Makuaistin menetys

ii-li

Katsoin Sunnuntaivekkaria. Siinä oli henkilö, jonka makuaisti oli hävinnyt aivovamman vuoksi. Vanhoilla päivillään äitini menetti myös makuaistinsa.

Tänään pelästyin toden teolla: Olenko minäkin menettänyt makuaistini? - Näin helteellä nimittäin ajattelin, että olisi mukava syödä salaattia. Ostin kaupasta valmiin "Grab'n Go" -kanasalaatin. Ja taivahan talikynttilät! En tuntenut mitään makua suussani. Söin ja söin, mutta ei mitään makua. - Pelottavaa.

Hätäpäissäni heitin suuhuhuni eukalyptuspastilliin. Se maistui ihan samalta kuin ennenkin. En ollutkaan menettänyt makuaistiani. Salaatista oli vain imetty jollakin ilveellä kaikki maku pois. Jos kurkku ei maistu miltään eikä salaatinlehdet miltään eikä tomaatti miltään eikä kurpitsasäilyke miltään eikä paistettu kana miltään, niin jotakin salaperäistä erikoistaitoa valmistaja on onnistunut käyttämään. (Viimeinen myyntipäivä oli merkitty vasta kahden vuorokauden päähän.)

8

2243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taitaa olla ihan uusi ammattikunta, josta ei paljon puhuta, mutta joka työskentelee aktiivisesti ainakin joissain lounasravintoloissa ja ehkä sitten myös einestehtailla sinun kokemuksestasi päätellen.

      Mikähän keksittäisiin neuvoksi, että pääsisimme ko. ammattikunnasta mahdollisimman pian eroon?

      • minulla meni ruokahalu matkalla kun tulin pohjoisesta.Olin 30 asteen lämpöisessä autossa koko päivän.En saanut mitään syötyä.

        Aamupuuronkin söin sellaisella hartaudella vielä seuravana aamuna.
        Sain siitä sellaisen päännouseman että en ole senjälkeen pihistellyt ruuan kanssa kun kerran maistuu niin syön mitä mieli tekee.


    • Pelle1Peloton

      ...niitä kaikkia valmisruokia ostella. Kyllä nykyinen elitarviketeollisuus osaa hävittä maun kaikesta, jopa valkosipulista.

    • Kalle-Aaretti

      Josko nämä valmissalaatit pakataan sellaisen suojakaasun sekaan, mikä pasiliskojen ohessa nististävät myös maun.

      Kyllähän siihen satsiin tietys makua ja hajua saa, kun jättää sen avattuna pirtin pöydälle pariksi päiväksi. Tosin voisi pakki ärhennellä, jos satsin sitten söisi.

    • PLm/Etu-Töölö

      Veljeni ja hänen vaimonsa ovat kovia tupakoimaan. Jo 20 iässä kysyin kerran heiltä miltä ruoka maistuu kun he olivat illallisella meillä. Eivät maistaneet. Turhaan tehdä tuntikaupalla töitä keittiössä ja kokata kalliilla raaka-aineilla ainakin tupakka vieraille.

    • Minulle on sattunut yhden ainoan kerran elämässäni niin, että haju- ja makuaisiti hävisi kokonaan kun olin flunssassa.
      Perheenjäsenet saivat maistaa ja maustaa ruoan, kun minun suussani ei maistunut mikään miltään.
      En olisi myöskään tuntenut ruoan käryä, jos olisin paistanut jotakin liikaa.
      Kauhea kokemus!

      Ainoa hyvä puoli tuosta olisi mielestäni ollut että olisin voinut maistaa ruotsalaista hapansilakkaa (surströmmingiä) eikä vatsani olisi kääntynyt ylösalaisin! :)

      • ii-li

        Kovan flunssan takia makuaisi meni kolmeksi viikoksi. Ainoat maut olivat suolainen ja makea. Sen jälkeen en ole pitänyt suolasta.


    • tytön tyllerö

      Olen samaa mieltä, valmisruokien makuelämyksissä olisi parantamisen varaa. Näin kesällä suurin maun antaja valmissalaateissa on etikka, joka on myös säilöntäaine.
      Entä sitten lounasravintolat. Olin ryhmän mukana tarkastamassa palvelutalojen ateriapalvelua.

      Huh mitä tuli eteen,ruuat tulevat 5 -10kg pakasteena, siitä vaan sulatukseen kattilaan ja pöytään. Kanaviillokit raakapakasteena ihme mössössä, jotka sitten pannulle ja uuniin paistumaan. Keitoilla sama kohtalo. Salaatit samoin valmiina n 5kg muovilaatikoissa, samoissa jota marketit myyvät irtomyynnissä. Ja tietenkin "nahkaperunat" ovat oma lukunsa puolikypsinä muovipusseissa. Mikä vielä ihmeellisintä, yksi palvelukeskus on pääpaikka, josta ruoka jaetaan 8 eri lounaspaikkaan.
      Tätä ne säästöt teettävät. Keskuskeittiöt ovat arkipäivää, niihin on siirrytty kaikkialla.

      Ei ihme jos makuaisti ei rekisteröi suussa eri makuja - kaikki vedenmakuisia. Ukkoporukka joka on aterioinut paikassa vuosia, olivat sitä mieltä, ettei vyössä tahdo pituus enää riittää on siirryttävä henkseleihin, joskus ottaa leuoille syödä tätä sapuskaa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1420
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      290
      1255
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1038
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1019
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe