Pakkoruotsia ja maataloustukiaisia

Kuulehan:

Tarja Halonen sanaili viime vaalien alla, että jokaista maamme ruotsinkielistä on palveltava omalla kielellään tässä maassa kehdosta hautaan. Tässä yhteydessä hän tuli samalla paljastaneeksi perimmäisen syyn ns. pakkoruotsiin ja siihen ettei siitä vielä meidänkään päivinämme voida ajatella luovuttavan. Poliitikkomme ovat näet laatineet kielilain, jonka mukaan kuka tahansa ruotsinkielisistämme voi missä tahansa päin maata, minkä tahansa palvelun ollessa kyseessä vaatia tulevansa palvelluksi äidinkielellään. Ja meidän suomenkielisten velvollisuus on tarjota nämä palvelut ruotsinkielisillemme. Näin siitäkin huolimatta, että enemmistö ruotsinkielisistämme puhuu suomea siinä missä kuka tahansa muukin suomalainen. Palvelua tuskin vaadittaisiin, mutta eräs hallituspuolueista on käyttänyt ahkerasti verovaroja ja painomustetta yllyttääkseen äänestäjiään kotiinkannetuin mainoksin tällaiseen vaateliaisuuteen. Vaatikaamme, sillä nythän sen laki meille sallii! Ja muut hallituspuolueet, vieläpä oppositiokin on tämän siunannut ja itse presidentti on asettunut tukemaan tällaista käyttäytymistä.

Tämä on oivallinen esimerkki valaisemaan sitä, nähdäänkö poliittisessa järjestelmässämme, kulttuurissamme laajemminkin, ihmiset välineinä vain onko heillä jokin arvo itsessään.

Mika Waltari kirjoitti:

"Olen opiskellut teologiaa, filosofiaa, etiikkaa ja historiaa voidakseni vastata itselleni: mitä olen, miksi olen. Mutta ihmisen hämmästyttävät, ihailtavat ajatusrakennelmat ovat toinen toisensa jälkeen rauenneet mielessäni tyhjiin. Tiedän vain että parasta ja arvokkainta, mitä kristinuskon hedelmöittämä länsimainen kulttuurikehitys on vuosituhantisessa taistelussaan voittanut, on usko että ihminen on arvo sinänsä eikä vain väline...

Jokainen meistä on rengas suunnattomassa ketjussa, joka ulottuu hämärästä menneisyydestä tulevaisuuteen. Ponnistellen, kärsien, lohduttomia pettymyksiä ja takaiskuja kokien ihminen on pyrkinyt kehittämään ihmisten välisiä suhteita siedettävämmiksi ja inhimillisemmiksi ja alistamaan luonnon valtaansa tehdäkseen jälkeläisilleen elämän helpommaksi elää. Mutta jos uskon että ihminen on arvo sinänsä -ja muuten elämä olisi lohduton- silloin minun on avosilmin myös tunnustettava ettei ihminen ole vain rengas päättymättömässä ketjussa, ihminen ei elä vain jälkeläisiään tai muita ihmisiä varten. Ihminen syntyy maailmaan omaa itseään varten, oman sisimmän itsensä toteuttamiseksi."


Waltarin ihmiskuva on täsmälleen päinvastainen kuin sosialidemokraattisen presidenttimme ja pakollisesta ruotsinkielen opetuksesta itselleen ideologian tehneiden poliitikkojen. Pakkoruotsi on väline, jolla ihmisvälineet helpottavat toisten ihmisten elämää. Viis siitä, mitä nämä ihmiset menettävät ja mistä omista pyrinnöistään heidän on määrä tämän vuoksi luopua. Tärkeintä on se, että lait tulevat noudatetuiksi ja ihmiset palvelluiksi. Että palvelua odottava ummikko auttaisi itseään opiskelemalla oman maansa valtakieltä ei tähän ajatteluun sovi. Valtio säätää ja päättää kuinka asiat tapahtuvat, ihmisvälineiden osa on ainoastaan toteuttaa nämä päätökset. Kansalainen saa arvon vasta välineellisyytensä myötä. Arvoa hänellä sikäli kuin hänestä on hyötyä - muutoin sitä ei hänelle suoda. Tällainen poliittinen ajattelu on meillä tullut vallitsevaksi.

Ja juuri tämä poliittinen ajattelu on synnyttänyt sen tilanteen, johon nyt ainoaksi ratkaisuksi nähdään ns. pakkoruotsi. Kun ruotsinkielinen väestö on valtiovallan siunauksella tuuditettu kymmenien vuosien ajan sellaiseen käsitykseen, että he voivat olla oppimatta oman maansa kieltä, että he voivat eristyä omille alueilleen ja omaan kieleensä - ja suorastaan rohkaistu heitä tähän umpimielisyyteen - on itsestään selvää että samalla on synnytetty valtiovallan taholta myös tarve ratkaista tästä syntyvä pulma tavalla tai toisella. Poliitikkomme, joiden ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä ei ole itseisarvoa eikä siten tarvetta omille pyrkimyksilleen, on siten voitu valjastaa ratkaisemaan tämä valtion synnyttämä dilemma. Opetelkoot muut näiden ihmisten kielen, jos he tahtovat pitää kiinni omastaan. Viis siitä vaikka näiden muutamain tähden on koko kansan aivokoppaa useiden vuosien ajan rukattava, ihmisiähän he vain ovat.

Mutta, mutta... kansa on usein viisaampaa kuin valtiaansa. Niinpä näistäkin ruotsinkielisistä suurin osa on salapäiten opetellut maan valtakielen ja käyttelee sitä suurella taidolla. Moni ruotsinkielinen on antanut lapsensa oppia alunperinkin suomenkieleen. Todellisuus on muuttunut, koska ihmiset ovat omasta itsestään käsin ymmärtäneet omat tarpeensa. Ruotsalaisemmekaan eivät enää hirttäydy ruotsinkielisyyteensä vain taatakseen ummikkoruotsalaisuuden säilymisen tulevillekin polville.

Tämä todellisuus on myrkkyä sellaisille poliitikoille, jotka ovat rakastuneita yhdyskuntasuunnitteluun, jotka ovat mieltyneitä projekteihin ja operaatioihin ja joukkojen siirtelyyn kartalla. Heille elämä on teoriaa ja jos elämä käy liian helpoksi on ongelmia keksittävä, jotta niitä taas voisi kabineteissa ratkoa. Pikkulapsikin osaisi sanoa: antakaa ihmisten itsensä päättää opiskelevatko he pienen, mutta läheisen läntisen naapurimaamme kieltä jota osa oman maamme ihmisistäkin puhuu ja taitaa.

Mutta yhteiskuntasuunnitteluun taipuvalle ylipäällikköpresidentille ja hänen hovipuolueelleen tämä olisi liian helppo ratkaisu. Samalla jouduttaisiin tunnustamaan ihmisen itseisarvo ja sen myötä ihmisen vapaus omiin valintoihinsa.

"Ihminen on arvo sinänsä eikä vain väline... Ellen sitä uskoisi, ei elämä mielestäni olisi elämisen arvoinen", kirjoitti Mika Waltari. Hänen sanoihinsa on suomalaisen helppo yhtyä.