Pro Karelia

http://prokarelia.net/fi/

Jos kokonainen Suomi kiinnostaa löysää ja ylilihavaa kansaa.
2214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos vaikka perehtyisit Karjalan historiaan niin huomaisit ettei Karjalan kuuluminen Suomeen niin yksinkertaisen selkeä asia ole.

Kaikki Euroopan rajat ovat piirtyneet sotien seurauksena. Sillä tavalla kaikki rajat ovat myös historiallisia vääryyksiä. Luovutetussa Karjalassahan ei asu suomalaista vähemmistöväestöä. Valtio korvasi menetetyn omaisuuden siirtoväestölle ja se muutti muualle Suomeen sulautuen saumattomasti yhteiskuntaamme. Tietenkään mikään ei korvaa kotiseudun menetystä mutta vaihtoehtona olisi ollut Stalinin Neuvostoliitto kotiseutuna. Karjalaiset äänestivät jaloillaan.

Mieti miten muualla on pakosta evakuoituneiden kansojen käynyt. Palestiinalaiset häädettiin vuosituhantisilta asuinsijoiltaan vuonna 1948 eikä heidän ole sallittu sulautua mihinkään ympäröivään arabivaltioon. Siksi ei myöskään Palestiinaan/Israeliin saada rauhaa. Parempi siis laiha sopu kuin lihava riita.

Voisittepa te Karjalan palautusta haaveilevat edes olla yksimielisiä siitä, miten palautuksen tulisi tapahtua. Mielestäni Ahitsaaren aloitteet EU:n pohjoisen ulottuvuuden ja lähialueyhteistyön käynnistäminen on tähänastisista ehdotuksista toteuttamiskelpoisin suunnitelma. http://www.valtioneuvosto.fi/tpk/puheet-1999/P990619.karsu.html

"...ainut keino Karjala-kysymyksen ratkaisuksi." (Ahtisaari Vaasa 19.6.1999)

Tähän ei vain Suomen ulkopolitiikan traditionalistit: Koivisto, Halonen, Lipponen, Aho .... ym. voineet ryhtyä, suomettuneessa kyykyssään. Sama joukko Lipposta lukuunottamatta jarruttaa Suomen asettumista, paikalleen Länsi Euroopassa, Naton jäsenyyteen. Natohan on EU:n ns. yhteisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan pilari.

Äänestä

Ei kiinnosta eikä aikaa katsoa sun elintärkeää linkkisäi. Siinä olet oikeassa että Suomi on ylensyönyt paskapää kansa. Taidat olla yksi niistä dorkista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lalli kirjoitti:

http://prokarelia.net/fi/

Jos kokonainen Suomi kiinnostaa löysää ja ylilihavaa kansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu