Miksi perusasia,kuten sähkön sallitaan olla pörssi voittoja tuottavana ulkolaisille sijoittajille? Vastaapa hallitus reilusti ja kansankielellä. MITÄS TEHTÄIS KANSALAISET?
Pörssisähkö
keppikerjäläinen
5268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
siitä, että päättäjillä on itselläänkin kassit täynnä sähköyhtiöiden osakkeita?
kauppakorkeakoulun ex-proffa idiootti vesa puttonen totesi muutamia vuosia (n1995) sitten että eihän sillä omistajuudella mitään väliä ole - siis sillä kuka omistaa ja mitä - ei onnistunut tämä henkilö pörssissä, mutta aina vaan vieläkin sen hopinöitä kuunnellaan"
YLE 05.07.2006, klo 07.07
Maanpuolustuskorkeakoulun professorin Aki-Mauri Huhtisen mukaan ulkomaisesta omistuksesta saattaa syntyä turvallisuusongelma Suomelle. Huhtinen sanoo Kansan uutisissa, että pörssiomistuksen aikakaudella Suomesta on tullut yksi villeimmistä ja vapaimmista toimintakentistä.
Professori Huhtisen mukaan Suomen kaltaisessa pienessä maassa ulkomainen omistus saattaa olla riskitekijä, kun ajatellaan maan talousturvallisuutta ja huoltovarmuutta.
Erityisen kriittisenä talouden alana hän pitää energiaa.
Huhtinen sanoo, että ilman EU:n mukanatuomaa vakautta Suomi olisi vailla kansainvälistä taloudellista turvaverkkoa.
Taloussanomat uutisoi ulkomaisten sijoittajien kiinnostuksesta
suomalaisiin pörssiyhtiöihin. Arvopapaperikeskuksen tilastojen mukaan ulkomaalaisomistus on kasvanut kahdeksan prosenttiyksikköä suurimmissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä alkuvuonna.
moneen kertaan...
"Pohjoismaiden sähkömarkkinat on pörssitetty. Toteutetaan EU:n määräämää vapaata kilpailua.
Kotitalouksille se on merkinnyt sähkön hinnan nousua. "
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=152&Itemid=31
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=276&Itemid=80
"Vapaa kilpailu vei sähkön hinnan pilviin
Monet ovat kiroilleet sähkön hinnan nousua. Monet muutkin kiroilisivat, jos tietäisivät, ettei se johdu sähkön tuotantokustannusten noususta vaan sähkön pörssittämisestä ja viekkaista sähkökauppiaista.
EU:ssa sähkömarkkinat "liberalisoidaan". Sillä tavalla sähkön hinta tehdään riippumattomaksi tuotantokustannuksista."
http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti/sahko.htm
"sähköpörssin noin kymmenen toimintavuoden aikana on jo käynyt selväksi, että järjestelmä ei täysin vastaa Suomen ja suomalaisen kuluttajan etuja."
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101980572380
Kauppiaat
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Fortumin%20johdon%20optiovoitot%20Nokian%20huippuvuosien%20tasoa/1101981043723
Päästökauppa
http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/p%E4%E4st%F6kauppametalli.htm
"Tapasin kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen, joka on poliitikko ja kunnon mies.
Olimme yksimielisiä yhdestä asiasta. Kun sähkön hinta Suomessa "eurooppalaistetaan" eli kun siitä tehdään EU:n yhteismarkkinoilla sama kaikille, se merkitsee Suomessa hinnannousua. Sitä, mikä meillä tuotetaan halvalla, myydään sen jälkeen maasta ulos kalliilla. Kahlitut kosket ja ydinjäte vain jäävät ikuiseksi riesaksemme."
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=276&Itemid=80
Suomi on luonnonvaroiltaan sähköntuottajan edullisessa asemassa. Miksi on ryhdytty nostattamaan sähkön hintaa suomalaisille? Optioväki vain hyötyy kansalaisten kustannuksella.