Onko kokemuksia Ruahan luonnonpuistosta, safareista siellä? Entä peterpan maailman reissujärjestäjänä?
Ruaha
-p-
21040
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ruaha -retkestä ei ole kokemusta, mutta Peterpanmaailmasta kylläkin.
Olen ollut sekä Meksiko-Guatemala-Belize -kiertomatkalla (La Ruta Maya) että Inka Trailillä Perussa ja Boliviassa kyseisen matkanjärjestäjän matkoilla. Mukavaa on ollut molemmilla matkoilla. Kummallakin reissulla oli noin 10-16 hengen porukka, jotkut tulivat yksinään, toiset puolison kanssa ja jotkut kaveriporukalla. Kaikki järjestelyt toimivat moitteettomasti, hotellihuoneet olivat viihtyisiä vaikkakin joskus hieman vaatimattomia. Oppaat ovat molemmilla kerroilla olleet suomalaisia, joilla on ollut hyvin hallussa espanjan kieli. Matkoilla näkee aina jotakin erikoista, jota ei tavallisilla aurinkomatkoilla tule nähtyä. Yleensä pyritään myös matkustamaan "kansan tavalla" eli riittävän mukavasti muttei luxusmaisesti. Esimerkkinä mainittakoon bussikuljetukset paikasta toiseen, jotka voivat joskus olla ahtaita "kanakoppeja" ja tarpeen tullen (esim. pitkät yöbussimatkat) ilmastoituja isoja busseja. Jos sinulla on vähänkään seikkailumieltä, kohtuullinen yleiskunto ja halu nähdä jotakin mitä tavallinen turisti ei näe ja koe, on Peterpanmaailma sulle oikea vaihtoehto!
Ruahan reissu on varattu, odotukset korkealla.
Vertailin mielessäni PeterPanMaailmaa, omatoimimatkaa, tai jotain Olympia/Tema matkoja. Tuo PPM:n reissu kuulosti kivoimmalta, juuri seikkailumielisyyden vuoksi. Omatoimisesti täysin toteutetuista reissuista voi jäädä helposti huono maku suuhun, jos et paikan päällä sitten osannutkaan valita oikeita reissuja/oppaita jne. Muut oli taas liika luxusta, eli kalliita :)
Kattellaan mitä tuleman pitää! Kiitos rohkaisusta.