan muissa maailmoissa, en todellakaan ehtinyt välittämään isän tunteista. Komentelin, enkä antanut mieheni koskea minuun lainkaan (joku alaselän hieronta tuntui tosi pahalta). Onneksi molemmat synnytykseni ovat olleet kohtuunopeita, muuten olisivat mieheltä menneet varmaan hermot!

Paras hetki molemmille on aivan varmasti se, kun vauva on syntynyt, ja kumpikin vanhempi on häntä ihmettelemässä ja ihailemassa. Se on ikimuistettava hetki, vieläkin tulee kyyneleet silmiin.