Nyt sain rotilleni häkin ja rotat tulee viikon päästä. Mutta miten ihmeessä ja mistä te olette tehneet rottahäkkeihin nuo tasot? Antakaa nyt jotain vinkkiä aloittelijalle... =S Mulla on siis sellainen melko iso lintuhäkki hankittu niille.
Häkin tasot
8
1649
Vastaukset
- suski87
Itse olen suosinut rotilla verkkotasoja. Etenkin eniten käytössä olevat tasot olen sitten päällystänyt sanomalehdellä ja rievuilla (sanomalehtimuste ei nykyisellään haitallista eläimille, mutta kannattaa kuitenkin valita vanhempia lehtiä joissa muste on jo kunnolla kuivunut). Tasoja tehdessä on leikannut sopivan kokoisen palan verkosta ja jättänyt kolmelle sivulle verkkoon piikit (=leikannut verkon niin, ettei reunimmaisiksi jää ehjiä ruutuja) ja kiinnittänyt tason paikoilleen kietomalla nämä piikit häkin pinnojen ympäri. Toki verkkotasojen kiinnitys onnistuu myös esim. nippusiteillä.
Monet suosivat tasoina myös esim. Hong Kongin tyyppisissä kaupoissa myytäviä tiskikaapin hyllyjä, joita saa eri mittaisia ja jotka on pinnoitettu kestämään kosteutta. Nämäkin saa kiinni esim. nippusiteillä. Myös esim. hyllynaluskoreja voi hyödyntää tasoina.
Eläinkaupoissa on myös usein myynnissä joitain Ferplastin ja Fopin muovitasoja, mutta ne ovat usein kalliita (jopa 15€/kpl) ja rotille monesti epäkäytännöllisiä. Jälkimmäinen siksi, että virtsa jää helposti lillumaan umpitasoille, jolloin häkki alkaa nopeasti haista, ellei tasoja jaksa olla vähän väliä pyyhimässä puhtaiksi.
Pahvista ja vanerista on myös helppo väsätä tasoja, tosin sellaisinaan ne jäävät helposti lyhytikäisiksi. Vesivaneri on materialinen pitkäikäisempi, koska se ei ime virtsaa sisäänsä, mutta siinäkin tulee ongelmaksi sama kuin umpinaisten muovitasojen kohdalla.- Aiswaraya
Tämä ongelma nimittäin on tosiaan minua askarruttanut eilisillan ja tämän aamua. Häkki pitäisi sisustaa edes jonkinlaiseen kuntoon ennen ensi viikonloppua.
Jostain kuulin, että verkkotaso olisi paha rotan varpaille ja toisaalta juuri tuota vaneritasolla virtsan lillumista olen pohtinut =S Mutta tuota verkko sanomalehtisysteemi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Kiitos kaunis vinkistä! Taidetaan lähteä ostamaan verkkoa. =D - nans
Aiswaraya kirjoitti:
Tämä ongelma nimittäin on tosiaan minua askarruttanut eilisillan ja tämän aamua. Häkki pitäisi sisustaa edes jonkinlaiseen kuntoon ennen ensi viikonloppua.
Jostain kuulin, että verkkotaso olisi paha rotan varpaille ja toisaalta juuri tuota vaneritasolla virtsan lillumista olen pohtinut =S Mutta tuota verkko sanomalehtisysteemi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Kiitos kaunis vinkistä! Taidetaan lähteä ostamaan verkkoa. =DMinä oon kierrätyskeskuksesta haalinut noita tiskikaapin hyllyjä - mutta myös vanhat jääkaapin hyllyt on käytännöllisiä. Nippusiteillä kun laittaa kiinni, pystyy helposti vaihtelemaan ritilöiden paikkoja ja taas on rotilla uutta ihmeteltävää kun tutkivat mitä häkkiin on tehty.
Ja mitähän nuo lieneekään... Jostain on tarttunut mukaan tuommosia pienempiä rautalanka... hmm... "koreja", (reunat tosin vain sentin tai pari korkeita), joista saa kivasti pienempiä lisätasoja, hyllyntapaisia, laiteltua suoraan kaltereihin. Jos joku ymmärsi mitä tarkoitan, kuulen mielelläni mitä ne on ;)
Myös muoviset monitoimikorit, ne vähän pienemmät, tuntuu olevan rotista älyttömän kiva lisä eräänlaisiksi pikkutasoiksi kaltereihin kiinnitettynä. Riepu pohjalla (häkin pinnoihin kiinnitettynä ettei lähde kävelemään muihin tarkoituksiin) helpottaa siivoamista pissan kertyessä pääosin siihen eikä korin pohjalle.
Onnea matkaan :) - Aiswaraya
nans kirjoitti:
Minä oon kierrätyskeskuksesta haalinut noita tiskikaapin hyllyjä - mutta myös vanhat jääkaapin hyllyt on käytännöllisiä. Nippusiteillä kun laittaa kiinni, pystyy helposti vaihtelemaan ritilöiden paikkoja ja taas on rotilla uutta ihmeteltävää kun tutkivat mitä häkkiin on tehty.
Ja mitähän nuo lieneekään... Jostain on tarttunut mukaan tuommosia pienempiä rautalanka... hmm... "koreja", (reunat tosin vain sentin tai pari korkeita), joista saa kivasti pienempiä lisätasoja, hyllyntapaisia, laiteltua suoraan kaltereihin. Jos joku ymmärsi mitä tarkoitan, kuulen mielelläni mitä ne on ;)
Myös muoviset monitoimikorit, ne vähän pienemmät, tuntuu olevan rotista älyttömän kiva lisä eräänlaisiksi pikkutasoiksi kaltereihin kiinnitettynä. Riepu pohjalla (häkin pinnoihin kiinnitettynä ettei lähde kävelemään muihin tarkoituksiin) helpottaa siivoamista pissan kertyessä pääosin siihen eikä korin pohjalle.
Onnea matkaan :)Rakensin paremman puutteessa banaanilaatikoista väliaikaiset tasot. Mutta kunhan haen rotat saan samalla jonkinlaista metalliverkkoa, josta voin rakentaa kestävämmät versiot. Laitoin niille yhden kukka-amppelinkin riippukeinuksi =)
- ~Jemina~
Aiswaraya kirjoitti:
Rakensin paremman puutteessa banaanilaatikoista väliaikaiset tasot. Mutta kunhan haen rotat saan samalla jonkinlaista metalliverkkoa, josta voin rakentaa kestävämmät versiot. Laitoin niille yhden kukka-amppelinkin riippukeinuksi =)
Meillä alkujaan oli muoviset tasot, jotka olivat erittäin epäkäytännölliset kusien lainehtimisen takia. siirryin sitten suosiolla verkkotasoihin ja niistä en luovu =D
Ylimmällä tasolla pidän sanomalehteä, kun sieltä aina kuseksittiin pitkin häkin seiniä.
- yena
rotille mieluisan riippumaton voi helposti rakentaa kaksinkerroin taitetusta vanhasta tyynyliinasta. tyynyliinan nurkat noi kiinnittää häkin nurkkiin ja seiniin sopivalle korkeudelle esim. tyynyliinan nurkkien läpi työnnetyillä rautalangan pätkillä, tai hakaneuloilla, jotka on taitettu niin etteivän aukea näppärin rotansormin!=)hyviä tasoja ovat myös pikkuruiset pahvilaatikot joita voi käyttää pesäkoloina tai vaikkapa nakerrella ajan puutteessa. onnea uusien rottien kanssa!=)
- Aiswaraya
Ne banaanilaatikkotasot ovat yllättävän toimivat. Tosin vaihdan ne häkin siivouksen yhteydessä, koska nehän imee pissaa. Mulla noita banaanilaatikoita on siunaantunut muuton takia.
Tilkusta olen rakentanut riippumaton ja ensimmäinen maja oli palasokerilaatikosta. Nyt on tehty mökki muovisesta jätskilaatikosta ja sinne mahtuukin kaikki kolme rottaa =D - minäääääääääääääääääääää
Aiswaraya kirjoitti:
Ne banaanilaatikkotasot ovat yllättävän toimivat. Tosin vaihdan ne häkin siivouksen yhteydessä, koska nehän imee pissaa. Mulla noita banaanilaatikoita on siunaantunut muuton takia.
Tilkusta olen rakentanut riippumaton ja ensimmäinen maja oli palasokerilaatikosta. Nyt on tehty mökki muovisesta jätskilaatikosta ja sinne mahtuukin kaikki kolme rottaa =DMo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 275434
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333603Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533512Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263397Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1242996Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322727Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint212409Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205- 412142