Aika moni tarjoaa abortin tilalle yksinhuoltajuutta teemalla "kyllä sitä pärjää". En tiedä kuinka moni todella näistä ehdottajista on ollut yksinhuoltaja. Minä olen ollut sitä ihan käytännössä, enkä ikinä haluaisi kokea sitä aikaa uudelleen.
Muistan vain sen järjettömän väsymyksen ja välillä ne epätoivon hetket, mitä se oli ponnistellessani päivästä toiseen eteenpäin. En voi sanoa, että olisin pystynyt nauttimaan lapsestani tai iloita elämästä. Se ei aina todellakaan ole niin helppoa kuin millainen kuva siitä annetaan. Se aika on täysin sumua. Minulla oli tukiverkosta, mutta siitä huolimatta en sitä aikaa takaisin haluaisi.
Aina yksinhuoltajuus ei ole mikään "kyllä sinä pärjäät" -asia. Sitä vaihtoehtoa kannattaa todella pohtia monelta kulmalta, jos tietää valmiiksi yksin kasvattavansa lasta.
Uskon, että suurin osa on miettinyt myös adoptio-mahdollisuuden valmiiksi. Mutta en usko että kovin moni oikeasti haluaa olla raskaana yhdeksän kuukautta. Vaikka lapsettomia pareja on paljon, ei minun mielestäni tarvitse tässä tilanteessa olevien miettiä heidän murhettaan. Ei ole helppoa myöskään tulla raskaaksi "ei-toivotusti" ja miettiä mitä pitäisi tehdä. Emme voi elää toisten murheitten mukaan, vaan joudumme ajattelemaan yksinomaan omaa parastamme asiassa kuin asiasssa.
Muistan vain sen järjettömän väsymyksen ja välillä ne epätoivon hetket, mitä se oli ponnistellessani päivästä toiseen eteenpäin. En voi sanoa, että olisin pystynyt nauttimaan lapsestani tai iloita elämästä. Se ei aina todellakaan ole niin helppoa kuin millainen kuva siitä annetaan. Se aika on täysin sumua. Minulla oli tukiverkosta, mutta siitä huolimatta en sitä aikaa takaisin haluaisi.
Aina yksinhuoltajuus ei ole mikään "kyllä sinä pärjäät" -asia. Sitä vaihtoehtoa kannattaa todella pohtia monelta kulmalta, jos tietää valmiiksi yksin kasvattavansa lasta.
Uskon, että suurin osa on miettinyt myös adoptio-mahdollisuuden valmiiksi. Mutta en usko että kovin moni oikeasti haluaa olla raskaana yhdeksän kuukautta. Vaikka lapsettomia pareja on paljon, ei minun mielestäni tarvitse tässä tilanteessa olevien miettiä heidän murhettaan. Ei ole helppoa myöskään tulla raskaaksi "ei-toivotusti" ja miettiä mitä pitäisi tehdä. Emme voi elää toisten murheitten mukaan, vaan joudumme ajattelemaan yksinomaan omaa parastamme asiassa kuin asiasssa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minä olen kahden pienen lapsen YKSINHUOLTAJA äiti (vieläpä ex teinimamma) ja kiitettävästi olen lapsen kasvattanut. Rankkaahan se välillä on, mutta kaikesta on selvitty. Lapset eivät ole jääneet mistään oleellisesta paitsi.
Niin, ja vaikka olenkin yh, haluaisin vielä yhden lapsen. Ja senkin haluaisin kasvattaa yksin. Kaikesta selviää jos vain on haluja. luonteenlujuutta se vaatii. Kaikista kun ei vain ole äidiksi ja kaikilla kun ei ole pinnaa kasvattaa lapsia yksin. Toisten pitää päästä "elämään" ilman lapsia, toisten ei! Ihmiset ovat erilaisia!
Joten älä yleistä!!!
Ehkä todellakin sait vaikutelman, että yleistin asiaa. Mutta täällä ei ole kukaan kertonut, että kaikille se ei todellakaan ole mikään miellyttävä kokemus. Kaikki sanoo vain "kyllä sinä pärjäät" -tyyliin. Kaikki vain eivät siitä selviä. Minä koin tuon ajan niin raskaaksi, että halusin vain kertoa ettei se ole aikaa jota minä tahtoisin takaisin. Ja jos joutuisin uudelleen tilanteeseen jossa pitäisi valita abortti tai yksinhuoltajuus, niin tietäisin mitä tekisin.
En kiellä sitä, etteikö se olisi osalle hyvä ratkaisu mutta ei suinkaan kaikille.
Asia kannattaa sisäistää ja miettiä omia voimavaroja kun päätöstä tekee puolin jos toisin.
Minä suuresti ihailen kaikkia yksinhuoltajia, jotka jaksavat kantaa niin suuren vastuun ihan omin voimin. Kyse ei ole siitä.
Ja niinkuin kirjoitin, että AINA se ei ole niin yksinkertainen ratkaisu tai että kaikki pärjäisivät vaan pitää punnita omat voimavarat..
Väität tuossa, että "luonteenlujuutta se vain vaatii". Ei elämän tarvitse eikä täydy olla pelkkää selviämistä. Toisekseen, jos itse oletkin selvinnyt yksinhuoltajuudesta paremmin, ymmärräthän silti ettei näin silti kaikilla ole -ja olethan myös empaattinen heitä kohtaan.
Ihmiset ja heidän elämänsä ovat kovin erilaisia eikä yksi ole parempi kuin toinen vaikka selviäisikin rankasti elämäntilanteesta paremmin kuin toinen!
Miten ihmeessä tämä yksi yh sai alkuperäisen viestin väännettyä noin vaikeaksi? Alkuperäinen kirjoitti omasta kokemuksestaan..ei hän pyytänyt mitään yh suitsutusta vaan antoi aihetta ajatella toisellakin tavalla, tavalla jota ei moni täällä edes ajattele..itse olen ollut 1 lapsen yh ja ystäviä ja sukulaisia ympärillä vaikka miten, enkä minäkään kaipaa sitä aikaa..koin itseni vain silloin vielä yksinäisemmäksi kuin koskaan..ja jos olet teiniyh ollut niin pitääkö siitä antaa joku ylimääräinen kehutulva että juuri sinä olet pärjännyt hyvin.. ihmiset ovat todellakin erilaisia ja menneisyys ja moni muu asia vaikuttaa elämään ja hyvään oloon, mutta jos sinun elämänkokemus perustuu teiniäiti ajoille ei sinulla ole tietenkään ehtinyt kokemusta edes muusta karttua...luonteen lujuudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa! Tällä hetkellä olen 35v 4 lapsen äiti elämässä todellakin paljon nähnyt enkä nosta itseäni milleen jalustalle missään tilanteessa koska olen sinut itseni kanssa!
kohtaan tekstisi varmaankin? Halusit ilmeisesti vastata edelliselle..
Olen samaa mieltä siitä, etteivät kaikki jaksa samalla lailla. Kyseessä onkin tosi hankala asia, ja omaa jaksamistaan tulee miettiä. Mutta yhteiskunta painostaa mielestäni liikaa. Ihmisten ei anneta tutkia omia voimavarojaan, vaan tulee kritiikkiä suuntaan ja toiseen.
Kyllä sinä jaksat jos vain haluat tai yh:n elämä on yhtä helvettiä- kommentit ovat ääripäitä! Ei oikein kannusteta itsetutkiskeluun.
missä vika? aika moni ihminen on elänyt ruusuilla tanssien, eivätkä edes tajua, millaista elämä oikeasti voi olla. Lapsi "hankitaan" silloin kun sellainen "halutaan", eikä mietitä seurauksia.
Mutta kyseessä on asia jossa on monta muttaa.. ei ole yhtä oikeaa vastausta. Ihmiset eivät aina oikein tiedosta omia voimavarojaan. Ja ne jotka tietävät, eivät välttämättä uskalla/ osaa pyytää apua kun sitä tarvitsevat. Ei kukaan jaksa yksin koko elämäänsä, tukea on hyvä saada.
Lapsilla ei ole kaikki hyvin, jos ei ole äideillä, joten äitien tulee huolehtia myös itsestään.
sanoin että se vaatii luonteen lujuutta, en että VAIN luonteenlujuutta! kaksi aivan eri asiaa!
Ja kyllä, ymmärrän ja tiedän että kaikilla ei ole voimia samalla lailla. En tarkoittanutkaan asiaa niinkuin sinä sen väänsit.
Hyvin olen saanut itse lapseni kasvatettua, on ollut tukiverkostoa ynm. mutta tiedän myös millaista helvettiä yksinhuoltajan elämä voi aina välillä olla. Ja siksi tiedänkin, että äitien pitäisi uskaltaa pyytää apua kun sitä tarvii. Vaikka itse jaksoinkin, tiedän, että kaikille se ei ole "yhtä helppoa" (vaikkei se helppoa olekaan).
Mutta uskonpa, että minunkin yksinhuoltajan elämässä ovat pahimmat karikot vielä edessä =)
Ja minä jos kuka olen empaattinen niitä kohtaan, joilla voimat ovat vähissä. Enkä ole väittänytkään että olisin parempi kuin kukaan muu. Tarkoitan sitä, että tässä yhteiskunnassa tulisi enemmän miettiä sitä, kuinka saadaan tuettua ihmisiä, jotta he tunnistaisivat omat voimavaransa ja osaisivat pyytää apua silloin kun voimat loppuvat.
Toiset katuvat, toiset eivät. En syyllistä ketään, enkä tuomitse. Niin se vain on. mielestäni se, joka väittä ettei ikinä ole tarvinnut kenenkään apua, leikkii marttyyria. JOKAINEN äiti joutuu koville, sitä eivät vain kaikki myönnä!!!
jos sinä pärjäsit, se ei tarkoita että muut pärjää.
Tekstistäsi päätellen olet kantanut ratkaisusi vuoksi henkistä veroa .
sitä, että sinä et selvästi luota ihmisiin. minä ite, minä minä minä pärjään ja teen ja pysyn lujana ja haluan yksin itse lapseni kasvattaa ja vielä yksi isätön lapsi kiiitooos.
Taitaisi olla luonteenlujuudellesi testiä liikaa normaalissa parisuhteessa? Yh on se helppo ratkaisu jolloin saa tehdä kuten itse haluaa.
Mielenkiintoinen teoria minun parisuhteesta. Tiedoksi vain, että en kuitenkaan ole tietoisesti yh, vaan mieheni kuoli ennen toisen lapsen syntymää.
Ilmeisesti et ymmärrä luettua. tule jauhamaan sitten kun opit ymmärtämään mitä luet! Ja en ole milloinkaan väittänyt, että yksinhuoltajan elämä olisi helppoa. Toiset vain selviytyvät siitä toiset eivät. Enkä ole ikinä väittänyt että olisin parempi kuin muut. Ja kyllä. vielä yhden lapsen haluan, ja kasvattaa yksin. rakastan yhä edesmennyttä miestäni. Ehkä se on sairautta, mutta sitten olkoon..
Olenko väittänyt niin? En ole!
Ja kyllä olen kantanut, mutta uskallan pyytää apua, enkä leiki marttyyria. kukaan ei jaksa yksin. Ja tarkoitin sitä, että on monia asioita joita tulee pohtia. eikä tehdä aborttia vain sen takia että mitä muut sanovat. Enkä todellakaan väheksy niitä jotka tekevät, vaan kunnioitan toisten päätöksiä. Tämä olikin vain minun mielipiteeni, kuten alkuperäisellä oli omansa.
..on haluta hankkia lapsia silloin kuin niitä todella halutaan? Eikö se ole pääsääntöisesti se kaikkein paras tilanne, jos vanhempi tuntee olevansa tarpeeksi kypsä ja lapsi on rakastettu ja toivottu?
Jos lasta ei sitten tulekaan biologisesti tai muita mutkia tulee matkaan, nehän ovat sitten niitä elämän mutkia.
"vaikka olenkin yh, haluaisin vielä yhden lapsen. Ja senkin haluaisin kasvattaa yksin. Kaikesta selviää jos vain on haluja. luonteenlujuutta se vaatii. Kaikista kun ei vain ole äidiksi ja kaikilla kun ei ole pinnaa kasvattaa lapsia yksin. Toisten pitää päästä "elämään" ilman lapsia, toisten ei! Ihmiset ovat erilaisia!Joten älä yleistä!!!"
Tässä oli suora lainaus vastauksestasi ap:lle, missään et mainitse, että et olisi yh omasta tahdostasi, sairas tosiaan olet jos meinaat vielä lapsia tehdä yksiksesi koska sulla ei ole miestä toistaiseksi olosuhteiden pakosta!
Hanki hyvä suhde äläkä mussuta mitään "ikävöin haudassa olevaa"-juttuja, ja perusta sitten se perhe. Ihan keskenkasvuinen ajatuksesi tehdä lapsi vain itsellesi koska on niin jaloa olla yh. Bytheway en edes usko tuohon leskeyteesi, lesket puhuu itsestään eri tyylillä kuin sinä. He JÄIVÄT yksin, sinä olet ja haluat aina olla yksin=et osaa sitoutua.
Siinä sulle mietittävää.
tiedostamattako olet yksin?
Tuo oli tosiaan uusi näkökulma tälle palstalle.
Olen itse yksinhuoltaja, lapseni on nyt 8kk ja ukko hävinnyt kuin pieru saharaan. Lapseni hoidan täysin yksin ja hyvin olemme pärjänneet mutta silti, on tämä toisinaan henkisesti rankkaa.
Iltaisin yksinäisyys on huonoina päivinä kova, ei ole ketään kenen kanssa iloita lapsen saavutuksista ja ihanuudesta tai kenen kainaloon käpertyä väsyneenä.
Hyvinä päivinä sen unohtaa.
En ole heikko ihminen mutta olen IHMINEN =)
Ja itse en ikimaailmassa pystyisi luovuttamaan synnyttämääni lasta kenellekään muulle ja toisinaan ihmettelen miten kukaan voi siihen edes pystyä, rakkaus omaan lapseen kun on niin vahva tunne.
Aina annetaan vaihtoehdoksi se että mieluummin kuin abortti, anna lapsi adoptioon.
KUKA kykenee kantamaan lasta 9 kk sisällään, kokemaan synnytyksen tuskan ja riemun kun se pannahinen sieltä maailmaan tulee ja saa sen syliinsä, maito nousee rintoihin ja sille pitäisi jotain tehdä..? Kuka kykenee olemaan täysin tunteeton tuossa tilanteessa..? Kuka kykenee antamaan lapsensa pois..?
Itse abortin tehneenä jouduin kovettamaan itseni - se on vain ja ainoastaan kasa soluja. Se ei tunne/ajattele tms. En kadu tekoani, koska siihen oli hyvät syyt, pääasia että itse tiedän ne, muilla ei väliä.
Mutta kyllä joskus tulen haluamaan lapsen, ja tulen kykenemään ajattelemaan raskauden eritavalla - sillä tavalla kun haluttu ja rakastettu lapsi odotetaan maailmaan, tutkien jokaista kehitysvaihetta suurella innolla.
Vaikka kuinka 9kk inhoaisi sitä mikä sisällä on, kuka viitsisi moisen vaivan palkaksi antaa "tekeleensä" pois?