...iso puutarha nimeltään Suomi. Se oli suuri puutarha, täynnä mitä kauniimpia kukkia, kasveja ja puita. Tässä puutarhassa oli tosiaan lähes jokainen asia kohdallaan kunnes puhkesi puutarhassa myrsky. Puutarhurit tappelivat hieman keskenään mutta kohta oli taas rauha maassa ja kauniit kasvit ja hyvin hoidettu nurmikko panivat puutarhan loistamaan. Kuitenkin, vähän ajan päästä viereisessä puutarhassa iski kaamea kateus ja kaikki tuon jättikokoisen puutarhan puutarhurit astuivat meidän puutarhamme puoleen, ja pystyttivät aidan, ryöstäen hieman arvokkaita tulppaaneja ja kallisarvoista maata. Viereisen puutarhan puutarhurit eivät koskaan enää kastelleet tulppaneeita, nämä kuolivat ja pian loistavasta puutarhapläntistä ei ollut jäljellä enää mitään.
Mutta Suomen puutarhan puolella elämä jatkui lähes tavalliseen tapaan, aina kuuden vuoden välein puutarhaan valittiin pääpuutarhuri jolla oli äärimmäinen vastuu puutarhan hyvinvoinnista. Sitten tapahtui jotain aivan kamalaa; Ensimmäinen naispuolinen pääpuutarhuri valittiin. Hän poimi itselleen lähes kaikki puutarhan kauniista kukista, laittoi ne omaan maljakkoonsa, missä ne saivat kokea äärimmäisen tuskallisen kuoleman.
Tämä presidentti ei koskaan puutarhasta välittänyt, hän jopa kävi keskustelemassa viereisen suurpuutarhan kanssa mahdollisesta liitoksesta. Tämän pääpuutarhurin aikana moni rikkaruoho sai kasvaa ylpeästi ilman mitään ongelmia. Rikkaruohojen lajit olivat mm. maahanmuuttajat sekä pakkoruotsi.
Tilanne muuttui vain pahemmaksi kun apulaiseksi pestattiin kokematon Vanhanen, joka ei jaksanut edes pitää lapiota kädessään. Tuho oli äärimmäisen lähellä...
- TÄMÄ SATU EI OLE VIELÄ LOPPU! -
Haluatko sinä tälle sadulle onnellisen lopun? Voit nimittäin itse vaikuttaa sadun loppuun, ÄÄNESTÄMÄLLÄ TAWJAA TAI MATTIA KANNATAT TUHOISAA JA TUSKALLISTA LOPPUA PUUTARHALLE! Eduskuntavaalit 2007 ovat lähellä, äänestä hyvän lopun puolesta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
...enää sillä nimellä kirjoittaa vai onko tarkoituksena ettäs sikiää oikea oravien-suku?
Orava sukunimenä vaan tuo mieleen edesmenneen pankin ja Lassilan sloganin TOSI ON...mikä nyt ei lie eduksi kenellekään.
ellei mies nimeä. Ja pinkkiruusuille sama naisnäkökulmasta ja vielä ehkä homokin. :D:D:D