Otsikko on hieman hassu, mutta tarkoitukseni on vain haluta jakaa tämä asiani!
Kaksi viikkoa sitten juhannusaattona, olin ajamassa töistä kotiin autolla, kun ajoin autoni romuksi ojaan ajaessani ja sen seurauksena jouduin viettämään juhannukseni sairaalassa lantionmurtuman takia.
Oon niin kiitollinen siitä että mulle ei käynyt onnettomuudessa pahemmin, että lupasin itselleni että jos en tähän lopeta syömishäiriö-helvettiäni, niin se ei lopu koskaan. Nyt jo kaksi viikkoa oksentamatta! Se on minulle pitkä aika kun ennen se oli jokapäiväistä!
Haluan vaan rohkaista teitä lopettamaan vaikka TIEDÄN että se on vaikeaa. Elämä voi päättyä yhtäkkiä miten vaan, mutta bulimiaan minun elämäni ei lopu! :)
Kaksi viikkoa sitten juhannusaattona, olin ajamassa töistä kotiin autolla, kun ajoin autoni romuksi ojaan ajaessani ja sen seurauksena jouduin viettämään juhannukseni sairaalassa lantionmurtuman takia.
Oon niin kiitollinen siitä että mulle ei käynyt onnettomuudessa pahemmin, että lupasin itselleni että jos en tähän lopeta syömishäiriö-helvettiäni, niin se ei lopu koskaan. Nyt jo kaksi viikkoa oksentamatta! Se on minulle pitkä aika kun ennen se oli jokapäiväistä!
Haluan vaan rohkaista teitä lopettamaan vaikka TIEDÄN että se on vaikeaa. Elämä voi päättyä yhtäkkiä miten vaan, mutta bulimiaan minun elämäni ei lopu! :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toivottavasti meillä olisi nyt yksi bulimikko vähemmän!
Se on ikävä kyllä totta että ihmiset yleensä parantuvat tuollaisista sairauksista vasta katsottuaan kuolemaa silmästä silmään. Eikä välttämättä edes läheisen kuolema vaikuta siihen. Vasta sitten kun se tapahtuu omalle kohdalle. Näin sokeita me olemme.
minä taas sairastuin kun läheiseni kuoli.
Sinulle eikukaan... en ole itse kokenut samanlaista ystävän menetystä kuin sinä, mutta jos edesmenneen ystäväsi vuoksi yrittäisit parantua? Hän tuskin haluaisi sinun kärsivän moisesta sairaudesta.
Koeta taistella masennustasi vastaan