Halosen saavutuksia 1. kaudelta:
1. Ulkopolitiikka. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Suomen suhteet ulkomaihin ovat vahvistuneet. Erityishuomio on ollut suhteissa naapurimaihin.
2. Sisäpolitiikka. Presidentti vaikuttaa sisäpolitiikkaan välillisesti. Halonen kannattaa kolmikantayhteistyötä. Ja juuri kolmikantayhteistyön hedelmänä on syntynyt ennätyspitkä tupo-ratkaisu. Juuri tämä pitkä tuporatkaisu on luonut pohjaa talouden vaatimalle luottamukselle ja siten vahvalle talouskasvulle. Työttömyys on laskussa.
3. Maan henkinen ilmapiiri. Halosen uudelleenvalinta vahvisti maan eheyttä. Niinistön tukijat halusivat jakaa kansan kahtia vanhan 1918 jakolinjan mukaan. Suomalaiset halusivat kuitenkin presidentiksi "yli rajan" yhdistävän henkilön.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Mahtaa kapitalisteja nyt naurattaa.
saman kysymyksen.
Pystytkö keskustelemaan aiheesta: Halosen saavutukset presidenttinä.
Täällähän on aina itketty "luetteloa Halosen ansioista".
TEKOJA JA SAAVUTUKSIA olivat Ahtisaaren toimesta Namibian kysymyksen ratkaisu ja toimenpiteet Balkanin sodan lopettamiseksi.
Tekoja ja saavutuksia ei sisältynyt kirjoittamaasi litaniaan. Vahvistuneet suhteet ulkovaltoihin...what a f..??? Eiköhän asia ole aivan toisinpäin. Ahtisaaren aikana suhteet olivat ja kukoistivat. Halosen aikana ne on tuhottu.
Tarja Halonen on Suomen tasavallan presidentti.
Tiedät itsekin, kun asetat presidentin saavutukset noin, ettei tasavallan presidentti pysty vaatimasiin konkretiaan..
On ikävää että halostraumasi ja katkeruutesi on tuolla tasolla. Olet säälittävä ihminen.
No otetaan yksi esimerkki:
Suomen suhteet vahvistuneet ulkovaltoihin = esimerkiksi vientikauppa on lisääntynyt. Ja Halonenhan on ollut johtamassa liikemiesten kapuuavaltuuskuntia eri puolilla maapalloa
ruotsalainen tutkija Tomas Ries arvioi jo aikaa sitten
halosen epäonnistuneen ulkomaansuhteiden hoidon suhteen. Suomi näkyy ulkopoliittisissa kuvioissa maailmalla edelleen vain Ahtisaaren toiminnan tuloksena.
presidentin tulisi pikaisesti ottaa esille uskottava suunnitelma toimista ulkopoliittisen arvostuksen palauttamiseksi sille tasolle, jota se Ahtisaaren aikana oli. Tai sitten hänen pitää ottaa poliittinen vastuu tästä erakoitumisesta.
Unohdat täysin perustuslain muutoksen.
Ahtisaaren aikana presidentti todella johti Suomen ulkopolitiikkaa. Nyt Halosen aikana on voimassa uusi perustuslaki, jolloin EU-asiat on hallituksen tontilla ja muu ulkopolitiikka hoidetaan yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.
Eli Halosella on käytössään paljon vähemmän valtaa vaikuttaa ulkopolitiikkaan kuin edeltäjillä.
..mitä me oikein tehdään koko kaliiksi tulevalla vanhuksella jola ei voi tehdä yhtään mitään eikä pysty edes edustamaan, onko siis presanvirka vain joku valtakunna pellenvirka ja suojatyöpaikka eläkeläiselle?
No perustuslakia ei voi muuttaa ja pressanvirkaa lopettaa pelkästään siitä syystä, että sinun ehdokkaasi hävisi vaalit.
Katainen oli joku aika sitten esittämässä entisestään presidentin valtaoikeuksien kaventamista.
Mitähän se Niinistö sellaiseen "eläkeläisen suojatyöpaikkaan ja pellenvirkaan" muuten oli pyrkimässä?
Ja muutama muu?
HALOSELLE !
Ei kukaan järkevä kansalainen usko, että sitä olisi jonkun muun kohdalla jouduttu tekemään !
:::::::::::::::::