Teodikean ongelma

Nimimerkki H.H. kysyi minulta teodikean ongelmasta. Eli siis:

miksi maailmassa on pahaa olemassa, vaikka Jumala on hyvä ja Hän on rakkaus?

Tämä on kysymys, johon yksikään järjestäytynyt uskonto ei ole kyennyt vastaamaan. Mutta itse sain vastauksen asiaan.

Kysymys ei ole panteismista, vaan siitä, että uskonnot asettavat koko kysymyksen nurinkurisesti. Joka ainoa uskonto tässä maailmassa olettaa, että tämä maailma on ensisijaisesti meidän kotimme, ja me olemme ensisijaisesti tämänpuoleisia olentoja.

Kuolemakokemuksissa - myös omassani - on selvinnyt, että koko asetelma pitäisi kääntää toisin päin. Me olemme täällä materiassa vain tilapäisesti. Tämä maailma ei ole oikea otimme, vaan tuonpuoleinen on oikea kotimme. Me olemme täällä vain tilapäisesti.

Teodikean ongelma lähtee purkautumaan kahdesta asiasta, jotka minulle selvisivät kuolemakokemuksessa. Ne ovat:

1) Olemme täällä vapaaehtoisesti. Eli saamme täällä täsmälleen sitä mitä tilaamme.

2) Tämä maailma EI ole oikea kotimme. Olemme vain koulussa täällä. Tämä maailma on juuri sellainen kuin mitä sen pitääkin olla.

Teodikean ongelma redusoituu siihen, että mitään ongelmaa ei ole! Tämä maailma on juuri sellainen kuin mitä sen pitääkin olla - ja olemme täällä vapaaehtoisina, kokemassa tämän maailman kaikessa kovuudessaan, alastomuudessaan ja pahuudessaan - jotta kehittyisimme ja kasvaisimme.

Olemme täällä erossa Jumalasta - olemme täällä oppimassa kirjaimellisesti kantapään kautta miltä tuntuu olla erossa absoluutista rakkaudesta, kaikkitietävyydestä ja iäisyydestä, ja olemme täällä kokemassa turvattomuutta, hätää, vääryyttä, pahuutta, sortoa ja ahdistusta, että oppisimme tuntemaan ne. Meidän tehtävämme on luoda rakkautta maailmaan, jossa rakkautta ei ole luonnostaan, ja oppia rakastamaan itseämme, toisiamme ja Jumalaa.

Mikä on ratkaisu teodikean ongelmaan? Se, ettei mitään ongelmaa ole olemassakaan - tämä maailma on juuri sellainen kuin mitä sen pitää ollakin! Jotta me oppisimme todella perusteellisesti, maailman tuleekin olla kova, julma, paha ja epäoikeudenmukainen. Me olemme saaneet juuri sitä mitä tulimme tänne kohtaamaankin. Lankesimme syntiin, jotta saisimme oppia hyvän ja pahantiedon ja jotta saisimme tulla samanlaisiksi kuin Jumala itse.

Kaikki kärsimys on lopultakin vain väliaikaista, sillä kaikki kyyneleemme pyyhitään lopulta pois, ja me kaikki palaamme lopulta takaisin Taivaan kotiin. Kärsimys on siksi "vain" tavallaan illuusio: tosiasiassa vain materiaalinen kehomme sekä psyykkinen egomme (joka on kuolevainen) kärsii. Mutta pahuksen todelliselta se kuitenkin tuntuu!