Oli kesäinen perjantai.Istuin linja-autossa matkalla laitakaupungilta keskustaan.Hiukset tupeerattuina -90-luvun tyyliin,purkillinen lakkaa tukena,meikit silmissä.Ylläni Leviksen 501:t,saman merkkinen T-paita ja bootsit.Olin 17-vuotias.
Jännitti ja melkein oksetti.Sitä oli kestänyt aamusta saakka.Mieli oli ristiriitainen,sen muistan,mutta syntymäuteliaisuuteni oli voittanut ja olin suostunut treffeille tuon koulun suosituimman? pojan kanssa.Hän oli jahdannut mua koko lukukauden...olin kai itsekin ihastunut.
Olimme olleet jo leffassa,autoilemassa ym.mutta joka kerralla oli muitakin ollut mukana.Nyt tapaisimme ekaa kertaa kahden,ilman tarkempia suunnitelmia...
Nousin linkasta ja hetken ympärilleni vilkuiltuani kohtasimme.Lähdimme kävelemään katua pitkin kohti mulle tuntematonta päämäärää...Hän kysyi ikääni,olenko täysi-ikäinen...keljuili...tiesi hyvin...Hän itse oli 19-vuotias.Selvisi,että hän veisi mut siskonsa luo joka oli matkoilla.Asunto oli kuulemma vain meitä varten.Eipä mitään,luvassa ehkä joku hyvä video,purtavaa ja hauskaa jutustelua...
Istuimme kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevan kerrostalon pienen nätin yksiön sohvalla.Ei videota,ei tarjoilua...noh,ehkä sitten vain sitä mukavaa jutustelua...
Hän katsoi mua...tuijotti...aina vain...viimein ojensi kätensä ja koitti pörröhiuksiani,pelästyi miten kovat ne olivat lakasta...häpesin...
Siinä istuimme eikä hän sanonut sanaakaan,jatkoi vain nolostuttavaa tuijotustaan ja hymyili...
Sitten hän nousi,tarttui mua kädestä ja kehoitti,tule.Kysyin,minne?Tule tänne,hän vaati vetäen mua kädestä.Hän talutti mut toiseen huoneeseen,makkariin.Siskonsa pyhimpään.Kävi pitkäkseen nätisti pedatulle yhden hengen vuoteelle.Pyysi viereensä taputtaen kädellään paikkaa vieressään...Katsoin valkoista virkattua päiväpeittoa...emmin...katsoin häntä...teki mieli mennä,sitten taas ei...Tule nyt...älä pelkää,hän kuiskasi pehmeällä äänellään ja hymyili rohkaisevasti...ja menin.
Hän otti kainaloonsa.En ollut koskaan maannut pojan kanssa niin,lukuunottamatta niitä kertoja joskus muksuna kun pajumajassa leikittiin kotia...
Olin arka,ujo ja kokematon.
Olet niin kaunis,hän kuiskasi silittäen hiuksiani...olet kaunis...sen hän sanoi monta kertaa...nolotti,mutta tilanne sai sydämeni takomaan.
Siinä minä makasin tuon pojan kainalossa hämärässä huoneessa.Minä.Kilteistä kiltein,kunnollisista kunnollisin uskovan kodin uskova tyttö.Välillä tuntui hyvältä,välillä pistos omassa tunnossa tuntui...Uusi tilanne pyöritti vatsaa.Hän painoi pääni tyynylle ja alkoi suudella.Hän hengästyi,kovasti.Itsestäni tuntui,että tukehdun niihin suudelmiin.Kätensä harhailivat ties missä,siirsin ne epävarmana pois...e-eiii...kuiskasin,kasvot märkinä suudelmistaan.
Hän kävi päälleni,näykki hampaillaan puseroni läpi,liukui alemmas...alemmas...painoin silmäni kiinni...Ei!Lopeta...Anteeksi...en halua.Kierähdin pois.Joku minussa heräsi...
Hän laskeutui vierelleni.Siinä makasimme taas vierekkäin.Hän rutisti mua lujaa,hengitti raskaasti,piti tiukasti itseään vasten,kauan...
Kunnes viimein sanoin,että mun on mentävä...
Nousin ja menin eteiseen.Hän näytti pettyneeltä,melkein loukatulta.Olisi ollut vapaa saunavuorokin,hän sanoi kuin suostutellen vielä jäämään.En muista mitä siihen sanoin,varmaankin jotain typerää.
Hän ei lähtenyt edes saattamaan...
Mieli vieläkin sekaisempana kävelin linja-autolle,muistan sen matkan hyvin,kuten koko illan.En ollut ajatellut ajan kulumista ja kotiin meno pelotti.Vanhemmat kuitenkin kysyisivät missä olin ollut.
Kun pääsin kotini eteiseen muistan miten he olivat vastassa,huolestunein ilmein ja monet kysymykset silmissään...Seuraavista puheenvaihdoista en muista mitään...hävetti...painelin huoneeseeni talomme yläkertaan.
Seuraavalla viikolla kuulin ystävältäni,että samana iltana/yönä kun olin ollut tuon pojan seurassa hän oli keksinyt,ehkä yönsä pelastaakseen? varasuunnitelman ja tavannut toisen tytön.Tuo tyttö oli mun luokallani ja tunnetusti kokenut.Emme olleet hyvissä väleissä.Tyttö oli suostunut siihen mihin minä en.Samana yönä...Myönnän,että tuntui pahalta.Mitä oikein kuvittelin?Tiesin kyllä alusta saakka pojan maineen...mikä minuun oli mennyt?Pidin pojan ulkonäöstä ja kieltämättä myös hänen huomionosoituksistaankin.Luulinko olevani jotenkin erityinen hänelle??Kyllä...ikävä kyllä...Niin typerää ja lapsellista...Entä jos olisinkin suostunut...olisinko kuitenkaan riittänyt hänelle...
Päätin olla tapaamatta enää häntä.Miten monta kertaa hän vielä soittikaan ja ehdotti tapaamista.Haukkui jopa tuon toisen tytönkin ties miksi...Tunteeni olivat hänen puolellaan,vaikka loukatuksi itseni tunsinkin,mutta järkeni sanoi muuta.Meillä ei koskaan voisi olla mitään yhteistä.
Pysyin siis sanassani.Viimeinen lause jonka hän puhelimessa esitti kuului:Kuuleppas,luuletko koskaan löytäväsi täysin uskollista miestä?
Ymmärsiköhän ollenkaan miten pitkään nuo sanat jäisivätkään soimaan korvissani...miten pitkään ne vaikuttaisivat elämääni myöhemmin...
Miten onnellinen olenkaan siitä,että itseni säästin häneltä!Säästin omalle rakkaalleni,elämäni ainoalle todelliselle rakkaudelle jonka seurassa en ole koskaan tuntenut itseäni epävarmaksi!Tapasimme pari vuotta myöhemmin tuosta illasta...Onnellinen olen myös siitä,että myöskin hän oli säästänyt itsensä,vaikka hänelläkin tilanteensa olikin ollut...
Meillä on jotakin erityistä sisimmässämme joka sitoo meidät lujasti toisiimme.Vaikka tiemme joskus jostakin syystä eroavaisivatkin ei mikään uusi voisi korvata menetystä.Koskaan enää ei tilalle voisi tulla mitään puhtaampaa ja kauniimpaa.Olemme olleet yhdessä pian 15-vuotta.
Monen vuoden jälkeen tuosta illasta näin tuon pojan/miehen eräällä kioskilla.Hän oli yksin.Olin 27-vuotias,kainalossani esikoispoikani seuranani oma aviomieheni.Mies katsahti minuun.Tunnisti...Komea rivi sulkia hattunsa koristeena,yksi kuitenkin puuttuen teki ostoksensa ja kertaakaan enää katsomatta lähti pois...
Sen koommin en ole häneen törmännyt...
Tässä oli yksi pienisuuri tapaus elämästäni,eikä mulla ole mitään kummempaa motiivia sille miksi tuon tänne kirjoitin...
Jokaisella on omat lähtökohtansa,elämän eväät(laihemmat tai tuhdimmat),kokemuksensa sekä tapansa kokea...Joihinkin asioihin on mahdollisuus vaikuttaa,toisille ei ihminen voi mitään.
Anywayzzz...kiitos kun jaksoit kiinnostua,pääsit näin ehkä hiukan kurkistamaan elämäni "salaisuuksien"verhon taakse ja näit vilauksen sielunmaisemastani...Anteeksi kirjoitusvirheet! :)
Hyvää kesää sulle ja rakkautta elämääsi!
-Mariia-73-
Jännitti ja melkein oksetti.Sitä oli kestänyt aamusta saakka.Mieli oli ristiriitainen,sen muistan,mutta syntymäuteliaisuuteni oli voittanut ja olin suostunut treffeille tuon koulun suosituimman? pojan kanssa.Hän oli jahdannut mua koko lukukauden...olin kai itsekin ihastunut.
Olimme olleet jo leffassa,autoilemassa ym.mutta joka kerralla oli muitakin ollut mukana.Nyt tapaisimme ekaa kertaa kahden,ilman tarkempia suunnitelmia...
Nousin linkasta ja hetken ympärilleni vilkuiltuani kohtasimme.Lähdimme kävelemään katua pitkin kohti mulle tuntematonta päämäärää...Hän kysyi ikääni,olenko täysi-ikäinen...keljuili...tiesi hyvin...Hän itse oli 19-vuotias.Selvisi,että hän veisi mut siskonsa luo joka oli matkoilla.Asunto oli kuulemma vain meitä varten.Eipä mitään,luvassa ehkä joku hyvä video,purtavaa ja hauskaa jutustelua...
Istuimme kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevan kerrostalon pienen nätin yksiön sohvalla.Ei videota,ei tarjoilua...noh,ehkä sitten vain sitä mukavaa jutustelua...
Hän katsoi mua...tuijotti...aina vain...viimein ojensi kätensä ja koitti pörröhiuksiani,pelästyi miten kovat ne olivat lakasta...häpesin...
Siinä istuimme eikä hän sanonut sanaakaan,jatkoi vain nolostuttavaa tuijotustaan ja hymyili...
Sitten hän nousi,tarttui mua kädestä ja kehoitti,tule.Kysyin,minne?Tule tänne,hän vaati vetäen mua kädestä.Hän talutti mut toiseen huoneeseen,makkariin.Siskonsa pyhimpään.Kävi pitkäkseen nätisti pedatulle yhden hengen vuoteelle.Pyysi viereensä taputtaen kädellään paikkaa vieressään...Katsoin valkoista virkattua päiväpeittoa...emmin...katsoin häntä...teki mieli mennä,sitten taas ei...Tule nyt...älä pelkää,hän kuiskasi pehmeällä äänellään ja hymyili rohkaisevasti...ja menin.
Hän otti kainaloonsa.En ollut koskaan maannut pojan kanssa niin,lukuunottamatta niitä kertoja joskus muksuna kun pajumajassa leikittiin kotia...
Olin arka,ujo ja kokematon.
Olet niin kaunis,hän kuiskasi silittäen hiuksiani...olet kaunis...sen hän sanoi monta kertaa...nolotti,mutta tilanne sai sydämeni takomaan.
Siinä minä makasin tuon pojan kainalossa hämärässä huoneessa.Minä.Kilteistä kiltein,kunnollisista kunnollisin uskovan kodin uskova tyttö.Välillä tuntui hyvältä,välillä pistos omassa tunnossa tuntui...Uusi tilanne pyöritti vatsaa.Hän painoi pääni tyynylle ja alkoi suudella.Hän hengästyi,kovasti.Itsestäni tuntui,että tukehdun niihin suudelmiin.Kätensä harhailivat ties missä,siirsin ne epävarmana pois...e-eiii...kuiskasin,kasvot märkinä suudelmistaan.
Hän kävi päälleni,näykki hampaillaan puseroni läpi,liukui alemmas...alemmas...painoin silmäni kiinni...Ei!Lopeta...Anteeksi...en halua.Kierähdin pois.Joku minussa heräsi...
Hän laskeutui vierelleni.Siinä makasimme taas vierekkäin.Hän rutisti mua lujaa,hengitti raskaasti,piti tiukasti itseään vasten,kauan...
Kunnes viimein sanoin,että mun on mentävä...
Nousin ja menin eteiseen.Hän näytti pettyneeltä,melkein loukatulta.Olisi ollut vapaa saunavuorokin,hän sanoi kuin suostutellen vielä jäämään.En muista mitä siihen sanoin,varmaankin jotain typerää.
Hän ei lähtenyt edes saattamaan...
Mieli vieläkin sekaisempana kävelin linja-autolle,muistan sen matkan hyvin,kuten koko illan.En ollut ajatellut ajan kulumista ja kotiin meno pelotti.Vanhemmat kuitenkin kysyisivät missä olin ollut.
Kun pääsin kotini eteiseen muistan miten he olivat vastassa,huolestunein ilmein ja monet kysymykset silmissään...Seuraavista puheenvaihdoista en muista mitään...hävetti...painelin huoneeseeni talomme yläkertaan.
Seuraavalla viikolla kuulin ystävältäni,että samana iltana/yönä kun olin ollut tuon pojan seurassa hän oli keksinyt,ehkä yönsä pelastaakseen? varasuunnitelman ja tavannut toisen tytön.Tuo tyttö oli mun luokallani ja tunnetusti kokenut.Emme olleet hyvissä väleissä.Tyttö oli suostunut siihen mihin minä en.Samana yönä...Myönnän,että tuntui pahalta.Mitä oikein kuvittelin?Tiesin kyllä alusta saakka pojan maineen...mikä minuun oli mennyt?Pidin pojan ulkonäöstä ja kieltämättä myös hänen huomionosoituksistaankin.Luulinko olevani jotenkin erityinen hänelle??Kyllä...ikävä kyllä...Niin typerää ja lapsellista...Entä jos olisinkin suostunut...olisinko kuitenkaan riittänyt hänelle...
Päätin olla tapaamatta enää häntä.Miten monta kertaa hän vielä soittikaan ja ehdotti tapaamista.Haukkui jopa tuon toisen tytönkin ties miksi...Tunteeni olivat hänen puolellaan,vaikka loukatuksi itseni tunsinkin,mutta järkeni sanoi muuta.Meillä ei koskaan voisi olla mitään yhteistä.
Pysyin siis sanassani.Viimeinen lause jonka hän puhelimessa esitti kuului:Kuuleppas,luuletko koskaan löytäväsi täysin uskollista miestä?
Ymmärsiköhän ollenkaan miten pitkään nuo sanat jäisivätkään soimaan korvissani...miten pitkään ne vaikuttaisivat elämääni myöhemmin...
Miten onnellinen olenkaan siitä,että itseni säästin häneltä!Säästin omalle rakkaalleni,elämäni ainoalle todelliselle rakkaudelle jonka seurassa en ole koskaan tuntenut itseäni epävarmaksi!Tapasimme pari vuotta myöhemmin tuosta illasta...Onnellinen olen myös siitä,että myöskin hän oli säästänyt itsensä,vaikka hänelläkin tilanteensa olikin ollut...
Meillä on jotakin erityistä sisimmässämme joka sitoo meidät lujasti toisiimme.Vaikka tiemme joskus jostakin syystä eroavaisivatkin ei mikään uusi voisi korvata menetystä.Koskaan enää ei tilalle voisi tulla mitään puhtaampaa ja kauniimpaa.Olemme olleet yhdessä pian 15-vuotta.
Monen vuoden jälkeen tuosta illasta näin tuon pojan/miehen eräällä kioskilla.Hän oli yksin.Olin 27-vuotias,kainalossani esikoispoikani seuranani oma aviomieheni.Mies katsahti minuun.Tunnisti...Komea rivi sulkia hattunsa koristeena,yksi kuitenkin puuttuen teki ostoksensa ja kertaakaan enää katsomatta lähti pois...
Sen koommin en ole häneen törmännyt...
Tässä oli yksi pienisuuri tapaus elämästäni,eikä mulla ole mitään kummempaa motiivia sille miksi tuon tänne kirjoitin...
Jokaisella on omat lähtökohtansa,elämän eväät(laihemmat tai tuhdimmat),kokemuksensa sekä tapansa kokea...Joihinkin asioihin on mahdollisuus vaikuttaa,toisille ei ihminen voi mitään.
Anywayzzz...kiitos kun jaksoit kiinnostua,pääsit näin ehkä hiukan kurkistamaan elämäni "salaisuuksien"verhon taakse ja näit vilauksen sielunmaisemastani...Anteeksi kirjoitusvirheet! :)
Hyvää kesää sulle ja rakkautta elämääsi!
-Mariia-73-
Vastaukset 1
Vanhimmat
kaikki on niin helppoa siihen asti, kunnes tajuaa ettei itse ihastu ollenkaan kaikkiin... ja on kokenut kaikkea muuta ja kaikkea.... aivan liikaa..