Ainainen ongelma..

Nyt kun sinulla on hyvä mies on sinun varmaan helpompi rakastaa myös itseäsi . Olet vielä nuori ja kaikki on mahdollista . Ihan viisasta varmaan olisi käydä juttelemassa vaikka terapeutille syömishäiriöstäsi . Minä olen samanpituinen mutta paljon vanhempi ja painavampi . Hoikimmillani olen ollut sen painoinen kuin sinä nyt . Viisaat sanovat että laihduttaminen pitää lopettaa ja ajatella ruokavalinnoissakin vain omaa terveyttä ja hyvää oloa . Nauti kesästä ja hyvästä toimivasta suhteesta ja unohda ruoka !

tämä tuntuu vaan niin älyttömältä. kärsin itse samasta ongelmasta ja tarinasi kuulosti tutulta. aloitin laihduttamisen ja laihduinkin nopeasti 10 kiloa ja näytin täysin erilaiselta ja olin tyytyväinen itseeni,ja iloinen saavutuksesta. Mielestäni näytin kauniilta vaikka olin reilusti alipainoinen. Oksentaminen tuli kuvaan laihduttamisen jälkeen. Elimistöni suorastaan huusi ravintoa ja kun söin oli pakko oksentaa se pois. Minua ei vaan yksinkertaisesti ole luotu näyttämään tältä. Kaikilla on oma ruumiinmuotonsa.

Aloin seurustella ihanan tyypin kanssa ja elämä maistui. Aloin syödä taas uusia ja ihania ruokia ja herkkuja,en kuitenkaan tolkuttomasti. Söin normaalisti. Oli ihana olla kun ruoka ei vallannutkaan mieltä koko ajan. Elämä oli ihanaa ja olin tyytyväinen itseeni. Minusta tuntui että olin kaunis. Painoa tuli lisää 4kg,mikä näytti päälläni paljolta,mutta ajattelin olevani normaalipainoinen.
Poikaystävänikin sanoi että oli mukavaa kun minulle tuli takamus ja muotoja. Hänen mielestään naisella tulee olla muutakin kuin luuta ja nahkaa ympärillään.

Lopulta tämä alkoi kuvottaa minua ja itseinho valtasi mielen. Joka kerta kun söin oli paha olla. Oksentelin salaa. Yritin paikata tilannetta sanomalla itselleni että olen täydellinen juuri tällaisena kun olen ja minua rakastetaan. Ei minua hylätä ulkomuotoni perusteella. Valittelinkin usein että paino on noussut, mutta poikaystäväni sanoi että rakastaa minua vaikka painaisin kuinka paljon(painoni tuskin nousee enää yli 60kg,nyt painan 50kg/152cm). Tätä on todella vaikea uskoa. Ihminen oppii kuulemma rakastamaan itseään kun saa rakkautta ja häntä rakastetaan,mutta miten minä opin kun en osaa ottaa vastaan rakkautta?

Viimeinen tikki oli kun äitänä sanoi että olen pyöristynyt. Hän ei tarkoittanut että olisin lihava. Se vain tuntui siltä. Laihdutin 4kg pois,enkä edelleenkään ole tyytyväinen itseeni. Kilothan eivät määritä ihmisen arvoa, miksi en tajua tätä? Ongelma on kolhut itsetunnossani. Olen taistellut itsetuntoni kanssa kauan. Milloinhan se on korjattu?

Toisinaan pidän itsestäni,toisinaan en. Peilistä katsoo valtava tankki ja rumilus. Todellisuudessa näin ei ole. Näen vääristyneen todellisuuden, niinkuin sinäkin. Aina kun vastaan kävelee kaunis "barbinukke", minulle tulee vihainen olo. Haluanko muka näyttää siltä? Eihän minulla ole edes mitään syytä olla kade! Miksi nämä asiat ovat niin vaikeita?? Käytän persoonallisia vaatteita ja pidän muutenkin kaikista erikoisista asusteista ja jutuista,mutta kun näen tusinatytön haluaisin olla kuin hän,siksi että minua haluttaisiin? Pitäisi opetella olemaan oma itsensä ja hyväksyä itsensä. Kukaan meistä ei ole parempi kuin kukaan muukaan,olemme saman arvoisia ihmisinä. Kai yritän hakea jonkinlaista hyväksyntää(?). Pitäisi opetella olemaan sinut kroppansa kanssa,koska sen kanssa olemme koko elmämme.