Tunnen itseni todelliseksi ääliöksi erinäisistä syistä. Viha ja pettymys toista kohtaan muuttuu jotenkin kierolla tavalla itseinhoksi. Tekee mieli kostaa, mutta se on yksinkertaisesti periaatteitani vastaan. Mielestäni oman arvonsa ja järkevyytensä voi mitata vasta siinä, miten käyttäytyy kun tulee vastoinkäymisiä kohdalle. Olen yrittänyt purkaa tätä turhautunutta vihaa kirjoittamalla ja piirtämällä. Mutta enää en pysty. Uni ei tule ja olen väsynyt tekemään enää mitään. Ajatuksia ei saa pois suututtavista asioista, enkä voi rauhoittua. Huomenna pääsen käymään psykiatrilla, mutten usko että saan mitään välitöntä helpotusta tähän kuohuvaan raivoon. Tämä halu viiltää tai tehdä itselle mitä vain vahingollista ja pitkäaikaista paisuu aivan valtavaksi himoksi, eikä sitä lopulta pidättele mikään. Kohta taitaa olla keho mustelmilla taas. Kylmä järki ei vain auta tähän :O alkoholikaan tuskin pitemmäksi aikaa. Tulkaa nyt joku lyömään tältä kurjalta raukalta tajut kankaalle pesäpallomailalla, ettei tarvitse vain kellua päivästä toiseen näissä kiduttavissa olotiloissa..
Halu vahingoittaa itseään
Malice
7589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luin profiilisi ja huomasin, että olet vähemmän pinnallinen ja paljon ajatteleva ihminen.
Oletko jo kokeillut runojen kirjoittamista ja/tai laulun sanojen kirjoittamista "paremmaksi tekemiseksi" kuin itsesi viiltely?
Kirjoitan runoja ja lauluja ja laulankin kuin hullu.. välillä kirkuen ja huutaen kuin mielipuoli. Se ei vain riitä poistamaan möykkyä tuossa rintakehän alla. Ainoastaan kun tekee itselleen jotain ikävää, viha siirtyy syrjään. Sitten olen enää vain surullinen. Se on niin paljon helpompaa. Vihaaminen raastaa sisintä ja katkeroittaa.
itsetuhoisia viestejä tällä palstalla. Jos kirjoittaminen helpottaa, niin silloin se on hyvä keino jaksaa edes huomiseen. Ihmiset ei kerro minkä ikäsiä ovat, mutta itsellä ikää melkein puolvuosisataa ja kaikkinaisia ahdistus/masennus kausia, mutta jotenkin iän myötä vai mistälie ovat vihan, suuttumisen, kateuden, katkeruuden ja koston ajatukset kaikonneet. Ne syö ihmisen energiaa. Minä elän hetken ja päivän kerrallaan. Jos Sulla huomenna aika psykiatrille, niin sinne nuo viha, pettymys yms. ajatukset pitäs saada jätettyä tai ainakin sen hetkiset tunnetilat. Kai käyt myös keskusteluis mielenterveys työntekijän luona? Ehkä kannattaisi ottaa järeemmät "aseet" purkaa raivoaan, kuin mitä kirjoittaminen tai piirtäminen on. Vaik jotain fyysistä rasittavaa liikuntaa, sais ajatukset muualle ja yöunetkin ois varmaan painajaisista vapaat kun nukkuis niin sikeästi. Ja olen lukenut aikasempia viestejäsikin, olet empaattinen ja hyväsydäminen ihminen yrittäessäsi tukea/auttaa muita, oma itsensä hoitaminen kuitenkin ois se ensisijainen tehtäväsi tällä hetkellä! Jaksamista!
Huomenta vaan kirjoitit tosi upeasti vastatessasi malicalle ja sinusta huomaa myös että olet erittäin fiksu ihminen.
Kiitän myös sinua malice ole tosiaan auttanut ainakin minua kun kirjoitin tälle palstalle valtavassa ahdinkossa.
Haluaisin vuorostani auttaa sinua mutta kun ei ole kuin nämä sanat,jateketaan kaikki yhdessä me masentuneet taistelua elämän puolesta.
En muista oletko kokeillut sairaala hoitoa ja en nyt osaa sanoa onko siitä apua,toisille on toisille ei.Mutta hienoe että sulla on se psykiatri tänään,toivottavasti se helpottaa oloasi.
Minä olin vuoden vaihteessa syvässä masennuksessa,ja olin varma etten ikinä selviä mutta tässä sitä ollaan.
Jatkuvaa taisteluahan tämä on mutta pikku hiljaa helpottaa ja minulla on pienet lapset jonka takia elää.
Tarinani on se että jäin työttömäksi ja samaan aikaan sain tietää että miehelläni on suhde parhaaseen ystävääni.
Järkytys oli sanoinkuvaamaton viha pettymys,halusin myös silloin vahinkoittaa itseäni.
Tällä hetkellä asun yksin lasten kanssa ja ero astuu piakkoin voimaan.
Lasten isän kanssa en ole missään tekemisissä en estä häntä tapaamasta lapsia,ja sen hän on hoitanut hyvin.
Suhde tähän toiseen naiseen on kai tauolla,mutta mitäpä tuo minulle enää kuuluu.
Kaksi rakasta ihmistä pettivät molemmat minun luottamuksen joten ovat toisensa ansainneet.
Se minun elämästä sinulle toivotan jaksamista ja kokeileppa sitä fyysistä rasitusta.
Lenkille lähtö on vaikeeaa mutta huomaat et se ajan kanssa auttaa.Kuule on tässä rattailla tullut muutama kilometri talven ja kevään aikana käveltyä.Olen itkenyt huutanut kun lykin rattaita mut henkissä olen.Kirjoita miten juttelu tänään meni.
Teille molemmille. Ihana kuulla mukaviakin sanoja. Usein tuntuu että ihmiset ovat niin pahansuopia, etten halua yhtäkään tuntea, tämän pakollisen oman itseni lisäksi. Tiedän ettei se mene niin, mutta tunne on liian vahva ja hallitseva. Ahdistus on vanginnut minut melkolailla täysin yksinäisyyteen. Vaikka joku lähellä joskus onkin, se tuntuu usein vieläkin raskaammalta. Tuo ihminen kun tuntuu osoittavan miten kauhean yksin sitä loppujen lopuksi on. Kukaan kun ei voi tuntea täsmälleen samoin, eikä varsinkaan ottaa tuskaa pois.
Sairaalassa en ole ollut. Sain unilääkkeitä tänään psykiatrilta. Kuulema voisin välillä vähän nukkua ;).. Viikon päästä alkaa terapia. Siihen asti sinniteltävä taas jotenkin. Kyllähän se varmaan menee tästä. Ja meneehän se vaikka sekunteja laskisi!
Sinullakin niin rankkoja aikoja ollut. Vaikea sanoa miten itse selviäisin noin suurista ongelmista ihan elävässä elämässä. Ystävä ja ukko samalla kertaa mustalle listalle. Senhän on täytynyt sattua aivan tajuttomasti! Voin vain kuvitella. Minä olen jotenkin vereslihalla pienimmästäkin pettymisestä. Hulluuden partaalla kait olen keikkunut jälleen ja katkaissut taas yhden ihmissuhteen. Mutta jos sinä kerta olet selvinnyt, niin kyllä minäkin tästä. On tästä palstasta sittenkin jotain hyötyä. Luulin että täällä on vain täydellisen väsyneitä masentuneita ja kyynisiä ihmisiä. Mutta jotkut uskovat parempaan huomiseen sentään :) Mieluummin liityn teidän joukkoonne. Kiitos vielä kerran ja sitä jaksamista!
Kiva kun vastasit ja ihana kuulla että jaksat uskoa vähän paremmin eläään.
Olen näin jälkikäteen miettinyt miten olen jaksanut tämän kaiken,ja kai se alussa sumussa meni.
Rakastin miestäni ja ystäväni oli minulle tukipylväs ja minä hänelle,ja he molemmat pettivät minut.
Kysyin tältä ex ystävältäni miksi hän sen teki en saanut vastausta,toki kaksihan heitä siinä oli.
Olihan se hirveää aikaa mutta nyt olen ylpeä että kestin sen kaiken.
Luottamus ihmisiin on mennyt ja on vaikea solmia uusia ihmis suhteita,ja kertoa kenellekään mitään.
Virheitä olen paljon minäkin elämässä tehnyt,mutten koskaan pettänyt miestäni.
Meidän elämä oli tasapainoista olihan niitä riitoja,niinkuin kaikilla on.
Ex mieheni katuu tekoaan mutta ei voi mitään.koskaan en palaa takaisin.
Taloudellisesti on tiukkaa mutta saadaan vähän tukia ja saan elatusmaksut.
Kirppareilta kerään vaatteita lapsille ja kun kaikki on poikia vaatteet kiertää.
Nyt kun olen saanut jonkin verran töitä,olen pikkasen laittanut sivuun ja suunittelen risteilyä lasten kanssa.
Mutta tämän kriisin kokeena voin sanoa sen,etten toivo kenellekään samaa kohtaloa,harhaahan se on tiedän sen.
Eihän sille mitään voi jos toiseen rakastuu,mutta tässä meidänkin tapauksessa oli kyse hetken hullaantumisesta.
Voihan olla että he ovat onnellisia mutta suuresti epäilen,kai se omatunto soi.
Mutta kalliin hinnan kaikki tästä joutuivat maksamaan.
Tulee minulle vieläkin itku monesti kun luen ilta satuja pojille kuoleman väsyneenä,ja ajattelen miten hyvin kaikki oli.
Mutta sitä on elettävä sitä hetkeä mikä on eipä minulla paljon vaihtoehtoja ole.
Vielä kerran iloa ja valoa sinulle elämääsi ja kirjoita miten jaksat.
luottamus ihmisiin huononlaista. Kehenkään luottaminen ei tunnu mitenkään järkevältä, vaikkakin luottamuksen puute tekee minusta yksinäisen ja turvattoman oloisen. Kannattaa sinunkin silti muistaa, että vaikka nyt vaikeaa onkin se ei varmasti ole ikuinen olotila. Et ole päässyt vielä täysin yli tapahtuneesta, mikä on täysin ymmärrettävää. Sitten kun ei tarvitse enää itkeskellä vanhoja muistoja olet vahvempi ja viisaampi (eikä sen pitäisi olla mikään laiha lohtu) Elämänkokemustahan ei voi ostaa :) Olisi sinullekin kiva tietää joku nimi josta tunnistaisi myöhemminkin, mikäli tulee puheltua. Vaihtaa kuulumisia siinä samalla.