Näistä keskusteluista tulee usein esille as-lasten (ja aikuistenkin) ylivilkkaus. Mutta onko mahdollista, että ihminen olisi hyvinkin rauhallinen ja silti as?
Minussa on monia as-, ja tourette-piirteitä, mutta ylivilkasta minusta ei saa tekemälläkään. Pikemminkin olen usein suorastaan flegmaattinen. Saatoin koulussa esimerkiksi nukahtaa kesken kaiken jos oppitunti oli tylsä. Joskus minulla menee päiviä, että vaan istua möllötän kotona tekemättä yhtään mitään (en edes kuuntele musaa tai katso TV:tä, olen vaan), mutta en silti tunne oloani lainkaan tylsistyneeksi. Päivät menevät usein kuin jossain kuplassa, jossa aikakin tuntuu kulkevan eri tavoin kuin muilla. Herään puolilta päivin, sitten yhtäkkiä onkin jo ilta. Ehkä vasta puolenyön jälkeen minulle tulee sellainen tunne että jotain voisi tehdä, mutta eihän siihen aikaan voi enää tehdä mitään. Sitten vaan valvoskelen ja ihmettelen jonnekin kolmeen-neljään asti aamuyöllä, kunnes uni tulee. Ja seuraavana päivänä taas sama juttu. Jos joku kaveri soittaa ja pyytää minua ulos, vaikkapa leffaan, en jaksa millään lähteä.
Tuttujen on vaikea uskoa, että viihdyn parhaiten omissa oloissani ja he yrittävätkin usein kiskoa minua väkisin erilaisiin rientoihin, mutta ajatuskin sellaisiin lähtemisestä ahdistaa. Samoin juhlissa istun useimmiten vaan yksinäni miettien niitä näitä ja viihdyn ihan mukavasti, mutta kaikki yrittävät väkisin saada minua juttelemaan, tanssimaan tms vähän vastenmielistä, eivätkä millään usko että minulla on ihan mukavaa. Ajattelevat vaan, että olen ujo tai masentunut kun en hillu hulluna yhdessä muiden kanssa.
Minussa on monia as-, ja tourette-piirteitä, mutta ylivilkasta minusta ei saa tekemälläkään. Pikemminkin olen usein suorastaan flegmaattinen. Saatoin koulussa esimerkiksi nukahtaa kesken kaiken jos oppitunti oli tylsä. Joskus minulla menee päiviä, että vaan istua möllötän kotona tekemättä yhtään mitään (en edes kuuntele musaa tai katso TV:tä, olen vaan), mutta en silti tunne oloani lainkaan tylsistyneeksi. Päivät menevät usein kuin jossain kuplassa, jossa aikakin tuntuu kulkevan eri tavoin kuin muilla. Herään puolilta päivin, sitten yhtäkkiä onkin jo ilta. Ehkä vasta puolenyön jälkeen minulle tulee sellainen tunne että jotain voisi tehdä, mutta eihän siihen aikaan voi enää tehdä mitään. Sitten vaan valvoskelen ja ihmettelen jonnekin kolmeen-neljään asti aamuyöllä, kunnes uni tulee. Ja seuraavana päivänä taas sama juttu. Jos joku kaveri soittaa ja pyytää minua ulos, vaikkapa leffaan, en jaksa millään lähteä.
Tuttujen on vaikea uskoa, että viihdyn parhaiten omissa oloissani ja he yrittävätkin usein kiskoa minua väkisin erilaisiin rientoihin, mutta ajatuskin sellaisiin lähtemisestä ahdistaa. Samoin juhlissa istun useimmiten vaan yksinäni miettien niitä näitä ja viihdyn ihan mukavasti, mutta kaikki yrittävät väkisin saada minua juttelemaan, tanssimaan tms vähän vastenmielistä, eivätkä millään usko että minulla on ihan mukavaa. Ajattelevat vaan, että olen ujo tai masentunut kun en hillu hulluna yhdessä muiden kanssa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
itse tunnen ovat voittopuolisesti rauhallisia.
Kullakin on oma temperamenttinsä, se ei suinkaan ole sama asia kuin as-oireisto. Perimän mukana kukin saa vaikka minkälaisia ominaisuuksia.
Introverttejä asseja on enemmän.. tai sit siinä on vielä olemassa oireiston tunnistusongelmia ekstrovrerttien kohdalla kun vanhan autismitietämyksen mukaan autistisisksi luokiteltiin ensisijaisesti sen mukaan ettei puhunt tai oli hyvin vaisu ja sisäänpäinkääntynyt.
Nyt kun tietämystä on tullut lisää, on myös ekstroverrien diagnosoinnissa tapahtunut lisääntymistä. Jopa niin, että sitämukaa kun skitsofrenia diagnoosit vähenevät assi dg:t lisääntyvät.
Ei ole ihme jos ihminen alkaa skitsoilla jos hänet pakotetaan väärinymmärrettynä jonkin muuntyyppisten muottiin vain siksi, että on puhelias ja vilkas.
Autistisuus hyväksytään yhäti paremmin introverteille ja me ekstrovertit kohtaamme paljon vastustusta ja välillä ihan ääliötä suhtautumista kun ihmisillä, jopa ammattiauttajilla on niin suppeat ja osin ihan väärätkin luulot oireistosta.
Temperamenttia ei pitäisi sekoittaa enään as-oireistoon. Tietoa on tarjolla kosolti ja sitä pitäisi levittää laajemmin, että väärinkäsittäminen tämänkin asian kohdalta loppuisi. Se olisi kokonaisuudenkin kannalta kaikkien etu.
Harmi, että ihmiset ylipäätään ovat aina itsekeskeisiä ja ajavat yleensä vain asioita, jotka koskettavat itseä.
Minä toimin as-aktiivina enkä erottele ketään temperamentin mukaan. Meillä pyritään ottamaan huomioon kukin yksilönä, jolla on as-oireisto.
Sit vielä sellainen seikka.. Rauhallisuus..
Lienee niin, että introvertti assi siinä kuin ekstroverttikin muuttuu rauhattomaksi jos hänen struktuurinsa tai elämänhallintansa pettää, streessaantuneena, tms.
Kaikki on niin suhteelista ja vaatii paljon spegulointia suuntaan jos toiseen, jos ei haluta jatkaa entivanhaseen malliin ja lokeroida ihmisiä väärin perustein ja aiheuttaa siten lisää ongelmia.
Että moron vaan ja oli kiva tavata näin virtuaalisesti :)
Totta. Yleensä olen kuin viilipytty ja minusta on hyvin vaikea kaivaa esiin minkäänlaisia näkyviä tunnereaktioita suuntaan jos toiseenkaan. Eli kun muut räyhäävät, minä näytän ehkä hivenen yrmeältä ja kun muut hihkuvat innosta, minä hymyilen vienosti.
Mutta jos petyn kun asiat eivät suju odotusteni ja laskelmieni mukaisesti, jokin naksahtaa päässäni ja saatan saada aivan mielettömän raivarin,ihan kuin uhmaikäinen lapsi. Murrosiässä potkin varmaan jokaisen vanhempieni oven hajalle näiden raivarieni aikana ja taisi astioitakin hajota epälukuinen määrä. Kerran eräässä kesätyöpaikassa järjestin hirmuisen kohtauksen kun palkkaani ei maksettu ajoissa. Olisin ihan hyvin voinut vaikka tappaa jonkun.
Ihmeellistä kahtiajakautuneisuutta tunneilmaisussani siis on. 99% ajasta tunteet lepattavat minimaalisella säästöliekillä ja 1% ajasta olen kuin purkautuva tulivuori. En ymmärrä.
Kun struktuuri pettää autistisella ihmisellä reaktio on luontevasti psykoottisen käyttäytymisen kaltainen.
Lapsina me assit kait räjähtelimme kaikki olimmepa sit ekstroverttejä tai introverttejä.
Itse olen läpikäynyt jo 29v. äitiyttä ja oma ipanani on seurannut äiskän jalanjälkiä. Vaikka hän on mitä sydämellisin ja herttaisin silloin kun asiat sujuvat ilman suuria muutoksia.. auta armias kun tuli jokin isompi muutos elämäntilanteeseen tai hän kohtasi jotakin takaiskuja..
Tavarat lentelivät, hän HUUSI! ja oli vaikeaa keksiä mitään konstia rauhoittaa häntä.
Oikeastaan mikään ei tepsinyt. Kun yritin jotenkin .. mitä hyvänsä, se vain tuntui pahentavan asiaa ja raivo yltyi.
Kun muistelen omaa lapsena olemistani, sama juttu.
Joskus meni ihan överiksi, sekä itselläni muksuna kuin omalla penskallani..
Raivoamista niin totaaliseen tappiin asti, että uupumus yllätti. Vasta sitten rauhoittui kun energiaa ei enään riittänyt ja sit meni elpymiseen oma aikansa, että kykeni ylipäätään hengittämään kunnolla.
Nykyisin asia on jo hyvin tiedossa ja mm. BBC:n tuottamassa autismidokkarissa ( joka oli ihan huippuhyvä ) esiteltiinkin muuatta perhettä, jossa oli kaksi asilasta ja he olivat lähdössä lentomatkalle.
Kaikki sujui ihan hyvin kun perhe kävi kaikessa rauhassa tutustumassa terminaaliin ja koneeseen.
Ilman sitä mukelot olisivat saaneet taas tyypillisen paniikkikohtauksen. Siitähän siinä on kysymys, että autistisesti oireileva muksu voi hyvin kun asiat ovat järjestyksessä ja koko ajan on jonkinlainen tieto siitä ettei mikään yllättävä uhkaa.
Tämähän on pitkälti aistivammaisuutta. On yli- ja aliaistivuutta ja aistit eivät ehkä synkkaa keskenään riittävän hyvin ja sit on kenties aivokemia poikkeavuutta.. Toki sekin voi juontua aistiongelmista.
Olipa niin tai näin, niin autistisesti oireilevalle isot yllätykset, vaikka pettymyksen muodossa niin, että jotakin odottaa tapahtuvaksi, se ei toteudukkaan niinkuin piti tai kuinka itse sen mielessään kuvitteli - ja TRÄMTÄDÄÄ! POKS PUM MÄISKIS RÄISKIS !
Harmillista jos ympäristössä ei ole asianmukaista tietämystä ja suhtautuminen menee hutiin. Jos luullaan, että kyse on vain jostakin uppiniskaisesta kiukuttelusta, oikuttelusta ilman syytä, kiusanteosta, pahankurisuudesta, yms. ja ympäristö vastaa samalla mitalla - se voi olla hyvin traumatisoivaa ja voi jättää vaikka mitä fobioita kun pitäisi osata suhtautua kuitenkin tuntemattomaan tulevaisuuteen optimistisen luottavaisesti.
Voi kumpa täälläkin välillä oireistosta irvailemassa piipahtavat älyäisivät mitä tekevät kun käyvät aukomassa päätään.
Ihmiset ovat perin yksilöllisiä ja erilaisia.
Meillä on nämä ongelmat ja muilla muunlaiset.
Jos autistista vartavasten provosoidaan "shokkiin" kenen vika se on ?
Sen, joka ei mahda reagoinnilleen mitään (lapset), vai sen, joka voi hillitä omaa käyttäytymistään, mutta ei tajua kenties oman heikkolahjaisuutensa vuoksi, ettei kaikille ole siunaantunut sopiviksi säätyviä aisteja vastaanottamaan rajuja muutoksia ja ylläreitä.
Vanhemmiten ihminen oppii hillitsemään itseään ja oleellista on se, että vanhemmiten pitää käyttää aikuisauktoriteettiaan niin, että olosuhteita säädellään mahdollisimman sopiviksi.
Tarpeeksi aikaa, malttia, joustavuutta. Hitaasti - mutta varmasti eteenpäin.. onhan valmiissa maailmassa aikaa :)
Jos olisin itse ollut lapseni suhteen as-tietoinen, olisi ehkä moni kohtaus voitu välttää.. mutta toisaalta.. mahtaneeko niistä mitään tarumoja koitunut. Ainoa haitta on ympäristön väärät tulkinnant ja luokittelut hulluiksi ja ties miksi.
Ja sitähän tämä ei ole.
Ihmisiä ei saisi nimitellä, se on huonoa käyttäytymistä ja käytöshäiriöitä on myös niillä jotka eivät ota asioista selkoa ja provosoivat jatkuvasti, vaikka ei olisi pakko.
Kyllä tuo on niin tuttua, mitä kirjoitit. Itse olen ollut melko rauhallinen yleensä.
En tiedä, mistä johtuu, että assit jakautuvat ihmeen selvästi todella vilkkaisiin ja tällaisiin flegmaattisiin tyyppeihin.
Jostain syystä ne vilkkaat ovat myös todella itsetietoisia ja määrätietoisia.
Luulen, että jokainen meistä asseista voisi tulla sellaiseksi vilkkaaksi, tai vähemmän vilkkaaksi.
Elämässäni on ollut vilkkaitakin aikoja.
Voisin antaa sinulle yhden neuvon, siitä mitä olen itse huomannut.
Vaikka olisi hyvin vilkas, niin joku erityistilanne voi johtaa hetkelliseen passiivisuuteen. Passiiviseen tilanteeseen tottuu helposti ja sitä jää jatkamaan.
Jos yritätä väkisin keskittyä siihen hetkeen missä elät juuri nyt! Ja koitat keksiä itsellesi väkisin tekemistä ja aktiviteetteja, niin mielesi virkistyy ja kohta totut siihen vilkkauteen.
Toinen juttu on sitten masennusjaksot, mitkä ovat ... todella syvältä.
Silloin ei näe edes mitään syytä nousta sängystä. Masennuksessa passiivisuus on äärimmillään. Sillä silloin mikään tekeminen ei edes kiinnosta.
Tässä tavallisessa passiivisuudessa on tyypillistä sellainen omissa maailmoissaan oleminen ja kyvyttömyys elää hetkessä.
Lisäksi on kumman uninen. Sanoit, että heräät kunnolla vasta yöllä.
Itsellä menee joka päivä neljä tuntia sellaisessa tokkurassa, kun ei meinaa millään herätä kunnolla.
Ruokavaliolla voi olla osuutta uneliaisuuteen. Monella muullakin seikalla mutta ihminen on myös sitä mitä syö.
Liiallinen hiilihydraattien nauttiminen voi olla autistiselle ihmiselle pahaksi.
Monilla autismioireisilla on yliherkkyyksiä ja allergioita.. siis oireilua joidenkin ravintoaineiden kanssa. Ei ihme kun ajatellaan sitä että puhutaan nyt ihmisen sisäeritystoiminnastakin, jossa hormoonien ja muun kemian vaikutus on suuri ja jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Joku maallikko oli tuolla jossakin yksinkertaistanut liian simppelisti, että autismi johtuu väärästä ruokavaliosta.
Niinhän asia ei ole - mutta muokkaamalla myös ruokavaliota voidaan epäkiitollisia oireita vähentää.
Serotoniin kanssa saattaa olla ongelmia. Autistiset aivot kaiketi tuottavat runsaasti dopamiinia ja sen sivussa serotoniinin toiminta voi estyä. Asiaa kannattaa selvittää virallisesta aineistosta mutta näin olen itse otaksunut olevan.
Itse olen kokeillut luomua.. en tykkää "myrkyistä".. siis keinotekoisesti valmistetuista lääkkeistä ja olen koklannut Tryptofaani valmistetta, jota saa apteekista. Flekmaattisuusjaksot ovat kuitenkin olleet joko lyhyitä tai sit tuo tryptofaani tepsii itselläni tosi hyvin ?
Myös kalaöljyjen omega rasvahapot tekevät aivoilla tosi hyvää. Tehokasta "voiteluainetta".
Juu..
Minä otaksun, että flegmaattisuudeksi tunnistettu vetäytyminen omiin maailmoihin ei mitenkään pois sulje määrätietoisuutta ja "säpäkkyyttä". Kuin ei myöskään introvertteyskään. Tunnen useitakin sensorttiaia asseja, jotka saattavat vaikuttaa hyvin autistisilta mutta ulkoinen olemus voi hämätä. Sisua ja omaa tahtoa piisaa vaikka muille jakaa jos tarve niille ilmaantuu.
Oma vakikaverini vaikuttaa usein niin poissaolevalta ja viihtyy omissa maailmoissaan, mutta olen kokenut, että hän punnittuine puheineen ja vaisuhkona omaa välillä paljon paljon enemmän pitkäjänteisempää ja topakkaa määrätietoisuutta kuin minä, vaikka sitä itsellänikin esiintyy aika ajoin.. tilanteista toki rippuen ihan riittävästi.
Ei aina..
On huomioitavaa jälleen, että ihminen vuorovaikuttaa paljon ympäristönsä kanssa ja ulkoiset olosuhteet voivat välillä aiheuttaa paniikkia ja jopa psykoottisuutta.
Ahdistuneen ihmisen määrätietoisuus suuntautuu pakoon ja suojautumiseen ja se ei muille näykkään sit määrätietoisuutena. Joskus se voi jopa houkuttaa "hyeenat kimppuun".
Koulu- ja työpaikkakiusatuksi tuleminen, etenkin sakinhivutuksen muodossa ei ole mikään vieras ilmiö edes ekstrovertille ylipuheliaalle ja vilkkaallekkaan as-oireiselle.
Liian monta vaikutinta hallittavaksi kerralla voi olla liikaa kenelle hyvänsä ja autistisuus asettaa omat rajansa noiden suhteen.
Kannatavaa on koittaa etsiä kaikki mahdollinen apu oireiston pitämiseksi siinä reilassa, että jotenkin selviytyy vähemmillä ongelmilla ja hallitsee itse itsensä. Muut voivat tehdä sen hyvin julmalla tavalla piittaamatta kohteestaan.
> Autistisuus hyväksytään yhäti paremmin introverteille...
Totta. Mutta ei introverteilläkään enää välttämättä ole helpompaa - minut leimataan vieläkin ulkoisen olemukseni ja ilmaisuvaikeuteni takia tunteettomaksi ja välinpitämättömäksi ja näin ollen mielisairaaksi.
Lapsena olin "totinen" ja "aina arka" (siis äidin mukaan). Tunneilla istuin hiljaa omissa oloissani, välitunneilla vetäydyimme ystäväni kanssa takapihalle leikkimään. Opettaja sanoi kerran, että on kuin minun ja ystäväni sekä muun luokan välissä olisi seinä. Kerran nostin sattumalta katseeni välitunnilla aloittamastani kirjasta ja huomasin muiden kerääntyneen lattialle satutuokiota varten. Koulukuvaajat saivat aina käskeä hymyilemään. Ja minä vihasin sitä typerää virnuilua.
Saatan makoilla tuntikausia sängyssä mietiskelemässä. Reagoin yleensä vastoinkäymisiin ja levottomaan ympäristöön vaipumalla transsin kaltaiseen tilaan. Mutta innostun kyllä herkästi asioista ja puuhailen mielelläni kaikenlaista. Olen myös aina ollut hyvin sisukas.
Olen kai siinä mielessä kuin vanha volkkari - tuulilasinpyyhkijät ovat joko päällä tai pois päältä.
> On huomioitavaa jälleen, että ihminen vuorovaikuttaa paljon ympäristönsä
> kanssa ja ulkoiset olosuhteet voivat välillä aiheuttaa paniikkia ja jopa
> psykoottisuutta.
Menee ehkä asian vierestä, mutta tuo on mielenkiintoinen aihe. Minusta tuntuu, että varsinkin korkeasti koulutetut lääkärit usein yksinkertaistavat ongelmia ja leimaavat normaaleja ilmiöitä sairauksiksi, eivät välitä syy-seuraus-yhteydestä eivätkä näe potilaitaan ihmisinä.
Tulee heti mieleen joitain tapauksia... Näin kerran pätkän dokumentista (en muista nimeä), jossa natsisaksan aikana joku henkilö suljettiin poliittisista syistä psykiatriselle osastolle. Eräänä päivänä hänen kerrottiin tulleen käytävällä vastaan sopertaen että hoitajat yrittävät myrkyttää hänet. Käsitin, ettei hänellä tosiaan ollut aikaisempia mielenterveysongelmia.
Toisena lehtiartikkeli ruotsalaisesta naisesta joka menetti teini-ikäisenä perheensä. Hän ei surultaan selviytynyt psykologisista testeistä, ja hänet luokiteltiin kehitysvammaiseksi. Hän taisteli pitkään saadakseen asian korjattua.
.. mielisaaraaloista, lääkäreistä..
Ei psykoottisuus mitään hulluutta ole tai epänormaalia. Se on luonnollista reagointia ylikuormittumiseen. Joillakin kyynys vain on siihen hyvin matala ja jotkut eivät ikinä reagoi noin.
Itse ajattelen niin, että mielisairaudet ovat ympäristö ja ihmisen oman olemuksen yhteentörmäämisen aiheuttamia. Ei ihmisissä mitään mielisairauksia sinällään piile.
Kait sen niinkin voi ajatella että vaikka flunssa.. sehän luokitellaan sairaudeksi. Elimistöön pääsee joku virus, jolle elimistöllä ei ole vastustuskykyä. Sit podetaan tauti pois ja ollaan taas terveitä.
Ei kait mieli ole jotenkin muusta irti. Jos aitit kuormittuvat liikaa, jos aivojen sietokyky pettää jonkun yliherkkyyden, eli vastustuskyvyn puutteen vuoksi voi ihminen ajautua vaikka psykoosiin.
Olen itse ollut kerran hyvin lähellä vakavaa psykosia koska olen herkkäaistinen (erityisesti kuulo, mut tunto, maku ja haju myös) ja stressinsietokykyni on alhainen..
Sain apua ja parannuin nopsaan entiselleni.
Onhan niitä kaikenlaisia lääkäreitä ja sairaaloita ja maailmassa paljon väkivaltaa. Kun sodan tms. aikana tai poliittisista, uskonnollisista tms. juonitteluista johtuen teljetään ihmisiä lataamoihin.. tottakai siellä voi seota. tuskin tuollaisen kaltainen väkivaltainen kohtelu sisältää muutakaan myönteistä. Mut se on ihan eri juttu kuin sivistynyt hoito, jota suomessakin sentään jossakin saa.
Ikävää toki että johtaville paikoille yleensä änkeytyvät hinnalla millä hyvänsä pyrkyrit, jotka haluavat rahaa ja valtaa.. jos sellainen sit pääsee määräämään muiden kohtalosta eihän se hyvää voi olla, mutta se on jo ihan toinen juttu.
--------------------------
Ekstrovertti tai introvertii.. hmm..
Ei ole mitään järkeä ruveta arvottamaan esim. as-oireisia paremmiksi tai hunommiksi asseiksi riippuen siitä onko ulos- vai sisäänpäin suuntautunut.
Siitä lienemme yhtä mieltä eikös ?
Assius itsessään autsitsine piirteineen on aina vakanvasti otettava haaste ja kaipaa erityistarpeilleen asianmukaista vastetta.
Olen vaan itse kokenut, ettei aina uskota ja oteta täydestä as-oireilu kun olen ulospäinsuuntautunut.
Tiedän toki että minun oireistoni on lievemmästä päästä, mutta kun minun olotilojani ei kukaan voi nähdä päälle. Usein käy niin, että olen jostakin ärsykkeestä hyvin sressaantunut ja se ärsyke stressaa tasan niin kauan kuin se vaikuttaa ja aiheuttaa ylikuormittumista.
Ans olla sit kun lähettyvillä onkin joku "kouluttaja".. niitä ihmisiä joiden mielestä asiat vaan ny on.. Saankin kuullakseni, että mitä siinä valitat, tai mitäs murjotat..
Ihmiset ovat hanakoita riitelemään piittaamatta siitä että toiselta vois kysyäkin mikä vaivaa tms. Kun sit aletaan kiistellä ja komentaa tilanne vain pahenee.
Eli ADD on se ylirauhallinen ja flegmaattinen.
On sekä ADHD, että ADD.
olen rauhallinen as. Tuo koulussa tunnilla nukahtaminen on tuttua.
Olen myös yöeläjä. Tosin mulla on onneksi yötyö. Viihdyn paljon yksin.
Poikani kanssa myös maailmassa kaikki hyvin, niin kauan, kun asiat menevät hänen mielensä mukaan. Kaikkinaiset kiellot ja rajoitukset saavat hänet kuitenkin raivon partaalle, varsinkin jos kieltoon/kehotukseen pitäisi reagoida välittömästi. Viimeksi aamulla, kun olisi pitänyt lähteä kouluun, pelasi tietsikkaa, eikä olisi malttanut lopettaa millään. (Tiedän, oli ihan tyhmää edes suostua pelaamiseen, mutta sain sillä verukkeella tehtyä aamutoimet rauhassa) Kellon uhkaavasti edetessä oli pakko ottaa isompaa volyymia käyttöön. Kaveri sai uskomattoman raivo- ja kirkumiskohtauksen, minkä ohessa sain kuulla olevani ties mitä. Tuli nyrkkiä pöytään, reppu lensi seinään ja esitti teatraalisen hengenahdistuskohtauksenkin lattialle kaatumisineen siinä lomassa. Pyhästi päätin, että tietsikkaa ei enää ikinä aamuisin avata. Hänelle on muutoinkin tyypillistä syyttää minua (äitiä) osapuilleen naurettavuuteen asti kaikesta, mistä ikinä keksiikin. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että isää hän ei uskalla arvostella, vaikka joskus saattaisi olla syytäkin. Isällään on tapana olla samalla tapaa kuin viilipytty, kunnes pinna palaa sitten arvaamatta. Saattaa siten olla opittuakin käytöstä. Mitä ihmettä näiden raivareiden kanssa pitäisi tehdä? Aina ei ajan varaaminenkaan tai asioista etukäteen kertominenkaan auta. Kaveri kun uppoaa omiin maailmoihinsa, ajantaju katoaa täydellisesti. Todella raskasta on kuunnella myös sitä jatkuvaa syyllistämistä. Hän on syyttänyt minua jopa pikkusisaren synnyttämisestä, silloin kun heille on tullut keskinäistä riitaa ja poikaa on rankaistu. Hän ei tunnu näkevän omien tekojensa ja valintojensa merkitystä suhteessa seurauksiin. Vika on aina jossain muualla. Perustelen ja selitän asiat aina kärsivällisesti. Kerron hyvissä ajoin, mitä seuraavaksi tulee tehdä. Edelleen, vaikka kaveri on jo kymmenen, on silti parasta seistä vieressä, kun aamuvaatteet puetaan. Muutoin todennäköisesti jää lattialle makoilemaan tai tuijottamaan itseään peilistä. Ja sitten tulee kiire, jonka jälkeen taas menee hermot...