Toki olen paljon kuullut parantamisen armolahjasta, jota esiintyy liikkeenne parissa. Kyllähän sellainen armolahja Raamatussa mainitaan, mutta epäuskoisena Tuomaana kyselen, tapahtuuko sitä oikeasti ja onko siitä näyttöä? Niin mielelläni laittaisin sormeni niihin naulanreikiin todetakseni onko se totta?
-sanoo epäuskoinen drwho-
Ihmeparannukset
59
1124
Vastaukset
- liikkeen ulkopuolelta
Kyllä ihmeparantumisia tapahtuu, myös helluntailiikkeen ulkopuolella. Muista että Jeesuskin pyysi, että pitää mennä kotiin ja kiittää Jumalaa ja että ei tarvitse mennä asiaa leuhottelemaan toreille ja turuille. Näinhän se on.
Olen nähnyt yhden ihmeparanemisen vierestä seurataen, toisaalta tuntuu tyhmältä kutsua sitä ihmeeksi, sillä eihän Jumalalle ole mikään ihme, sillä Jumalalle on aina kaikki mahdollista. :) Kiitän Jumalaa tästäkin paranemisesta.- drwho
Eikö uskovan pitäisi yrittää saada oppinsa pariin myös kadotettu lammas? Meitä epäileviä tuomaita on, paljon olen sairaita nähnyt, joitakin parantuvankin, mutta ihmeparantuminen? Ei kai siinä ole mitään hävettävää - löytyyhän parannustarinoita jo Raamatusta. Jos se olisi salatiedettä, olisiko sitä sitten aikoinaan kirjoitettu muistiin - tuskinpa vain. Myös ihmeparannuksia tulee voida tarkastella puhtaan tieteellisesti. Jos järjellistä selitystä ei löydy, täytyy uskoa ihmeen tapahtuneen.
- mahdollista kaikki
ei ihmeparanemista aina tapahdu. Ainakaan jumala ei voi parantaa downin sydroomaa eikä muitakaan syntymästään asti kehistyshäiriöisiä ihmisiä.
Se on jämti näi! - ---
mahdollista kaikki kirjoitti:
ei ihmeparanemista aina tapahdu. Ainakaan jumala ei voi parantaa downin sydroomaa eikä muitakaan syntymästään asti kehistyshäiriöisiä ihmisiä.
Se on jämti näi!Kasvonpiirteet jäivät down-tyyppisiksi, mutta järki kehittyi normaalisti, kun lapsen puolesta rukoiltiin.
Tämänkin tietysti osaa epäilijä selittää, vaikka on kyllä aika harvinaista että down-kasvonpiirteet ovat selvät eikä jälkeäkään älyllisestä kehitysvammaisuudesta.. --- kirjoitti:
Kasvonpiirteet jäivät down-tyyppisiksi, mutta järki kehittyi normaalisti, kun lapsen puolesta rukoiltiin.
Tämänkin tietysti osaa epäilijä selittää, vaikka on kyllä aika harvinaista että down-kasvonpiirteet ovat selvät eikä jälkeäkään älyllisestä kehitysvammaisuudesta..Haistakuule..kehitysvammaisuus ei ole sairaus!!!!!!
- Saivareetta
leahimn kirjoitti:
Haistakuule..kehitysvammaisuus ei ole sairaus!!!!!!
Kehitysvammaisuus ei olekaan sairaus vaan vammautuminen jo kehitysvaiheessa, eli kehityshäiriöstä tullut tila. Eli jotakin parannettavaa siinäkin tilassa olevalla henkilöllä kuitenkin nähdään olevan. Sairaus on tila joka ilmaantuu aikaisemmin terveenä olleelle henkilölle.
Mielen ollessa kyseessä käsitetään että mielenvikainen on ollut sellainen syntymästään saakka eli hänkin on kehitysvammainen kun taas mielisairas on sairastunut vasta elämänsä aikana... Loppu. - selvisihän se
Saivareetta kirjoitti:
Kehitysvammaisuus ei olekaan sairaus vaan vammautuminen jo kehitysvaiheessa, eli kehityshäiriöstä tullut tila. Eli jotakin parannettavaa siinäkin tilassa olevalla henkilöllä kuitenkin nähdään olevan. Sairaus on tila joka ilmaantuu aikaisemmin terveenä olleelle henkilölle.
Mielen ollessa kyseessä käsitetään että mielenvikainen on ollut sellainen syntymästään saakka eli hänkin on kehitysvammainen kun taas mielisairas on sairastunut vasta elämänsä aikana... Loppu.heh hehe
hellari83 on siis mielenvikainen Jess nythän se selvisi Kiitosta vaan :) selvisihän se kirjoitti:
heh hehe
hellari83 on siis mielenvikainen Jess nythän se selvisi Kiitosta vaan :)Ok. "hellari83 on siis mielenvikainen. Jess nythän se selvisi. Kiitosta vaan :)"
Kyllä osaa ihmiset olla häijyjä.
- paikanetsijä
uskon,että enimmäkseen tapahtuu sellaista paranemista,joka ei ole ihmissilmin nähtävissä
pitäisi oikeastaan ensin määritellä mitä on sairaus ja mitä on terveys..onko esim. kehitysvammaisuus sairaus- tyhmä kysymys.
Kehitysvamma tai homous ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, eivät sairauksia. Sairaudet useimmiten paranevat tai ainakin niitä voi yrittää parantaa. Kehitysvamma ei parane koskaan, ei myöskään homous.
- puolesta rukoillaan
koetaan myös paranemisia. Monet kiittävät kotonaan, jotkut tuovat kiitoksensa seurakuntaankin. harva kokee tarvetta pyytää sairaalasta papereitaan dokumentointia varten. Ei niitä ollut Jeesuksen parantamilla ihmisilläkään, parantuneen oma ja lähipiirin todistus riitti ihmisille. Tarpeeksi epäilevä ei taas usko lääkäriäkään. Periaatteessa ovat tietysti dokumentoitavissa.
- roro
Ja sun määrittelys?
- kirve
tyhmä kysymys. kirjoitti:
Kehitysvamma tai homous ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, eivät sairauksia. Sairaudet useimmiten paranevat tai ainakin niitä voi yrittää parantaa. Kehitysvamma ei parane koskaan, ei myöskään homous.
Homous ei ole synnynäinen vika, vaan jossain lapsuuden tai nuoruuden vaiheessa saatu häiriö tila, normaaliin nähden.
- ärtsi
kirve kirjoitti:
Homous ei ole synnynäinen vika, vaan jossain lapsuuden tai nuoruuden vaiheessa saatu häiriö tila, normaaliin nähden.
Joskus käy kuitenkin niin, että enemmistö tekee heterosta juoruamalla homon. Sellainen juoruttu homo on oikeasti hetero, mutta kukapa uskoisi totuutta, kun joru on niin muka luotettavien valehtelijoiden ja kriminaalien pilkka ja häpäisy tekoja.Ilman todisteita.
ärtsi kirjoitti:

Minulla on nuoruudesta muisto, jossa eräs poika, joka kävi siis ihan tavallista peruskoulua, hän oli juuri kuvatunlainen.
Jos joku hänelle yleensä mitään puhui.
Hän seisoi aina yksikseen, kun muilla oli kavereita. Hänellä ei ollut ketään. Se johti aikuisiällä psyykkiseen sairastumiseen, ja nykyisin hän on laitoshoidossa.
Mitä tuhlausta! Yhden ihmisen elämä valui hukkaan. Ajatelkaa vähän ihmiset mitä teette!puolesta rukoillaan kirjoitti:
koetaan myös paranemisia. Monet kiittävät kotonaan, jotkut tuovat kiitoksensa seurakuntaankin. harva kokee tarvetta pyytää sairaalasta papereitaan dokumentointia varten. Ei niitä ollut Jeesuksen parantamilla ihmisilläkään, parantuneen oma ja lähipiirin todistus riitti ihmisille. Tarpeeksi epäilevä ei taas usko lääkäriäkään. Periaatteessa ovat tietysti dokumentoitavissa.
Tämä parantunut uskoi lääkäreitä, mutta ei hoitajia.
- uskovaisten
tapa luokitella ihmisiä. Ne uskovaiset, jolla on tämä "armolahja" tai vielä useita, ovat parempia uskovaisia kuin muut. Täälläkin on kirjoittanut muutama uskovainen, joka on ahdistunut, koska ei ole saanut ainoaakaan armolahjaa.
Ihmeparantaminen on kaikkein suurin "armolahja" ja kaikkein suurin huijaus.- Apostoli35
on armolahja. Kaikki eivät vain tunnista omaansa, eikä niillä ole "arvojärjestystä".
Ihmeparantaminen ei ole kaikkein suurin armolahja.
"31 Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi."
Ja sitten Paavali lyö sen tiskiin:
"1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi."
"8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa."
Ei ole olemassa huonompia tai parempia uskovia, on vain Jeesuksen Kristuksen tähden armosta pelastuneita uskovia. Eli kukakohan se nyt luokittelut on asettanut uskoville, uskovat vai sinä itse? - luokittelevat
Apostoli35 kirjoitti:
on armolahja. Kaikki eivät vain tunnista omaansa, eikä niillä ole "arvojärjestystä".
Ihmeparantaminen ei ole kaikkein suurin armolahja.
"31 Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi."
Ja sitten Paavali lyö sen tiskiin:
"1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi."
"8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa."
Ei ole olemassa huonompia tai parempia uskovia, on vain Jeesuksen Kristuksen tähden armosta pelastuneita uskovia. Eli kukakohan se nyt luokittelut on asettanut uskoville, uskovat vai sinä itse?toisensa. Lue tätä palstaa, niin huomaat. Tai sitten tämä "luokittelu oon ateistien salaliitto uskovaisia vastaan.:)
Mutta uskovaisethan kieltävät kaiken arvostelun itseään kohtaan ja ovat peittelyn ja maton alle lakaisun mestareita.
(kymmenkunta vuotta sitten), paha iskiasvaiva, niin en kertonut siitä kenellekään ihmiselle, vaan Herralleni Jeesukselle. Ja kun mie siitä sitten menin erääseen vapiksen järjestämään telttakokoukseen, niin siellä oleva julistaja sanoi että: "Sinulla, jolla on paha iskiasvaiva, Jeesus tahtoo parantaa sen".
Ja seuraavana aamuna se iskias oli poissa. Eikä ole uusinut sen jälkeen.
Paranemisessa on kysymys siitä, kuka uskoo keneenkin.
Jos joku uskoo, että Jeesus parantaa hänet, niin Jeesus parantaa. Ja jos joku toinen uskoo, että lääkärisetä parantaa hänet, niin lääkärisetän lääkkeet saattavat jopa parantaakin hänet, sillä Isä Jumala Henkensä kautta vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen meissä kaikissa. Lääkärisetässäkin.. ;)- drwho
suuri osa lääkärisetänkin hoidosta perustuu placebovaikutukseen, eli vaivasta riippuen jopa kolmannes hoidon tehosta tulee pelkästä vuorovaikutuksesta. Mutta ne suuremmat ihmeet, mitä lääkärisetä ei kyllä usko, raajojen piteneminen, sokeiden näön saaminen, huuhaatako???
Ja ellei ole, epäilevä Tuomas odottaa.... niitä naulanreikiä... - ateistin paraneminen?
Onko sekin jumalan aiheuttamaa vaiko lääkärin ja lääkkeiden?
ateistin paraneminen? kirjoitti:
Onko sekin jumalan aiheuttamaa vaiko lääkärin ja lääkkeiden?
hän selittää Jumalan vaikuttavan asiassa lääkärin määräämien lääkkeitten kautta, sillä Jumalaltahan se viisaus tulee lääketieteeseenkin.
Ei kai sitä Jumalan kaikkivaltiutta nyt muutoin voi selittää.
Olihan jo ennen Jeesuksen aikakautta ja hänen jälkeensäkin juutalaisten keskuudessa lääkäreitä.- vapaarikollinen
"(kymmenkunta vuotta sitten), paha iskiasvaiva, niin en kertonut siitä kenellekään ihmiselle, vaan Herralleni Jeesukselle. "
Mistä tiesit, että se on iskiasvaiva? Kuvaile oireet? Kun kerrot, että iskiasvaiva oli vielä paha.
- Markus Hirsilä
Ei ole näyttöä ihmeparantumisista, vaikka stooreja paljon liikkuukin.
http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf- drwho
Erittäin asiallisesta viestistäsi. On suorastaan ilahduttavaa nähdä, että asiaan on paneuduttu ja perusteellisesti. Itse olen kuullut samantapaisista ihmeparanemisista, mutta pyynnöistä huolimatta en koskaan ole saanut mitään dokumentaatiota nähtäväksi. Ilmeisesti kynttilä pitää panna vakan alle nykyseurakunnissa. Mutta mikä on tavoite näistä ihmeistä julistamisella? Todellisia ihmeparanemisia ei ole - kaikki näyttö puuttuu. Onko kyseessä tarve korostaa - nyt rohkea ilmaus - oman uskon paremmuutta, vai ovatko ihmeparanemisiin uskovat oikeasti vilpittömällä mielellä liikkeellä? Itse olen taipuvainen uskomaan jälkimmäiseen. Kyllä usko parantaa - on monia vaivoja, joihin lääketieteellistä apua on mahdoton tarjota, mutta uskon avulla ihminen kokee voivansa paremmin. Jos sellaisessa tapauksessa on kyseessä n.s. ihmepareneminen, hyvä niin. Pääasia on se, että ihminen kokee voivansa paremmin, mutta todellakaan - tämä päivänä sokeat eivät saa näköään takaisin tai rammat kävele! Rohkea väite ilman perusteluja tällaisella palstalla, mutta toivon sen tulevan kumotuksi.
- qwe
Olisit voinut pohtia tämän syitä enemmän "tutkimuksessasi".
Luulen, että kun on kyse voimakkaan subjektiivisesta kokemuksesta - jota ei siis voi ymmärtää kuin kokemuksen kautta - moni parantunut ei halunnut asettaa näin tärkeää asiaa epäuskoisesti värittyneen tarkastelun alaiseksi.
Sinä tulkitsit tämän siten, että parantumisen todentavia asiakirjoja ei ole.
Minusta on sitä paitsi ihan älytöntä tutkia rukouksen avulla parantumista puhtaasti luonnontieteellisestä näkökulmasta. Jäin myös miettimään, mitä parantuminen on. Onko se täydellinen parantuminen vaikeastakin sairaudesta ilman minkäänlaisia jälkiä? Onko syöpäkasvaimen kasvun pysähtyminen paranemista? Onko oireiden lievittyminen niin, ettei sairautta huomaa, paranemista?
Kuinka usein paraneminen todennetaan lääketieteellisen hoidon aikaansaannokseksi? Varmasti vääriä tulkintoja tulee tässäkin. Ihminen on psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus, ei vain sarja fysiologisia toimintoja, joita voidaan tutkia puhtaan luonnontieteellisesti.
Miksi psyyken sairaudet, esim. masennus, jäivät "tutkimuksesi" ulkopuolelle? Siksi, koska niissä on tapahtunut jopa lääketieteellisesti todennettuja parantumisia? Ovatko tällaiset parantumiset vähempiarvoisia luonnontieteilijän mielestä kuin esim. diabeteksen parantuminen? - dokumentissa
qwe kirjoitti:
Olisit voinut pohtia tämän syitä enemmän "tutkimuksessasi".
Luulen, että kun on kyse voimakkaan subjektiivisesta kokemuksesta - jota ei siis voi ymmärtää kuin kokemuksen kautta - moni parantunut ei halunnut asettaa näin tärkeää asiaa epäuskoisesti värittyneen tarkastelun alaiseksi.
Sinä tulkitsit tämän siten, että parantumisen todentavia asiakirjoja ei ole.
Minusta on sitä paitsi ihan älytöntä tutkia rukouksen avulla parantumista puhtaasti luonnontieteellisestä näkökulmasta. Jäin myös miettimään, mitä parantuminen on. Onko se täydellinen parantuminen vaikeastakin sairaudesta ilman minkäänlaisia jälkiä? Onko syöpäkasvaimen kasvun pysähtyminen paranemista? Onko oireiden lievittyminen niin, ettei sairautta huomaa, paranemista?
Kuinka usein paraneminen todennetaan lääketieteellisen hoidon aikaansaannokseksi? Varmasti vääriä tulkintoja tulee tässäkin. Ihminen on psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen kokonaisuus, ei vain sarja fysiologisia toimintoja, joita voidaan tutkia puhtaan luonnontieteellisesti.
Miksi psyyken sairaudet, esim. masennus, jäivät "tutkimuksesi" ulkopuolelle? Siksi, koska niissä on tapahtunut jopa lääketieteellisesti todennettuja parantumisia? Ovatko tällaiset parantumiset vähempiarvoisia luonnontieteilijän mielestä kuin esim. diabeteksen parantuminen?hyvin tarkasti kriteerit, joiden perusteella valinta tarkasteluun tehtiin.
Esität omituisia väitteitä. Mm. masennus on sellainen sairaus, jonka todentaminen ulkopuoliselle on erittäin vaikeaa. Masennus myös paranaee usein itsestään elämäntilanteen kehittyessä suotuisaan suuntaa.
Varmaan usko vaikkapa jumalaan aiheuttaa paranemista monista sairauksista, mutta näistä paranemisista ei ole todisteeksi Jumalan ihmeistä.
Tärkeä pointti noinkin laajan tutkimuksen johtopäätökseksi olisi: Jos ihmeparantumisia todella tapahtuisi, niin selvästi lääketieteellisinkin perustein todettavia olisi väkisinkin huomattava määrä.
Koska todellisia ihmeitä ei käytännössä ole, se todistaa kyllä erittäin selvästi ihmeparantumisilmiötä vastaan.
Uskovaiset saavat minun puolestani kernaasti pitää uskonsa, mutta jos ihmeparanemisia käytetään uskon markkinoimiseen hyväuskoisille ihmisille ja varsinkin nuorille, se ei ole enää pelkästään uskovaisten oma asia.
Mitään muuta tuotetta ei voi Suomessa noin heppoisin, sanoisinko olemattomin perustein myydä.
Karismaattiset liikkeet ovat ilmiselvästi tuotteistaneet uskonnon, joten heillä pitäisi olla myös tuotevastuu. - Markus Hirsilä
dokumentissa kirjoitti:
hyvin tarkasti kriteerit, joiden perusteella valinta tarkasteluun tehtiin.
Esität omituisia väitteitä. Mm. masennus on sellainen sairaus, jonka todentaminen ulkopuoliselle on erittäin vaikeaa. Masennus myös paranaee usein itsestään elämäntilanteen kehittyessä suotuisaan suuntaa.
Varmaan usko vaikkapa jumalaan aiheuttaa paranemista monista sairauksista, mutta näistä paranemisista ei ole todisteeksi Jumalan ihmeistä.
Tärkeä pointti noinkin laajan tutkimuksen johtopäätökseksi olisi: Jos ihmeparantumisia todella tapahtuisi, niin selvästi lääketieteellisinkin perustein todettavia olisi väkisinkin huomattava määrä.
Koska todellisia ihmeitä ei käytännössä ole, se todistaa kyllä erittäin selvästi ihmeparantumisilmiötä vastaan.
Uskovaiset saavat minun puolestani kernaasti pitää uskonsa, mutta jos ihmeparanemisia käytetään uskon markkinoimiseen hyväuskoisille ihmisille ja varsinkin nuorille, se ei ole enää pelkästään uskovaisten oma asia.
Mitään muuta tuotetta ei voi Suomessa noin heppoisin, sanoisinko olemattomin perustein myydä.
Karismaattiset liikkeet ovat ilmiselvästi tuotteistaneet uskonnon, joten heillä pitäisi olla myös tuotevastuu."Uskovaiset saavat minun puolestani kernaasti pitää uskonsa, mutta jos ihmeparanemisia käytetään uskon markkinoimiseen hyväuskoisille ihmisille ja varsinkin nuorille, se ei ole enää pelkästään uskovaisten oma asia."
Juuri näin. Yksi suurimmista peloistani on se, että joku tekee henkilökohtaisen uskonratkaisun perustuen juuri suuriin ja mahtaviin ihmejuttuihin (joita todellakin piisaa). Jos/kun asioiden todellinen laita sitten paljastuu niin siinä voi mennä koko elämä ympäri ja uusiin puihin avioeroja, mielenterveysongelmia ja itsemurhayrityksiä myöten.
- qwe
Pyhä ja Pyhän kosketus ovat sellaisia asioita, että niitä on vaikea selittää muuten kuin kokemuspohjaisesti.
Minä olen sitä mieltä, että on esim. tavattoman turhaa ja riitoja synnyttävää yrittää selittää ateistille tieteellisiä faktoja rukouksen avulla parantumisesta, koska ne ovat asioita, jotka eivät ainakaan luonnontieteiden tutkimusmenetelmillä ja maailmankatsomuksella aukene. Ateisti oikeastaan vain hakkaa omaa päätänsä seinään tivatessaan tieteellisesti luotettavia todistuksia. Uskovalle Jumalan kohtaaminen on niin todellinen asia, että se on yliluonnollisesta kaukana - ja kuitenkin mahdoton todistaa tieteen inhimillisin välinein.- drwho
ei nyt ihan niinkään...
Jos sokea saa näkönsä takaisin, jalkapuoli jalkansa, kuuro kuulonsa - mitä tiedettä sen todistaminen vaatii? No - sen verran lääketiedettä, että potilas todellakin tutkittaisiin ihmeen jälkeen. Häviääkö ihme, jos sitä kriittisesti tarkastellaan? Uskoisin itse asiassa, että näin käy. Ei siksi, etteikö ihmetekoja saisi oikeastikin näyttää (näin kerrotaan tehdyn jo 2000 vuotta sitten) - vaan siksi, että ihme ei tapahdu ihmisessä ulkoisesti mitattavasti, vaan n.s. "korvien välissä" (oma oletus, ei näyttöä). Jos esimerkiksi hankalasta masennuksesta kärsivä, kipuileva ihminen tai vaikkapa alkoholisti löytää avun esimerkiksi helluntalaisliikkeen parista, on se jo sinällään ihme - ja - uskon ja tiedän niin käyvän. Näitä ihmeitä pitää kunnioittaa - kuten kunnioitankin. Juopon parantuminen, oli hoitomuoto mikä tahansa, vaikka uskoontulo, on hyvä saavutus.
Mutta vielä kerran, ei ne jalat oikeasti takaisin kasva eikä sokeat silmät saa näköään takaisin. Halvaukset ovat hieman hankalampi juttu, sillä sillä puolen uskoisin olevankin ihmeparantamisella olevan sijaa. Olen nähnyt kertaalleen toiminnallisesta halvauksesta kärsivän ihmisen, joka useiden vuosien ajan on ollut täysin pyörätuolipotilaana. Mitään elimellistä vikaa hänessä ei ole todettu, hän jopa pystyy raajojaan käyttämään, mutta se suuri ongelma onkin siellä psyykkisellä puolella. Jos - tavalla tai toisella - hänen psyykepuoleen voisi vaikuttaa, hän todellakin ottaisi vuoteensa ja kävisi.
Ateisti - ateistiin vaikuttaminen voi olla eri asia, nyt et kylläkään keskustele ateistin kanssa. Ihmeitä toki tapahtuu, en sitä vähättele (esimerkkinä vaikka juopon parantuminen viinanhimostaan) mutta oikeita, ihmisen fyysiseen ruumiiseen kohdistuvia ihmetekoja ei voida osoittaa tapahtuneen (...vaikka mielihyvin olisinkin väärässä....) - qwe
drwho kirjoitti:
ei nyt ihan niinkään...
Jos sokea saa näkönsä takaisin, jalkapuoli jalkansa, kuuro kuulonsa - mitä tiedettä sen todistaminen vaatii? No - sen verran lääketiedettä, että potilas todellakin tutkittaisiin ihmeen jälkeen. Häviääkö ihme, jos sitä kriittisesti tarkastellaan? Uskoisin itse asiassa, että näin käy. Ei siksi, etteikö ihmetekoja saisi oikeastikin näyttää (näin kerrotaan tehdyn jo 2000 vuotta sitten) - vaan siksi, että ihme ei tapahdu ihmisessä ulkoisesti mitattavasti, vaan n.s. "korvien välissä" (oma oletus, ei näyttöä). Jos esimerkiksi hankalasta masennuksesta kärsivä, kipuileva ihminen tai vaikkapa alkoholisti löytää avun esimerkiksi helluntalaisliikkeen parista, on se jo sinällään ihme - ja - uskon ja tiedän niin käyvän. Näitä ihmeitä pitää kunnioittaa - kuten kunnioitankin. Juopon parantuminen, oli hoitomuoto mikä tahansa, vaikka uskoontulo, on hyvä saavutus.
Mutta vielä kerran, ei ne jalat oikeasti takaisin kasva eikä sokeat silmät saa näköään takaisin. Halvaukset ovat hieman hankalampi juttu, sillä sillä puolen uskoisin olevankin ihmeparantamisella olevan sijaa. Olen nähnyt kertaalleen toiminnallisesta halvauksesta kärsivän ihmisen, joka useiden vuosien ajan on ollut täysin pyörätuolipotilaana. Mitään elimellistä vikaa hänessä ei ole todettu, hän jopa pystyy raajojaan käyttämään, mutta se suuri ongelma onkin siellä psyykkisellä puolella. Jos - tavalla tai toisella - hänen psyykepuoleen voisi vaikuttaa, hän todellakin ottaisi vuoteensa ja kävisi.
Ateisti - ateistiin vaikuttaminen voi olla eri asia, nyt et kylläkään keskustele ateistin kanssa. Ihmeitä toki tapahtuu, en sitä vähättele (esimerkkinä vaikka juopon parantuminen viinanhimostaan) mutta oikeita, ihmisen fyysiseen ruumiiseen kohdistuvia ihmetekoja ei voida osoittaa tapahtuneen (...vaikka mielihyvin olisinkin väärässä....)että erotellaan "yliluonnolliset" ja "luonnolliset" parantumiset toisistaan. Jumalan luomassa maailmassa kaikki on luonnollista, vain ihmisen viisaus on vajavaista. Se, mitä hän ei vielä tiedä, on yliluonnollista.
Se, että syöpäkasvaimet katoavat rukouksen myötä voidaan aina selittää luonnollisesti. Samoin moni muu asia. Vaikka paraneminen olisi Jumalan työtä, se on selitettävissä jotenkin. Epäuskoinen ja uskova ovat tässä tapauksessa eri maailmasta.
On paljon tapauksia, joissa sokea on saanut näkönsä ja kuuro kuulonsa, mutta se, että niistä ei saada lääkärintodistuksia ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei niitä ole. Tieteellinen tarkastelu edellyttää myös itsekritiikkiä ja omien tutkimusmenetelmien arviointia. - drwho
qwe kirjoitti:
että erotellaan "yliluonnolliset" ja "luonnolliset" parantumiset toisistaan. Jumalan luomassa maailmassa kaikki on luonnollista, vain ihmisen viisaus on vajavaista. Se, mitä hän ei vielä tiedä, on yliluonnollista.
Se, että syöpäkasvaimet katoavat rukouksen myötä voidaan aina selittää luonnollisesti. Samoin moni muu asia. Vaikka paraneminen olisi Jumalan työtä, se on selitettävissä jotenkin. Epäuskoinen ja uskova ovat tässä tapauksessa eri maailmasta.
On paljon tapauksia, joissa sokea on saanut näkönsä ja kuuro kuulonsa, mutta se, että niistä ei saada lääkärintodistuksia ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei niitä ole. Tieteellinen tarkastelu edellyttää myös itsekritiikkiä ja omien tutkimusmenetelmien arviointia.mutta miksi sitten näistä kaivatuista "ihmeistä" lääkärintodistuksia ei löydykään? Pääasia on toki, että ihminen voi paremmin. Onko kyseessä silloin kuitenkaan parantamisen armolahja, pikemminkin läheisen mieleen vaikuttamisen lahja (en sano armolahja, koska mieleen vaikuttamista ei sellaiseksi tietääkseni lueta)
- qwe
drwho kirjoitti:
mutta miksi sitten näistä kaivatuista "ihmeistä" lääkärintodistuksia ei löydykään? Pääasia on toki, että ihminen voi paremmin. Onko kyseessä silloin kuitenkaan parantamisen armolahja, pikemminkin läheisen mieleen vaikuttamisen lahja (en sano armolahja, koska mieleen vaikuttamista ei sellaiseksi tietääkseni lueta)
mutta se, että ne eivät "tutkijalle" päädy, eivät automaattisesti johdu siitä että niitä ei ole.
Tutkimusmenetelmät Hirsilän selvityksessä ovat puutteelliset ja tutkimuskohteeseen sopimattomat.
Ja onhan niitä lääkärintodistuksia Hirsiläkin saanut - mutta aina löytyy jokin lääketieteellinen selitys, vaikkakin harvinainen. Varmasti selitys löytyisi puuttuvan raajan kasvamisellekin. Edelleen painotan sitä, että Jumalan luomassa maailmassa kaikki on luonnollista - yliluonnollista ei ole olemassakaan. =)
Yleensä parantumiseen on liittynyt jokin voimakas hengellinen kokemus muutenkin. Esim. ihmisellä on ollut kasvain vatsassaan, hänen puolestaan on rukoiltu ja hän on tuntenut lämpimän kosketuksen vatsassaan ja seuraavassa tutkimuksessa kasvain on hävinnyt. Kasvaimen häviäminen on lääketieteellisesti ymmärrettävissä, koska "sellaista nyt välillä tapahtuu", mutta on ymmärtämätöntä tutkia paranemista irrallaan hengellisestä kokemuksesta. - todistamaan,
qwe kirjoitti:
että erotellaan "yliluonnolliset" ja "luonnolliset" parantumiset toisistaan. Jumalan luomassa maailmassa kaikki on luonnollista, vain ihmisen viisaus on vajavaista. Se, mitä hän ei vielä tiedä, on yliluonnollista.
Se, että syöpäkasvaimet katoavat rukouksen myötä voidaan aina selittää luonnollisesti. Samoin moni muu asia. Vaikka paraneminen olisi Jumalan työtä, se on selitettävissä jotenkin. Epäuskoinen ja uskova ovat tässä tapauksessa eri maailmasta.
On paljon tapauksia, joissa sokea on saanut näkönsä ja kuuro kuulonsa, mutta se, että niistä ei saada lääkärintodistuksia ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei niitä ole. Tieteellinen tarkastelu edellyttää myös itsekritiikkiä ja omien tutkimusmenetelmien arviointia.koska niitä ei ole tapahtunut.
"On paljon tapauksia, joissa sokea on saanut näkönsä ja kuuro kuulonsa, mutta se, että niistä ei saada lääkärintodistuksia ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei niitä ole." - Markus Hirsilä
qwe kirjoitti:
mutta se, että ne eivät "tutkijalle" päädy, eivät automaattisesti johdu siitä että niitä ei ole.
Tutkimusmenetelmät Hirsilän selvityksessä ovat puutteelliset ja tutkimuskohteeseen sopimattomat.
Ja onhan niitä lääkärintodistuksia Hirsiläkin saanut - mutta aina löytyy jokin lääketieteellinen selitys, vaikkakin harvinainen. Varmasti selitys löytyisi puuttuvan raajan kasvamisellekin. Edelleen painotan sitä, että Jumalan luomassa maailmassa kaikki on luonnollista - yliluonnollista ei ole olemassakaan. =)
Yleensä parantumiseen on liittynyt jokin voimakas hengellinen kokemus muutenkin. Esim. ihmisellä on ollut kasvain vatsassaan, hänen puolestaan on rukoiltu ja hän on tuntenut lämpimän kosketuksen vatsassaan ja seuraavassa tutkimuksessa kasvain on hävinnyt. Kasvaimen häviäminen on lääketieteellisesti ymmärrettävissä, koska "sellaista nyt välillä tapahtuu", mutta on ymmärtämätöntä tutkia paranemista irrallaan hengellisestä kokemuksesta."Tutkimusmenetelmät Hirsilän selvityksessä ovat puutteelliset ja tutkimuskohteeseen sopimattomat."
Perusteella että...?
"Yleensä parantumiseen on liittynyt jokin voimakas hengellinen kokemus muutenkin. Esim. ihmisellä on ollut kasvain vatsassaan, hänen puolestaan on rukoiltu ja hän on tuntenut lämpimän kosketuksen vatsassaan ja seuraavassa tutkimuksessa kasvain on hävinnyt."
Tiedän paljon parantumiskokemuksia kaikkine lämpöineen päivineen, mutta mitään ei ole siitä huolimatta tapahtunut ja potilas on kuollut juuri siihen sairauteen, josta on ilmoittanut parantuneensa.
Siksi kokemuksella ei voi perustella parantumista ihmeeksi, vaan tarvitaan näyttöä. - j.h
todistamaan, kirjoitti:
koska niitä ei ole tapahtunut.
"On paljon tapauksia, joissa sokea on saanut näkönsä ja kuuro kuulonsa, mutta se, että niistä ei saada lääkärintodistuksia ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei niitä ole."Tämä sairauden parantuminen on niin suuri asia ihmisille, että se toki kiinnostaa monia ja asiasta halutaan tietää mahd. paljon.
On sitten tapahtunut jotain konkreettisesti tai ei, se että tapahtunut saa ihmisen ylistämään Jeesusta , on suuri voitto Herralle, vai?
Minun henkilökohtaisessa elämässäni ihmiset ovat kertoneet parantumisista enkä ala heitä epäilemään koska en näe siihen syytä. Kyllä Herra toimii nykyaikanakin ihmeitä tehden.
On hyvä että tutkitaan asioita, mutta ollaan silti nöyriä eikä automaattisesti tehdä tyhjäksi niitä vain sen tähden, ettei meillä ole niistä henk. kohtaisia kokemuksia.
Siunausta! - Markus Hirsilä
j.h kirjoitti:
Tämä sairauden parantuminen on niin suuri asia ihmisille, että se toki kiinnostaa monia ja asiasta halutaan tietää mahd. paljon.

Siunausta!"On sitten tapahtunut jotain konkreettisesti tai ei, se että tapahtunut saa ihmisen ylistämään Jeesusta , on suuri voitto Herralle, vai?"
Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Aamen kannattaa sanoa vasta sitten, kun jotain on ihan oikeasti tapahtunut.
---
"On hyvä että tutkitaan asioita, mutta ollaan silti nöyriä eikä automaattisesti tehdä tyhjäksi niitä vain sen tähden, ettei meillä ole niistä henk. kohtaisia kokemuksia."
Kyse on jo tapahtuneen ihmeen dokumentoimisesta eikä ihmeen kokemisesta itse. - drwho
todistamaan, kirjoitti:
koska niitä ei ole tapahtunut.
"On paljon tapauksia, joissa sokea on saanut näkönsä ja kuuro kuulonsa, mutta se, että niistä ei saada lääkärintodistuksia ei tarkoita automaattisesti sitä, ettei niitä ole."takaisin saaneisesta joku on hakenut myös ajokorttinsa takaisin? Turhaa sananhelinää - nykyajan "ihmeet" täytyy näköjään pitää vakan alla piilossa.
- gereto
Markus Hirsilä kirjoitti:
"On sitten tapahtunut jotain konkreettisesti tai ei, se että tapahtunut saa ihmisen ylistämään Jeesusta , on suuri voitto Herralle, vai?"
Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Aamen kannattaa sanoa vasta sitten, kun jotain on ihan oikeasti tapahtunut.
---
"On hyvä että tutkitaan asioita, mutta ollaan silti nöyriä eikä automaattisesti tehdä tyhjäksi niitä vain sen tähden, ettei meillä ole niistä henk. kohtaisia kokemuksia."
Kyse on jo tapahtuneen ihmeen dokumentoimisesta eikä ihmeen kokemisesta itse.Kaikki ihmeparantuneet ilmoittautukaa Jeesuksen kunniaksi.Saadaan faktaa pöytään.
Markus Hirsilä kirjoitti:
"On sitten tapahtunut jotain konkreettisesti tai ei, se että tapahtunut saa ihmisen ylistämään Jeesusta , on suuri voitto Herralle, vai?"
Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Aamen kannattaa sanoa vasta sitten, kun jotain on ihan oikeasti tapahtunut.
---
"On hyvä että tutkitaan asioita, mutta ollaan silti nöyriä eikä automaattisesti tehdä tyhjäksi niitä vain sen tähden, ettei meillä ole niistä henk. kohtaisia kokemuksia."
Kyse on jo tapahtuneen ihmeen dokumentoimisesta eikä ihmeen kokemisesta itse.Kehoitat valehtelemaan,hinnalla millä hyvänsä!
PYH!Raukkoja olette.Hiljaisuus tulee heti nsilloin,
kun pyytää lääketieteellistä faktaa!
Tuolla valheella kristustanne kun korotatte,ei hän ole minkään arvoinen.- varma on varmaa
drwho kirjoitti:
takaisin saaneisesta joku on hakenut myös ajokorttinsa takaisin? Turhaa sananhelinää - nykyajan "ihmeet" täytyy näköjään pitää vakan alla piilossa.
Mutta sanokaas näsäviisaat koska Raamatusta on poistettu armolahjat, ei koskaan, eli toimiiedelleen, ei tarvitse kenenkään selityksiä Kirjojen Kirja.
j.h kirjoitti:
Tämä sairauden parantuminen on niin suuri asia ihmisille, että se toki kiinnostaa monia ja asiasta halutaan tietää mahd. paljon.
On sitten tapahtunut jotain konkreettisesti tai ei, se että tapahtunut saa ihmisen ylistämään Jeesusta , on suuri voitto Herralle, vai?
Minun henkilökohtaisessa elämässäni ihmiset ovat kertoneet parantumisista enkä ala heitä epäilemään koska en näe siihen syytä. Kyllä Herra toimii nykyaikanakin ihmeitä tehden.
On hyvä että tutkitaan asioita, mutta ollaan silti nöyriä eikä automaattisesti tehdä tyhjäksi niitä vain sen tähden, ettei meillä ole niistä henk. kohtaisia kokemuksia.
Siunausta!jh.........
Ei ole uskovaisia näkynyt sen jälkeen kun se sairaus lähti. Se ei kiinnostanut heitä. Ei edes uskovainen usko näihin asioihin, oikeesti.
Katoavat kuin pieru saharaan kun oikeista asioista tulee kyse.
SUURELLA kokemuksella ja niitä "muka"
parantamisia ja parannettuja nähneenä sanon puolestani:
Suurta huijausta,suuria sanoja muka uskovaisen suusta.
Nim.betsy löysi naulanjäljet käsistään,oli valhetta!
Samainen nimmari kertoi kuolleesta heränneestä,
suurta huijausta!
Joku NÄKI muka kultapaikkojen ilmestyneen potil.suuhun.HUIJAUSTA.- keveakuorma
Ystäväni parani kilpirauhasen liikatoiminnasta. Lääkärin antamassa raportissa lukee ihme parantuminen.
Toinen ystäväni parani jostain ihme reumasta, jonka seurauksena ei pystynyt enää tanssimaan. Lääkärin antamassa raportissa lukee ihme parantuminen.
Tänään kuulin todistuksen siitä miten kaulasta-alaspäin halvaantuneen murtunut selkäranka oli kuvissa todettu ehjäksi ja ihminen kävelee ja juoksee..
Se on ihan sama mitä tapahtuu ja mitä voidaan tieteellisesti todistaa kun jos ihminen ei usko, niin ei se usko vaikka itse Jeesus seisois sen edessä.- itse kokenutsaman
Kaikilla joilla on esim, parantumiskokemus , todisteet on itsellä ja asia on henkilökohtainen joko kertoo siitä tai ei , ei ole pakko juosta turuilla ja toreilla sitä kertomassa vaan kiittää Jumalaa.
- hoitsu 56
itse kokenutsaman kirjoitti:
Kaikilla joilla on esim, parantumiskokemus , todisteet on itsellä ja asia on henkilökohtainen joko kertoo siitä tai ei , ei ole pakko juosta turuilla ja toreilla sitä kertomassa vaan kiittää Jumalaa.
Miksi valehtelet ja mihin oikein pyrit nicci keveakuorma? Lääkäri ei koskaan kirjoita papereihin IHME parantuminen.
- keveakuorma
hoitsu 56 kirjoitti:
Miksi valehtelet ja mihin oikein pyrit nicci keveakuorma? Lääkäri ei koskaan kirjoita papereihin IHME parantuminen.
:P mikäs vitsin ongelma sulla on ?
Kai mä nyt tiiän et siellä papereissa ei kirjaimellisesti lue ihmeparantuminen, mutta siellä lukee jotain sellaista että parantunut selittämättömällä tavalla.
Kun noista taudeista ei vaan parannuta tolleen tosta noin vaan :P - vapaarikollinen
"Toinen ystäväni parani jostain ihme reumasta, jonka seurauksena ei pystynyt enää tanssimaan."
niin että kuinka? parani ihme reumasta, jonka jälkeen ei enää pystynyt tanssimaan.
?? - keveakuorma
vapaarikollinen kirjoitti:
"Toinen ystäväni parani jostain ihme reumasta, jonka seurauksena ei pystynyt enää tanssimaan."
niin että kuinka? parani ihme reumasta, jonka jälkeen ei enää pystynyt tanssimaan.
??Sisälukutaito kadoksissa ?
Parani reumasta, jonka SEURAUKSENA ei pystynyt tanssimaan, kun oli aikaisemmin harrastanut tanssia. - Hoitaja myös
keveakuorma kirjoitti:
:P mikäs vitsin ongelma sulla on ?
Kai mä nyt tiiän et siellä papereissa ei kirjaimellisesti lue ihmeparantuminen, mutta siellä lukee jotain sellaista että parantunut selittämättömällä tavalla.
Kun noista taudeista ei vaan parannuta tolleen tosta noin vaan :PEi siellä muuten lue sitäkään että parantunut selittämättömällä tavalla.
Siellä ei lue mitään mystistä eikä mitään mihinkään "ihmeeseen" viittaavaakaan. Hoitaja myös kirjoitti:
Ei siellä muuten lue sitäkään että parantunut selittämättömällä tavalla.
Siellä ei lue mitään mystistä eikä mitään mihinkään "ihmeeseen" viittaavaakaan.Juu ei lue. Siellä lukee"spontaanisti".
Spontaanisti parantunut sairaus... josta kuitenkin tuommoset 60-luvulla koulutetut hoitajattaret sanovat ikäänkuin varmuuden vuoksi, oman palkkansa turvaamiseksi"ei parane".
Sitten esiinnytte tällä palstallakin kuin kaiken kaikesta tietäisitte, hohhoijaa...
Tuo teidän"hoitaja myös"on teille samaa kuin "jumala". Miksi tähänkin ketjuun on pitänyt tulla päteen.. ja keskustelua tyrehdyttämään, katso vaikka lopputulos.
Minun kokemus on jotta lääkärillä on roppakaupalla enemmän ammattitaitoa kuin näillä hoitsuloilla. Heihin kannattaa turvautua, ei näihin "kaikentietäviin"apulaisiin.
- leahimn(ei kirj.)
Todisteita kehiin,
näin et saa valhettelijan titteliä!!!!!!!!!!!Hei vaan. Ihmeparannus oli aihe.
Minulla oli sairaus, joka lähti parantumaan kun olin uskossa. Niin tyhmä en ole ettäkö siitä kirjoittaisin ilman dokumenttia siitä että sairaus hävisi.
Faktaa tuosta sairaudesta: 4%:lla paranee. 96% prosenttia ei parane. Johtaa syöpään, siihen kuolee, sitä on verrattu aidsiin.
Se parani, mutta koska minulle oli sanottu että ei parane niin minä sairastuin toisella tavalla: sairastuin siten että en ole sen jälkeen luottanut keneenkään.
- Ennen Koivistoon usk
Katselkaa Kristity Foorumilta filminpätkä puoskareita vai parantajia ja miettikää. Nokia missio on tuomassa filmissä esiintyvää Benny Hinniä esiintyjäkseen. Ton miehen esiintyminen jos mikä pudottaa pohjan ihmeparantumiselta ja murskaa Markku Koiviston uskottavuuden
- juttututtu
On se hyvä, että jotkut ovat saaneet lukea ystäviensä sairaus-/ paranemiskertomuksia. Lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista, ei ole sattunut kohdalle. Muutamilta olen pyytänyt nähtäväksi, kun ovat julkisesti kirjoittaneet tai kertoneet lääkärien antamista lausunnoita, eivät antaneet. Johtopäätöksen teko tällaisista tapauksista on varsin selvä.
- 2000 vuotta sitten
Ihmisen mieli ja fysiikka on luotu itsestään itseään korjaavaksi, tästä ei kait kenelläkään ole epäselvyyttä. Myös ateistit kokevat ihmeparantumisia, heillä ei vain ole kohdetta jota mainostaa sen tekijäksi. Ja ovat siten hiljaa parantumisestaan. Helluntailiikeen piirissä tuo huijjaus on pahimpaa sorttia, selvää rahan keruuta. Olen miettinyt tuota raamatun kirjoitusta parantamisesta ja kyllä sillä on ilmeisesti tarkoitettu aivan muunlaista asiaa, kuin miksi se tietyissä uskonnollisissa piireissä mielletään.
- Jope.48
Myös, Elämän Sanan siviuila on "parantumistodistuksia" 10 ja 10, niä. Mutta yllätys, yllätys näillä ihmisillä kellään, sukunimiä? Tässä esimerkejä, kyseiseltä sivulta. Nainen Kauhava: Nainen Vantaa: Nainen Keski-Suomi: Toni: Tuula Vantaa. Tästä voi vain vetää yhden, johtopäätöksen, keksittyjä tarinoita. Håkan W, on aikoinaan tämän Elämän Sanan seurakunnan perustanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.773878Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j933261Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1162547Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201734Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1331568Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m751546Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä901453- 1001410
- 551113
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä591101