Prisma, Zeppelin Kempele, avasi olensa talvella.
Etuovien edessä oli neljä invapaikkaa ja yksi hieman kauempana. Invapaikkoja kunnioitettiin ainakin pääsääntöisesti.
Keväällä paikkoja lisättiin yhdeksaaän, jolloin alkoi invalidit yllättäen kempeleessä lisääntyä.
Yleensä sille oikeallekin invalidille vielä paikka löytyi.
Viimeviikolla Prisma yllätti, se lisäsi oven edessä olevat invapaikat SEITSEMÄÄNTOISTA! Koko Kempeleestä ei varmaan löydy seitsemäätoista invalidia.
Viimeksi kun siellä kävin, oli joka ainoa invapaikka varattu, kaiken lisäksi yhden invapaikan vei poliisiauto.
Enkä muuten aio itsekään invapaikkoja enää kunnioittaa. Näinhän ne menee nopeusrajoituksetkin, vedetään niin alas, ettei mitään järkeä, sitten kun kaikki ajavat ylinopeutta, niin ollaan laittamassa kamerapönttöja ja hidasteita ja ties mitä.
Liekö noista invapaikoistakin tehtiin sakkorysä, vai mikähän on syy tuolle täysin yliammutulle paikkojen määrälle.
Etuovien edessä oli neljä invapaikkaa ja yksi hieman kauempana. Invapaikkoja kunnioitettiin ainakin pääsääntöisesti.
Keväällä paikkoja lisättiin yhdeksaaän, jolloin alkoi invalidit yllättäen kempeleessä lisääntyä.
Yleensä sille oikeallekin invalidille vielä paikka löytyi.
Viimeviikolla Prisma yllätti, se lisäsi oven edessä olevat invapaikat SEITSEMÄÄNTOISTA! Koko Kempeleestä ei varmaan löydy seitsemäätoista invalidia.
Viimeksi kun siellä kävin, oli joka ainoa invapaikka varattu, kaiken lisäksi yhden invapaikan vei poliisiauto.
Enkä muuten aio itsekään invapaikkoja enää kunnioittaa. Näinhän ne menee nopeusrajoituksetkin, vedetään niin alas, ettei mitään järkeä, sitten kun kaikki ajavat ylinopeutta, niin ollaan laittamassa kamerapönttöja ja hidasteita ja ties mitä.
Liekö noista invapaikoistakin tehtiin sakkorysä, vai mikähän on syy tuolle täysin yliammutulle paikkojen määrälle.
Vastaukset 27
Vanhimmat
inva paikoille pysäköityneet ajoneuvot pitäisi takavarikoida ja viedä romuttamolle.
kyllä kohtuus pitäisi olla noissa inva paikkojenki lukumäärässä , liika aina liikaa ja , ihmisiihän me kaikki ollaan vaik mäkin melki jo invalidi vaik melki jalkapuoli oonkin niin en parkkeeraa invapaikalle vielä .
Prisman parkkialueella on 8-10 invapaikkaa mitkä ovat melkein aina tyhjinä. Sen sijaan myös ovien lähettyvillä laitetut lapsiperhepaikat ovat ahkerasti käytössä.
"vai mikähän on syy tuolle täysin yliammutulle paikkojen määrälle."
Tämän kysymyksen esität väärässä paikassa, kysy suoraan liikkeestä myymäläpäälliköltä vasatausta asiaan.
Oliskos nyt niin, että nyt on edes yksi kauppa johon voi mennä invalidi, jolla autossa asiallinen invatunnus ja saa vielä oikean paikankin... riittävän leveän ja läheltä ovia.
Se että terveistä autoilijoita/asiakkaista tuntuu siltä että ivapaikat on ylensä tyhjillään johtuu siitä että suurinosa inva-autoilijoista pyrkii käymään asioilla siihen aikaan kun valtaosa väestöstä on töissä.
Ootas kun invalidi syystä tai toisesta joutuu käymään iltapäivällä klo 4 jälkeen kaupassa niin ei ole toivoa saada invapaikkaa koska ei inva-autoilijat ovat vallanneet paikat. Tai jos leveämmän paikan saa, niin, kun tulee autolle takaisin, niin joku "fiksu" on pysäköinyt kauppakassinsa inva-auton viereen, kahden leveän ruudun keskelle ylimääräiseksi. Siihen kun "hyvin" mahtui, ajattelematta että inva-ruudut on siksi leveitä että invalidi saa auton oven TÄYSIN auki.
Mistä tiedät montako invakortin haltijaa kunnastasi löytyy? Kaikilla kun ei ole mitään selkeästi näkyvää vammaa, minkä vuoksi ko. oikeus on. On myös niitä, joilla on oikeus käyttää, mutta silloin kun ei ole välttämätöntä tarvetta, niin he pysäköivät ihan normaaleille paikoille. Me kuulumme itse niihin.
Ja tuo kommentti kaupassa käyntiajoista on ihan oikea, useat pyrkivät käymään juuri silloin, kun kaupoissa on rauhallista.
"Oliskos nyt niin, että nyt on edes yksi kauppa johon voi mennä invalidi, jolla autossa asiallinen invatunnus ja saa vielä oikean paikankin... riittävän leveän ja läheltä ovia."
Eipä ole, et tainnut ymmärtää kirjoitusta?
Uskon kyllä että ymmärsin.
Paikkojen määrään en ota kantaa, voihan se olla että ne on ylimitoitettu, mutta sillä perusteella minäkin saisin aina ko. kaupassa asioidessani inva-paikan.
En kuitenkaan aio käydä erikseen asiaan siellä tutustumassa.
Ns. perhepaikat on kyllä hyvä idea, mutta taitavat olla myös markkinointi kikka. jonka Ikea Suomessa taisi aloittaa.
On hyvä muistaa se seikka, että jokainen meistä voi joutua ihan oikeasti joskus tilanteeseen loppuiäksi ja tarvita niitä inva-paikkoja. Sitten vasta ymmärretään täysin mistä on kyse.
On monesti ottanut päähän nuo invapaikkakyltit markettien parkkipaikalla. Nykyajan hemmotelluille invalideillekin tekisi liikunta ihan hyvää. Perhepaikat vielä ymmärrän.
Normaalisti invapaikka laitetaan parkkirivin päähän, lähimmäksi ovea. Tässä niitä on laitettu 8 rinnakkain kahteen riviin! Eli normiautoilija joutuu pysäköimään 50 metrin päähän ovista, joiden edessä on 16 tyhjää parkkiruutua. Tai näin siis olisi jos niitä ivapaikkoja tuossa joku vielä kunnioittaisi.
Kiinnostaa kovasti. Kyllä totuus on valitettavasti hyvin usein ihan kaikkea muuta.
50 metriä tiukkaa kävellä kauppaan, kannattaisi varmaan aloittaa jonkin muotoinen liikuntaharrastus.
Mikä ei kuitenkaan ole jonkun mielestä 'poliittisesti korrekti' nimitys.
Et taida tuntea yhtään perhettä, jossa olisi joku liikuntarajoitteinen.
Jos tuntisit, et kirjoittaisi niin pehmeitä.
Hemmotellut invat...
Voi perseen suti.
Elämä on yhtä taistelua ja kamppailua, kun perusasiatkin pitää suunnitella ja valmistella etukäteen. Eikä asioita tehdäkään enää hetken mielijohteesta.
Ja jos kauppaan pääsisikin, voivat kaikki invapaikat olla varattuja. Onhan se tietysti tärkeää, että lippalakkipäinen pemarinassikka saa sen jokapäiväisen mäyräkoiransa ilman liikaa kävelyä tai että sinun ei tarvitse kävellä niin pitkää matkaa kauppaan.
Jos invapaikat ovat täynnä, nämä ko. pikkaan oikeutetut eivät suinkaan nojaa torveen ja huutele ns. terveiden idioottien perään sormimerkeillä ryyditettynä, kuten sinä ja se lippalakkipemaristi.
Ei.
Maan hiljaiset voivat odottaa.
Jos liikuntarajoitteisten elämä tuntuu helpolta, voit toki käydä tutustumassa siihen jossain kuntoutuslaitoksessa.
onhan se niinkin, että pahimmin invalidisoituneita ovatkin juuri nämä räksyttäjät, heillä kun se inva on korvien välissä ja se on niin pahaa laatua, ettei siihen parannusta liene.
Vai pitäisi liikuntarajoitteisten tosiaan alkaa parkkipaikoilla kuntoilemaan, että tervejalkaisten ei tarvitsisi ihrojansa liikutella siellä(kään).
Kummasti tässä on oppinut ymmärtämään (ja kunnioittamaan) ihmisiä, jotka ovat joutuneet kaiken opettelemaan uudelleen aivan alusta, siis puhumisesta ja syömisestä lähtien. Meillä kun yksi perheenjäsenistämme on sen kaiken joutunut tekemään. Se vasta on sellainen "korkeakoulu", ettei paremmasta (pahemmasta) väliä.
Jos nämä rassukat, jotka täällä valittavat muutaman metrin kävelymatkaa, olisivat ensin olleet 5 viikkoa teholla, sitten 7 kuukautta kirran osastolla (kymmeniä leikkauksia sinä aikana), sitten vielä reilun vuoden pyörätuolissa. Siinä valtavan kivulias kuntoutus samalla, sitten keppien kanssa vuosi. Sitten jo alkoi onnistua kävely ilman keppejä, jalat vaan eivät edelleenkään taivu polvista kuin n. 60 astetta. Eli autosta pois ja autoon ei pääse muuten kuin, että oven saa KOKONAAN auki.
Niin ja vuosien myötä tietenkin piti opiskella uusi ammatti, entiseen ei paluuta ollut.
Jos tervejalkaiset ihmiset todella ovat kateellisia näille ihmisille invapaikoista, niin kyllä on pissaa päässä ja paljon.
Ei olisi tietysti pitänyt kirjoittaa mitään, tiedän jo etukäteen, että joku aivoinvalidi tähänkin vastaa, mutta ei se mitään. Jos joku on todella NIIN tyhmä niin sillehän minä en mitään voi.
Hyvä sinivilkku, kirjoituksesi oli varsin vaikuttava. Kiitos siitä.
Tässä kuitenkin yhden "aivoinvalidin" vastaus
minulla "inva on korvien välissä ja se on niin pahaa laatua, ettei siihen parannusta liene."
"Vai pitäisi liikuntarajoitteisten tosiaan alkaa parkkipaikoilla kuntoilemaan,"
Kyllä - liikuntarajoitteisten todellakin täytyisi kuntoilla. Sillä hehän ovat fyysisesti terveitä, vain rajoittuneita.
Mielestäni liikkumisen este ei ole rajote vain hidaste useammassa tapauksessa. Invalidi on mielestäni liikuntaesteinen, vaikka sekään ei ole täsmällinen ilmaisu.
Sitten vielä käyttämäsi nimitys (joka sai minut vastaamaan) aivoinvalidi on loukkaava. Melkoinen joukko inva-tunnuksia pysäköintiin on ihmisillä joilla on jokin aivoista johtuva saraus tai ainakin korvien välissä on ko. vamma. Kuitenkin he/me kaikki ovat/olemme yleensä tervejärkisiä.
Aivoista johtuvia neurologisia airauksia on lukemattomia ja niistä melkoinen joukko nvalidisoi ihmisen melkoisen perusteellisesti.
Perheenjäsenesi on käynyt kovan rupeaman läpi elämässään ja käy sitä edelleen. Kertomassasi on kuitenkin melkoisen paljon valoa, sillä hänen kohdallaan on tapahtunut paranemista.
Monet sairadet ovat kuitenkin nopeasti tai hitaasti eteneviä kuten Ms, Als, Menierin tauti, Parkinsonin tauti jne.
Luepa ylläolevat jutut uudelleen ja vastaa senjälkeen kysymyksiin:
Pitääkö jokaisen marketin varautua invalidien kokoontumisajoihin järjestämällä suoraan oven eteen KUUDENTOISTA INVAPAIKAN RIVI?
Onko tuo KUUDENTOISTA INVAPAIKAN RIVI järkevä ratkaisu, kun niitä invapaikkoja ei enää sen jälkeen kunnioiteta, ei edes poliisi?
Jos tavallisista parkkipaikoista merkitään KUUDENTOISTA INVAPAIKAN RIVI, niin mitä etua invalle siitä on? Saako se oven KOKONAAN auki?
Jos markettiin tulee samaan aikaan KUUSITOISTA invaa, niin haluaako ne ajaa rinnakkain?
Eikö marketin kannattaisi varautua saman tien siihen että kauppaan tulee yhtäaikaa kuusikymmentä invaa, jotka haluaa pysäköidä riviin? Eikö näinollen kannattaisi merkitä kaikki kuusikymmentä parkkipaikkaa invapaikoiksi?
Onko suomalaisista 30% invoja? Eli pitääkö myös parkkipaikoista olla 30% invapaikkoja?
>>Melkoinen joukko inva-tunnuksia pysäköintiin on ihmisillä joilla on jokin aivoista johtuva saraus tai ainakin korvien välissä on ko. vamma. Kuitenkin he/me kaikki ovat/olemme yleensä tervejärkisiä.>Kyllä - liikuntarajoitteisten todellakin täytyisi kuntoilla. Sillä hehän ovat fyysisesti terveitä, vain rajoittuneita.>Monet sairadet ovat kuitenkin nopeasti tai hitaasti eteneviä kuten Ms, Als, Menierin tauti, Parkinsonin tauti jne.
jos ne entiset 2-3 paikkaa eivät ole olleet käytettävissä niille, jotka niitä paikkoja tarvitsevat, niin olisiko marketin johtaja kenties ajatellut, että kun on tarpeeksi monta paikkaa, löytyisi ehkä niitä tarvitseville(kin) paikat.
Ilmeisesti marketin johtaja arvostaa myös liikuntarajoitteisia asiakkaita ja toivoo myös heidän tulevan taloon toistekin.
Voit muuten nimitellä minua aivan miten tahdot jos se tuo Sinulle tyydytystä ja tunnet olevasi isokin kiho, ei haittaa minua ;)
Et nyt tainnut lukea ajatuksella kirjoitustani.
No. yritän vastata.
Vastauksesi alku on hyvä, mutta aivan kuin alkaisit vastaamaan kesken kaiken jollekkin toiselle henkilölle. Tuohdut.
"Montakos kertaa itse yleensä kauppareissullasi kipaset parkkipaikan ympäri? -
Minä en todellakaan kävele kauppareissullani pakkiksen ympäri kertaakaan.
Jos et itse halua kävellä 50 metriä terveillä jaloilla, miksi niin pitäisi tehdä jaloilla, jotka eivät toimi edes kunnolla? -
Jos kysymys on minulle tarkoitettu niin vastaan näin. Ensinnäkin, olenko sanonut, etten terveillä jaloilla haluaisi/viitsisi kävellä 50m. Jos olis ne terveet jalat millä kävellä, niin minä varmaan juoksisin sen matkan moneen kertaan.
"Mieti nyt vähän, mitä kirjoitat." - Ketä kehotat miettimään, minuako?
"Et todellakaan näytä tajuavan, kuinka kivuliasta kävely voi olla, vaikkei sauvoja enää käyttäisikään." - Miten päädyit tuohon vastaukseen? - Minä olen liikunta esteinen perheen äiti. Mm. kelan luokituksen mukaan vaikeavammainen.
Minä todellakin tiedän tasan tarkkaan mitä on kipu ja minkälaista on kun ei pääse liikkumaan ja tarvitsee moneen asiaan toisten apua, et silleen.
">>Monet sairadet ovat kuitenkin nopeasti tai hitaasti eteneviä kuten Ms, Als, Menierin tauti, Parkinsonin tauti jne.
Etpä tainnut Sinäkään lukea aivan ajatuksella, joten siinä taidamme olla tasoissa :)
>>Vastauksesi alku on hyvä, mutta aivan kuin alkaisit vastaamaan kesken kaiken jollekkin toiselle henkilölle. Tuohdut.>Jos kysymys on minulle tarkoitettu niin vastaan näin. Ensinnäkin, olenko sanonut, etten terveillä jaloilla haluaisi/viitsisi kävellä 50m. Jos olis ne terveet jalat millä kävellä, niin minä varmaan juoksisin sen matkan moneen kertaan.>Totta, mielestäsi heidän siis pitäisi kuntoilla parkkipaikoilla, miksi? Siksikö, että ns. "terveet" ihmiset voisivat osoitella heitä sormellaan. " Miten voit ymmärtää asian noin?
En todellakaan ole sanonut noin saatikka tarkoittanut. Tulkintasi on nyt omasi.>"Vai pitäisi liikuntarajoitteisten tosiaan alkaa parkkipaikoilla kuntoilemaan,"
Kyllä - liikuntarajoitteisten todellakin täytyisi kuntoilla. Sillä hehän ovat fyysisesti terveitä, vain rajoittuneita.>Niin ja kukahan nyt osoittelee sormella ja ketä?>Miksi sanoisin neurologisista sairauksista noin, olen todella nyt äimänä.>Mutta nyt alan tarkemmaksi ja luen tarkkaan mihin vastaat.>"Et todellakaan näytä tajuavan, kuinka kivuliasta kävely voi olla, vaikkei sauvoja enää käyttäisikään." - Miten päädyit tuohon vastaukseen?>"Vai pitäisi liikuntarajoitteisten tosiaan alkaa parkkipaikoilla kuntoilemaan,"
Kyllä - liikuntarajoitteisten todellakin täytyisi kuntoilla. Sillä hehän ovat fyysisesti terveitä, vain rajoittuneita.>Sain nyt käsityksen myös siitä että pidät itsestään selvänä että sinulle vastaa vain terveet ihmiset.>Tiesitkö, että meillä invoilla, vammaisilla tai miki meitä nyt sanotaan, meillä on oma tahto, omia mielipiteitä tunteet ja olemme nähneet elämää.
Lainaan omaa kirjoitustani;
""Vai pitäisi liikuntarajoitteisten tosiaan alkaa parkkipaikoilla kuntoilemaan,"
Kyllä - liikuntarajoitteisten todellakin täytyisi kuntoilla. Sillä hehän ovat fyysisesti terveitä, vain rajoittuneita.
Mielestäni liikkumisen este ei ole rajote vain hidaste useammassa tapauksessa. Invalidi on mielestäni liikuntaesteinen, vaikka sekään ei ole täsmällinen ilmaisu."
Etkö todellakaan ole ymmärtänyt asiani ydintä.
Näet asioita hyvin negatiivisessa valossa. Onko todellakin vaikea uskoa että joku voisi kirjoittaa rakentavassa hengessä.
Lainauksessani olen kirjoittanut sanoista LIIKUNTAESTEINEN ja LIIKUNTARAJOITTEINEN mielestäni näillä sanoilla on eri merkitys. Liikuntaeste on mielestäni fyysinen ja liikuntarajoittuneisuus taas enempi asenne kysymys.
Meidän keskustelussa on nyt vissiin se ero että minä olen ITSE se inva ja puhun ja kirjoitan itse sillä kokemuksella minkä olen monien vuosien aikana saanut.
***
Kuuleppa sinivilkku, jokseenkin jokainen inva on saanut enempi tai vähempi osakseen ivaa jotkut pärjää sillä että heittää huumorilla vastaan.
***
Ehkäpä meiltä molemmilta puuttuu taito ilmaista kirjallisesti sanottavamme ja ennen kaikkea ymmärtää mitä joku on kirjoittanut.
Kaikesta huolimatta rohkenen kommentoida tekstisi sisällön kirjoittamatonta viestiä. - Rivien välistä paistaa suuttumus ja katkeruus. - On taitolaji osata suhtautua asioihin positiivisesti. Harva meistä, minä mukaankukien sitä osaa.
Lopetan aiheesta keskselun tähän, olemme liikenne palstalla. Aurinkoista loppu kesää.
Et sitten kuitenkaan lukenut niitä edellisiä juttuja kuten kehotin. Minustakin (niinkuin jostakin edellä kirjoittaneestakin) tuntuu, että sulla on ASENNE ja hyökkäysmieliala jo valmiiksi, etkä edes lue mistä kirjoitetaan, kun jo kirjoitat vastinetta.
Miksikäs minä olen sinua nimitellyt?
>>Liikuntaeste on mielestäni fyysinen ja liikuntarajoittuneisuus taas enempi asenne kysymys.>Meidän keskustelussa on nyt vissiin se ero että minä olen ITSE se inva ja puhun ja kirjoitan itse sillä kokemuksella minkä olen monien vuosien aikana saanut.>Kuuleppa sinivilkku, jokseenkin jokainen inva on saanut enempi tai vähempi osakseen ivaa jotkut pärjää sillä että heittää huumorilla vastaan.>Rivien välistä paistaa suuttumus ja katkeruus. - On taitolaji osata suhtautua asioihin positiivisesti. Harva meistä, minä mukaankukien sitä osaa.
>>Miksikäs minä olen sinua nimitellyt?
"Eiköhän se tullut jo tuossa edellisen kommenttisi otsikossa aika hyvin esille ;) "
Sinulle puhuttaessa, tai kirjoitettaessa, ei siis kannata käyttää vertauskuvia, tai muutakaan elävöittävää kielenkäyttöä. Sekin lienee sinusta hankalaa? Pidetään mielessä vastaisuuden varalle.
Tietysti voit vaikka nukkumaan mennessäsi mietiskellä mitä tuo otsikko tarkoitti, ehkä se vähän avartaa, mikäli ratkaiset mysteerin :)
Hai ku tummat tulee niin tarvii tilaa!!! Onnistuvat viemään 3 inva paikkaa pienellä autolla?! Ensin auto vinoittain parin ruudun päälle,sitten ovet jätetään auki sepposen selälleen!!! Prkle..otan video kameran mukaan ja kuvaan tapahtuman joka on joka päiväinen!
Yksi syy voi olla, että ovien läheisyys on haluttu rauhoittaa. Tosinhan se olisi voitu tehdä myös pysäköintikiellolla. Olisiko se tyydyttänyt sinua paremmin?
on muuten paikka missä usein, ellei joka kerta tule käytyä vähän kiertelemässä kaupoissa lomareissuilla. Se kun on näppärästi tien vieressä, se on iso (myös parkkipaikoiltaan) ja siellä on kauppoja monipuolisesti yhdellä pysähdyksellä.
Uskoisin että varsinkaan näin kesäaikaan eivät itse kempeleläiset ole ainokaisia kauppakeskuksessaan kävijöitä. Uskoisin että reissaavat invalidit myöskin saattaisivat mielellään asioida ostarillanne ennenkuin päätyvät kesäpaikkaansa, jonka pikkuruisessa 50-luvulla rakennetussa kyläkaupassa on ulkorappuset.
Joten tältä pohjalta ei ole hirvittävän oleellista montako invalidia Kempeleestä löytyy. Et kai laske isojen huoltoasemien bussi- ja rekkapaikkojakaan sen mukaan montako kuskia paikkakunnalla asuu?
Kempeleen kunnan sivujen mukaan sama asia esitetään näin: "alueen väestön lisäksi Zeppelinissä asioi kausittain runsaasti matkailijoita, jopa kolmannes kauppakeskuksen asiakkaista. Vuosittain Zeppelinissä käy yli kolme miljoonaa asiakasta. Pysäköinti on ilmaista ja tilaa riittää."
Kunnan jälkeen Zeppelin näyttäisi olevan toiseksi suurin työllistäjä 14.475 asukkaan kunnassa.
Joten, ehkäpä herra kempeleläisen lajitovereineen olisi syytä vähän aikaa funtsia haluavatko he edelleen panostaa siihen että Zeppelinissä on matkailijoiden mukava käydä, myös invalidien, vai onko varaa menettää kolmannes asiakkaista. Itse tervejalkaisena voin kyllä viedä nekin rahat sinne kyläkauppaankin missä niitä luultavasti enemmän tarvittaisiinkin. Jos ne Zeppelinin parkkipaikat ovat teille todellakin niin suuri ongelma.