Herätys!

Viestini ärsyyntymättömästä päivästä on luettu 80
kertaa, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut
halukkaaksi mukaan. Oletteko todellakin niin
vihaisia, että ette edes yhden ainoan päivän ajan
voi suvaita toisten tapoja ja jopa töppäilyjä?

Herätys, autoilijat! Ensi perjantaina on
peiliinkatsomispäivä! Kuka on kampanjassa mukana?
Tarkoituksena on olla liikenteessä ärsyyntymättä
mistään, mitä joku toinen tekee. Yhden ainoan
päivän ajan pitäisi olla hermostumatta muihin
tielläliikkujiin.

Täälläkin valtaosa viesteistä on enemmän tai
vähemmän vihamielisiä. Melkein jokaisessa
haukutaan jotakuta toista, hermostutaan ja
ärsyynnytään milloin mistäkin. Kukaan ei ole
valmis tarkistamaan omia asenteitaan.

Vastaa tähän viestiin, jos olet mukana.
9486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nykyään törppöilyä liikenteessä on niin paljon,
että edes päivä ilman hermostumista on liikaa.
Tai voisihan näin päättää, mutta käytännössä
kävisi toisin.

Pahoittelen, tarkoituksesi oli varmasti hyvä.

Äänestä

Joka päivä yritän olla ärsyyntymättä. Joskus se
on pirun vaikeaa, mutta kannattaa yrittää.

Äänestä

Osu ja uppos, ainakin mun nilkkaan. Myönnän
syyllistyväni melko usein(hävettää tunnustaa).

Tekee kyllä hyvää muillekkin autoilijoille
vilkaisu peiliin ja mukaan yhden päivän
kampanjaan.

Äänestä

mukana

Äänestä

ärsyttää toi jankkaaminen =)
Ei ehtiny edes rattiin ku jo nousi hiki otsaan.
Ei vaan ei sitä ärsyynny joka päivä, vaikka sen
pari sataa duunimatkoina joutuukin ajamaan.
Stadin ruuhkissa seuraan aamulla aamuTV:tä ja
illalla st. tropeziii.

Äänestä

Päätin minäkin sitten yrittää...olishan se
ittellekin helpompaa...hyvä idea !

Äänestä
  • Yritetään.
    Mun autona on muuten Honda Civic Mugen R Super
    Injection CVVT RSi Sport Ralley Special Spoiler
    Edition... jne

    Äänestä

Sillä nyt täytyy muistaa sellainen puoli tässäkin
asiassa, että jos joku tempuillaan vaarantaa muut
tiellä liikkujat, tulee asiaan reagoida aina
jotenkin, sillä asiat eivät muutu eivätkä
korjaannu ikinä jos ei niihin puututa!-)

Eli en vikise hitaammista ja hieman kompelömmistä
kuskeista mutta selkeästi törppöilyllään
liikennettä vaarantavat kuskit saavat torvea tai
valojen vilkutusta - varmasti. Ei niitä onneksi
joka päivä tulekaan vastaan.

Äänestä

...yritetään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VO kirjoitti:

Viestini ärsyyntymättömästä päivästä on luettu 80
kertaa, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut
halukkaaksi mukaan. Oletteko todellakin niin
vihaisia, että ette edes yhden ainoan päivän ajan
voi suvaita toisten tapoja ja jopa töppäilyjä?

Herätys, autoilijat! Ensi perjantaina on
peiliinkatsomispäivä! Kuka on kampanjassa mukana?
Tarkoituksena on olla liikenteessä ärsyyntymättä
mistään, mitä joku toinen tekee. Yhden ainoan
päivän ajan pitäisi olla hermostumatta muihin
tielläliikkujiin.

Täälläkin valtaosa viesteistä on enemmän tai
vähemmän vihamielisiä. Melkein jokaisessa
haukutaan jotakuta toista, hermostutaan ja
ärsyynnytään milloin mistäkin. Kukaan ei ole
valmis tarkistamaan omia asenteitaan.

Vastaa tähän viestiin, jos olet mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu