Romanttinen rakkaus

Romanttinen ”rakkaus” sellaisena kuin sen näen


lyhyt alkupuhe

Eli alkuun kait voinen sanoa että mietin sitä että tässäkään jutussa kysymys tuskin on mustavalkoinen, jossa voisi sanoa että asia on hyvä tai paha. Vaan pikemminkin sillä on piirteensä suuntaan ja toiseen, joiden kanssa pitäisi oppia elämään ja olemaan niin kuin muidenkin elämään vaikuttavien asioiden. Luetellakseni hyviä ja huonoja puolia ovat niin onnellisuuden tunne kuin lämmön ja välittämisen tunne jonka toiselta saa, tai vastaavasti taas mustasukkaisuus ja erilaiset pelot, masennukset jne.. mutta koitetaan katsoa ja miettiä onko, siinä jotakin muutakin kuin onnellisuutta ja kärsimystä..


rakkautta?

oikeastaan ensimmäisenä mieleeni tulee kysymys onko romanttinen ”rakkaus” rakkautta vai jotakin muuta, ja mitä rakkaus oikeastaan on?

ensimmäinen ja helpoin vastaus tähän on kait se että rakkaus on toisesta välittämistä, jotain sellaista jossa epäitsekkäästi otetaan huomioon toisen tunteet ja toisen ihmisen etu, silloin kuin nämä eivät ole ristiriidassa, ja näin yleensä tapahtuukin kun molempien halut ja toiveet kohtaavat, mutta entä kun tuleekin tilanne jossa parilla ei menekään halut ja tavoitteet yksiin?

Yleensä tällaisessa tilanteessa odotetaan selvästi että jos toisesta välittää niin asettaa tämän edun omansa edelle, mutta näin harvoin käy, sillä tuskin mitkään muut ihmiset riitelevät niin paljon kuin toisiaan ”rakastavat” parit. Ja heidänhän pitäisi välittää ”rakkaastaan” enemmän kuin itsestään

Oikeastaan monet jopa pyrkivät ns. omistamaan kumppaninsa sanellen tämän menemiset ja tekemiset, jottei toinen vahingossakaan törmäisi kiinnostavaan toisen sukupuolen edustajaan missään tilanteessa oikeastaan jättäen toisen tunteet itsekkäästi täysin huomiotta. Jolloin on hankala puhua välittämisestä/rakastamisesta. Jonka takia romanttisesta ”rakkaudesta” puhuttaessa rakkaus sana on lainausmerkeissä.

Tuohon äskeisen voi tietenkin lisätä että tämä on ihmiskohtaista ja siihen liittyy paljon asioita omasta itsetunnosta ja luottamuksesta toiseen, vai liittyykö vai kyttääkö jokainen sittenkin vain merkkejä toisen kiinnostuksen ilmaisuista itseensä ja muihin vastakkaisen sukupuolen edustajiin määrittäen niin oman vetovoimansa.. jolloin itsetunto ja luottamus jne. olisivat kiinni toiset käytöksestä ja pienistä tunteen osoituksista.

Eli ”rakkaus” vaikuttaisi ”rakkaudelta” vain jos molemmat ovat samoilla linjoilla, jolloin kyse saattaa olla jostain muusta kuin välittämisestä. kuin haluttaisiin omistaa jotain kaunista ja ainutlaatuista niin että muut eivät paljon saa katsoa tai koskea.

millaista sitten olisi rakkaus joka kuvaisi sitä tunnetta jonka haluaisimme tämän kauniin tunteen olevan?
Käsittääkseni se olisi jotain missä voisimme nauttia toisen seurasta iloisena, miettimättä sen enempää sitä missä hän poissa ollessamme liikkuu tai tekee ja kenen kanssa. Voiden olla onnellisia hänen uusista mukavista tai miellyttävistä tuttavuuksistaan ilman, että pelkäisimme menettävämme hänet toiselle,. Tietäen että hänen tunteensa heräisivät tätä kohtaan se ei mitenkään vähentäisi niiden tunteiden arvoa mitä hän tuntee itseämme kohtaan. Ja jopa lisäisi niiden arvoa, ja ihmisen kykyä rakastaa. Jolloin ei olisi mustasukkaisuutta tai omistushalua jne. ja pystyisimme sietämään paremmin toisiamme. Mutta harvat ihmiset tuskin ketään pystyy tällaiseen välittämiseen. Se ainakin ratkaisisi monta ongelmaa..

onko romanttinen rakkaus itsekeskeistä

Toisin sanoen rakkaus olisi sitä missä ajattelemme toista ihmistä ennen itseämme, jopa kokonaan itsemme unohtaen, mutta tällöin on kyllä hankala tuntea mitään himoa/halua toista kohtaan vai mitä mieltä olette?

Koska tuntiessaan himoa/halua ihminen ajattelee omaa mahdollista tulevaa nautintoaan, ja unohtaen itsensä hän ei todennäköisesti ajattele omaa mielihyväänsä, josta seuraa että hän ei koe himoa tätä mielihyvää kohtaan. Joka on periaatteessa ”ei itsensä ajattelua”, joten se on epäitsekästä ajattelua. Mitä taas romanttinen ”rakkaus” ei selvästikään ole.

jonka vastakohta taas on se että ajattelee itsekkäästi omaa nautintoaan, jota taas kutsutaan ihastukseksi kun tämä mielihyvän kohde samaistuu tiettyyn henkilöön, jolta kyseinen ihminen uskoo saavuttavansa suurimman mahdollisen mielihyvän. Ja tätä pidetään ihastumisena, josta kehittyy myöhemmin rakastumisen tunne kun ihminen kiintyy tarpeeksi ihastumisensa kohteeseen. Eli ihastumisen tunne vain voimistuu rakkaudeksi. Eli tämä perusteellakin voidaan päätellä että ”rakkaus” on itsekkään ajattelun kehittymistä kiintymykseksi halun kohteeseen.. Vaikka rakkaus näyttäisikin epäitsekkäältä alkuun. Niin kun tilanne on se että sukset menevät ristiin niin tilanne selkiää tämän kannalta jokaiselta joka on erimieltä varmasti, kun yrittää manipuloida toisen tunteita haluamallaan tavalla haluamaansa suuntaan. Sen voi kilteinkin ihminen huomata käytöksestään kun sitä tarkkailee. Tai sitten kärsii tilanteesta, joka sekin on itsekkäiden halujen tulosta.

Mihin sitä oikeastaan ”rakastutaan”

Eli ihastuessamme luomme mielikuvan jostain ihanasta, ja kun tämä kuva alkaa toteutumaan ja saamme sille pönkettä alamme luomaan kuvaa / ”kuplaa” onnellisesta tulevaisuudesta, jossa kaikki on ruusunpunaista ja ihanaa. Kaukana todellisuudesta siis. Ja sanottakoon tätä kuplaa rakastumiseksi, eli kun periaatteessa rakennamme koko tulevaisuuden kuvamme haaveen päälle, eläen onnellisena tätä haavetta, kuin heroiinissa ikään, ja peläten sen sortumista, jonka muuten todellisuuden ja arkipäivän esiin tuleminen varmasti tekee… Ja asiat alkavat jälleen näyttämään samalta kuin ne normaalistikin ovat ilman mitään ruusunpunaista. Alkaa arki ja ehkä uuden rakkauden etsiminen. ja näin se sykli kiertää.

Mustasukkaisuus

Oikeastaan tähän aiheeseen liittyy yksi sana todella vahvasti ja se on pelko. Pelkäämme menettävämme sen asian johon olemme niin kovasti kiintyneet. Joka viellä on vaikeasti hallittavissa ja saattaa lähteä omien tunteidensa vieminä jonkin ns. paremman matkaan niin helposti. Jos vain sattuu sellainen osumaan paikalle, joten tätä tärkeää aarretta pitää vartioida ja yrittää hallita parhaansa mukaan niin että näin ei kävisi. Keinolla millä hyvänsä.

Tai ainakin näin kuvailisin mustasukkaisen toimintaa. Periaatteessa tällainen ihminen on jo saanut aikaisemmin vihiä rakkaansa kiinnostuksesta muualle seuraamalla tämän käytöstä, joka vaikuttaa varmuuteen siitä onko tämä ihminen varmasti vielä tulevaisuudessakin siinä missä sen halutaan olevan. Ja koska jos vihjeitä muuhun suuntaan alkaa tulemaan niin tilanne jossa unelmakupla puhkeaa alkaa olemaan lähellä ja sitä kuplaa suojellaan. Kuplan puhkeaminen on kova paikka kun se sisältää kuvan koko elämästä lähi tulevaisuudessa ja tämän kuvan menettäminen on kuin menettäisi elämänsä, jota se kupla edustaa. Jolloin sitä saatetaan puolustaa väkivaltaisestikin, keinolla millä hyvänsä. Riippuen ihmisestä ja mitä uskaltaa tehdä.

Kuitenkin pyritään kaikin mahdollisin keinon estämään tilanne jossa kupla voisi päästä edes lähelle puhkeamista. Eli hallitsemaan tilanne ennalta ehkäisevästi.

Sitten on tietysti pitkäaikaiset suhteet, joissa toiseen ihmiseen on kehittynyt side ja pelko menettämisestä keskittyy enemmän tilanteeseen, jossa toista ei enää ole. Jolloin luodaan pikemminkin kauhukuvaa omasta tulevaisuudesta ilman toista ihmistä jonka kanssa on totuttu elämään. ja pyritään välttämään tämän kuvan toteutumista.

Puuttuva tekijä

Kuitenkin suhteista saattaa joskus löytyä välittämistäkin ja toisen huomioon ottamista, jopa ennen omaa etua. Vaikka näin yleensä tapahtuu kun huomataan että oma etu on se että välillä antaa toisen saada tahtonsa läpi. Eli selvää viisasta logiikkaa, muttei todista etteikö romanttinen ”rakkaus” olisi itsekästä.

Mutta epäitsekkyyttäkin välillä suhteista löytyy, jossa toisesta välitetään ja otetaan huomioon. Varisinkin kun ajatellaan tilanteita joihin toisessa ei kohdistu mitään haluja tai odotuksia, vaan hän on kumppani jonka kanssa asiat jaetaan. Tässä tilanteessa ei myöskään ilmaannu mitään pahaa oloa toisen menemisistä tai tekemisistä, vaan ihminen voi viettää aikaansa välillä muidenkin kanssa niin kuin haluaa. Tämä periaatteessa onnistuukin kun toiseen luotetaan 100%. Ja toimiikin niin kauan kunnes mitään uhkakuvia menettämisestä ei tule. Eli tällainen toiminen perustuu luottamukseen siitä että toinen suhtautuu ainoana henkilöön. Josta itsekkyys ja omistushalu tulevat jälleen kuitenkin näkyviin. Ja jos se onnistuu ilman tätä luottamusta toiseen niin kysehän on ystävyydestä vai mitä.

Sitten on vielä niin sanottu vapaa suhde jossa voi mennä ja touhuta niin kuin haluaa. Mikä mun mielestä onkin se paras romanttisen ”rakkauden” edustama suhde. Vaikka jälleen moni on sitä mieltä että tällaisessakaan suhteessa mitään rakkautta ole kun ei haluta omistaa toista yksinoikeudella. Että kyse olisi siinäkin ystävyydestä, koska ei ole mustasukkaisuutta tai vastaavia tarpeita hallita yksinoikeudella toista. Vaikka negatiivisten tunteiden puuttuminen on minusta vähintäänkin järkevää. Voisi melkein päätellä että niiden halutaan kuuluvan suhteeseen.

Romantiikka

Romantiikka, jota joskus keskiajalla myös ritarillisuutena pidettiin. Eli noin 1800 luvulla oli niin sanottu ritarillisuuden aikakauden uudelleen esiinmarssi, jossa alettiin luoda kuvaa ”rakkauden” romanttisuudesta erilaisin lahjoin ja vastaavin elein. Josta oikeastaan kehittyi kuva siitä miten tietynlainen romantiikka kuuluu rakkauteen. Eli sitä ei ole aina ollut vaan se kehittyi edellisen vuosisadan aikana. Jolloin nykyään odotetaan oikein että miehet suorastaan palvovat naisia rakkautensa lumoissa, tehden runoja sun muuta ”ihanaa”.

Eli romantiikassa on kyse tietynlaisesta ”romanttisesta” tavasta osoittaa tunteita. Järjestäen naiselle tai no ehkä miehellekin, yllätyksiä ja muuta kivaa ajanvietettä. Toisaalta tällaiset eleet muistuttavat aikas paljon eräänlaista työpaikkanuolentaa. Kun etenemishaluiset miehet nuolevat pomon persettä kielipitkällä, eli niin sanottua mielistelyä. Samalla periaatteella toimivat rakastuneet miehet jotka haluavat saada tunteidensa (himojensa) kohteen huomion itselleen. Eli tästä voidaan päätellä että romantiikka on tarkoituksen mukaista käytöstä, eli taito saavuttaa haluamansa. Ei niinkään luonteenpiirre kuin jotkut naiset typerinä olettavat. Ja loppujen lopuksi romantiikka tältä kannalta katsottuna on jopa rumaa käytöstä, niin kuin ruskeanenäisyyskin.

Itsekkyydestä

Meinasin jo lopettaa tuohon kun aloin miettimään onko itsekkyys sinänsä pahasta? Vai olisiko kyse jostain muusta. No kuitenkin itsekkyyden perusteella romanttiseen rakkauteen kuuluu negatiivisia ja positiivisia tunteita ja se miten ne syntyvät ja mikä niitä aiheuttaa.

Eli negatiivisia tunteita tuossa onkin jo käsitelty siitä miten haluaa voimakkaasti jotakin ja turhautuu kun ei sitä saa, mutta missä menee niin sanotun hyvän haluamisen raja? milloin se menee yli.

Meinaan jossain kohtaa kun ihminen alkaa vaatimaan toiselta 100% tämän ajasta ja huomiosta. Ja kun näin ei käy tämä aiheuttaa hänelle turhautumista ja sitä kautta suuttumista tai vastaavasti kärsimystä siitä että ei saa haluamaansa. Huvittavinta on se että vaadimme oikeastaan toiselta sitä että hän haluaa meitä aikaamme ja huomiotamme näin paljon mutta emme kykene elämään sen kanssa jos näin käy. Viisasta tosiaan sanon minä, mutta rakkaus taitaa kyllä olla sokea, järjelle sokea meinaan.

Entäpä sitten positiivinen haluaminen mitä se on. Sitäkö että saamme haluamamme ja siten koemme tyydytystä ja onnea, mutta entä jos näin ei käy? Jolloin jälleen alamme hitaasti turhautua, ja vähitellen aikanaan niin paljon että se alkaa itse kullakin näkyä päälle riippuen ihmisestä.
Ja alamme käyttäytyä negatiivisten tunteidemme mukaisesti epäkypsästi, ja tyhmästi vähitellen.

Eli rakkaus periaatteessa muuttuu hyväksi asiaksi saadessamme mitä haluamme, ja huonoksi kun emme saa. Onko jokaisella oikeus saada mitä haluaa vai ei, koska ainakin tässä asiassa se on mahdotonta niin että kaikki saisivat. Tai sitten jokaisen suhteen pitäisi olla avoin suhde ja kaikki olisivat kaikkien kanssa niin sanotusti.

Ratkaisu ongelmaan

Onko tähän ratkaisua? muuta kuin se että unohtaisimme yksiavioisuuden ja antaisimme toisiemme mennä niin kuin haluavat sen kummemmin miettimättä kenen kanssa toinen on ja mitä tekee. Jossa oikeastaan törmäämme jälleen kysymykseen onko se enää ”rakkautta”, kun emme haluakaan enää omistaa toista ja vaatia häneltä että hän on vain minun ja loukkaannummeko siitä että toinen ei halua minua yksinoikeudella. Avoimuus ratkaisisi paljon tässä, paitsi ehkä sukupuolitautien leviämisen suhteen.

Toinen olisi jos suhteessa osattaisiin vain tunnistaa koska reagointi alkaa olemaan liian herkkää, ja mustasukkaisia oireita alkaa tulemaan ”pikkujutuista.” Jolloin pitäisi alkaa tunnistamaan koska se raja ylittyy ja rauhoittamaan itseään ja opettelemaan luottamaan toiseen. Ja oikeastaan juuri luottamuksen puutteesta koko homma johtuukin.

Eli ratkaisuna olisi oikeastaan joko luottamus tai välinpitämättömyys toisen menemisestä. Tai sitten pitäisi alkaa opettelemaan välittämään toisesta ilman sen kummempia vaatimuksia toista kohtaan mikä olisi kaikkein paras. Sillä joidenkin viisaiden ajatusten mukaan itsekkäät halut ja kiintymiset ovat pahasta ja sitä romanttinen ”rakkaus” selvästi on


Kiintymys

Oikeastaan kun ihastuminen syvenee kiintymykseksi toiseen, jossa ihminen oikeastaan alkaa elämään ja kokemaan toisen tärkeänä osana elämää, jopa niin tärkeänä että ei kykene elämään ilman toista. Jolloin ajatuskin toisen ihmisen menettämisestä on tuskallinen jopa kestämättömän tuskallinen.

Eli toisesta ihmisestä luotu ihannekuva (kupla), on tavallaan muuttunut todellisuudeksi, muttei puhjennut hiukan ehkä muokkautunut vähitellen realistisemmaksi. Ja ihminen on ottanut tämän kuvan osaksi itseään niin että sen poistaminen sattuu, osaksi elämäänsä siis. Tämä kupla voi joko puhjeta toisen yllättävän käytöksen kautta esim. pettäminen jne. Tai sitten se vain ottaa ja lähtee kun toisen kupla ihanne suhteesta on puhjennut tai lähellä puhkeamista ja häippäisee suojellakseen sitä.

Oikeastaan varmaan moni suhde kaatuu siihen kun ihmiset etsivät tätä kuplaansa todellisuudesta, aina välillä luullen löytäneensä sen ja huomatessaan todellisuuden olevan toista kuin kuplan niin suhde lopetetaan. Koska kupla periaatteessa on tulevaisuuden toive ja haavekuva niin sen kaatuminen voi olla iso isku ihmisen egolle ja sitä suojellaan tiukasti.

Mutta periaatteessa kiintymyksessä on kyse siitä että toisesta luodaan mielikuva osana itseään niin voimakkaasti että sen poistaminen satuttaa.

Todellinen rakkaus

Viimeisenä muttei vähäisimpänä sitten se mitä rakkaus mielestäni on. Eli ensinnäkin se on totaalisen epäitsekästä, jotain sellaista jossa rakastava ihminen ei huomioi itseään lainkaan ja on valmis auttamaan/tukemaan jne. toista omasta itsestään välittämättä.

Se ei herätä negatiivisia tunteita, koska se ei vaadi mitään, ei odota toiselta mitään, hyväksyy toisen sellaisena kuin on jne… listaa voisi jatkaa pitempäänkin, mutta jokainen ymmärtänee mistä on kyse.

Miksi tällainen rakkaus ei sitten sovi parisuhteen pohjaksi. Oikeastaan vastaus on helppo siinä ei ole mitään sitovaa elementtiä, jossa yksi nousisi ylitse muiden sillä todellinen rakkaus välittää jokaisesta yhtä paljon nostamatta ketään erityisesti esille. Siksi sen pohjalle ei voi luoda suhdetta. Kyseessä on kuitenkin jokin mitä tämä maailma tarvitsisi paljon lisää.