Lapsiperheet köyhtyvät

Lapsiperheiden taloudellinen asema on heikentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavasti. 80-luvulla oli käytössä verotuksen lapsivähennys. Nyt tällaista vähennystä ei enää ole. Vähennyksen poistamista ajoivat voimakkaimmin ne ministerit, joita SUPO:n ja STASI:n agentitkaan eivät sitovasti kykenisi luokittelemaan, jos edes epäilemään, kuuluvaksi siihen epämääräiseen, harmaaseen, hajuttomaan ja keskinkertaiseen kastiin, jota myös heteroiksi nimitetään. Näin säästyneillä rahoilla yhteiskunta voi kustantaa suojatyöpaikkoja entisille ministereille.
5196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siltä, että köyhtynyt on moni muukin, kuulin että palkkaa jota sain haalarit päällä -80 luvun puolessa välissä, pidetään hyvänä palkkana nykyisin, -80 luvusta varmaan ovat hinnat kuitenkin nousseet? Ainakin asumiskustannukset.

Äänestä
  • Puhut totta ! Itse sain n. 15 vuotta sitten telakalla lähes samaa palkkaa, kuin nykyään. Olen nyt tosin eri alalla, mutta tuloni ovat kuitenkin suurin piirtein suomalaista keskitasoa.

    Äänestä

Kysymyshän on siitä kuinka paljon lapsiperheet SAA eikä siitä kuinka paljon ne maksaa.
Kyllä maksajat on aivan muualla.

Äänestä
  • Palkkakehitys on ollut ainakin viimeiset kymmenen vuotta melko heikko ja valtion säästötoimenpiteiden johdosta reaaliansiot ovat voineet jopa laskea.

    Pitäisikin kysyä missä on vika, jos kahden ihmisen palkkatuloilla on vaikeuksia elättää perheensä.

    Suomalainen korkea elintaso onkin pikkuhiljaa paljastumassa osittain kuplaksi, edustamme kuitenkin Euroopan häntäpäätä siinä suhteessa.

    Äänestä

  • SR kirjoitti:

    Palkkakehitys on ollut ainakin viimeiset kymmenen vuotta melko heikko ja valtion säästötoimenpiteiden johdosta reaaliansiot ovat voineet jopa laskea.

    Pitäisikin kysyä missä on vika, jos kahden ihmisen palkkatuloilla on vaikeuksia elättää perheensä.

    Suomalainen korkea elintaso onkin pikkuhiljaa paljastumassa osittain kuplaksi, edustamme kuitenkin Euroopan häntäpäätä siinä suhteessa.

    Ei ollut kyse ihnisten palkoista vaan siitä mitä lapsiperheet SAA ja mitä ne maksaa.
    Ota silmä käteen ja kato !
    Lisäksi ne etoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoltaja kirjoitti:

Lapsiperheiden taloudellinen asema on heikentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavasti. 80-luvulla oli käytössä verotuksen lapsivähennys. Nyt tällaista vähennystä ei enää ole. Vähennyksen poistamista ajoivat voimakkaimmin ne ministerit, joita SUPO:n ja STASI:n agentitkaan eivät sitovasti kykenisi luokittelemaan, jos edes epäilemään, kuuluvaksi siihen epämääräiseen, harmaaseen, hajuttomaan ja keskinkertaiseen kastiin, jota myös heteroiksi nimitetään. Näin säästyneillä rahoilla yhteiskunta voi kustantaa suojatyöpaikkoja entisille ministereille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu